Spin me round, roll me over, fuckin' circus

Tämä kirjoitus liittyy nyt hyvin vahvasti naisosiin ja naistenvaivoihin, joten voisin kehottaa heikoimpia (eli miehiä) skippaamaan.

Sattuneista syistä minulla ei hiljattain ollut kolmeen vuoteen kuukautisia. Se oli hyvin onnellista aikaa elämässäni. Alkuvuodesta jouduin kuitenkin lopettamaan tuon onnellisen olotilan, sillä aloin saada ikäviä sivuoireita keltarauhashormonista. Sen jälkeen elämäni onkin ollut hyvin säännöllisesti neljän viikon välein helvettiä.

Tämä on varmasti nyt joku luontoäidin henkilökohtainen kosto minulle niistä kolmesta onnellisesta ja kivuttomasta vuodesta. Koska luontoäitikin on nainen, ja nainen on naiselle susi. Kivuliaat ilmavaivat ovat ehkä paras termi kuvaamaan tämänhetkistä olotilaani. Ja kun sanon kivuliaat, tarkoitan todella kivuliaita. Jos koliikkivauvoilla on yhtään samanlainen olotila kuin minulla, niin niiden 24/7 parkuminen on vähintäänkin oikeutettua.

Toissailtana aloin jo epäillä jonkun alienin poikasen tunkeutumista vatsanahkani lävitse ja tein poistumissuunnitelman jonnekin ensiapuun. Viime yönä jopa kyljen kääntäminen oli työn ja tuskan takana, sillä paikoillaan oli hyvä, liikahtaminen paha. Onneksi kipulääkkeillä pystyy auttamaan itseään jonkun verran, mutta ihan kaikkeen nekään ei pysty. Jos en tietäisi tämän paskan menevän ohitse parissa päivässä, niin menisin välittömästi poistattamaan kaikki naisosani.

Ollaan hormonaalisesta ehkäisystä mitä mieltä tahansa, ja vaikka se sekoittaisi täysin ihmisten pariutumisen ja tappaisi pikkuhiljaa kaiken elämän maapallolta, niin on tämä luomuna eläminen kyllä ihan kamalaa. En halua mitään yhden naisen kivuliasta ja veristä taistelua maapallon pelastumisen puolesta! Siksipä tähän tulee taas stoppi ja alan kiltisti pumpata itseeni hormoneja. Tällä kertaa hiukan eri muodossa tosin, ettei ne alkuvuoden sivuoireet uusiudu.

Fyysisten oireiden lisäksi on myös pääkoppani vetänyt melkoista vuoristorataa tämän kevään, kuten ehkä olette huomanneet. Koska en yleensä olen aivan näin tuulella käyvä kuin tänä keväänä, en keksi sillekään mitään muuta selitystä kuin tuon omillani olemisen, mitä hormoneihin tulee. Nyt loppuu sekin toivottavasti. Onhan siinä tietysti oma hauskuutensa ihastua joka toiseen vastaantulevaa kaksilahkeiseen (tai ei niiden tarvitse edes tulla vastaan, riittää että ovat televisossani [ah, Alexander! ah, Guillaume!]), mutta jatkossa pystyn toivottavasti keskittymään johonkin vähän olennaisempaan(kin). Joku roti sentään.

Luvassa siis tasapainoista ja asiallista mielipidebloggaamista. Hempeilyt sikseen!


Ps. Otsikko on Pearl Jamin hienosta kappaleesta Blood.

You must know I'm gonna win

Ai täällä oli joku tämmöinen blogikin.

Tällä viikolla olen lähinnä treenannut, syönyt, kakannut, pissannut, nukkunut, ollut tuskainen, potenut pahanlaatuista peniskateutta, käynyt roadtripillä toisella paikkakunnalla, kuunnellut musiikkia ja siivonnut vaatekomeroani.

Tuskaisuus ja peniskateus ovat johtuneet ihan kuunkierrosta. Se normaali paska fiilis on ollut tällä kertaa aivan erityispaska. Onneksi minulla on ensi viikolla valmiiksi lääkärille varattuna aika, joten hän saa keksiä jonkun ratkaisun tähän tilanteeseen. En aio suostua siihen, että elämästäni joka neljäs viikko olisi yhtä paskaa kuin tämä viikko on ollut.

Vaatekomeron (minulla on siis vain yksi "vaatekaappi", joka on hieman vaatehuonetta pienempi, joten sanotaan sitä nyt sitten vaatekomeroksi) tyhjentäminen oli helppoa, mutta sen uudelleen täyttäminen (ja järjestäminen) onkin vähän haasteellisempi tehtävä. Sovitin lähes jokaista vaatetta ja ihme kyllä jokainen vaate myös mahtui ja oli sopiva, ellei sitten ollut liian iso. Omituista tässä on se, että tunnen itseni silti paljon läskimmäksi kuin silloin kun ne vaatteet ovat viimeksi olleet sopivia. Ja tiedänkin painavani yhä viitisen kiloa enemmän kuin joskus viime vuosituhannen vaihteessa, vaikka se viitisen kiloa tuntuu ja näyttää peilissä ja varsinkin valokuvissa ainakin kahdeltakymmeneltä kilolta. Suunta on kuitenkin yhä oikea ja hauikset isommat.

Vaatekomeroprojektin jäljiltä kämpässäni on tällä hetkellä viisi muovikassillista vaatteita menossa keräyslaatikoihin, yksi vajaa(hko) jätesäkillinen vaatteita menossa roskiin ja kaaos. Yritän tiristää vielä vähän lisää vaatteita kierrätykseen laittaessani noita takaisin hyllyille, sillä tuo määrä on vieläkin aivan liiallinen. On vaan niin paljon vaatteita, joilla on olevinaan jotain tunnearvoa tai sitten ne ovat ihan kivoja. Mutta saisin varmaan seuraavan vuoden pukea päälleni joka päivä eri asun eikä yhtenäkään päivänä tarvitsisi laittaa samaa yläosaa kuin edellisenä päivänä. Alaosien kanssa en ole koskaan ollut yhtä holtiton, vaan housuja ja hameita on ainoastaan muutama sopiva. Suurin osa t-paidoistani yms. on ostettu yli viisi vuotta sitten. Nykyisin olen maltillisempi, joskin yhä impulssiostelija. Nyt ostelen vain lähinnä vaatteita, joita myös pidän.

Täytynee jatkaa projektia ennen illan ilonpitoa.

Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä?

