Maailmanpyörä palaa

Oikein suuri ja lämmin kiitos kaikille edelliseen kirjoitukseen kommentoineille. Sanoistanne tuli oikeasti parempi mieli, vaikka en niihin oikein mitään osannutkaan vastata. Olette kauhean söpöjä ja ihania.

Tunnelmat ovat melkoista vuoristorataa tällä hetkellä. Välillä kaikki on ihan tosi hyvin, välillä neutraalisti ja välillä kynnetään pohjamudissa. Onneksi jälkimmäiset hetket on vähenemään päin. Jos olisin keväällä tiennyt millainen tästä syksystä tulee, niin en tiedä olisinko kaivautunut johonkin maakuoppaan piiloon. Ehkä. Ehkä en kuitenkaan. Osa viime viikkojen tapahtumista on totaalisesti ollut tämän arvoista, osa taas ei. Päässä soi välillä repeatilla Tuomari Nurmion Maailmanpyörä palaa: "Anna silmies jo tottua pimeään, anna unelmies kuolla pois, anna sydämes jo tottua ikävään, ettei se unelmois"... Hyvä biisi muuten, harmi ettei sitä löytynyt Youtubesta. Spotifysta löytyi Sielun Veljien versio.

Ehkä tämä blogi kohta palaa taas sellaiseksi kevyen humoristiseksi ja sarkastiseksi blogiksi, jossa hehkutetaan kaikkea hyvää ja kaunista sekä haukutaan tyhmiä ihmisiä ja paskoja bändejä. Ehkä haukunkin vaikka yhden leffan tässä kohtaa.

Kävin pari päivää sitten katsomassa kotimaisen Pihalla-elokuvan. Pelkäsin, että sen rakkaustarinallisuus olisi hiukan liikaa näihin fiiliksiin, mutta ehkä se oli vähän liikaa odotettu kotimaiselta elokuvalta. Ei sydän sykähtänyt eikä alahuuli väpättänyt. Leffa kesti vaivaiset 1,5 tuntia, joista ensimmäiset 45 minuuttia tuntui ainakin kaksi tuntia pitkiltä. Tiedän tämän, koska katsoin kelloa siinä vaiheessa kun toivoin leffan olevan jo lopussa. Ensimmäinen puolisko oli oikeasti ihan juosten kusten tehty, kaikesta mentiin alitse aidan matalimmasta kohdasta. En tykkää sellaisista elokuvista, joista huomaa heti ettei ohjaaja tai käsikirjoittaja (kuka näistä nyt päättää) ole yksinkertaisesti jaksanut nähdä vaivaa edes pieneen älylliseen haasteeseen, vaan tyydytään helppoihin ratkaisuihin ja oikaistaan ihan älyttömistä kohdista. No, onneksi siinä puolivälin jälkeen elokuva sai edes jonkinlaista syvyyttä ja sen jälkimmäisen puoliskon jaksoi jopa seurata. Mutta miksi tehdä leffa, jossa alku on pelkkää paskaa ja heppoisia juonenkäänteitä? No, ehkä en vaan tajunnut. Miespääosassa oli Mikko Leppilampi, joka hänkään ei aiheuta minussa enää nykyisin minkäänlaisia sydämentykytyksiä. Sekin oli jotenkin ihan älyttömän kornia, että Mikon silmät oli tietysti siinä yhdessä kohdassa rajattu jollain kajalilla, koska tyyppi oli jonkun rokkibändin laulaja. Siis hei kamoon...

Seuraavaksi menen kyllä katsomaan Joel ja Ethan Coenin uuden leffan A Serious Man. Sen on pakko olla hyvä, muuten en kestä.

Creep, osa II

Wow... Michael Jackson on kuollut. Pitäisiköhän siitä sanoa jotain? ("Ei!!!!" te huudatte kuorossa, mutta huutoanne en kuule.) En ole koskaan fanittanut Michael Jacksonia missään määrin, mutta silti tuosta uutisesta tuli jotenkin sellainen tunne, että... wow. (Enkä puhu nyt mistään nördepelistä).

Olen joskus ennen tätä päivää tai eilistä iltaa miettinyt, että mitä jos Michael Jackson kuolisi. Koska no, eiköhän se tyyppi aina ollut vähän rajalla. Jotenkin se on aina kuitenkin tuntunut melko kaukaiselta ajatukselta ja nyt kun se on totta, niin sitä on vaikea uskoa todeksi. En oikeastaan tiedä miksi. Ehkä Michael Jackson on ollut minulle vähän kuin Mikki Hiiri: en oikeastaan pidä siitä, mutta se on kuitenkin ollut koko elämäni ajan jonkinlaisena hassuna mustavalkoisena hahmona lehtien sivuilla.

