And I want to know, did you all enjoy the show?

Tarttis varmaan tehdä jotain tälle blogille. Kuten vaikka kirjoittaa tänne.

Olen erikoistunut siihen, että kun jollain on joku kysy-vastaa-tyyppinen juttu blogissaan, niin olen aina ensimmäisenä mukaanlähtöäni kiljumassa. Pyhänä tarkoituksenani on ihan oikeasti vastata niihin kysymyksiin, mutta sitten ne jää puolivalmiina tuonne luonnoksiin killumaan enkä koskaan saa vastauksiani julkaisuvalmiiksi asti. Karhu kanssani. (Bear with me).

Piti se kana kyniä sen Turun Klubin kanssa. Parisen viikkoa olen jo antanut heille aikaa vastata palautteeseeni, mutta jos ei, niin sitten ei. Oikeastihan tämä on tosi pikkujuttu, mutta eniten vituttaa just ne. Tai kaikki.

Olin siis kaksi viikkoa sitten siellä Turun Klubilla Vista Chinon keikalla. Yleensä jo keikkalipuissa lukee, jos valokuvaaminen on kiellettyä. Näissä lipuissa ei lukenut enkä kyseistä tieto sen tarkemmin etsinyt  mistään muualtakaan, koska se mitä ei ole selkeästi kielletty, on sallittua. En edes ottanut kameraa mukaan Klubille, vaan olin ihan puhelimeni varassa. Sitä paitsi Tampereen Klubilla kuvaaminen ei ole koskaan kiellettyä (Pakkahuone on eri juttu, siellä on järjestysmiehet natsisikoja, paitsi se yksi joka on ihana), joten en uskonut tuollakaan olevan.

Vista Chino on ihana

Bändi siinä sitten aloitti soittelemisen ja olin ihan fiiliksissä, niin kuin kaikki muutkin. (Paitsi se yksi selkeästi mukaan pakotettu tyttöystävä, joka seisoi vieressäni). Hassu pikku fakta tuolta keikalta oli se, että meitä naispuolisia oli ehkä 10 prosenttia koko yleisöstä. Korkeintaan. Näin ollen seisoin siis yleisön joukossa itseäni päätä pidempien miesten keskellä. Ensimmäisen biisin aikana päätin ottaa puhelimenruppanallani muutaman kuvan. Vaikka iPhonessa onkin hyvä kamera, niin ei sillä kummoisia keikkakuvia saa.

Brant Bjork on ihana

Joka tapauksessa, koska miesväki oli poikkeuksetta minua pidempää, jouduin ojentamaan käsivarteni suoriksi ylös, että saisin kuviin muutakin kuin pitkätukkien takaraivoja. Muutaman kuvan olin ehtinyt ottaa, kun tunsin jonkun koskettavan käsivarttani. Katsahdin sivulle ja siinä oli joku mustapaitainen, mahdollisesti järjestysmies, inisemässä jotain. Hemmon suu kävi tiuhaan, mutta sattuneista syistä en kuullut muuta kuin jotain epämääräistä kuvaamisesta ja internetistä ja näin tyypin nyrpeän ilmeen. Kun kysyin "MITÄ?!!" niin jantteri postui paikalta. Jäin siihen seisomaan sitten vähän sellaisessa wtf-fiiliksessä, että mitä nyt tapahtui.

Elämä on ihanaa

Hiukkasen laski fiilis (ei tosin pitkäksi aikaa, koska bändi oli niin törkeän hyvä) ja koin tulleeni jotenkin kaltoin kohdelluksi, koska en nähnyt kenenkään muun valokuvaamiseen puututtavan. Aikomukseni ei myöskään ollut taltioida koko keikkaa, ihan vaan ottaa muutama muisto itselleni. Ja vaikka treenaan, niin ei käsivarteni nyt niin massiiviset ole, että ne olisivat kenenkään näkyvyyttä kokonaan peittäneet. En siis yhäkään ymmärrä mikä se väliintulo oli ja kuka se tyyppi edes oli.

Päätön laulumies ja maailman ihanin Bruno Fevery

Voin kertoa, että yleisön joukossa ihmisillä oli ihan oikeita kameroitakin, jopa videokameroita (joiden tuotoksia bändi muuten itse jakaa mm. Facebookissa, joten tuskin ovat kuvaamisesta kovinkaan pahoillaan), mutta ymmärrän, että minun iPhoneni oli VALTAVA UHKA tapahtumanjärjestäjälle. Kukaan ei enää maksaisi Vista Chinon keikkalipuista MITÄÄN, kun MINÄ laittaisin puhelimellani näpsityt HUIPPULAADUKKAAT kuvat INTERNETIIN!