Ahdistaa niin sairaasti, että se huominen maailmanloppu alkaa vaikuttaa ainoalta positiiviselta vaihtoehdolta tässä elämässä. Harmi vaan, että se ei taida tulla.

Ihmiset, joilla on rahaa, sanovat että raha ei tee onnelliseksi. Ei varmaan niin, mutta harvemmin se saa myöskään olon näin epätoivoiseksi. Tässä maailmassa vaan ei pärjää ilman rahaa.

Jotenkin alkaa tuntua siltä, että koko gradu on aivan toissijainen juttu. Se saa väistyä isompien asioiden tieltä. Kuten työnhaun. Talousuutiset kertovat jatkuvista irtisanomisista. Jotenkin vaikea uskoa tulevaisuuteen enää senkään vertaa. Odotan innolla sitä luvattua työvoimapulaa, josta on jo vuosia puhuttu.

Kyllähän sitä sellaisella 10 euron viikkobudjetilla pärjäisi (paitsi jos vessapaperi loppuu, tai pyykinpesuaine, tai jos tulee joku yllättävä lasku), jos söisi vain kaurapuuroa, makaronia ja näkkileipää. Vaan tällä treenaamisella on pakko syödä kunnolla. Ja pakko saada niitä proteiineja. Tekisi tämänkin projektin kohdalla löydä hanskat naulaan ja antaa olla. Mitä väliä. Millään ei kauheasti tunnu olevan enää väliä.

Ei ole kauhean hauskaa, kun laskujen maksamisen jälkeen täytyy itkeä ja haukkoa happea ainakin tunti, että pystyy taas jotenkin jatkamaan elämää. Kituuttaen. Velka kasvaa, kun joutuu vinguttamaan visaa enemmän kuin on varaa lyhentää luottoa kuukaudessa. Noidankehä ja kamelinselkä ja mitä näitä nyt on. Ei kai tämä voi päättyä kuin katastrofiin.

Piia haastoi listaamaan asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Juuri nyt ei tule yhtään mieleen. Palaan asiaan, kun (jos) aurinko joskus pilkahtaa.

I'm a poor lonesome cowboy and a long way from home

Olen ollut viime päivinä jotenkin tosi ahdistunut ja masentunut (ei tautiluokitusmerkityksessä). Kun talous on kuralla, kaikki muutkin asiat ovat kuralla. Eikä tätä olotilaa ollenkaan helpota tuo säätila ulkona.

Tuleva marraskuu ahdistaa. Tuleva joulu ahdistaa. En saa edes veronpalautuksia tänä vuonna kuin jonkun säälittävän muutaman euron, joten se jokavuotinen joulunalushelpotus jää kokematta. Sen sijaan opintolainan korot kyllä menevät tililtä joulukuussa, että heilahtaa. Tiedän kyllä, että niitä voi jälkikäteen hakea Kelalta takaisin, mutta siinä menee useampi viikko. Vuodentakaisesta pienestä perinnöstä on vielä rippunen jäljellä. Perinnöstä, jota ei ollut tarkoitus käyttää elämiseen, mutta jota on nyt pakko käyttää elämiseen, koska muuten ei ole rahaa maksaa laskuja.

Ilmeisesti olen jotenkin outolintu syksyn ja talvenkin suhteen. Kaikki aina iloitsevat lumesta, kun tulee valoisampaa ja blaa blaa. Minä inhoan lunta. Tykkään siitä, että jos kesä ei kerta kaikkiaan ole vaihtoehto, niin on sitten vaikka pimeää, kunhan maa jalkojeni alla on asfalttia. Viime viikolla, kun yhtenä iltana kävelin ennakkoäänestämästä kotiin päin, katselin ja ajattelin siinä samalla, miten kaunis Tampere on noina pimeinä syysiltoina. Ja mitä paskaa, heti seuraavana päivänä se kauneus peitettiin jollain valkoisella kuolemalla.

Inhoan sitä, että joka toisella askeleella on akuutti liukastumisvaara, koska maassa on jotain jääpaskaa. Inhoan myös sitä, että lumi ja jää tarkoittaa samaa kuin kylmä ja silloin kun on kylmä, niin täytyy paketoida itsensä moninkertaisiin vaatteisiin, että voi liikkua ulkona lyhyenkin matka paikasta a paikkaan b. Olkoon pimeää ja olkoon märkää, kunhan voin lähteä ulos tunkematta farkkujen alle pitkiä kalsareita.

Ja tiedän, että säästä valittaminen on aivan turhaa, koska se tapahtuu siitä huolimatta. Ilmastonmuutoshan lupaa tänne pohjoiseen yhä paskempia kesiä ja talvia. Siitä ehkä hiukan voisi valittaa, jos jaksaisi. Jotenkin vaan koen olevani täydellisen väärässä paikassa tällä planeetalla. Olen luuydintäni myöten kateellinen Patzylle, jonka elämä on jotain ihan muuta. Että jos voittaisi lotossa ja vaan lähtisi. Mutta ensin pitäisi tietysti lotota.

Liikunta on ehkä tällä hetkellä ainoita iloja (kavereiden lisäksi), joka pitää minut järjissäni. Vaikka kuntosalin jäsenyys lohkaisee tililtäni kerran kuussa sievoisen summan rahaa, niin irtisanoutuminen ei vaan ole vaihtoehto. Jos se viedään minulta pois, niin en kyllä viitsisi nousta pois peiton alta enää ollenkaan.

Ps. Jos talvesta jotain positiivista pitää hakea, niin "kampauksella" ei ole niin kauheasti väliä, kun voi vaan vetää pipon syvälle päähän. Vaikka hiukset olisi miten paskaiset, niin ei huolta, sillä pipon lävitse sitä ei kukaan näe. Ha!

Ensilumi tulee kuudelta

Voihan nenä. Ja räkä. Ja kurkkukipu. Etten sanoisi.

Eilen kaikki oli ihan hyvin. Menin iltasella jumppaan ja sielläkin kaikki oli ihan hyvin. Jaksoin ihan hyvin, tai no, niin hyvin kuin jumpassa nyt yleensäkään jaksan. Mikään ei viitannut flunssaan. Kunnes kotisohvalla hieman myöhemmin kurkku alkoi tuntua kummalta ja vielä vähän myöhemmin nenää alkoi kutittaa ja siinä se sitten oli. Flunssa. Nukuin koko yön villasukat jalassa, jos sillä saisi vielä pelastettua jotain, ja minä inhoan sukat jalassa nukkumista. Ei saanut pelastettua. Aamulla kurkku oli kipeä ja nokkakin vähän vuotaa. Mikään kovin paha tämä ei vielä ole, mutta eipä sitä tiedä mitä tuleman pitää.

