Kauneus sekoittaa mun pään

Tämä on kyllä paras kesä ikinä! Jos nyt muutenkin on ollut kivaa ja sää suosinut, niin oman työhyvinvointini kannalta erittäin hyvä kesä.

Töissä on siis ollut kivaa. Ilmeisesti töissä ei välttämättä tarvitsisi olla aivan näin kivaa, mutta onhan se aina plussaa. Hommat tulee kuitenkin hoidettua. (Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat, kuten vanha viidakon sanonta kuuluu). Suurin kunnia kivuudesta kuuluu työkavereilleni, eikä vähiten sille kesäpojalle.

Joo, oletan että viime kesän pakit ovat yhä voimassa (että näsäviisaat "anonyymit" voivat siellä pyyhkiä tietävän virneen pois naamoiltaan), mutta aijai, miten armotonta flirttiä. Ja — jos saan lisätä — se on kyllä molemminpuolista.

En edes tajua, miten joku tyyppi vaikuttaa minuun näin voimalla. Munasarjani menevät käppyrään pelkästään tyypin näkemisestä. Se on niin suloinen ja samaan aikaan niin kuuma. (Ja oikeasti ihan tosi tavis, mutta siinä vaan on sitä je ne sais quoi). Jos se ei olisi myös niin siveellinen (ainakin luulen olevan), niin raahaisin sen kotiini ja tekisin sille melko tuhmia asioita.

En siis aio ottaa toista kertaa samoja pakkeja, niin tyhmä en ole, mutta helpolla en sitä aio päästää. Viehätysvoimastani on pelissä tällä hetkellä noin 150 %. Olenpahan sitten ainakin kiusaus hänen elonsa polulla, jos en muuta.

Itkuhan tästä pitkästä ilosta tulee, mutta en murehdi sitä vielä. Scarlett O'Haramaisella tyylillä mennään: I can't think about that right now. If I do, I'll go crazy. I'll think about that tomorrow!

Veni, vidi, vici

Niin. Mitä tässä nyt sitten sanoisi? Edellinen jännitysnäytelmä päättyi sillä tavalla, että annoin tunteen päättää ja menin paikalle. Tai lähinnä koska en saanut peruttuakaan, niin menin sitten. Ensin meinasin antaa sääennusteen päättää: sateella en mene, aurinkoisella menen, mutta perjantain ennusteessa ei ollut kumpaakaan, joten en saanut luontoäidiltäkään tukea päätöksentekoon. Lopulta kyllä satoi, mutta ei se haitannut. Ja tiedän kyllä ketkä siellä nyt myhäilevät voitonriemuisina, mutta kyllä kannatti mennä. Oli nimittäin aivan törkeän hauska ilta. Ja ihana. Ja kaikkea. Minä ja mun pojat.

Aluksi oli aika kuumottavaa, kun kumpikaan ei tiennyt miten päin olla, mutta muutaman varovaisen katseen ja hymyn sekä vähemmän varovaisen alkoholijuoman jälkeen olimme ihan bff (best friends forever). Paikalla oli onneksi yksi tyyppi, joka toimi (varmaan tietämättään) jonkinlaisena turvatyynynä välillämme kunnes homma lähti rullaamaan. Loppuillasta vuorovaikutimme hetkittäin jopa telepaattiselta tuntuvalla tasolla. Merkitsevä katse, jonka jälkeen jompi kumpi (yleensä minä) sanoi ääneen sen mitä molemmat ajatteli ja sitten naurettiin. Ja iltaan kuului paljon naurua.

Eihän tämä nyt ehkä järkevää ollut, sillä olin jo melkein oikeasti päässyt ylitse tyypistä ja nyt taas olen täysin rakkaudessa häneen. Mutta hei... kerranhan täällä vaan eletään. Ei voi jättää kivoja asioita kokematta sen takia, että voi vähän sattua. Eikä nyt edes satu, ainakaan vielä. Jotenkin koko ilta oli niin mahtava, ettei kai tästä voi tulla paha mieli. Ilta olisi ollut täydellinen, jos se olisi päättynyt pussailuun, mutta ei. Päättyi se kuitenkin halaukseen. Tyhjää parempi, vai mitä?