John Garciakin on ihan ihana

Että siinä. Olkaapa hyvät.

Who are you to wave your finger?

Jotkut pitkäaikaisimmat lukijani ehkä tietävät, että inhoan Bon Jovia melkolailla sydämeni pohjasta. Joten sikäli tämä asia ei kosketa minua, mutta tuohdunpa nyt kuitenkin joutessani.

Joskus viime syksynähän Bon Jovi pöyristyi Rolling Stonesin lippujen hinnoista ja lupasi pitää omien lippujensa hinnat aisoissa, niin että persaukisetkin pääsevät keikalle. HAH. Sallikaa mun nauraa.

Nythän Bon Jovi on tulossa toukokuussa Tampereelle. Halvimmat kenttä- ja istumapaikat ovat palvelumaksuineen 92,50 euroa. Kuulostaa aika suolaiselta, mutta eipä tuo vielä mitään. Jos haluaa kentällä hieman lähemmäksi lavaa, niin liput maksavat jo 102,50 ja jos haluaa aivan lavan eteen, niin liput maksavat 152,50 euroa. Siis seisomaan. Kentällä. Aivan käsittämättömän törkeätä.

Vielä käsittämättömämpää on se, että Bon Jovin keikalle myydään jotain golden diamon super vip -lippuja hintaan 332,50 euroa! Siis kolmejumalautasataakolmekymmentäkaksi euroa ja viisikymmentä senttiä!!! En tiedä mitä tuohon hintaan saa, mutta sietäisi kyllä saada jo yön jonkun bändin jäsenen kanssa. Siis aivan sairasta.

Jotenkin tuntuu, että bändiltä on tässä kohtaa unohtunut se edellisen syksyn pöyristyksensä vai vetääkö Live Nation ihan sairaasti välistä?

Minua lohduttaa kyllä kovasti se, että en koe pienintäkään tarvetta päästä kyseiselle keikalle. Itse asiassa minulle saisi maksaa useita satasia, että menisin paikalle. Harkitsen kaupungista poistumista kyseisen keikan ajaksi, sillä kotini sijainti kuitenkin pakottaa minut kuulemaan sen. Ja vieläpä ihan ilmaiseksi.

Ai niin. Sen kiertueen nimi on "Because We Can". Selittää ehkä myös lippujen hinnoitteluperiaatteen.

Rock rock.


Ps. Saan myös outoa tyydytystä siitä, että viime kesän Red Hot Chili Peppersin keikan (halvemmat) liput myytiin loppuun alta aikayksikön. Bon Jovin keikalle saa vieläkin lippuja, jos jostain käsittämättömästä syystä joku haluaa.

7. stars

Tähtitaivaan tähtien kuvaaminen oli tänään vähän heikossa, koska on harmaa ja pyryttävä päivä, mutta tässä rottinkitähti.

Äsken törmäsin kadulla Kari-Pekka Toivoseen, Jussi Lampeen ja Ville Virtaseen (ja mahdollisesti Samuli Laihoon, en voi olla varma kun en nähnyt kasvoja, mutta ehkä kokoonpano oli tämä). Vasta hieman viiveellä tajusin, että siinähän ne kaipaamani tähdet olisivat olleet. Vaihtoehtoina olisi ollut a) salakuva, jota en kyllä olisi kovin salaa pystynyt ottamaan Kari-Pekan napittavan katseen alla (ja kyllä, esineellistin K-P:n siihen paikkaan) tai b) olisin mennyt rehdisti pyytämään lupaa kuvaamiseen ja kertonut, että se tulee ilmestymään internetissä otsikon "stars" alla, mikä olisi voinut olla jopa imartelevaa. Tai kuten tein: c) tulin kotiin ja kuvittelin mielessäni kaiken tapahtuneeksi. Vain kuva puuttuu.

Tässä kuitenkin kuva Tallipihan tähdestä Mimmi-aasista. Mimmiä ei kauheasti kiinnostanut ympärillä pyörivä ihmisjoukko. Sen ilme oli lähinnä sen näköinen, että jos seison tässä aivan seinän vieressä ihan hiljaa ja liikkumatta, niin ehkä ne ei huomaa mua tai ainakin menee pois. Reppana. Tallissa oli myös lampaita ja nyt ulkovaatteeni haisevat lampaanpökäleelle. Kiva.

