Arma-goddamn-motherfuckin-geddon

Heipä hei, hyvää iltaa! Olen taasen palannut takaisin. Reissu oli oikein kiva. Voin jonain päivänä laittaa vähän kuvia reissusta, mikäli haluatte nähdä. Tänään on kyllä aivan liian kuuma siihen touhuun. Täällä Suomessa onkin ollut tosi hieno ilma siitä lähtien kun palasin, eli eilisestä ainakin. Prahassa oli perjantai ja kai lauantaikin melko viileää ja sateista. Onneksi keskiviikkona ja osittain torstainakin oli tosi hieno ilma, joten ei mennyt ihan koko reissu värjöttelyksi.

On jotenkin ihan hassu tunne palata taas arkeen. Tai ei oikein ole mitään arkea mihin palata. Normaalina kesänä aloittaisin maanantaina kesätyöt, mutta nyt ei olekaan töitä. Parin viikon päästä on yksi tentti, mutta sitten ei ole mitään. Mikä on oikeastaan aika mukavaa. Tai ainakin olisi, jos sisäinen luterilaiseni ei potisi huonoa omaatuntoa lorvailusta. Toivottavasti kesäsäät ainakin suosii tänä vuonna.

Ennen kuvamateriaalin näyttämistä voin kertoa reissun materialistisesta puolesta. Ostin prahasta muutamia iloisen värisiä villalankakeriä (sen värisiä mitä suomesta ei löydy, kovin helposti ainakaan), kahdet varvastossut (niitähän ei Suomessa myydä, ei toki) sekä yhdet aivan ihanat nahkaiset lipokkaat. Kuva niistäkin voi tulla myöhemmin. Ostin myös muutaman t-paidan (yhden Prahan linnasta, yhden Hard Rock Cafésta koska olen niin turisti ja yhden ihan muuten vaan) sekä tosi hienon Kaffee mit Kafka -kahvimukin. Kuva linkin takana ei ole itse ottamani, mutta muki on ihan samanlainen. Prahan merkkihenkilöitä tai -hahmoja tuntuivat olevan Kafka, golem ja Krtek. Lentokentältä ostin tanskalaista mustaherukkavodkaa (miksi en ostanut kannabisvodkaa, kun sellaista olisi ollut, en tiedä) ja Calvin Kleinin One -hajuvettä, jonka pakkauksen mukana tuli todella näppärä ja laadukas (heh) kaiutin mp3-soittimelle. Siinäpä ne tärkeimmät taisi ollakin.

Sitten asiasta aivan toiseen. Kuulin eilen radiosta, että Marilyn Mansonilta on ilmestynyt ihan juuri uusi levy. Mikäli sattuu tykkäämään Mansonin musiikista, niin tykkää varmaan tästä uudesta sinkustakin. Minusta ainakin tämä kuulostaa oikein hyvältä ja lupaavalta. Pitää varmaan hommata se koko levy.

Marilyn Manson : Arma-goddamn-motherfuckin-geddon
Uploaded by MarilynManson. - Watch more music videos, in HD!

Heippa!

Päästäismunia ja pashaa

Majailen nyt pääsiäisen vanhempieni lukaalissa kissan kanssa yksin tai kaksi tai kolmin, ihan miten vaan. On ollut niin toimelias viikko, että kokoan tässä muutamia ajatuksia viikon varrelta.


***

Muistatteko vielä Kalevin? (En muista olenko kertonut Kalevista tämän blogin puolella vai oliko se vain kuvablogin juttu. Sieltä ainakin löytyi merkintöjä aiheesta.) Jonain aamuna tällä viikolla lähdin kouluun ja huomasin tuossa pihassa, että Kalevi oli rouvineen saapunut taas. Rouva makaili siinä nurmikolla ja Kalevi piti vahtia tiukkana. Sain pari tuimaa katsetta Kalevin toimesta, etten vaan ole pahoilla asioilla. Suretti vähän sorsulipariskunnan puolesta, kun taivaalta tipahteli suuria valkoisia märkiä rättejä, mutta kaipa nuo ovat tottuneet näihin olosuhteisiin.