Edelleenkään en ymmärrä, että miten niin se nyt ei muka ole rakastunut minuun? Ne katseet ja hymyt ja kaikki se sanaton viestintä. Anteeksi vulgääri ilmaisuni, mutta pelkkä katsekontakti tuon tyypin kanssa tuntuu paremmalta kuin seksi jonkun vähäpätöisemmän tyypin kanssa. Mutta ei kai sitten. Ei väkisin. Sain illan aikana käsityksen, että tässä on the man with the plan. Hänellä on kai aika selvä kuvio mitä tulevaisuudeltaan tahtoo enkä minä sovi siihen kuvioon. Ne "ylitsepääsemättömät esteet" jne. Lisäksi olemme nyt fb-kavereitakin. Teinkö kaiken juuri päinvastoin, kuin järki (ja osa kommentoijista) sanoi? No tein. Kaduttaako? Ei. Kaikki on ihan fine. Toiset meistä seilaa tunteella, toiset meloo määrätietoisesti järjellä. (On kai tarpeetonta mainita kumpaan ryhmään itse kuulun).

Olen yhtä hymyä, vaikka varmaan siellä joku jo ajatteleekin, että kohta se hymy hyytyy. Voi olla. En välitä.

Ps. Aika suuri merkitys oli Ilkan kommentilla: Menin tai en, sillä ei kauheasti ole väliä vuoden päästä. Ei niin. Kiikkustuolissakin sitä kai katuu enemmän elämätöntä elämää ja tekemättömiä tekoja kuin sitä että meni ja yritti. Vaikka sitten pää edellä tiiliseinään.

Pps. Jotenkin tämä sarjakuva sopii tähän kohtaan. Tsekatkaa, se on aika ihana. Ainakin jos olette yhtään samanlaisia kuin minä.

Tänään on hyvä päivä

Hassua herätä liian aikaisin aamulla tekstiviestin ääneen, lievästi ärtyneenä nousta katsomaan kuka siellä häiriköi kauneusuniani ja huomata, että puhelimeen ei ole tullut yhtään viestiä. Ei yhtä ainutta. Piippaus onkin luultavasti kuulunut kadulta tai sitten omasta päästäni. Sen jälkeen yrittää saada uudestaan nukuttua, mutta vessahätä ja nälkä vievät voiton, ja on pakko kammeta itsensä pystyyn. Pollajukeboksi alkaa kuin tilauksesta soittaa Samae Koskisen biisiä Hyvä päivä. Ulkona paistaa aurinko ja on vielä hiljaista. Ainoastaan jakeluautot ja tervapääskyt ovat liikkeellä.

Eikä jääkaapissa tietenkään ole aamupalaa. Kesän ehdottomasti parhaita puolia on se, että voi vetää vain mekon päälle, työntää varvastossut jalkaan ja kipittää kauppaan ostamaan aamupalaa sillä välin, kun kahvinkeitin hoitaa oman hommansa. Erikoisaamun kunniaksi olisi tehnyt mieli italialaista aamupalaa; lattea ja hillolla täytettyä croissantia, mutta lähikahvilat eivät ole vielä auki.

Ulkona tuoksuu huumaavasti kesälle ja varjossa on vain ihan vähän liian viileätä hihattomalle kesämekolle. Tervapääskyt kirskahtelevat yläpuolellani. Kaupassa alkaa taas kuin tilauksesta soida Elokuun Tänään lähtee. Tekee mieli tanssahdella. Tyydyn kuitenkin vain ostamaan ihan tavallisen hillottoman croissantin ja persikkajogurttia. Kotimatkalla hymyilyttää jotenkin hullulla tavalla.

Kun pääsen kotiin, saan kutsun kaverilta lähteä kesäkahvilaan. Croissant odottakoon myöhempään.

Ehkä tänään tosiaan on hyvä päivä.

Mä herään aikaisin ja nappaan fillarin, 
tänään on hyvä päivä. 
Mä poljen kaupunkiin, haluun nähdä ihmisii, 
tänään on hyvä päivä. 
Lintu langalla, olut lounaalla, 
tänään on hyvä päivä. 

Samae Koskinen - Hyvä päivä

Tonni onnea, motti muistoja, kuppi kaipuuta, intohimoa

Tästä on nyt jo toooosi paljon aikaa, koska olen hidas ja saamaton, mutta eläydyn tilanteeseen kuin se olisi tapahtunut vasta.

Oi onnea! Sain Riikalta palkinnon! Vaikka Riikan mielestä onkin tylsää kierrättää näitä samoilla ihmisillä, niin minulla oli kyllä tooooosi pitkä aika, etten saanut yhtikäs mitään palkintoja yhtikäs keneltäkään. Siksipä nämä lämmittävätkin mieltä ja sydäntä ihan aidosti.

