Tänään kaikki on

Klubin (tmv.) naistenvessan yhden kopin ovessa

Ihmettelen, miten jotkut osaavat kirjoittaa ihan tavallisesta arjestaan lähes joka päivä. Jotkut tekevät sen jopa mielenkiintoisesti. Vaikka oikeastaan heille ei ole edes tapahtunut mitään. Minullekaan ei tapahdu mitään, ainakaan mitään painokelpoista, joten en tahdo nyt keksiä kirjoitettavaa. Kokeillaan.

Lauantaina olin kuuntelemassa livenä jotain goottihenkistä musiikkia, en edes tiedä mihin kategoriaan sellainen musiikki pitäisi asettaa. Selvisin siitä hengissä ja jopa hereillä, vaikka jostain syystä olin jo valmiiksi tosi väsynyt eikä se musiikki todellakaan ollut piristävää. Toinen bändeistä oli venäläinen ja hetkittäin vaikutti jopa enemmän siltä, että olin tullut katsomaan jotain venäläistä performanssitaidetta kuin niinkään rock- punk- mitälie keikkaa.

Sunnuntaina leivoin mansikka-raparperipiirakan toissa kesän mansikoista ja raparpereista. Kiikutin piirakan äidille. Luojan kiitos mansikat ja raparperit tuntuvat säilyneen hyvinä pakkasessa lähes kaksi vuotta. Ruokamyrkytyshän olisi ollut mukava äitienpäivälahja. Piirakka oli omaan makuuni hiukkasen liian kirpeä, mutta muut mähkijät väittivät sen olevan ihan hyvää.

Tänään heräsin aamulla epämääräiseen meteliin, jota puhelimeni päästeli. Olin varma, että sain ainakin kaksi tekstiviestiä. Unenpöpperössä kaivoin puhelimen esiin laukustani ja pussukastaan, mikä oli muuten aika haastava tehtävä, sillä oikea käteni oli puutunut lähes tunnottomaksi. Saatuani puhelimen käsiini, siinä olikin vain tekstiviesti vastaajalta, että joku on yrittänyt soittaa eikä jättänyt edes viestiä vastaajaan. Ei siis yhtään vastaamatonta puhelua kuitenkaan. Hämmentävää. Oliko joku soittanut suoraan vastaajaani vai onko puhelimeni sekoamispisteessä?

Tänään ajattelin mennä kuntosalille, sen jälkeen käydä kaupassa, katsoa illalla televisiosta Suomen pelin ja American Idolin (Casey ♥) sekä olla epäsosiaalinen. Paitsi ehkä virtuaalisesti. Ehkä myös poksuttelen hiukan vihreitä possuja vihaisilla linnuilla.

Huomenna on taas uusi päivä.

Note to self: Soita Puhelin-Robinsoniin, koska ilmeisesti puhelinmarkkinoinnin rajoitukseni on rauennut.

Always should be someone you really love

Koen jonkinlaista tarvetta selitellä tuota edellistä postausta viikonlopun aikana kommenttilootaan tupsahtaneiden miesnäkökulmien vuoksi. Ei varmaan tarvisi, mutta selittelen nyt kuitenkin.

Kyseessähän ei siis ollut mikään miesten vihaus- tai esineellistämiskirjoitus. Kyse oli vain tästä yhdestä lihaa ja verta olevasta miehestä, jonka tunnen. Itse asiassa ajattelin, että on tavallisempaa, että nainen sekoittaa rakkauden ja seksin, kuin mies. Siis siinä mielessä, että kun mies haluaa vain seksiä, niin nainen luulee kyseessä olevan rakkauden. Tai jos nainen antaa saadakseen rakkautta. Kun taas miehelle seksi olisi vain seksiä eikä siihen sekoitettaisi mitään rakkausjuttuja. Paitsi ehkä sen kliimaksin hetkellä lyhyesti näin voisi käydä, kun yhteys aivoista suuhun on tilapäisesti pois käytöstä.

Tämä viestin laittanut miekkonenhan on kauhean ihana (useimmiten) ja hirmu tärkeä ystävä minulle. Mieleeni ei tulisikaan suhtautua jotenkin "epärakentavasti" tuohon em. viestiin (riippuen tietysti mitä tarkoitetaan sillä, ettei suhtaudu rakentavasti), mutta mieleeni ei myöskään tulisi uskoa sitä. Ja mielestäni vastaus "höpö höpö" oli hyvin hellämielinen, joskin miehen järkiinsä palauttava vastaus. Sitä paitsi kyllähän minä sitä rakastan, sillä tavalla kuin rakastetaan ystävää tai jotain nukkavierua pehmolelua jostain vuosien takaa, ja uskon että tunne on molemminpuoleinen. Mutta ei se ole sellaista Oikeaa Rakkautta^TM, josta olen kuullut vain puhuttavan elokuvissa ja kirjoissa. Ja se viesti kertoi lähinnä sellaisesta rakkaudesta, joka vaatii tunnustamista neljän aikaan yöllä baarien sulkeuduttua, kun oma sänky ei huvita.

