Tässä joku aika sitten katselin jotain ohjelmaa televisiosta, todennäköisesti jotain Late Night with Jimmy Fallonia. (Muisti pätkii jo tässä iässä). Ohjelmassa oli joku standup-koomikko, joka puhui kauhuelokuvien ja tosielämän eroista. Että kun kauhuelokuvissa kaikista pelottavinta on se, mitä ei näe, niin tosielämässä asia on aivan päin vastoin. Kauhuleffoissa itse kummajaisen näkeminen ei ole niin pelottavaa yleensä. Oikeassa elämässä taas jos jostain kuuluu jotain epämääräisiä ääniä, mutta mitään ei näy, niin ihminen selittää asian itselleen miten tahansa. Mutta jos makuuhuoneessa näkyy joku kummajainen, niin se se on pelottavaa.
Omituisen aasinsillan kautta päädyin jalostamaan (tai vesittämään) tätä asiaa muuallekin tv- ja irl-elämän eroihin. Oikeassa elämässä yleensä tykkään niistä kilteistä ja mukavista tyypeistä, kun taas tv-sarjoissa tai elokuvissa lemppareitani ovatkin ne toisia säälimättömät pahikset. Esimerkiksi Sons of Anarchyssa suosikkini on Tig, joka on tosi viileä ja kova jätkä. No joo, paitsi tuossa viimeisessä jaksossa sekin taisi vähän pehmistellä, mutta annettakoon se anteeksi.
Toinen hyvä esimerkki on sitten tuo True Blood. Tykkään siitä sarjasta, mutta en käsitä, miksi sen ns. päähenkilöt (ne Sookie ja vampyyri-Bill) ovat niin vässyköitä ja ihan järkyttävän tylsiä hahmoja. Joko se vika on hahmoissa tai sitten ne näyttelijät eivät vain ole kovin karismaattisia. Tai molempia. Sen sijaan ehdoton lempityyppini sarjassa on vampyyri-Eric, joka ei paljoa sääli ihmisiä eikä ketään muutakaan. Ja sitten Eric on niin älyttömän pienessä roolissa siinä (ainakin vielä) ja tämä harmaanaamainen Bill on kuvassa koko ajan, mikä käy nyppimään. Imdb:n mukaan Bill ja Sookie esiintyvät 36 jaksossa, kun Eric taas esiintyy vain 25 jaksossa. Why, oh why? Eilisen True Blood -jakson lopussa vähän tirskututti kyllä, kun Eric tuli paikalle foliot päässä kesken hiustensa tyvivärjäyksen.
Mutta olisihan se kauhean tylsää, jos televisio imitoisi tavallista elämää. Elokuvien ja telkkarisarjojen katselu varmaankin vapauttaa meistä sellaisia puolia, joita tosielämässä taas ei ole soveliasta päästää valloille. Tai joita ei tosielämässä edes haluaisi päästää valloille. Luontoäidille kiitos mielikuvituksesta!
Omituisen aasinsillan kautta päädyin jalostamaan (tai vesittämään) tätä asiaa muuallekin tv- ja irl-elämän eroihin. Oikeassa elämässä yleensä tykkään niistä kilteistä ja mukavista tyypeistä, kun taas tv-sarjoissa tai elokuvissa lemppareitani ovatkin ne toisia säälimättömät pahikset. Esimerkiksi Sons of Anarchyssa suosikkini on Tig, joka on tosi viileä ja kova jätkä. No joo, paitsi tuossa viimeisessä jaksossa sekin taisi vähän pehmistellä, mutta annettakoon se anteeksi.
Toinen hyvä esimerkki on sitten tuo True Blood. Tykkään siitä sarjasta, mutta en käsitä, miksi sen ns. päähenkilöt (ne Sookie ja vampyyri-Bill) ovat niin vässyköitä ja ihan järkyttävän tylsiä hahmoja. Joko se vika on hahmoissa tai sitten ne näyttelijät eivät vain ole kovin karismaattisia. Tai molempia. Sen sijaan ehdoton lempityyppini sarjassa on vampyyri-Eric, joka ei paljoa sääli ihmisiä eikä ketään muutakaan. Ja sitten Eric on niin älyttömän pienessä roolissa siinä (ainakin vielä) ja tämä harmaanaamainen Bill on kuvassa koko ajan, mikä käy nyppimään. Imdb:n mukaan Bill ja Sookie esiintyvät 36 jaksossa, kun Eric taas esiintyy vain 25 jaksossa. Why, oh why? Eilisen True Blood -jakson lopussa vähän tirskututti kyllä, kun Eric tuli paikalle foliot päässä kesken hiustensa tyvivärjäyksen.
Mutta olisihan se kauhean tylsää, jos televisio imitoisi tavallista elämää. Elokuvien ja telkkarisarjojen katselu varmaankin vapauttaa meistä sellaisia puolia, joita tosielämässä taas ei ole soveliasta päästää valloille. Tai joita ei tosielämässä edes haluaisi päästää valloille. Luontoäidille kiitos mielikuvituksesta!