Palkinnon mukana tulee tietysti velvollisuuksia, kuten aina, mutta ei mitenkään epämiellyttäviä sellaisia. Pitää kertoa kolme asiaa joita rakastaa ja lopuksi vielä laittaa näytille joku kuva, jota rakastaa, ja kertoa siitä.

1. Jos ei ole vielä tullut kaikille selväksi, niin rakastan musiikkia. Siis hyvää musiikkia. Huonoa musiikkia inhoan. Ja siinä välissä on sellainen harmaa alue, jolla sijaitsee paljon "ihan sama" -musiikkia. Mutta siis. Rakastan musiikkia. Sitä voi käyttää oikeastaan ihan mihin tahansa: siivoamiseen, ajankuluun, nautiskeluun, rypemiseen, piristämiseen, rauhoittamiseen, heräämiseen, nukahtamiseen, vihaisuuteen, rakkaudellisuuteen, hauskanpitoon, soittamiseen, laulamiseen, kuuntelemiseen...

Henkinen seläntaputus sille, joka tietää, mitä bändiä olin viime kesänä katsomassa (kuvassa).

2. Rakastan kesää. Varsinkin viime kesä oli kesistä parhaita. En olisi toivonut sen koskaan loppuvan. Ihanaa lämmintä. Ulkona voi hypähdellä hamosissa ja varvastossuissa. Varpaat voi upottaa nurmikkoon tai järven hiekkapohjaan. Ei tarvitse käyttää kymmentä minuuttia pukemiseen, kun lähtee ulos. Ei tarvi palella. Kesän loputtua tajusin, että en juurikaan pidä syksystä, talvesta enkä keväästä. No kevät saa minulta lämpöisemmän vastaanoton, koska se tarkoittaa kesän saapumista ja valoa ja lämpöä, mutta silloinkin monesti on kylmää ja märkää ja sormia paleltaa ja tuuli särkee korvia. Kesä on ainut aika vuodesta, kun ihan rehellisesti pystyn nauttimaan ulkona olemisesta. Minun varmaan olisi kuulunut syntyä jonnekin ihan muualle kuin Suomeen.

3. Rakastan eläimiä. Ihan kaikkia eläimiä. Ampiaisiakin rakastan, kunhan ne pysyvät poissa minun reviiriltäni, vaikka ne eivät olekaan yhtä söpöjä kuin kimalaiset. Paarmoja en rakasta enkä hyttysiä silloin, kun ne hyökkäävät ylivoimalla kimppuuni, kun haluaisin ihan rauhassa istua saunan jälkeen kuistilla vilvoittelemassa. Mutta noin muuten. Jokainen eläin on melkoinen luonnon ihme. Joskus saatan pysähtyä katselemaan kaupunkipulua ja ihastua ajatuksesta, että tuossa kulkee vapaana joku eläin täällä meidän häkkieläinten (ihmisten) joukossa. Joskus juttelen oraville ja nolostun, kun huomaan jonkun ulkopuolisen mahdollisesti kuulleen keskustelumme. Kerran pysähdyin pelastamaan muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toukkaa. Jälkeenpäin sain kuulla, että se ei välttämättä olekaan aivan tavallista toimintaa. Kirottu olet sinä ihminen, joka et apua tarvitsevaa toukkaa pelasta!



Eikä mikään ole söpömpää, kuin pitää sammakonpoikasta kädellä.

Ja sitten se kuva, jota rakastan... Ilmeisesti en ole kovin hyvä kehittämään rakkaussuhteita kuviin, koska oikeastaan tämän postauksen julkaiseminen on viivästynyt vain ja ainoastaan sen takia, etten keksi yhtään kuvaa, jota rakastaisin. Siis sitä tiettyä kuvaa erityisesti. Monet kuvat ovat minulle tärkeitä, mutta yleensä niissä näkyy ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä enkä siksi rupea niitä täällä julkaisemaan. Ja tykkään kovasti joistain maalauksista, joista on olemassa kuvia, tai toisten ihmisten ottamista kuvista, mutta äh. Johan tässä postauksessa on kolme kuvaa rakastamistani asioista, joten eiköhän se riitä.

En jaksa jakaa eteenpäin, kun olette kaikki niin ihania. Paitsi sinä, niin juuri sinä, joka nyt erityisesti tarvitset positiivista palautetta ja jonkun kauniin eleen, niin tuo merkki on sinulle. *hymy* ja *halipus*