Jokaisen ihmissuhteen takana on tarinansa, joista valitettavasti jokaista en voi, jaksa tai halua täällä kertoa. Tällöin tietysti lukijalle jää tulkinnanvaraa ihan kauheasti ja asioista syntyy vääränlaisia mielikuvia ja -piteitä. Älkää kuitenkaan unohtako sitä, että kun minä esineellistän miehiä, niin esineellistän niitä pelkästään ja puhtaasti sellaisella positiivisella tavalla (sellaisella uuh, mikä kinkku! -tavalla, mikä on otettava vain ja ainoastaan imarteluna). Rakastan miehiä enkä suostu olemaan niin kyyninen, etten uskoisi miesten pystyvän rakastamaan tai ymmärtävän mitä on rakastaminen. Vaikka toisinaan turpaan tuleekin.

Ugh.

Not everyone here is that fucked up and cold

Ihan nyt on kuulkaas pakko hiukan selventää yhtä asiaa. Eräs toisaalla sanottu asia sai minut miettimään, että ymmärretäänköhän minut täällä (tai missään) aina välttämättä oikein. Tarkoitan siis sitä, että kun esimerkiksi laitan noita biisitaistoja ja pyydän teitä ilmaisemaan mielipiteenne, ja siinä temmeltäessä saatan sanoa esimerkiksi jollekin hänen olevan oikeassa tai väärässä, niin ettehän te oikeasti luule että minä oikeasti pitäisin omaa mielipidettäni oikeana ja teidän vääränä? Esimerkiksi noista kahdesta edellisestä kappaleesta tykkään kyllä molemmista (ja yleensäkin tykkään niistä mitä vastakkain asettelen), mutta minusta on vain hauskaa leikkiä olevani ihminen, jolla on Ainut Oikea Musiikkimaku. Saatan myös ilmaista mielipiteeni aika voimakkaasti, jos en pidä jostakin yhtyeestä. Toivon, että kukaan ei pahoita mieltään siitä? Erityisesti musiikki (ja joskus miehetkin) jakavat mielipiteeni sillä tavalla, että joko se on silkkaa paskaa tai sitten aivan älyttömän ihanaa. Niitä keskitien kulkijoita en sitten vaivaudu edes kommentoimaan. Levitän toisinaan tätä oikeassa olemisen ilosanomaa muissakin asioissa kuin vain musiikissa, mutta tämähän on vain minun blogini ja vain minun mielipiteeni. Hyväksyn yhtälailla muiden mielipiteet ja minulle saa sanoa aivan vapaasti vastaan. Älkää siis ottako sitä kovin tosissanne. Ymmärrätte varmaan, että se on vain läppää. Ymmärrättehän?

On toinenkin asia, mikä hämmentää joskus täällä blogissa mielipiteitä vaihtaessa. Minähän olen täällä useimmiten hyväntuulinen, iloinen, hauska enkä kirjoittele kovin tosissani (paitsi tietysti silloin, jos jaan ajatuksiani jostain vakavasta asiasta). Tämän varmasti ovat ainakin täällä pidempään pyörineet ihmiset havainneet. En tiedä johtuuko tuosta edellä mainitusta asiasta, mutta sitten tuntuu olevan sellainen lieveilmiö, että jos kirjoitan jostain asiasta vakavammin tai vaikkapa vastaan johonkin kommenttiin tiukan asiallisesti, niin joillekin ainakin tuntuu syntyvän sellainen mielikuva, että olen nyt sitten heti vetänyt herneet nenään tai olen ihan tosi tuohtunut siitä, mitä nyt ikinä olenkaan kirjoittanut. Mikä nyt ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Jos en joskus heitä vitsiä asioista, niin se ei tarkoita että olisin ärtynyt. Jos minä hermostun, mitä on kyllä tapahtunut täällä tosi harvoin, niin kyllä te sitten huomaatte sen esimerkiksi lisääntyneestä voimasanojen käytöstä. Saatan myös sanoa ihan suoraan, että nyt muuten vituttaa. (Tosin ristiriitaisena ihmisenä minua saattaa vituttaa vaikka en olisikaan erityisen vihainen). Mutta tätähän tämä on, kun ei näe toisen ihmisen ilmeitä tai eleitä eikä kuule äänensävyä. Väärinymmärryksiä syntyy.

Mitä tässä nyt siis olen yrittänyt kahdessa edellisessä kappaleessa sanoa, niin en oikeasti ole mitenkään pelottava, herkkänahkainen enkä itsekeskeinen ääliö. Eli ihan tosi, arvostan mielipiteitänne vaikka olisimmekin eri mieltä. Ja hyväksyn sen, että minun kanssani ei olla samaa mieltä asioista. Mutta makuasioistahan ei voi kuin kiistellä. Minä itse kyllä tykkään makuasioista kiistelemisestä, etenkin silloin jos olen varma asiastani. Tiedän että on muitakin jotka tykkäävät kiistellä mielipiteistä, mutta ymmärrän kyllä että kaikki eivät tykkää.