Kuten Annareetalle aiemmin jo kommentoinkin, niin päällimmäinen tunteeni Jacksonia kohtaan on viime vuosina ollut sääli. Ei oikeasti voi olla kovin onnellinen elämä sellainen, jossa pikkupoikana jo isä pakottaa esiintymään ja tavallinen lapsuus jää kokematta ja isompana tulee vielä suurempi suosio ja kaikki repivät suuntaan ja toiseen eikä varmasti oikein kehenkään voi luottaa. Lehdissä repostellaan jokaista liikettä ja samaan aikaan tyyppi inhoaa omaa ulkonäköään niin, että tuhoaa kasvonsa täysin plastiikkakirurgilla. Uskon Jacksonin olleen loppujen lopuksi todella yksinäinen ja väärin ymmärretty.

Suhtaudun niihin pedofiliaväitteisiin myöskin hieman skeptisesti. Jos ne ovat totta, niin sehän on kamala asia, mutta toisaalta myös rahanahneus on kamala ja milläpä sitä paremmin saa tienattua itselleen sievoisen summan rahaa kuin käyttämällä lastaan pienenä välikappaleena yhden maailman rikkaimman ihmisen kynimiseen. Yhtä kauheaa on joutua tuomituksi tuollaisesta koko maailman silmissä, jos ei oikeasti ole tehnyt mitään väärää. Esimerkiksi Jacksonin entinen kokki sanoo nähneensä Jacksonin kopeloineen Macaulay Culkinia, joka taas itse sanoo, ettei Jackson ole koskaan ahdistellut häntä seksuaalisesti. Kumpaa uskomme? (Voihan se tietysti olla, että lapsi ei muista tapahtunutta, mutta Culkin oli joku 9-14-vuotias, joten todennäköisesti muistaisi jos jotain epämiellyttävää olisi tapahtunut. Korjatkaa jos olen väärässä.) Ja kun tällaisia juttuja alkaa kuulua jostain ihmisestä, niin aletaanko jo tavallista lapsen halaamista ja pussaamistakin pitää pedofiliana? Michael Jackson oli varmasti sekaisin ja pihalla, mutta en usko, että hän oli paha ihminen. Itse asiassa epäilen Jacksonin olleen täysin aseksuaalinen tai seksuaalisesti kykenemätön, joista jälkimmäinen ei tietenkään estä toisten kopelointia. Totuutta tapahtumista ei voi tietää kuin asianosaiset.

Muuten, mitähän niille Michaelin kolmelle lapselle tapahtuu tämän jälkeen? Mitenkähän sekaisin olevia aikuisia niistä kasvaa? Ja voi sitä hulabaloota mitä tästä kuolemasta seuraa! Spekulointi, salaliittoteoriat, jokainen kivi käännetään ja kaikki paska kaivetaan esiin. Keltainen lehdistö varmastikin hieroi karvaisia kämmeniään yhteen ja hykerteli dollarinkuvat silmissä, kun kuulivat uutisen.

Laitoin eilen tuon Creepin videoksi postaukseen, mutta se olisi kyllä oikeastaan sopinut tähän postaukseen vielä paremmin. Senpä vuoksi tänään on vuorossa toinen Creep.





Tuosta on joskus ollut olemassa ihan oikeakin video eikä pelkkä MTV Unplugged -versio, mutta se(kin) on kadonnut.

Tanssii läskien kanssa

Maatamme on koetellut taas kriisi, joka on saanut Suomen kansan yhdistymään. Suomen kansa on nimittäin tällä kertaa raivostunut siitä, että Tanssii tähtien kanssa -tuomari Susanna Rahkamo on sanonut Tanssii tähtien kanssa -kilpailija Miia Nuutilalla olevan pömppövatsan. Kansa on ottanut yhteyttä iltapäivälehdistöön suut vaahdoten ja järjestänyt äänestyksiä siitä, oliko törkeätä sanoa niin vai ei. Vaikka Tanssii tähtien kanssa -tuomari Susanna Rahkamo puolusteli tarkoittaneensa lausunnollaan Tanssii tähtien kanssa -kilpailija Miia Nuutilan ryhtiä eikä vatsan kokoa, ei Suomen kansalta ole tullut armahdusta. Kansan jylläävä raivo on mennyt niin pitkälle, että Tanssii tähtien kanssa -tuomari Susanna Rahkamon on täytynyt esittää julkinen anteeksipyyntö lipsautuksestaan Tanssii tähtien kanssa -kilpailija Miia Nuutilalle.

En ole itse seurannut ohjelmaa, joten ihan sama. Kun luin eilen tuosta jostain netistä, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että olipas tahdittomasti sanottu Rahkamolta. Sitten luin Rahkamon itsensä puolustuksen ja uskoin, että kyseessä oli vain huolimattomasti valitut sanat. Suorassa lähetyksessä kai joskus voi käydä niin. Ei sen enempää Miia Nuutilan pömppövatsasta, jonka olemassa olosta tai olemattomuudesta en ole tietoinen. Sitä yhtä niistä tanssiopettajista, mikä Susu vai Tutu se on, olen ihmetellyt, että miten ammattitanssija voi olla niin pönäkässä kunnossa? Eipä sillä, että sekään minua häiritsisi mitenkään, mutta jotenkin vaan luulisi että kroppa pysyy melko timminä, jos tanssii.

Hmm, pitäisiköhän ruveta tanssimaan...


Ps. Keksinpä raflaavan otsikon, hahhahhahhaa...