Zäbä däbä däbä däbä däbä däbä dää

Tänään ei voisi ainakaan sanoa, että "ei menny taas ihan niin kuin elokuvissa". Tänään meni just niin kuin elokuvissa. Kuin jossain huonossa b-luokan komediassa.

Minulla oli tänään aamulla yksi palaveri, johon osallistumiseni oli pakollista. Valmistauduin illalla palaveriin ja laitoin nukkumaan mennessäni herätyskellon soimaan. Oman pääni hajanaisuuden tuntiessani tein vielä tuplatarkistuksen, että herätyskello varmasti on soimassa ja vieläpä sellaiseen aikaan, että ehdin paikalle. Ja ei kun nukkumaan. Joskus viiden aikaan aamulla herään siihen, että olkapäätäni jomottaa. Nousen ottamaan särkylääkkeen ja katson kellosta, että ehdin nukkua vielä kaksi tuntia ennen herätyskellon soimista. Köpsähdän takaisin sänkyyn nukkumaan. Seuraavan kerran herään kaksi tuntia sen palaverin jälkeen.

Jossain vaiheessa aamua siis on tapahtunut jotain täysin minulle tuntematonta. Kun herättyäni katsoin herätyskelloani, niin se oli laitettu pois päältä. Minulla ei kuitenkaan ole mitään muistikuvaa siitä, että olisin laittanut herätyskellon pois päältä, tai että se edes olisi soinut. Voitte kuvitella, että vitutti. Ensimmäinen ajatus oli soittaa jonnekin ja toinen ajatus oli laittaa pahoittelu tekstiviestinä, mutta tajusin, ettei minulla ollut kuin yhden paikalla olleen puhelinnumero ja siihen numeroon viestittäminen olisi ollut melko turhaa. Siinä sitten odottelin, että läppäri puuskutti itsensä pystyyn ja laitoin sähköpostilla muutaman pahoittelun ja ontuvan selittelyn asianosaisille.

En vielä tiedä millainen anteeksiannon tilanne on ja kuinka pahat sanktiot tästä seuraavat. Luulen, että selviän jollain arvosanan madaltamisella, mikä nyt ei varsinaisesti minua haittaa. Suurempi kysymys onkin varmaan se, että kuinka annan itselleni anteeksi tämän hutiloimisen. Harmittaa niin paljon, että on kyllä varmaan pakko rankaista itseäni jollain tavalla. Sitä paitsi koululla olisi saanut tänään ilmaista ruokaakin, mutta missasin senkin.

Päivä on muutenkin kruunaantunut maksukehoituksella laskusta, jonka en tiennyt olevan maksamatta ja kolmella erillisellä kauppareissulla, kun aina jotain unohtuu. Onneksi kohta voi mennä takaisin nukkumaan ennen kuin tapahtuu jotain kamalaa.

Cry baby

Olen nyt varmasti ihan kamala ja paha ihminen, kun avaudun tästä, mutta... Koko pitkän opiskeluhistoriani aikana tänään olin ensimmäistä kertaa luennolla, jonne joku oli saapunut vauvan kanssa. Kyseessä oli siis ihan oikeasti kuukauden tai parin ikäinen vauva äitinsä mukana. Jäin oven lähistölle istumaan enkä tajunnut ennen kuin oli liian myöhäistä, että jäin myös aivan sen vauvan lähistölle istumaan.

Eipä siinä, ehkä ensimmäiset 45 minuuttia meni ihan hyvin ja selitin pientä ärsytystäni vauvan yninään ja ähinään sillä, että olen yksinkertaisesti kylmä ja tunteeton ihminen. Mutta mitä pidemmälle luento eteni, sitä huomattavammaksi vauva teki itsensä. Tärykalvoni sanoivat heippa jokaisen kiljahduksen jälkeen ja pelkäsin koko ajan, koska ihanat puklu- tai vaippahajuhaitat tunkeutuvat nenääni. Olen oikeasti herkkä noiden juttujen suhteen enkä voi sille mitään, niin paljon kuin luonnettani yritän koko ajan kasvattaakin. Loppu luento menikin sitten kovaääniseen ruokailuun, hermojen menoon, kiljahteluun, äidin hyssyttelyyn, helistimen helistelyyn, varsin kovaääniseen selkään läiskimiseen ja lopulta äidin siirtymiseen oven rakoon seisomaan ja tuudittelemaan vauvaa, jolloin myös ruokalasta kantautuva meteli kuului luentosaliin.