Minun piti alunperin kirjoittaa jostain ihan muusta tänään, mutta tämä nyt meni taas vähän... lässynlää. Uusi yritys huomenna! :)

Rajanveto

Tässä on nyt kovasti viime aikoina tuntunut olevan pinnalla meikäläisen asemat "sinkkumarkkinoilla" ja sieltä mahdolliset poistumiset ja mitkä ikinä, niin haluan nyt selventää paria asiaa. (Ja tämä ei ole mikään henk.koht. purkaus sinulle, Ilkka, vaikka tiedätkin varmaan toimineesi tämän kirjoituksen suurimpana innoittajana). Juttuhan on katsokaas sillä tavalla, että minulle tämä blogi ei ole niinkään päiväkirja. Kirjoittelen tänne mieluummin ihan muita juttuja kuin mitään mitä minun irl-elämässäni tapahtuu. Olen myöskin huomannut, että saan kommentteja paljon enemmän niihin muihin juttuihin. Jos kirjoittelen ihan arkipäivästäni, niin harvempi niihin mitään kommentoi. Ja kommentteja taasen pidän kiinnostuksen asteen mittarina. Enkä myöskään erityisesti halua pitää tätä päiväkirjanani. Haluan pitää blogin erillään yksityiselämästäni (useimmiten, that is). En todellakaan osaa (enkä halua) kirjoitella mitään sellaisia juttuja, että ihhihhii kun olen ihastunut tai vastaavaa. Tykkään paasata ajankohtaisista tai ei-todellakaan-niin-ajankohtaisista asioista, tykkään kirjoitella vaikkapa musiikista tai miehistä yleisesti, mutta en tykkää kirjoitella henkilökohtaisia tyttö-poika-juttujani.

Olen tämän kuun lopussa blogannut jo kaksi vuotta (itse asiassa luulin sen olevan jo kolme vuotta, tämä tuntuu niin pitkältä ajalta). Jos lukija olettaisi minun kirjoittavan täällä (tai edellisessä blogissa) kaiken itsestäni ja miesjutuistani, niin lukija voisi kuvitella etten ole ollut miehen kanssa silleen tai mikäänlaisissa kosketuksissa ainakaan kahteen vuoteen. No, kukin saa miettiä omassa päässänsä pitääkö se paikkansa. Joo, olen epämääräinen ja ehkä arkakin kirjoitellessani mitään miesjutuistani (paitsi kun hehkutan jotain julkkista tai työkaverin kauniita silmiä, koska ne eivät ole oikeasti tärkeitä asioita), mutta siihen on kaksikin syytä: 1) Koska en halua kirjoitella niistä ja 2) koska ne asiat eivät koske pelkästään minua. Tätä blogia kuitenkin saattaa lukea tai olla lukematta ihmisiä, jotka ehkä tuntevat tai ovat tuntematta oikeassa elämässä minut ja/tai mahdolliset mieshenkilöt, jotka elämääni sivuavat.

Itse asiassa olen tässä viime aikoina miettinyt homman niin, että jos nyt facebookin relationship statukseni vaihtuisi muotoon "in a relationship", niin tuskin kuitenkaan tulisin täällä blogissa siitä kovin suurta numeroa tekemään. Olen itse asiassa hyvinkin vakuuttunut, että asiasta kannattaisi olla melko hissukseen. Ja noihin "sinkkumarkkinoihin" minun on vielä puututtava sen verran, että vaikka en olekaan vakavasti seurustellut tällä vuosituhannella (poikaystävästä päästyäni eroon minulla on ollut jopa hauskaa), niin en ole juurikaan kokenut olevani millään sinkkumarkkinoilla. Tuo on minulle jotenkin täysin vieras ajatus edes. En ole mitenkään ollut haku päällä, koska siihen ei ole ollut tarvetta. Tai ehkä siinä oli sellainen hämärä villiintymisaika heti sinkkuuntumisen jälkeen, jolloin yritin vähän sitä ja tätä, mutta se oli lopulta aika lyhyt aika. Virallisesti seurustelemattomuudesta huolimatta tunnen olleeni tällä vuosituhannella huomattavasti onnekkaampi karvanaamojen suhteen kuin edellisellä. (No, olinhan toki vain 22, kun vuosituhat vaihtui, mutta silti). On sinne toki jokunen vellihousukin mahtunut mukaan, mutta erehdyksiähän sattuu. Jopa minulle.

Tämän täysin turhan ja ylipitkän avautumisen jälkeen siis esitän vain kainon ehdotuksen, että jätettäisiin se meikäläisen mahdollisesti olemassa olevan tai olemattoman rakkauselämän pohtiminen siihen asti, kunnes erikseen ilmoitan sen olevan ajankohtaista tai tarpeellista. Jookos kookos? (Tai saahan sitä toki pohtia, jos jostain syystä haluaa, mutta en aio jatkossa enää kommentoida asiaa).

Ugh. Olen puhunut.