Nyt on ehkä ihan hyvä hetkikin vähän aikaa kuluttaa sohvaa (ja nenäliinoja). Olen tässä kuussa tukenut VR:ää niin paljon, että en varmaan halua vähään aikaan matkustaa yhtään minnekään. Mutta kun pysähtyy, on liikaa aikaa ajatella. Tajuan, että koko tähänastinen elämäni jakautuu nyt kahteen osaan: aikaan, jolloin äiti oli, ja aikaan, jolloin äitiä ei enää ole. Mikään ei ole enää samoin. Joulu lähestyy ja se onkin ihan oma lukunsa. Kunpa sen voisi vaan skipata tänä vuonna. Haluaisin, ettei kukaan toivottaisi minulle tänä vuonna hyvää joulua. Toivottaahan ne kuitenkin ja hyvää tarkoittaa. Ehkä parempaa kuin minään jouluna koskaan tätä ennen. Mutta ei se vaan voi olla hyvä.

Jos lunta ei tulisi ollenkaan tänä talvena, niin silloin ehkä vähän tuntuisikin siltä, että tämä talvi jää välistä. Se sopisi minulle oikein hyvin. Kesän jaksaa jotenkin paremmin.

Lisäys: Ai niin, siitähän minun piti avautua tässä, ennen kuin juttu lähti sivuraiteilleen, että on ärsyttävää, kun muuten voisi vaan maata viltin alla kampaamatta naamaa tai hiuksia, mutta on pakko lähteä käymään kaupassa, koska nenäliinat loppuu ja leipä on homeessa.

Take the money and run

Muotivinkki naisille, ja miksei myös miehille: Älä käytä ihonmyötäisiä sen värisiä vaatteita, jotka kauempaa katsottuna saattavat näyttää siltä, kuin sinulla ei olisi paitaa tai housuja päällä ollenkaan.

***

Tämä viikko on ollut ihan täydellinen, vaikka takana on vasta kaksi päivää. Sekä maanantai että tiistai ovat olleet ihan parhaita päiviä. Huonoa tässä on toki se, että voittoputki tuskin tulee jatkumaan kovin pitkään, joten loppuviikko on todennäköisesti ihan blaah tai sitten joku menee tosi pahasti pieleen.

***

Kirjauduin Google+:aan, kun sain kutsun. Palvelu on varmaan oikein kiva, jos siihen tutustuisi paremmin ja kun siellä olisi enemmän kavereita, mutta en tiedä jaksanko uutta Facebookia. Sitä paitsi en kuitenkaan poistuisi naamakirjasta vaikka alkaisinkin käyttää tätä lievästi hankalan/hölmön/tylsän nimistä uutta tekelettä, joten sitten olisi kaksi sosiaalisen median härpäkettä rinnakkain, joita täytyisi seurata. 24/7. Katsotaan.

***

Surettaa ja ihan suoraan sanottuna vituttaa Mika Myllylän kohtalo. Lehdet ja uutiset pullistelevat nyt ihmisten kommentteja siitä, miten hieno mies Myllylä oli. Missä nämä kaikki tyypit olivat silloin, kun se romahti sinne pohjalle? Silloin, kun hiihtäjät jätettiin yksin kantamaan vastuu koko doping-jutusta. Kyllähän se koko tilanne oli "tulos tai ulos". Ei urheilija omatoimisesti ja ilman valmentajien ja hiihtoliiton jehujen tietämystä ja hyväksymystä käytä mitään erikoiskeinoja tuloksen parantamiseen. Toiset käärivät rahat ja nauroivat matkalla pankkiin, ja toiset jätettiin yksin tarpomaan suohon, konkreettisesti ja kuvainnollisesti. Toivottavasti aika moni tunsi eilen piston sydämessään. Paavo M. Petäjäkin ääni väristen uutisissa muisteli Myllylää. Siinäkin on jo niin nilkin näköinen jätkä, että ihan varmasti sillä on näppinsä tässä sopassa. Paskiaiset.

Avoin kirje koiranomistajille

Hei sinä koiranomistaja!

Mikä siinä on niin vaikeata kerätä niitä koirien jätöksiä tuolta luonnosta samalla, kun se kakkahäntäsi käy hotelli helpotuksessa? Kissojen omistajat tekevät sitä monta kertaa päivässä, eli siivoavat lemmikkinsä lopputuotoksen. Olkoonkin, että se tapahtuu kotioloissa. Jos kissa taas kulkee villinä vapaudessa, niin silloinkin se peittää jätöksensä, toisin kuin koira. Ja koska jätösten peittäminen ei ole koiralle luonteenomaista, niin siinä vaiheessa vastuu siirtyy sinulle, oi koiranomistaja.

Varsinkin talvella sinun pitäisi kiinnittää erityistä huomiota koirasi kakkojen keräämiseen. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin kevätauringon sulattamat kinokset, joista alkaa valua niitä haisevia ja vetisiä kakkakikkareita jalkakäytäville ja kävelyteille. Kun se kinoksen reuna, johon olet Rekku-Petterisi kakattanut ja jättänyt kakan keräämättä, kevään tullen sulaa, niin se reuna onkin yllättäin keskellä jalkakäytävää. Kaupungin kadut ovat tähän aikaan vuodesta kuin miinakenttiä. Ja mietipä, että joku ihminen ne kadut joutuu siivoamaan. Joku muu kuin sinä, hyvä koiranomistaja. Ellet sitten satu olemaan töissä jossain huoltoyhtiössä tai kaupungin katujen kunnossapidossa.

Jos sinä koiranomistaja siellä nyt ajattelet, että ei sinun pienen Rekku-Petterisi jätökset mitään haittaa, ne ovat niin pieniä ja haisevatkin ruusuille, niin mietipä sitä, että Suomessa on yli 600.000 koiraa. Jos kukaan ei keräisi koiriensa jätöksiä, niin tänne ilmestyisi joka päivä miljoonia koirankakkoja ympäri katuja ja peltoja ja metsiä. Ja vuodessa niitä koirankakkoja tulisi jo satoja miljoonia, jos ei jopa miljardeja. Ja vuosisadassa niitä tulisi niin paljon, että me kaikki hukuttaisiin täällä koirankakkaan!!!