***

Kävin tällä viikolla myöskin yhtenä päivänä pk-seudulla junalla. Hämeenlinnassa näin junan ikkunasta neljä kurkea lentämässä taivaalla, aika matalalla jopa. Vantaalla näin talon, jonka yläkerrassa oli parvekkeen ovi, mutta ei parveketta. Havaitsin myös, että mitä etelämmäksi juna puksutti, niin sitä vähemmän oli lunta enää missään. Se oli mukavaa.


***

Helsingissä tulee käytyä loppujen lopuksi kuitenkin niin harvoin, että olen ihan Helsinki-urpo. Minulla on ihan kotioloissakin äärimmäisen surkea suuntavaisto ja Helsingissä olen todella sekaisin suunnista aina aluksi. En ikinä muista mistä ovesta rautatieasemalta pitäisi mennä ulos, että pääsen sinne minne haluaisin päästä. Siellä on oikeasti ovet kolmeen eri suuntaan. (Tai neljään, mutta ei niitä raiteille meneviä ovia lasketa). Miettikää nyt. Ihan silkkaa hulluutta!!!


***

Lopulta sitten kun pääsin kartalle, niin lähdin kävelemään rautatieasemalta Kamppiin. Ja voitteko käsittää, että jouduin siinä välillä torjumaan neljä feissaria. Neljä!!! Yritän kyllä aina sanoa kohteliaasti kiitos ei, koska työtänsähän he vain tekevät, mutta siinä neljännen kohdalla alkoi vituttaa jo aika reippaasti. Haluan perkele kulkea rauhassa, ilman että kymmenen askeleen välein joku ui liiveihini ja saa minut tuntemaan itseni huonoksi kun en jaksa olla kiinnostunut lasten/nuorten/aikuisten/pandojen/vesilintujen/jonkun muun asioista. Ja joka ainut noista vielä toivotti hyvää päivän jatkoa, jotta vielä tuntisin olleeni liian tyly. Ja sitten siellä Kampissa vielä aletaan vihjailla että kynteni tai hiukseni tarvisivat jonkinlaista tehohoitoa, hyvä etteivät kamppaa ihmisiä ja raahaa väkisin sinne kojuilleen.


***

Tampereellekin on ilmestynyt niitä haitaria lähinnä rääkkääviä romanikerjäläisiä. Täällä soittelee pari sellaista vanhempaa miestä, joista toinen soittaa saksofonia ja toinen haitaria, ja heitä on ilo kuunnella. Mutta sitten on lauma nuorempia tapauksia, jotka vain istuvat ja vetelevät auki ja kiinni sitä ammuvainaalta kuulostavaa haitariaan ilman minkäänlaista melodiaa. Kun katusoittoon täytyy kuitenkin olla jonkinlainen lupa, niin ihmettelen tosiaan etteikö tuohon asiaan voida millään tapaa puuttua? Minusta katusoittajat ovat ihania, mutta mitä siitä enää tulee, jos joka toisessa kadunkulmassa on joku katuepäsoittaja? Silkkaa paskaa.


***

Olen nyt saanut jonkun pienen flunssankin, joka ärsyttää. Kurkku on kipeä ja nenä hiukan tukossa. En kestä, jos tästä pienestä flunssasta tulee iso flunssa.


***

Hyvää yötä!

Tiina on punkkari (*

Kotona ollaan taas! Ja yhtä kokemusta rikkaampana. Kuten nokkelimmat pokkelimmat teistä ratkaisivatkin tuon kuva-arvoituksen, niin olin eilen Helsingissä katselemassa ja kuuntelemassa Sex Pistolsia. Jalat on kyllä ihan poikki ja hiertymillä, tuli sen verran paljon käveltyä eilen. Lähdimme eilen päivällä jo hyvissä ajoin Helsinkiin. Kävimme syömässä siellä maittavat pihvit, kiertelimme ympäriinsä ja etsimme sitä kovin pientä ja huomaamatonta tuomiokirkkoa varmaan puoli tuntia. (Hei, suuntavaistoni on huono).