Ymmärrän toki, että jos lapselle ei saada hoitajaa (ja kuka nyt parikuukautisen vauvan jättäisikään hoitoon minnekään?) niin asiat on järjestettävä jotenkin. Ymmärtäisin sen myös, jos kyseessä olisi jotenkin tosi tärkeä luento, jossa on pakollinen läsnäolo, mutta kun minun mielestäni se ei täyttänyt kumpaakaan noista kriteereistä. Minulla meni auttamattomasti ohi puolet luennon sisällöstä ja voisin veikata, että äidillä ei jäänyt senkään vertaa asioista mieleen. Tai sitten hänellä oli rautainen keskittymiskyky, mitä minulla ei ole.

Tästä lähdin miettimään, että eikö opiskelijalla ole oikeus äitiyslomaan/-rahaan? Googlasin asiaa joutessani (kaksi tuntia ylimääräistä aikaa luentojen välissä) ja löysin aika mittavan epäkohdan tästä yhteiskunnasta, jossa sosiaali- ja terveysministeri patistaa opiskelijoita lisääntymään opintojen aikana. Siis jos ei ole ollut töissä ja saa minimiäitiysrahaa (mikä nyt onkaan virallinen termi), niin kyseinen raha on pienempi kuin opintotuki. Opintotukea on toki mahdollista nostaa samaan aikaan kuin äitiysrahaa (jolloin se automaattisesti putoaa minimiin), mutta tämä edellyttää myös että opinnot etenevät riittävästi eli 4,8 opintopistettä/tukikuukausi. Vaihtoehtoina on siis elää vauvan kanssa jollain neljällä sadalla eurolla (en noita tarkkoja summia jaksanut ottaa selville) tai saada vähän enemmän rahaa ja hoitaa vauva sekä opinnot yhtä aikaa (ja samalla ärsyttää muita luennolla olevia tuomalla vauvan pakon edessä mukanaan). Ja jos mahdollisesti on yksinhuoltaja, niin minun mielestäni kumpikin vaihtoehto on aika kestämätön. Tähän on tietysti helppo sanoa, että pientä perhesuunnittelua voisi harrastaa, mutta eihän elämä mene aina niin kuin suunnitellaan ja sitä paitsi sieltä ministeritaholtahan juuri tuputetaan sitä lasten tekoa opiskeluaikana. Kyllähän nyt lapsen ja opinnot hoitaa yhtä aikaa, sehän on helppoa kuin heinänteko, kuten tänään opin.

Te kaikki olette varmaan tienneet edellä kertomani aina, mutta ei ole häpeä valaistua asioissa vähän myöhemminkin. Etenkään, kun se ei ole ollut (eikä ole yhäkään) kovin ajankohtaista elämässäni.

Puhuttaisko?

Televisiossa tuli tuollainen R-Kioskin mainos, jossa kai mainostettiin jotain prepaid-liittymää. Mainoksessa joukko ihmisiä istuu helsinkiläisessä metrossa (ne tunnistaa ankeudesta sekä värityksestä, eikä Suomessa muualla metroja olekaan) eikä kukaan puhu mitään. Yksi tyypeistä tekee harhautuksen ja muuttuu jonkinlaiseksi Ärräsankariksi, käy hakemassa kaikille prepaid-liittymät ja sanoo: "No niin, puhuttaisko?" Mainoksesta tuli vaan mieleen, että se taitaa olla jonkinlainen vastaisku tuolle pk-seudulla liikehtivälle Älä kailota! -kampanjalle.