***

Pakko vielä samaan hengenvetoon avautua puuterihinnoittelusta.

Olen käyttänyt Make Up Storen irtopuuteria. Pänikkä on ollut iso ja riittävä, joten sen kalliihko hinta ei ole hirveästi päätä huimannut, kun puuteria ei ole tarvinnut ostaa kuin ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään. Tänään meinasin Sokokselta käydä ostamassa uuden purnukan, mutta kas, puuterin purkkikokoa oltiin pienennetty entisestä 18 grammasta 11 grammaan. Hyllyssä oli osa vanhoja isoja purkkeja (mutta ei minun käyttämääni sävyä tietenkään) ja osa uusia pieniä purkkeja, mutta hyllyn reunassa oli vain sen 18 gramman purkin hinta eli 27 euroa. En uskonut, että uudesta paljon pienemmästä purkista pitäisi maksaa saman verran kuin vanhasta ruhtinaallisen suuresta purkista, joten menin kysymään myyjältä puuterin hintaa. Myyjä naputteli kassakonetta ja sanoi hinnaksi 27 euroa. Kysyin että ai tästä pienemmästä purkista? "Niin". Ennen 18 gramman purkki maksoi 27 euroa? "Niin". Nyt 11 gramman purkista pitäisi maksaa saman verran? "Niin". No en kyllä sitten tätä osta. "Niin". Eipä sillä, eihän se hinta sen myyjän vika ollut, mutta jotenkin olisi ollut kiva saada edes joku muu reaktio kuin "niin".

Ostin sitten puolet halvemman Max Factorin 15 gramman irtopuuterin. Eiköhän sekin asiansa aja.

Say goodbye don't follow

Siis hei miten surullista oikein on, että minun liikuntaintoni on aina parin liikunnanohjaajan varassa ja sitten juuri ne ohjaajat häviävät kuin tuhka tuuleen? Olenko ehkä vähän läheisriippuvainen tai jotain? Mutta henkilökohtaisen empiirisen tutkimukseni perusteella voisin väittää, että ohjaajalla on ihan valtava vaikutus siihen, miten saa tuloksia ja miten tunnilla jaksaa venyttää itseään äärirajoille.

Joskus keväällä valitin, kun lemppariohjaajani jäi äitiyslomalle, jos muistatte. Muodostin sen jälkeen uuden lemppariohjaajan toisessa lajissa. Tämän piti olla turvallinen lemppari, koska hänelle olisi fysiologisesti mahdotonta jäädä äitiyslomalle. Nyt äsken katselin kuntosalini syyskauden ohjelmaa ja tajusin, että tästä viikosta eteenpäin uuden lemppariohjaajani nimeä ei enää näy listoilla. Toivon todella syvästi, että tyyppi pitää vain jotain lomaa, kun on koko kesän painanut töitä (eli ohjannut tunteja) hiki päässä, ihan kirjaimellisesti, ja palaa kuvioihin taas myöhemmin syksyllä.

Olen kesän aikana aivan täydellisesti hurahtanut bodypumpiin ja todennäköisesti tähän on suurelta osin vaikuttanut se maailman paras ja ihanin ohjaaja (siis ei sillä tavalla ihana, en sentään ole kehdonryöstäjä). Viime aikoina olen jättänyt salilla käynnin ihan minimiin ja käynyt lähinnä bodypumpissa. Juuri aamulla pohdiskelin, josko korvaisin ainakin muutamaksi kuukaudeksi salin kokonaan pumpilla, niitä kun on suhteellisen vaikea sovittaa samaan viikkoon, jos useamman kerran haluaa käydä kummassakin. Mutta jos tulevaisuus on nyt tämä, miltä aikataulut näyttävät, niin ehkä hommaankin vaan uuden saliohjelman itselleni ja käyn pumpissa sen kerran viikossa.

Siis hirveä eroahdistus jo valmiiksi päällä. Täytyy hyödyntää tämän viikon tunnit ja toivoa, että sieltä heruisi samalla jotain lisätietoa tulevaisuudesta. Pitäisi jatkossa varmaan vaan käydä niiden ohjaajien tunneilla, joista ei erityisemmin pidä, niin olisi vain tyytyväinen jos ne häipyisivät maisemista.

Ilmeisesti tästä läheisriippuvaisesta riuhtomisestani on jotain hyötyä kuitenkin ollut, sillä sain tänään työkaverilta palautetta, että olen laihtunut.