Siinä kun kello alkoi olla ilta, niin lähdimme tassuttelemaan kohti jäähallia ja löysimme jopa perille eksymättä. Ehdittiin hyvissä ajoin paikalle ennen bileiden alkua, sain jopa tällä kertaa ostettua paitakojusta t-paidan itselleni (toisin kuin siellä Foo Fightersin keikalla, josta olen vieläkin hieman pahoillani). Siis kyllähän keikkapaita pitää aina ostaa, hä. Lämppäreinä oli Tumppi Varonen & Problems, joka oli ihan jees vaikken biisejä juuri tuntenutkaan, ja Pelle Miljoona Unabomber, joka ei erehtynyt soittamaan reggaeta kuin yhden kappaleen ja lopun aikaa pitäytyi punkimmassa materiaalissa, onneksi. Sex Pistols tuli lavalle siinä hiukkasen yhdeksän jälkeen. Olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt keikasta, koska netin kaiken maailman keskustelupalstoilta olin saanut lukea vinetystä siitä miten tämä on vain rahastusta eikä tyyppejä oikeasti kiinnosta koko keikkailu. Ei minulle ainakaan jäänyt sellaista mielikuvaa. Sex Pistols veti hyvin ja kaikki hyvät biisit (tai no, kaikki biisit) ja vähän päällekin. Tekivät jopa kaksi encorea. Ei niistä mitenkään sitä huomannut (paitsi ehkä ympärysmitasta ja tietenkään kukaan ei viillellyt itseään lavalla jne.), että olivat vanhentuneet 30 vuotta tässä välillä. Todennäköisesti soittivat jopa paremmin kuin ennen ja Rotten lauloi yhtä hyvin (tai huonosti, miten sen tahtoo ottaa) kuin ennenkin. Minä tykkäsin! Kyllä kannatti.



Keikan jälkeen sitten käveltiin takaisin keskustaan. (Jalat oli siinä vaiheessa jo melko poikki, koska eihän sitä keikkaa voinut istualtaan katsoa. Jo pelkästään siitäkin syystä, että koko jäähallin pisin tyyppi tuli fiilistelemään juuri siihen minusta viistosti oikealle, eli suoraan minun ja esiintymislavan väliin. Aluksi sen tyypin pomppiminen siinä näkökentässä otti vähän päähän [vaikka se olikin pitkä, laiha, ilman paitaa, hiukan tatuoitu ja pitkä kihara tummanruskea tukka -> kuvailinko tässä juuri ihannemieheni?], mutta sitten siihen tottui niin, että yhdessä vaiheessa kun tyyppi lähti käymään jossain, niin melkein koko keikan tunnelma tuntui latistuvan. Kun kukaan ei enää hyppinyt ja tuulettanut siinä edessä sydämensä pohjasta.) Palasimme sitten kotiin yöbussilla, joka oli Tampereen linja-autoasemalla 03.45. Kai se on myönnettävä itselleen, ettei enää ole nuori, koska siinä vaiheessa väsymys oli jo käynyt käpälään ja oli pakko ottaa taksi. Tuntui etten olisi jaksanut enää ottaa yhtäkään askelta, saati sitten pysyä hereillä seuraavaan bussivuoroon asti. Nyt on hiukan sitten krapulainen olo, vaikka mitään en edes ollut ottanut, mutta kai se on nämä lyhyehköt yöunet. Aamun vielä kruunasi se, että jouduin käymään kaupassa ennen kuin sain kahvia. Onneksi sentään on nämä kauppojen kesäaukioloajat.