Nyt sinä siellä argumentoit, että pahemmin ihmiset sotkevat kaupunkia kuin koirat. Kadut ovat täynnä roskia, joita ihmiset sinne heittelevät, ja koirien kakat sentään maatuvat. No kuulepas argumentoija. Jos minä astun, sanotaan nyt vaikkapa tupakka-askin päälle, niin se ei tarraudu eikä leviä kenkäni pohjaan ja ala haista siellä kuvottavan pahalle. Itse asiassa tupakka-askin päälle astumisesta ei aiheudu yhtään mitään seurauksia minulle. Tai minkään muunkaan roskan. Paitsi koirankakan.

Niin että mitenkäs olisi? Sovittaisiinko, että tästä hetkestä eteenpäin ottaisit joka kerta lenkille mukaan koirankakkapussin ja siivoaisit sen karvaisen hännänheiluttajasi jäljet? Minä en tiedä missä niitä tämän ydinjätteen kaltaisen tuotoksen loppusijoituspaikkoja on, mutta etköhän sinä tiedä, koiranomistaja. Joten kiikuta se jäte sitten sellaiseen, kiitos.

Ystävällisin terveisin Tiina, miinakentältä selviytynyt

How can you rip off a band-aid without it hurting?

Olen ollut koko viikonlopun ja tänäänkin ihan masentunut, enkä edes tiedä miksi. Mikään ei oikein tunnu hyvältä ja kaikki tuntuu ihan turhalta. Olen jotenkin kyseenalaistanut koko olemiseni mielekkyyden. (Ei missään oo mitään järkee.) Kaipaan jotain kovasti, mutta en oikeastaan edes tiedä mitä kaipaisin ja miksi.

Olen vähän kuin sydänsuruinen, vaikka ei kai tässä mitään sydänsuruja pitäisi olla. Kaikenhan pitäisi olla vain harmitonta viihdykettä. Järki sanoo yhtä ja sydän sanoo toista. Meillä käy tämän yhden tyypin kanssa sydämet jatkuvasti epätahtiin niin, että kun minun sydämeni lämpiää, niin hänen jäähtyy ja sitten taas kun minun sydämeni jäähtyy, niin hänen lämpiää. Syy ja seuraus.

Tarvitsisi ottaa välimatkaa, mutta en jaksa enää pelailla mitään pelejä. Ollaan tästä keskusteltukin eikä kumpikaan halua pelailla mitään, mutta miksi minusta silti tuntuu, että toinen pelaa jotain, jonka säännöistä minulla ei ole aavistustakaan. Tai sitten se on vaan välinpitämätön. Tai liian tyytyväinen tilanteeseen. Ja miksen minä voi tyytyä tähän, mitä minulla nyt on? Miksi tarvii ruveta haluamaan enemmän, kun en kuitenkaan oikeasti halua mitään enemmän?

Perjantai oli mitä parhain päivä mitä parhaimmassa seurassa ja sain tutustua parin kuukauden ikäisiin pieniin ihmistaimiin, jotka olivat mitä suloisimpia. Saan myöskin kunnian olla kummi toiselle näistä palleroista. Kaikki se pallerous kuitenkin laukaisi minussa ilmeisesti jonkun kriisin. En tiedä haluaisinko omia lapsia, mutta olisihan se kiva, jos edes olisi mahdollista tehdä se valinta itse. Mutta ei. Kaikki maailman miehet tekevät sen valinnan puolestani kääntyen kannoillaan nopeammin kuin kissa aivastaa, jos vähänkin yritän lähestyä. (Ja joo, tiedän, totta kai syy on minussa itsessäni).

Haluaisin päästä jotenkin pois täältä alhosta nyt heti paikalla, mutta en ollenkaan tiedä miten, kun en tiedä mistä tämä kumpuaakaan.

...

Kerta toiset osaavat asetella sanat aina paremmin kuin minä itse, niin annan puheenvuoron Samulille.

Olen surullinen aina
kun olen ilman sua
en tahdo mennä ulos
en edes pukeutua
en osaa tehdä mitään
en tahdo tehdä mitään
olen surullinen aina
kun olen ilman sua

(Zen Café - Surullinen aina)

Lasiseinä

Joskus vituttaa epäoikeudenmukaisuus niin, että tekisi mieli heittäytyä maahan ja päästää ilmoille pienet itkupotkuraivarit...

Näin tänään yhtä entistä työkaveria bussissa ja siinä matkan aikana jutskailtiin erinäisistä asioista. Minultahan meni se varma kesätyöpaikka alta tämän laman takia, kun ei voitu palkata ketään ulkopuolista. Minä olisin normaalitilanteessa lomittanut yhtä ihmistä kesän ajan ja osannut tehdä ne hommat vaikka unissani. Nyt tätä henkilöä hommattiin firman sisältä lomittamaan kaksi eri henkilöä, koska toinen osaa tehdä yhden osan hommista ja toinen jotenkuten ehkä toisen osan niistä hommista. Toinen lomittajista on nainen ja toinen mies. No, yllättäin, koska tämä mies joutuu omien hommiensa lisäksi tekemään myös muita hommia, eli juuri ne mitkä minä olisin voinut tehdä, onkin tälle miehelle nyt palkattu lomittaja firman ulkopuolelta. Sen sijaan, että oltaisiin palkattu yksi nainen (eli minut) ja kaikki olisivat tehneet niitä hommia mitkä osaavat, päätettiinkin sekottaa pakka oikein kunnolla ja palkata yksi mies, jolloin kukaan ei oikein kunnolla osaa niitä hommia mitä tekee kesällä. Toisin sanoen kyseinen firma ei säästänyt tässä kuviossa yhtään mitään, kuluja voisi arvella tulevan ehkä jopa tavallista enemmän. Kyseisessä firmassa useita vuosia työskennelleenä en mitenkään voi olla tekemättä tästä sukupuolikysymystä.

Kyllä, olen katkera.





Fuck you, fuck you very, very much... ♪♫

The denial twist

Tämä päivä ei välttämättä ole ollut niitä elämäni kohokohtia, vaikka onhan tässä hyvät puolensakin ollut.

