Boobs make the world go round

(Kuvan toppi ja vaahtomuovikupit liittyvät tapaukseen.)

Täytyy vähän ihmetellä naisille myytäviä treenivaatteita. Ainakin luulen, että miehillä ei ole näitä "ongelmia", mutta mistäs minä tiedän, kun en ole miesten treenivaatteita ostellut. Enkä tarkoita nyt oikeiden urheiluliikkeiden valikoimaa, niissä myytävät treenivaatteet ovat yleensä oikeasti hyviä, käytännöllisiä ja järkeviä. Mutta puhutaan nyt tämmöisistä vaateketjuista, kuten vaikkapa H&M ja KappAhl.

Ensinnäkin siis... toppaukset. Oikeasti, miksi toppaukset? Oli kyseessä sitten treenitoppi tai -rintsikat, niin jo vain niiden etuosasta löytyy muhkeat vaahtomuovikupit. Miksi ihmeessä rintojen pitäisi urheillessa näyttää isommilta kuin ne ovat? Minusta lattarinta on aivan hyvä urheillessa ja näyttääkin sporttisemmalta. Jos siis ei omasta takaa ole enemmän sitä fyllinkiä. Nuo vaahtomuovitoppaukset ovat mielestäni ällöttävän epämukavia, luonnottomia ja hiostavia. Onneksi ne ovat lähes kaikissa vaatteissa poistettavaa mallia.

Sitten toinen, mitä ihmettelen, on treenitopin (siis paidan) sisäänrakennetut "rintsikat" tai miksikä sitä tukea nyt pitäisi sanoakaan. En usko, että se topin sisään ommeltu kaistale antaa riittävää tukea kenellekään. Minä en ole mikään isorintainen (jos ei vielä tullut selväksi), mutta minullekaan se ei ole riittävä tuki. Sikäli mikäli haluaa oikeasti urheilla eikä vain hytkytellä tissejä miesten edessä. Ostin tuommoisen topin tällä viikolla, koska se oli kivan värinen, mutta siinä oli tuollainen sisäinen lisäkangas, tietysti topattu sekin. Kokeilin sitä ilman treeniliivejä, sekä toppauksilla että ilman, ja pari kertaa hypähtelin peilin edessä. Juu ei. Ei toimi. Siispä tilanne on sitten se, että täytyy pukea ensin treeniliivit, jonka päälle vetää tuo toppi, jossa on lisärintsikkasysteemi itsessään. Ja jos tuo ei vielä riitä, niin parhaassa tapauksessa molemmissa on vielä erikseen ne vaahtomuovitoppaukset. Jo vain kelpaa mennä salille pumppailemaan. Olo on kuin... jollain, joka on tosi vaahtomuoviin kääritty.

Jännityksellä odotan, koska kaupoissa aletaan myydä naisille treenihousuja, joissa on vaahtomuovitoppaukset pakaroiden kohdalla!


Edit klo 14.05: Kuvituskuva lisätty!

Stranger things have happened, I know

Ohari tuolla omassa blogissansa mietiskeli, että kehtaako sitä alkaa puhua vieraille ihmisille oudoissa tilanteissa. Tai lähinnä tavanomaisissa, kuten bussissa. Tiedän tunteen. Monesti tekisi mieli jollekin tuntemattomalle sanoa jotain kehuja päin naamaa, mutta pysyttelee sitten hiljaa, ettei saa kylähullun mainetta. Kaikki meistä eivät kuitenkaan tunne samaa häveliäisyyskoodistoa.

Kävipä nimittäin niin yhtenä marraskuisena iltana, kun olin ensin reilun tunnin hikoillut salilla ja tungin siinä pukuhuoneessa istuessani banaania ääniaukostani sisään odotellessani venyttelytunnin alkua, että naisten saunatiloista tuli eräs nainen. Luonnollisesti istuin hänen pukukoppinsa edessä osittain, koska aina joku haluaa juuri siihen, missä ahteriani lepuutan. Väistin ja jatkoin banaanin mutustamista. Nainen heitti pyyhkeen pois ja alkoi estottomasti rasvailla siinä itseään päästä jalkoihin. Tuijotin pitkät päällä kaukaisuuteen ja söin banaania (jos ei vielä tullut selväksi) enkä varsinaisesti noteerannut naista ennen kuin hän alkoi puhutella minua.

Jotta voitte muodostaa täydellisen kuvan tapahtuneesta verkkokalvoillenne, niin kerron kyseessä olleen keski-ikäisen naisen, kai jostain neljän-viidenkymmenen välistä. Pitkä, hoikka, mutta ei mikään viimeisen päälle trimmattu vartalo. Nainen oli siis ilman rihmankiertämää siinä, rasvasi itseään ja alkoi puhua minulle. Aihetta en varsinaisesti muista, kai se liittyi siihen itsensä rasvaamiseen, mutta jotenkin se tilanne. Aivan häpeilemättä hän oli siinä etupuoli minuun päin enkä voinut kohdistaa silmiäni minnekään muualle kuin suoraan silmiin vastaillessani jotain epämääräistä. Yleensä en tuijota niin tiukasti silmiin ketään tuntematonta tyhjänpäiväisyyksistä puhujaa, mutta nyt ei juuri ollut vaihtoehtoja. Koska siinä oli minulle näkyvissä ihan kaikki. Ilman pienintäkään häveliäisyyttä.