Minulta meinasi kyllä katketa verisuoni päästä, kun luin tuon Hesarin arvostelun. Jos arvostelu alkaa sanoilla "Tämän konsertin ei olisi pitänyt koskaan tapahtua." niin minulle on ihan sama vaikka kriitikko kehuisi bändin sen jälkeen maasta taivaaseen. Oikeasti tuollaiset tyypit voisivat vetää sen päänsä sieltä perseestään. Jos minä en voi matkustaa 30 vuotta ajassa taaksepäin, niin miksi ihmeessä sitä 30 vuotta vanhaa juttua ei sitten voisi muka tuoda nykyaikaan, kerta se teknisesti on täysin mahdollista. Minun mielestäni se konsertti oli hiton hyvä ja bändi oli loistavassa vireessä. Niinhän toki tuossa arvostelussakin sanotaan, mutta silti on pakko vähän itkeä ääneen anarkian katoamisesta. Sell-outit ja lässynlää... Painukaa vittuun, pakastearkut. (Pikainen googlailu paljasti, että Hesarin kulttuuritoimittajana [ja tuon jutun kirjoittajana] toimii The Flaming Sideburnsin rumpali. Katsokoonkin sitten, ettei oma bändinsä tee jotain comebackia tai keikkaile enää 20 vuoden päästä. Kateellisten panettelua, sanon.)

^*) Tumppi Varosen & Problemsin suomennos Ramonesin kappaleesta Sheena Is A Punk Rocker.

Olinpa nuori ja kaunis kerran minäkin

En ole oikein ehtinyt bloggailla tänään, koska ostin tällä viikolla itselleni monitoinikoneen. Se kopioi, tulostaa, skannaa, valmistaa päivällisen, imuroi, pesee pyykit, kertoo kellonajan, lämpötilan ja ilmanpaineen, tiskaa astiat ja iltaisin kehrää sylissä.

Olen skannerista innostuneena katsellut ja skannaillut vanhoja valokuvia, ja huokaillut samalla, että olisinpa vieläkin noin nuori ja kaunis (?) kuin olin kuusi/kahdeksan/kymmenen vuotta sitten. Lapsena tuntenut murheita en, riemuja vain kohdata sain. Siksi kai aika tuo onnellinen säilyykin muistelmissain. Ei kultainen nuoruus jää unholaan, vaan muistoissain jälleen sen luoksein saan.

Oho, nyt lähti mopo käpälästä...

Niska-leuka-purentaosastoni on ollut eilen ja tänään aivan helvetin kipeät. En tajua. Jotenkin kielikin on ollut ihan väsynyt välillä. Ja kuukausi vielä ennen kuin saan sen yökiskon...

Loppuun vielä kuva-arvoitus siitä mitä teen huomenna!

+

=

Kuka arvaa?

Cheer up boys, your make up is running!

Täällä sitä taas ollaan! Olen nyt palannut haistelemasta Lontoon tuulia. Oli oikein kiva viikonloppu ja reissu. Pitäisi kuulemma kertoa kaikki, mutta ehkä jonkinlainen tiivistelmä on riittävä matkaraportiksi. Teksti saattaa olla muuten vähän hajanaista ja edetä epäjohdonmukaisesti, koska kirjoittelen tässä töiden ohessa, mutta pakkohan tämä on purkaa systeemeistä nythetipian!

Lauantaiaamuna siis kokoonnuttiin Helsinki-Vantaan lentokentälle. Siellä saatiin heti Fostersin vip-passit sekä keikkaliput Wembleylle. Suomen päässä jengi oli hyvin hajallaan ja mietin silloin, että näinköhän huonosti tämä homma on organisoitu, mutta kyllähän se siitä selkeämmäksi muuttui sitten lähetessämme Lontoota. Helsinki-Vantaalla hengaili myös 69 Eyes. Siis koko bändi. Eivät tulleet kuitenkaan Lontoon koneeseen meidän kanssamme, vaan matkasivat sitten jonnekin muualle. En kysynyt minne. Ensimmäiset sydämen tykytykset aiheutti kuitenkin Voicelta tuttu Jukka Rossi, koska... no onhan se vaan niin sulkku! Eikö, hä?! (Voisin kohta varmaan lisätä harrastuksiini "25-vuotiaat kiharapäät". Mitä? Kehdonryöstäjä? Minäkö?) Onneksi olin kuitenkin asiasta etukäteen varoitettu, etten ihan laskenut alleni tyypin tallustellessa näköpiiriin. Jukka tuli siis Voicen kuvaaja-duden kanssa samalle reissulle ja kuvailivat siellä jotain juttuja, joten Voicelta varmaan näkyy joskus jotain ohjelmaa Foo Fightersin keikkamatkalta. Toivottavasti minä en näy siellä kuitenkaan. En ajatellut ryhtyä julkkikseksi kuitenkaan, toisin kuin eräät.