Aamulla kuulin huonohkoja uutisia, mutta arvelin asioiden järjestyvän tämän päivän aikana. Hengailin kotosalla jonkin aikaa ja lähdin sen jälkeen onnittelemaan äitiäni. Laitoin jalkaani ne punaiset tyttökengät, kun oli niin hieno ilma. Poimin matkan varrelta valko- ja sinivuokkoja äidille, ja yritin kipsutella tyttökengissäni nopeasti, etten myöhästy bussista. (Kengät on olennaista tässä, koska noilla ei juosta yhtä kovaa kuin tennareissa). Bussipysäkille päästyäni tajusin, että olin aivan lauantain bussiaikatauluissa ja tänäänhän on sunnuntai. Onneksi oli hieno ilma, joten istuin bussipysäkillä kuuntelemassa musiikkia sen aikaa, kunnes seuraava bussi tuli.

Bussissa huomasin, että olin unohtanut ottaa mukaan avaimet vanhempieni luokse. No eipä siinä, onhan siellä toisen puolen ovet auki ja ovikello, mutta ärsytti se silti vähän, koska se tarkoitti lisämetrejä matkaani. Jäin bussista pois ja kävelin vanhempieni taloa kohti, niin jouduin joidenkin Bandidosten vuoksi tyttökengissäni kiertämään melkein ojan kautta, koska Bandidokset olivat vallanneet kävelytien yhdestä kohtaa kokonaan! Tyypeillä oli siinä keskellä kävelytietä iso Mersun pakettiauto, josta oli molemmin puolin ovet aivan apposellaan, joten kukaan muu ei mahtunut käyttämään sitä kävelytietä vaan nurmikon puolelle oli pompittava. Tyypit työntelivät siinä sitten moottoripyöriään sinne Mersun perään ja olivat muutenkin ylettömän leveästi. Heitin heille vähän pahaa silmää, mutta kovin pahasti en uskaltanut mulkoilla, kerta ne oli kuitenkin Bandidoseja.

Myöhemmin vielä ne aamun huonot uutiset kulminoituivat siihen, että eräs ystävä joutui sairaalaan pariksi päiväksi. Ei mitään älyttömän vakavaa, toivottasti, mutta silti huoli ja kaikenlaiset "entä jos" -ajatukset hiipivät mieleen väkisin. Ja jotta i:n päällä olisi vielä pistekin, niin tietysti vesisade alkoi juuri silloin, kun olin lähdössä illalla kotiin tyttökengissäni! Onneksi sain sentään sateenvarjon lainaan vanhemmilta.

Niskani ja pääni ovat aivan jumissa, kun olen koko päivän taas purrut leukojani yhteen ihan hulluna. Ei vaan voi sille mitään, kun on ahihuolistressi.

Mutta muuten oli ihan hyvä päivä.


Ai niin joo, ja Bärtil on kasvattanut kukkavarren itselleen. Niin kiva kuin se kukinta olisikin ja voisin yrittää jonkinlaista pölytystä sekä kärpäsloukkujen lisääntymistä, niin joudun ilmeisesti kuitenkin leikkaamaan sen kukinnan pois siitä. Luin netistä, että kukinta rasittaa kärpäsloukkua niin paljon, että se saattaa jopa kuolla siihen. Ja mehän emme halua ottaa sellaista riskiä Bärtilin kanssa, emmehän?

No uterus, no opinion

Tuossa on nyt tuo koko kuva todisteeksi, että näette noiden eilisten silmien todellakin olevan Johnny Deppin silmät. Ei Brimin. Ei sillä, että jälkimmäisenkään silmissä mitään vikaa olisi.

Minulla on ollut tänään todella tuskainen päivä. Kaikkihan alkoi oikeastaan joskus vuosi takaperin, kun lakkasin syömästä e-pillereitä. Sen jälkeen muutaman kuukauden kuukautiseni tulivat säännöllisesti kuukauden välein, sitten ne alkoivat harveta ja nyt viime huhtikuun jälkeen niitä ei enää näkynyt eikä kuulunut. Kunnes sitten jouluaattona. Nyt olenkin sitten varmaan vuotanut lähes kuiviin ja olo on ollut todella tuskainen. Tänä aamuna heräsin ja olin ihan normaalisti, kunnes sitten yhtäkkiä vessassa istuessa alkoi tulla tosi heikko olo. Meinasin oikeasti jotakuinkin menettää tajuni siinä istuessa ja olin aivan hiestä märkä. Kompuroin takaisin sänkyyn ja makasin siellä hetken. Nousin ottamaan aamupalaa, kun olo alkoi helpottaa, mutta saman tien heti välittömästi alkoi heikottaa ja kylmä hiki pukkasi pintaan. Otin kahvimukin ja jugurttipurkin yöpöydälle ja kävin maate viestitellen samalla puhelimella ihmisille, että viikatemies taitaa tulla nyt noutamaan minut. Olo oli niin surkea, etten pystynyt edes kuvittelemaan nousevani ylös ja meneväni käymään kaupassa saati apteekissa. Onneksi isä sattui olemaan liikenteessä jo valmiiksi ja lupasi käydä apteekissa ja tulla poikkeamaan. Hörpin siinä sen kahvin ja söin jugun puolimakuulla, ja olo alkoikin parantua. Lähdin kuitenkin isän mukana heidän luokseen ylläpidettäväksi ja täältä käsin nyt bloggailen. Olen taas melkein inhimillisessä olotilassa ja aion tästä kotiutua yöksi. En tosiaan kyllä kestä tällaista, joten tuo kahdeksan kuukauden välein on varmaankin ihan hyvä tahti mikäli oireet on joka kerta yhtä pahat. (Aiemmin ei ole ollut, toim.huom.)

Miehet! Olkaa onnellisia! Teidän ei tarvitse kokea tällaisia helvetillisiä tuskia eikä ikinä synnyttääkään. Seuraavan kerran kun meinaatte alkaa mussuttaa jostain miesten syrjinnästä ja miehenä olemisen vaikeudesta, niin pyytäkää jotakuta vaikkapa potkaisemaan teitä munille päivän ajan kerran kuussa vartin välein, niin muistatte millaista on olla nainen.

Eipä tässä muuta tilitettävää tällä kertaa. Paitsi että törmäsin naamakirjassa tällaiseen mainokseen yksi päivä. (Klikkaamalla saa isommaksi).



Voi noita käännöskukkasia...

Parempaa viikonloppua teille muille!


Ps. Voi ääk. Jollain mystisellä näppäinyhdistelmällä tämä postaus meni julkaistumaan ennen kuin oli edes valmis. Tiedoksi niille, jotka ehtivät huomata ja ihmetellä minne tämä sitten katosi...

Voihan vaarin housut!

Eilen illalla ei kaikki mennyt ihan putkeen...

