Joka päivä on ongelma uus

Kokonaiset kaksi päivää ehdin testailla tuota Super-Jutan dieettiä ja nyt on jo ongelma. Ei pysty, nimittäin. Siis dieetissä ei muuten ole mitään vikaa, paitsi että en vaan pysty syömään noin paljoa. Kaiken järjen mukaan siinä ei edes ole kovin paljoa syötävää, kalorimäärissä se jää huomattavasti alle suositusten, mutta vatsani sanoo, että no can do.

Todennäköisesti ongelma on nyt joko nuo maitotuotteet tai sitten leseet, mutta vatsani on koko ajan niin turvoksissa, että muutaman tunnin välein syöminen tuntuu aivan mahdottomalta tehtävältä. Maitorahkana olen käyttänyt Ehrmannin rasvatonta maitorahkaa, jonka laktoosipitoisuudesta liikkuu internetissä hyvin ristiriitaisia tietoja. Koska valmistaja on ulkomaalainen, niin tarkkaa tietoa ei ole. Toiset pahastikin laktoosivammaiset pystyvät syömään sitä ilman ongelmia ja toiset eivät yhtään. Lähikaupassa hyla-maitorahka maksaa saman verran kuin Ehrmann, mutta se ei ole ylläripylläri rasvatonta. Raejuustossa taas ei pitäisi olla laktoosia juuri ollenkaan.

Ennen kuin lähden kauempaa etsimään vähälaktoosista rasvatonta maitorahkaa, niin ajattelin ainakin jättää nuo hiutaleet ja leseet pois vähäksi aikaa, jospa ne vaikka turvottavat vatsaraukkani pinkeäksi kuin kaasupallo. Eihän niiden merkitys kai voi rasvanpolton kannalta olla mikään muu kuin kuitujen avulla pitää koneisto toiminnassa? Vai keksiikö joku jonkun muun selityksen niiden tarpeellisuudelle? Toisaalta olenhan kaurapuuroakin syönyt ilman sen ihmeempiä tuskia, joten miksi sekään nyt olisi syyllinen turvotukseen? Hmph.

Ja jotta paketti olisi täydellinen, niin vasen polveni alkoi kipuilla eilen pumppitunnilla. Vasen polveni on aina ollut kokoonpanossani se heikoin lenkki ja juuri viikonloppuna ehdin sanoa, että koskahan se sanoo sopimuksensa irti, kun rutisee joka käänteessä. Nyt pelottaa ihan tosissaan, että se sanoo poks ja treenit oli sitten hetkeksi siinä. Ainakin kyykkytreenit, mutta kuka hullu sitä nyt pelkkää yläkroppaa treenaa...

Tuskan parahdus (ei näille raflaaville otsikoille näy loppua)

Minullahan on tuon oikean (entisen hiirikäden) olkapää rassannut aina tasaisin väliajoin varmaan jo useamman vuoden ajan. Välillä se on parempi ja välillä taas ei. Silloin kun se on parempi, niin unohdan sen autuaasti ja kaikki jumpat ja venyttelyt jää tekemättä. Sitten taas kiroan itseni alimpaan helvettiin, kun se jälleen kipeytyy. Kuten eilen. Ihan hirveä kipu ja särky koko ajan. Vedin särkylääkettä aivan liikaa, eikä se silti auttanut. Nukkumaan mennessäni tilanne oli ihan ok, mutta heräsin joskus puoli kasilta aamulla ihan järkyttävään särkyyn. Ei kun nappia naamaan ja 20 minuutin päästä olin jo menossa bussipysäkille ja yths:lle. Nooh, siellähän sain tietysti sitä tavanomaista lämmintä kättä ja venyttelyohjeita. Tällä kertaa tosin sillä erotuksella, että jos kipu ei viikonlopun aikana itsehoidollisesti helpota, niin voin soittaa maanantaina ajan lääkäriltä, jolta ehkä jopa voisi saada lihasrelaksantteja. Siis vihdoin! Montako vuotta olen tästä tasaisesti valittanut ja ikinä ennen ei kukaan ole maininnut sanaa lihasrelaksantti. Ja tiedättekö, vaikka se helpottaisikin viikonlopun aikana, niin minähän haen ne lihasrelaksantit maanantaina. Kerta olen jatkuvasti jumissa kuitenkin.

Joo, tarttis ihan oikeasti tehdä jotain muutakin kuin syödä lääkkeitä, tiedän, tiedän. Mutta nyt aion juoda kahvia, koska olen ollut 4,5 tuntia jalkeilla enkä ole kuppiakaan kahvia vielä juonut. Siitä voitte ehkä päätellä kuinka tajuttomasti sitä olkapäätä aamulla särki, kun aamukahvikin jäi toissijaiseksi.

Loppukevennykseksi voitte lukea tämän. Kuolin ihan melkein kirjaimellisesti nauruun.

Päänsärky

Olen viettänyt viime aikoina jokseenkin rentoa opiskelijaelämää, eli toisin sanoen en ole tehnyt oikein mitään. Siis mitään tarpeellista, kyllä sitä ajan saa kummasti kuitenkin kulumaan aina johonkin. No nytpä laiskotteluni loppuikin nopeampaa kuin arvasinkaan. Ainakin toistaiseksi. Torstaina pitäisi mennä töihin. Huomenna on yllättävä viimeinen vapaapäivä. Täytyy ottaa siitä ilo irti ja laiskotella kuin viimeistä vapaapäivää. Joulukin tulee sitten kamalan äkkiä, kun on joulun alusen töissä! Miten käy joululahjojen?! Apua, ressi!!!

Tekisi mieleni kertoa erinäisiä seikkoja tuosta työstäni ja etenkin työkavereistani, mutta en taida uskaltaa sanoa paljoakaan, ettei joku nyt sitten osaa laskea 1+1. (Tai kaikkihan te tuon verran toivottavasti osaatte laskea, muuten olisitte vieläkin peruskoulussa). Minulla on joka tapauksessa myöskin vaitiolovelvollisuus. En näe enkä kuule mitään tai jos näen ja kuulenkin, niin en saa hiiskahtaakaan siitä. Jännittävää. Niin joo, enkä tietenkään vielä tunne niitä työkavereita, pari kertaa olen lyhyesti nähnyt, mutta ensivaikutelman perusteella tekisi mieleni kirjoittaa paristakin jutusta (lue: tyypistä). No sen voinen ainakin kertoa, että olen yllättäin ainut naispuoleinen henkilö koko projektissa. Siinä voi olla hyvät ja huonot puolensa. Toivon, että niitä hyviä puolia on enemmän.

Ilmoitusluonteisena asiana vain, että kirjoitteluni tänne saattaa hiukan vähetä muutaman seuraavan viikon aikana. En pysty päivisin olemaan koneella ja iltaisin ei välttämättä jaksa, mikäli pääsen kotiin vasta iltasella joskus. Tai no, saa nyt nähdä. Mutta näin voi käydä ja olette nyt varoitetut. (Ilahduitte kuitenkin). Yritän kuitenkin sen joulukalenterin toteuttaa. Ehkä. Toivottavasti.

Huomenna jatkan sitä karkkimeemiä, johon olen haastettu ja joka on vaatinut tarkkaa puntarointia. Siihen asti...

Se on moro!