No joo, sitten lennettiin kuitenkin Lontooseen ja Lontoossa meidät jaettiin kolmeen ryhmään: sinisiin, punaisiin ja vihreisiin. Minä olin sininen. (Tämähän on äärimmäisen tärkeä tieto teille). Busseilla matkattiin lentokentältä hotellille, joka oli ihan kivenheiton päässä Heathrowsta. Hotellissa saatiin avaimet huoneisiin (aika yllättävää) sekä sandwichit ja vesipullot. Sitten saatiinkin haahuilla pari tuntia, kunnes mentiin syömään hotellin buffettiin. Ruokakin siis meni Fostersin piikkiin, joten navan sai ahtaa ihan täyteen. Harmillista tosin, etten ole oluen ystävä, koska sitä olisi ollut tarjolla enemmän kuin esimerkiksi vettä. Ruoka oli hyvää ja palvelu vähän liiankin hyvää, sillä hakiessamme jälkiruokaa oli pöytämme jo korjattu ja se vähäinenkin vesi viety pois. Ruoan jälkeen täytyikin siirtyä sitten hotellihuoneeseen juomaan, kerta ravintolassa se tuntui olevan aika kortilla. Ruoka oli hyvää, jälkiruoka oli vielä parempaa.

Päivällisen jälkeen ehti hetken maata vatsansa vieressä, kun sitten päästiinkin lähtemään kohti Wembleyn uudenkarheaa stadionia. Stadion on siis rakennettu vasta vuosi sitten ja ensimmäinen konsertti ikinä siellä oli George Michaelin. Uu. Knoppitietoa. Wembleylle mahtuu 90.000 ihmistä kaikkiaan ja sen iltaisin valaistu kaari nousee jonnekin 140 metrin korkeuteen ja näkyy kauas. Lisää knoppitietoa. Ja kyllä se sitten olikin iso! Se stadion siis. Kesti melko kauan löytää omat paikat sieltä valtavasta katsomosta. Ehkä osin siitäkin syystä, että menimme ensin ihan väärään paikkaan, mutta kenen syy se on, jos opastus on liian kehnoa? Harmillisesti tuossa vaiheessa oli niin hässäkkää, että ohitimme vain paitojen myyntipisteet ja myöhemmin ei enää tarjoutunut tilaisuutta mennä ostamaan paitaa. No, jäin sitten paidatta. Yritän kestää tämän. Lopulta kun löysimme oikeat penkit niin kävi ilmi, että lämppärit olivat jo soittaneet. Eikä kauaa tarvinnutkaan odotella, kun Foo Fighters nousi lavalle ja loppu olikin sitten yhtä ekstaasia.