Kampanjan slogan on "oikeastaan elämäsi ei pitäisi kuulua muille". Eli siis juu, ollaan suomalaisia, ollaan hiljaa, kukaan ei saa puhua mitään julkisilla paikoilla eikä — luojan tähden — ainakaan tuntemattomille! Minä en ole oikein ikinä tajunnut miten kännyyn puhuminen eroaa vierustoverille puhumisesta? Jotkut kyllä puhuvat kännykkään suhteettoman kovalla äänellä, mutta niin jotkut toisaalta puhuvat ihan sille vieressä olevalle ihmisellekin. Miksei saman tien kielletä puhuminen kokonaan? Jos joku haluaa puhua henkilökohtaisia asioitaan julkisilla paikoilla, niin eikö se ole lähinnä sen puhujan ongelma eikä niiden kuuli(/nteli)joiden?

Kampanjan nettisivuilla on kuuden kohdan kännykkäetiketti:

1. Ota toiset huomioon.
2. Älä paljasta liikesalaisuuksia.
3. Kunnioita ympäristöäsi.
4. Kiinnitä huomiota soittoääniin.
5. Keskity liikenteeseen.
6. Pidä huolta puhelimestasi.
   

Tuossa kampanjassa pointti on ehkä siinä, että liikesalaisuuksia ei saa lörpötellä kaikkien kuullen, mutta minä en ainakaan ole ikinä kuullut kenenkään puhuvan liikesalaisuuksia julkisilla paikoilla, joten tuo ryhmä lienee aika marginaalinen. Ota toiset huomioon ja kunnioita ympäristöäsi? Eli siis älä puhu julkisilla paikoilla? Nettisivuilla sanotaan, että "puhuminen kovaan ääneen yksityisasioista saattaa häiritä muita" ja että "ruma kielenkäyttökään ei kuulu kännykänkäyttäjän käytöstapoihin". Siis ihan oikeasti, eikö tuo kuulosta teistäkin vähän ihmisten hyysäämiseltä? Miksei ennen kukaan ole sanonut että "hei, jos sä juttelet kaverillesi bussissa, niin älä nyt ihmeessä kiroile tai puhu omista asioistasi, kun se ehkä saattaa ärsyttää jotakuta"? Siksei, koska ihmisiä ei ärsytä silloin, kun he kuulevat molempien osapuolten puheen, mutta onhan se nyt ihan vitun ärsyttävää kun täytyy vain arvailla mitä se toinen sanoi, kun tää nyt vastasi sille tolla tavalla!

Entäpä sitten ne soittoäänet. "Kovaääniset soitto-, näppäily- ja tekstiviestiäänet voivat häiritä muita ihmisiä" ja mikä parasta "myös musiikin kovaääninen kuuntelu voi häiritä kanssamatkustajia, vaikka korvilla olisikin kuulokkeet". Miten tässä alkaa nyt tulla mieleen, että ehkä näiden ihmisten ei kannattaisi asua kaupungissa ollenkaan? Minua itseäni kyllä ärsyttää toisinaan julkisissa kulkuvälineissä äänet ja meteli, mutta harvemmin niiden aiheuttajat ovat kännykkään puhuvat tai musiikkia kuuntelevat ihmiset. Enemmän ärsyttää urpot ihmiset, spurgut, vanhukset, kikattavat teinitytöt, koululuokat ja lastentarhaikäisten laumat. Mutta onneksi minulla on mp3-soitin, jota kuuntelen ihan juuri niin kovalla, että se peittää alleen noiden kaikkien edellä mainittujen synnyttämän melusaasteen.

Niin joo, ja sitten vielä nuo kaksi viimeistä kohtaa. Keskity liikenteeseen? Ai että jos istuu bussissa, niin pitää ihan silmä kovana seurata koko ajan mitä siellä liikenteessä tapahtuu? No, nettisivu jälleen ohjeistaa, että "puhelimen käyttö voi häiritä keskittymiskykyäsi, olitpa liikkeellä sitten kävellen, pyörällä tai autolla". No autoilijan toki on syytä keskittyä erityisesti liikenteeseen, mutta se taas on oma moka, jos kävelee tai pyöräilee auton alle puhuessaan puhelimeen. Ja jälleen, eikös nuo nyt ole aika itsestäänselviä asioita? Ja sitten viimeisenä vielä kehotetaan pitämään huolta puhelimesta. Että ei sitten kukaan vaan hukkaa puhelintaan. No joo. Voi tavaton.