Lyhyen keskustelumme jälkeen nainen puki sukat jalkaan, siis pelkät sukat, ja jäi peilin eteen hiuksiaan kampaamaan. Minä uppouduin banaaniini entistä syvemmin. Tekee aina pahaa, kun joku kiskoo märkiä hiuksia harjalla tai kammalla. Heitin banaaninkuoren hänen alastoman takapuolensa ohitse roskikseen ja poistuin hierovaan tuoliin istumaan.

Yleensä en ole mitenkään alastomuudelle herkkä olento, mutta yleensä ne alastomat eivät myöskään ala jutella minulle. Pukuhuoneessa alastomuus on ihan normaalia, mutta harvemmin siitä näkee kenenkään nautiskelevan yhtä suurella intensiteetillä kuin tuon naisen. Jotenkin minusta tuntuu, että hän olisi toivonut minun katsovan jonnekin muualle kuin silmiin.

Jesus loves you but I don't

Usko minua. Jeesus Kristus luki bussin etuosassa aamulla. Se ärsytti minua. Miksi vapaa-ajattelijoiden kampanja aikanaan kiellettiin Tampereella loukkaavana, mutta kristityt saavat rellestää miten haluavat? Mikä tekee "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." -mainoksesta enemmän loukkaavan? Tampereella ja Turussa se muutettiin muotoon "Iloitse elämästäsi kuin se olisi ainoasi. Koska se on." Eikös tuo loukkaa hinduja?

Hallitusohjelmaan ei kirjattu kohtaa sukupuolineutraalista avioliitosta. Tämä oli kai kynnyskysymys kristillisdemokraateille. Päivi Räsänen kiitti toisia puolueita suvaitsevaisuudesta.

Tuputtaminen on tuputtamista, oli sitten miten hyvästä asiasta kyse. Edellisen kirjoituksen kommenteissa suorittivat esiinmarssin rintsikkaliikeuskovaiset(*. Sen johdosta itse marssin eilen Stockmannin rintaliiviosastolle, nappasin sovittamatta mukaani kahdet olkaimettomat rintaliivit merkkiä Global (valkoiset 14,90 e, mustat 16,90 e) ja ne ovat aivan hyvät. Eivät purista eivätkä törötä. Jos minulle sanoo 30 ihmistä (joskus kyllä riittää yksikin), että tee näin tee näin tee näin et voi tehdä mitään muuta kuin näin koska se on ainoa oikea tapa toimia, niin teen ihan taatusti juuri päinvastoin. Olen sillä tavalla hassu.

Asiasta toiseen. Miten sitä voikaan inhota jotain ihmistä, niin kuin minä inhoan yhtä työkaveriani. Pelkkä hänen äänensä kuuleminen saa välittömän inhoreaktion aikaan minussa nykyisin. Se mies on omahyväinen mulkku. Pikku paskiainen, joka verhoaa vittuilunsa ystävällisyyden taakse. Vasta jälkeenpäin tajuaa, miten se taas onnistui sivaltamaan. Se möhömaha rakastaa omaa ääntää ja tuo esiin jokaisessa mahdollisessa tilanteessa oman ylivertaisuutensa muihin nähden. Varsinkin nuoriin naisihmisiin nähden. Yritän viimeiseen asti välttää joutumasta kontaktiin kyseisen tyypin kanssa, mutta silloin kun epäonnistun pyrinnöissäni, niin päiväni on pitkään pilalla.

Tänään ongelmani on vain se, että lähtisinkö viikonlopuksi mökille vai en. Ennusteet ovat niin epävakaita, ettei niihin yhtään voi luottaa. Lämmintä kyllä on luvassa, mutta jos sataa, niin sitten vaan vituttaa, kun sen ajan olisi voinut kotona käyttää jotenkin hyödyllisemmin kuin mökissä sisällä istumiseen.

*) Itsehän kysyin, mutta minusta tuntuu, että pointtini kääntyi jotenkin ihan vinksalleen. Minulla on siis tietty koko, mitä ostan aina kaupasta, en sovita ja ne ovat aina ihan hyvät. Uskon, että rintaliiviliikkeistä saa asiantuntevaa palvelusta ja varmasti he keksisivät, että kokoni onkin joku ihan muu kuin mitä olen melkein 20 vuotta käyttänyt. Mutta en oikein tiedä mitä lisäarvoa saisin elämääni siitä. Rintaliivit ovat minulle lähinnä sellainen välttämätön paha enkä jaksa kauheasti panostaa niihin. Ei kiinnosta. Siinähän ne kulkevat mukana. Ymmärrän kyllä, että mitä isommat rinnat, niin sitä isompi juttu on ne liivitkin.