Palasin kotiin siinä iltasella ja kuten monesti ihmiselle tulee tarve, niin minäkin päätin käydä vessassa. Napsaisin vessaan valot päälle katkaisijasta siitä oven vierestä ja samalla hetkellä kuului poks ja pam. Melkein koko kämppä meni pimeäksi lukuunottamatta keittiötä ja läppärin näyttöä. Nettikin meni tietysti poikki ja kuten karman lakiin kuuluu, oli digiboksikin tallentamassa jotain juuri sillä hetkellä. Tasasin hengitystäni siinä säikähdyksen jälkeen hetken jos toisenkin ja mietin, että mitäs nyt. Onneksi sulakkeita löytyi keittiön laatikosta. Seuraava ongelma olikin, että miten ihmeessä siellä säkkipimeässä näkee mikä niistä sulakkeista on palanut. Etsiskelin kirosanojen saattelemana taskulamppua, joka oli juuri sillä hetkellä päättänyt vaihtaa paikkaa ja piiloutua. Onneksi se sitten lopulta kuitenkin löytyi, sain paikallistettua poksahtaneen sulakkeen ja vaihdettua sen uuteen. Elämä saattoi jatkua taas rauhallisena. Tai niinhän minä luulin...

Myöhemmin illalla, siinä ennen kuin menin nukkumaan, olin aikeissa putsata tuon tuoreen lävistyksen korvassani. Otin kiinni siitä renkaan pallosta ja rupesin kääntämään sitä (todellakin hellävaroen), niin kuului naps ja se helvetin pallo jäi käteeni. Siinä vaiheessa olin jo ihan että ei jumalauta voi olla todellista! Yritin jonkin aikaa tunkea sitä palloa takaisin siihen, mutta se nyt ei onnistunut eikä korva varmasti tykännyt yhtään kyseisestä toiminnasta. Menin tutkailemaan tilannetta peilistä ja koska peilistä kaikki näyttää päinvastaiselta, niin käänsin mokomaa rengasta väärään suuntaan ja se putosi korvasta. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita niiden kirosanojen määrää tai laatua? Sain renkaan kuitenkin takaisin, hyvin helpostikin, mutta ongelma oli kuitenkin yhä se aukinainen rengas vailla palloa. Yritin puristaa sitä rakoa sormin pienemmäksi, mutta eihän se hievahtanutkaan. Lopulta en keksinyt muuta kuin minun oli pakko vaihtaa siihen korvaan yksi tavallinen pallopäinen korvarenkaani (jonka tietysti ensin desinfioin huolella). Tämä korvarengas on huomattavan paljon ohuempi ja isompi kuin tuo lävistysrengas, mutta on se kai parempi vaihtoehto kuin aukinainen rengas, joka voi pudota korvasta tämän tästä. Ja tietysti tämä tapahtui lauantai-iltana, jolloin on maksimaalisen pitkä odotusaika ennen kuin pääsen käymään ko. lävistysliikkeessä ja huutamaan heille, että pelasta auta oi!

Jotenkin tuntuu nyt kuitenkin, että tämä ei missään tapauksessa voi olla hyvä asia. Pelottaa mitä se korva tykkäsi siitä renkkauksesta ja mitä se tykkää tästä toisesta renkaasta. Putsasin lävistystä kyllä huolellisesti tämän insidentin jälkeen. Vituttaakin hiukan, täytyy myöntää. Tutkailin netistä asiaa ja siellä moni sanoi, että jos rengas on ok, niin pallon ei mitenkään pitäisi pudota siitä. Itse asiassa ainut vastaavanlainen tapaus jonka löysin, koski nimenomaan tätä samaa tamperelaista lävistysliikettä jossa minäkin lävistykseni otin... En nyt kuitenkaan aio tuomita heitä tämän perusteella heti. Toivottavasti saan maanantaina uuden renkaan (veloituksetta) tuohon reikään eikä tästä ole mitään kovin ikäviä seurauksia. Tuo kun on ollut tähän asti niin kovin terve eikä siihen ole sattunutkaan paljon ollenkaan.

Yöllä näin sitten unta vain ja ainoastaan tuosta lävistyksestä. Sen sijaan, että olisin saanut uutta rengasta korvaan, minulle yritettiin tehdä jos jonkinlaista kulma- ja polvilävistystä. Lopulta sain kuitenkin jonkinlaista uutta rengasta tuohon korvaan. Jouduin olemaan paikoillani enkä päässyt pakenemaan minnekään, kun yllättäin kävikin ilmi, että kyseisen lävistysliikkeen henkilökunta oli Club for Five -yhtyeestä ja he alkoivat väkisin esittää minulle inhoamaani a cappella -musiikkia ärsyttävän tanssishown siivittämänä. Tässä kohtaa onneksi heräsin.

Nyt sitten vaan odotan, että tulisi maanantaiaamu, että voisin mennä tuon rikkoutuneen renkaan kanssa käymään Igorissa ja pääsisin selittämään, että minä en ihan oikeasti tehnyt muuta kuin koskin siihen! Paska...

Korvaoksennus

Hyi olkoon!

Kuulin äsken radiossa niiiiin huonon biisin, että oli ihan pakko ottaa selvää mikä se oli. Kappale oli (hämäävästi jotenkin Sinatraa muistuttavasti nimetty) I Did It My Way ja bändin nimi Revolution Renaissance.

Kappaleen voi jokainen omalla vastuullaan kuunnella täältä.

Onko paskempaa biisiä tehty sitten 80-luvun? (Epäilen nimittäin vahvasti, että tuo kappale on tehty jo ainakin kerran 80-luvulla, jos ei kahdestikin). Tuo ei ikinä olis päässyt radiosoittoon (toivottavasti), jos kyseessä ei olisi Timo Tolkin uusi bändi.

Anteeksi ja yäk.

Yäk.

Y-ä-k.

Mielini minun tekevi, aivoni ajattelevi

... kirjoittaa tänään jotain hauskaa ja kevytmielistä, mutta pääkopassa ei liiku yhtikäs mitään sellaista.

Julistin tänään aamulla yksipuoleisesti sodan tätä kesää vastaa. Tai ei se niin yksipuoleistakaan ollut, koska tämä kesä on jo selvästi sodassa minua vastaan. (Toki vain minua, koska minähän olen maailman napa. Kehenkään muuhun tämä kesä ei vaikuta mitenkään.) Ajattelin siinä kaatosateessa rämpiessäni, että nyt se on virallista: minä vihaan tätä kesää. On tässä kesässä toki ollut ne muutamat hyvätkin hetkensä (mm. Foo Fighters ja erinäisten tyttöjen tapaamiset) ja auringonpaisteensa, mutta pääosin tulen todennäköisesti muistamaan tämän kesän ihan helvetin paskana. Onneksi se on kohta ohi. Kesälle tosin tiedoksi, että yrittää kyllä sopii, mutta minähän en nujerru! Eikä kukaan muukaan, jos se vaan minusta on kiinni.