Konsertti oli oikeasti aivan tajuttoman hyvä! Bändi soitti ensinnäkin ainakin kaksi tuntia, jos ei hieman ylikin. Keikka alkoi heti rytisten The Pretenderillä ja jatkui yhtä vauhdilla. Välillä oli vähän rauhallisempi vaihe, jonka jälkeen tempo taas lisääntyi siihen malliin, että konsertin lopussa tunnelma räjähti kattoon (mikäli Wembleyllä sellainen olisi) ja ihan konkreettisestikin alkoi ilotulitukset paukkua. Enkä olisi kyllä halunnut lähteä pois. Oli aika uskomaton tunnelma olla siellä 86.000 muun ihmisen kanssa katselemassa ja kuuntelemassa Foo Fightersia. Ja taisi se Dave Grohlistakin olla aika uskomatonta, kun taisi tuo hetkeksi Best of You -biisin aikana liikuttua kyyneliin asti. Encoressa oli mukana yllätysmomenttikin, josta tosin joillain oli vihiä jo etukäteen, sillä Led Zeppelinin Jimmy Page ja John Paul Jones tulivat lavalle mukaan jammailemaan. Tyypit soittivat kaksi kappaletta. Ensimmäinen oli Rock 'n' Roll, jonka lauloi Foo Fightersin rumpali Taylor Hawkins ja Dave Grohl siirtyi hakkaamaan rumpuja. Toinen Zeppelinin kappale oli Ramble On, jonka sitten lauloi taas Dave. Ja sen jälkeen Led Zepit häippäsivät lavalta ja tuli vielä pari Foo Fightersin kappaletta, viimeisenä muistaakseni jo tuo edellä mainitsemani Best of You. Olipa muuten hengästyttävän hieno keikka, etten sanoisi. Olisittepa voineet olla mukana. ;D

Keikan jälkeen siirryttiinkin sitten yllättävän sujuvasti takaisin linja-autoille ja köröteltiin kohti hotellia alkuun vähän vähemmän sujuvasti. Bussissa alkoi nukuttaa ihan turkasesti eikä silmät enää meinanneet pysyä auki. Hotellissa sitten hetken höpöttelyn jälkeen uni tuli todella nopeasti ja aamulla heräsimme säikähtäin johonkin outoon ulinaan. Hetken siinä mietittiin, että pitäisikö juosta yöpaidassa pihalle vai mitä, mutta ulinan aiheuttaja taisikin olla good old brittiläiset vesiputket. Ihme kyllä hotellissa tuli sekä kylmä että lämmin vesi ihan samasta hanasta, joten ihan ikivanha systeemi se ei ollut. Suihkussa tosin oli mystinen alasuihku, joka ei ylttynyt päälaelle asti, jos ammeessa seisoi, ja yläsuihku, josta ei saanut tulemaan vettä mitenkään. Käänsin ja väänsin, mutta en saanut sieltä mitään ulos. Hiukset piti siis pestä melko erikoisessa kumara-asennossa...

Huoneen hintaan sisältyi aamiaisbuffet, jonka kävimme sitten hotkimassa. Kahvi oli muuten aivan järjettömän pahaa, mutta heräsi sillä ainakin. Aamiaisen jälkeen oli vapaata aikaa huuhailla. Emme sitten viitsineet lähteä käymään Lontoon keskustassa, koska se olisi vaatinut ramppaamista edes takaisin hotellilta lentokentälle ja lentokentältä metrolla keskustaan sekä sama toiseen suuntaan, ja huoneiden luovutus oli luonnollisesti jo klo 12. Check-outin jälkeen saatiin vielä yhdet sandwichit ja vesipullot, joten nälkää tuolla reissulla ei tosiaankaan tarvinut nähdä. Lontoossa oli muuten eilen tosi lämmin ja aurinkoinen päivä, joten vähän sieltä harmitti lähteä niin pikaisesti. Olisiko voinut parempaa päivää olla tassutella ympäri Lontoota, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Tosin silloin sataa melko varmasti.