Oikeastaan joku toinen on sanonut tämän kaiken jo paremmin:

Some things in life are bad
They can really make you mad
Other things just make you swear and curse.
When you're chewing on life's gristle
Don't grumble, give a whistle
And this'll help things turn out for the best...

And...always look on the bright side of life...
Always look on the light side of life...

If life seems jolly rotten
There's something you've forgotten
And that's to laugh and smile and dance and sing.
When you're feeling in the dumps
Don't be silly chumps
Just purse your lips and whistle - that's the thing.

And...always look on the bright side of life...
Always look on the light side of life...

For life is quite absurd
And death's the final word
You must always face the curtain with a bow.
Forget about your sin - give the audience a grin
Enjoy it - it's your last chance anyhow.

So always look on the bright side of death
Just before you draw your terminal breath

Life's a piece of shit
When you look at it
Life's a laugh and death's a joke, it's true.
You'll see it's all a show
Keep 'em laughing as you go
Just remember that the last laugh is on you.

And always look on the bright side of life...
Always look on the right side of life...
(Come on guys, cheer up!)
Always look on the bright side of life...
Always look on the bright side of life...
(Worse things happen at sea, you know.)
Always look on the bright side of life...
(I mean - what have you got to lose?)
(You know, you come from nothing - you're going back to nothing.
What have you lost? Nothing!)
Always look on the right side of life...

(Always look on the bright side of life -
Monthy Python's Life of Brian)

Ainaskin kaksi eri tyyppiä on kertonut minusta tulevan tuo laulu mieleen (kun kysyttiin), joten olkoon se theme songini tästä eteenpäin. Myös Youtubesta se löytynee, mutta koska en töistä sinne pääse käsiksi, voitte itse käydä etsimässä sen ja laittaa soimaan taustamusiikiksi (elämälle). Kiitos.

Anoin täksi illaksi turvapaikkaa Minjan luota. Anomus hyväksyttiin, joten lähden tästä nyt siis sinne. Eikä ole mp3-soitintakaan mukana, joten joudun bussissa kuuntelemaan varmasti jonkun mummon sairaskertomuksia, teinityttöjen kikatusta tai humalaisen ölinää. Oh well...

Parempiin huomisiin!

Kuka lohduttaisi Nyytiä

Tunnelma laski tänään kuin lehmän häntä. Lämpöisistä fiiliksistä suoraan pakkasen puolelle. On yksi asia, jota olen odottanut enemmän kuin mitään pitkään aikaan tai ehkä ikinä. Olen laittanut kaikki pelimerkkini sille ja nyt kaikki uhkaakin mennä mönkään. Se oli siinä, ihan käteni ulottuvilla, ja nyt se meinataan viedä minulta pois. Mikään ei ole niin varmaan kuin epävarma ja muita idioottipaskoja sanontoja. Jos tämä homma ei toteudukaan, niin menen kappaleiksi ainakin hetkeksi aikaa. Ei mitään käsitystä miten siitä sitten jatkaa.

En ymmärrä ihmisiä. Itse asiassa inhoan tällä hetkellä ihmisiä. Minkä takia ihmiset ei kannusta ja rohkaise, miksi ensimmäinen asenne on heti, että no ei sitten kannata, jos ja kun. Nyt tuntuu siltä, että taistelen yksinäni tuulimyllyjä vastaan, enkä tiedä riittääkö voimat. Kiitos vaan.

On niin paska olo. Mua ei huvita nyt mikään.


Ps. Pahoittelen, etten puhu asioista niiden oikeilla nimillä, mutta nyt ei vaan pysty. Ehkä joskus myöhemmin, mutta ei nyt.

Frankly, my dear, I don't give a damn

Alcinoe kehotti laittamaan blogiinsa sen elokuvan pätkän, mihin itsensä identifioi tai mikä on kolahtanut kaikista kovimpaa. En tiedä voiko sanoa, että identifioin itseni tähän, mutta en oikeastaan nähnyt muita vaihtoehtoja. Äskenkin nousi iho kananlihalle kun katsoin tuon.





Kyseinen elokuva on kokonaisuutena jotain niin upeaa, että en kyllästy siihen varmasti ikinä.

***


Onnistuin pilaamaan ilmaston tänään lahjakkaasti. Kuvittelin tekeväni hyvän teon, joskaan en kovin pyyteettömän sellaisen. Arvelin saavani asiasta ehkä pienet torut, koska en kysynyt ennen toimimista, mutta en kuitenkaan osannut odottaa toisen osapuolen reaktion olevan sellainen kuin oli. Typerä lapsellinen innostukseni muuttui hirmuiseksi pettymykseksi ja toinen taas ärsyyntyi vähintään yhtä paljon. Ja aivan eri syystä kuin olin odottanut. Pieni lumipallo kasvoi hirmuiseksi ja muuttui lopulta lumivyöryksi ja romahti ja levisi ympäri tienoita ja nyt kaikki on paskaa. Sanovat riitelyn puhdistavan ilmaa, mutta ei sen nyt ihan näin tarvisi räjähtää kuitenkaan. Onneksi "anteeksi" on sana, joka usein korjaa aika paljon.

Jos tästä jotain positiivista pitää hakea, niin ainakin sain sen adrenaliinin voimalla pyykättyä ja tiskattua. Nyt vaan särkee päätä, joten pitäisi kai mennä nukkumaan. Nälättäiskin.

Hyvää yötä, piltit.

Hymy ja kyynel

Kaikenlaisia ajatuksia on pyörinyt päässä eilen ja tänään, moni asia on ahdistanut (eikä vähiten vanheneminen) ja sen jälkeen moni asia on tuntunut sitäkin ihanammalta. Ihmeellistä tunnevuoristorataa tämä elämä. Ja jostain syystä tuo otsikon kappale on soinut päässäni koko päivän tänään.

Tuli muuten hauska juttu mieleen, jotan en eilen muistanut kertoa, siitä lauantaisesta konsertista. Nimittäin viime kesänä olin Tammerfesteillä katselemassa ja kuuntelemassa Maj Karmaa ja ennen heidän keikkansa alkua teltassa soitettiin Foo Fightersin Monkey Wrench -kappale. Sanoin silloin ääneen, että olispa kiva päästä joskus Foo Fightersin keikalle, mutta silloin se tuntui vain ihan höpöpuheilta ja melko mahdottomalta ajatukselta. Lauantaina sitten siellä Wembleyllä kun Foo Fighters täräytti Monkey Wrenchin, niin sain aivan yhtäkkiä flashbackin siitä viime kesäisestä hetkestä Tammerfesteillä. Tuli aika hassu tunne. Eipä tiennyt tyttö...

Tsekkasin mitä biisejä tuon Zen Stone -soittimen sisään oli ladattu valmiiksi, mutta siellä oli vain jotain ihan outoja bändejä. Jotain syntikkamusaa ja soulahtavaa musiikkia. Ei ihan mun juttujani. Bändit olivat nimeltänsä Fin Raziel, Sound Corruption, Three Kings, Hijera, Becca Burn Band, Hilary Ganger, Mr Fogg, Parka, Sowena, The Follow ja Your Mum. Never heard mitään noista. (Näppärää finglishia!)

Pari meemiläistä (tai jotain, toinen meemi ja toinen vain matkiminen) on odottamassa vuoroaan. Molemmat kuvajuttuja, joten en ole vielä ehtinyt niitä toteuttamaan. Mañana.

Hymy ja kyynel
mun sydämen Beatles ja Rolling Stones
hymy ja kyynel
juoksee Viiltäjä-Jack seuraa Sherlock Holmes

Väliin kehdon ja kappelin
väliin kohdun ja kompostin
niitä mahtuu sadoin tuhansin

Hymy ja kyynel
kun rinta on täynnä se on läikkyäkseen
hymy ja kyynel
kun palavat päässä pienet sulakkeet

Luota suukon ja sormuksen
luokse nyrkin ja unohduksen
harhailee hymyn ja kyyneleen tie

Nyt elämälle ryyppy nostetaan
olkoon makeaa tai katkeraa
kun näätte tähtitaivaan niin muistakaa
se kauas näkyy mikä kimaltaa
hymy ja kyynel

Bensa tai diesel
jotain kärry kuin kärry polttaa käydäkseen
sen näkee kun ruuvaa
koneen hienommat osat kaiken ratkaisee

Väliin miehen ja fenderin
väliin kynän ja paperin
mahtuu niin hymy kuin kyynelkin

~ Miljoonasade ~

Viittä vaille vainaa

Olenko minä jossain boikotissa, kun kukaan ei nykyään enää kommentoi mitään noihin biiseihin, joita laitan blogiini? Kosto elää.

Olin kyllä hitusen eilen pettynyt Suomen sijoitukseen noissa euroviisuissa. Siis mitä paskaa? En nyt odottanut enkä edes toivonut Teräsbetonin voittavan, mutta olisin ne nyt oikeasti vähän enemmän pisteitä voinut saada. Naapurimaat selkääntaputtelivat vaan toisiaan, jolloin etulyöntiasema on luonnollisesti noilla Itä-Euroopan mailla, joita putkahtelee kuin sieniä sateella. Pientä lohtua sain vielä siinä vaiheessa, kun meillä sentään oli enemmän pisteitä kuin Ruotsilla, mutta sitten nekin perkeleet menivät ohi. Teräsbetonin lisäksi ainut maa (ei sillä, että Teräsbetoni olisi maa), jonka biisi jotenkin herätti edes kiinnostukseni, oli Ranska, eikä niilläkään kovin hyvin mennyt. Niin että fuck you, Eurooppa.

Nyt kyllä nauran katketakseni täällä itselleni. Siis odotinko ihan todella, että a) euroviisuissa olisi oikeasti hyvää musiikkia, sehän on silkkaa paskaa ollut jo vuodesta kaksi jälkeen tyynysotien, ja että b) siellä edes pärjäisi joku muu kuin tuollainen eurotrashpoppi? Varmaan joku Lordi-vinouma tullut aivoihini. Jarkko Ahola on silti kovin jätkä. Olen joskus ollut sen kanssa elokuvissakin. (Tosin en samassa seurueessa, mutta kuka noita laskee)...

Ja se mustikkasiideri... No ensimmäinen reaktio oli ällö-irvistys. Seuraava huikka oli jo parempi. Siis siinä tölkissä luki, että puolikuiva. Wtf? Positiivista oli se, että mustikan makua ei tarvinut etsiä niin kuin neulaa heinäsuovasta, mutta olihan se melko äitelää. Kyllä siihen suu sitten tottui, kun sitä kyllästi samaan aikaan sipseillä ja kaikella muulla mosolla. Taidan kuitenkin pidättäytyä näiden kokeilujen jälkeen taas hetken kuivassa omenasiiderissä.

Pitäisi varmaan mennä tiskaamaan. Jääkää te tänne kuuntelemaan tuota seuraavaa biisiä. Volumet kaakkoon! Ha ha ha ha haa...





In your face!


Lisäys myöhemmin: Ai niin! Sitähän piti vielä sanoa, että siunattu digiboksi! Tuossa kun pystyy valitsemaan sen ääniraidan, että onko puhemölötys automaattinen vai suomi vai englanti, niin kun valkkasin sen englannin, niin ei tarvinnut yhtään kuunnella Jaana Pelkosen ja kumppaneiden lässytystä! Kerrankin euroviisut ärsyttivät tavallista vähemmän.

At the end of a smile there's a laugh 'n a half

Katselen tässä Ellingiä samalla. Mukava leffa. Tykkään sellaisista elokuvista, joissa on tällainen tietynlainen tunnelma koko elokuvan ajan. Etenkin jos se tunnelma sopii sen hetken mielialaan. Ja tämä jotenkin pistää ajattelemaankin. Vaikka voisin kyllä mieluusti olla välillä ajattelematta.

Näin viime yönä unta entisestä kitaransoiton opettajastani. Tai siinä unessa oli kaikkea muuta, mutta tyyppi jostain ilmestyi siihen yhtäkkiä hengailemaan. Tuli vaan siitä mieleen, että jokohan saisin vaihdettua kielet tuohon kitaraani, jotta voisin vaikka rämpytellä.

Tänään on vähän plääh.






Tuollanen biisi tällä kertaa. Osaavat ne tanskalaisetkin tehdä musiikkia, jos haluavat.


Ps. Tunnin päästä lätkää. Pistetäänkö venäläisiä ihan 100-0?