Sittenpä siirryimmekin taas busseilla takaisin Heathrown lentokentälle, jossa kaikki sujui hyvin jouhevasti, vaikka meitä olikin iso lössi liikkeellä. Heathrowlla parasta oli tietysti ne kaikki kaupat. Ostin viidellä punnalla union jack -kuvioidut pienet, mutta äänentoistoltaan sitäkin heikkolaatuisemmat kaiuttimet mp3-soittimeeni. Ostin myös vaahtokarkin näköiset kuulokkeet (ne on kyllä hienomman väriset livenä) samaiseen soittimeen, koska niistä Skullcandyn kuulokkeista on mennyt toinen piuha poikki. Ostin myös kirsikkahilloa (teki mieli) ja jättestoran Tobleronen. Mitäs muuta..? Niin ja hotellin giftshopista ostin Mind the gap -mukin. Muuten rahat säästyi kuitenkin aika hyvin, koska kaikki ruokailu meni muiden piikkiin. Lennolla kotiin päin saatiin vielä Fostersilta sellaiset yhden gigan Creativen Zen Stone -soittimet, joissa on valmiiksi jo jotain musiikkia sisällä. Täytyy tänään illalla tsekata mitä kaikkea sinne on ladattu oikein.

Lontoossa oli hassua muuten huomata se, miten amerikkaa sitä tulee itse puhuttua. Esimerkiksi roskista käytin sanaa "trash" eikä lentokenttävirkailija meinannut ymmärtää minua ensin, kunnes korjasi kyseessä olevan "garbage". Tietysti. Vaikka oikeasti tykkään kyllä paljon enemmän brittienkusta, mutta televisiolla on selkeästi suuri vaikutus enkun kieleeni. Enkä ikinä sano "yes" vaan suusta pullahtaa aina "yeah", mikä muuten ärsyttää itseäni aivan järjettömän paljon. Täytyy varmaan ruveta katselemaan enemmän brittiohjelmia ja käydä useammin Lontoossa. Molempia, mutta erityisesti jälkimmäistä, tekisin hyvin mieluusti.

Laittelen kuviakin ehkä jossain vaiheessa, kunhan jaksan purkaa ne koneelle ja pienennellä yms. Kuvablogista voitte vilkaista alkuun ihan paria kännyllä otettua kuvaa. Ja palaan toki vielä asiaan, jos jotain oleellista unohtui reissusta kertoa!


Tuliko nyt kuitenkin kaikille selväksi, että se keikka oli aivan järjettömän huippu?!!?



Ps. En jaksa/ehdi oikolukea, joten ohittakaa kaikki kirjoitusvirheet tai muut järjettömyydet...

Terqqui Helsingistä!

Siellä oli lämmintä ja aurinko porotti täydeltä taivaalta eilen sekä tänään. Meinasin jäätyä hengiltä, kun palasin Tampereelle, ja täällä oli ihan harmaatakin. Nyt kyllä aurinko paistaa jo, onneksi.




Stockan portaat. On ne jännät. Ei meillä täällä vaan.




No nyt se lyö tuota pulua. Kostoksi varmaan, kun pulu on ensiksi paskonut sen päälle.




Vitsikästä. Kivimies on lomalla.




Joku melko kulahtanut sirkus oli tullut kaupunkiin.




On tuo Tuomiokirkko vaan upea.




Miksi sä paskannat päähäni niin kuin... lokki.




Tuo palomies oli aika makoinen (kihara), mutta se ehti pyllistää justiinsa kun laukaisin.





Kiinantossuja en löytänyt. Siis muita kuin mustia. Luin kyllä netistä jostain, että Pasilan asemalla on joku Kiina-kauppa, mutta en nyt ihan Pasilaan asti viitsinyt raahautua yksien kenkien takia. Ehkä ensi kerralla sitten. Ostin kuitenkin ylihinnoitellut varvastossut, mutta olivat niin kovin nätit.




Näin Helsingissä julkkujakin. Kuten Saimi Hoyerin ja Miitta Sorvalin ja sen fab5-Tommy Kilposen. Siis vautsi! Ha ha. Toisaalta näin sitten kyllä Tampereella heti Heikki Kinnusen, tultiin ehkä samalla junalla tänne, joten Helsinki ja Tampere on kyllä melkein tasoissa nyt.



Toista päivää jo vasemman silmän yläluomessa nykii elohiiri tämä tästä. Univelkaa, veikkaisin.



Kyllä tää tästä.


Ps. Kuvat saa klikkaamalla isoimmiksi. Ylläri.