Onko maailmassa tai edes Euroopassa toista maata, jossa puhuminen tai äänet ylipäänsä ärsyttäisi näin paljon ihmisiä? Täällä Tampereella ei onneksi ole (vielä) tällaista kampanjaa, mutta olen nyt vaan vähän tuohtunut teidän helsinkiläisten/espoolaisten/sieltä päin olevien puolesta. Toinen asia mistä voisin urputtaa, on se nollatoleranssi graffiteille, mutta ehkä jätän sen ensi kertaan...


Ps. Hah hah haa, Blogilista teki sen taas! Tämä blogi ei nyt sitten päivity siellä, koska en pääse yhtään mihinkään klikkaamaan mitään, mutta eipä taida päivittyä mikään muukaan blogi. No nyt se näyttäisi palautuneen ennalleen. So far, so good.

Nämä ajat eivät ole meitä varten

Voi elämä tätä elämää. Onnistuin siis tuossa päivällä suututtamaan erään ihmisen. Se ei ollut tarkoitus, mutta myönnän syyllisyyteni tapahtuneeseen. No eipä siinä mitään, ei ollut ensimmäinen kerta kun suututan ihmisiä tai edes tämän kyseisen ihmisen. Mutta sitten kävi niin, että toisen osapuolen puhelin meni mykäksi enkä saanut asiaa selvitettyä lainkaan. Mikä taas on minulle tilanne, jota en pysty käsittelemään laisinkaan. Kas kun, jos riidan osapuolina ovat kaksi ihmistä, joista ensimmäinen ei ollenkaan kestä selvittämättömiä tilanteita ja haluaisi pöydän puhtaaksi heti, ja toinen taas haluaisi ensin itsekseen rauhassa miettiä (ensimmäisen näkökulmasta siis mököttää) ja käsitellä asiaa, niin siitä ei useinkaan seuraa kovin rakentavaa riitaa vaan melkoinen maailmansota. Minun tietysti ollessa näistä se ensimmäinen. Joskus on kauhean vaikeata riidellä erilaisen riitelijän kanssa kuin itse olen. Minun olisi helpompi riidellä ihmisen kanssa, joka suuttuisi yhtä nopeasti kuin itse, mutta myöskin riita olisi ohitse sen jälkeen kun hetki ollaan huudettu. Minulle on täysin kestämätön tilanne se, jos toinen haluaa käsitellä asiaa yksikseen ja vasta ehkä seuraavana päivänä minun kanssani. Minun näkökulmastani se vain pahentaa tilannetta, kun taas toisen näkökulmasta se kai rauhoittaa tilanteen (tosin minun kanssani tuo ei toimi). Ja sitten vielä jos en saa selvitettyä tilannetta enkä edes yhteyttä toiseen osapuoleen, niin olen sen jälkeen täysin kujalla.

No, nyt olen kai kuitenkin saanut selvitettyä asian. Sen jälkeen, kun ensin useamman tunnin joko istuin sohvalla ja itkin tai tuijotin eteeni apaattisena, tai sitten istuin vessassa (koska vatsani reagoi aina ensimmäisenä kaikkiin tilanteisiin, mikä on joskus aika rasittavaa) ja itkin tai tuijotin eteeni apaattisena, ja kun toinen osapuoli suvaitsi vihdoin avata puhelimensa. Niin, sopu on siis nyt kai jo olemassa, vaikka olen vieläkin hiukan surullinen, koska oikeasti vihaan riitelyä. Ja anteeksi että kilahdin tuolla edellisen postauksen kommenttiosastolla joillekin. Se ei ollut mitään henkilökohtaista kenellekään, oli vaan vähän paha päivä. Kyllä te tiedätte...

Asiasta toiseen. Asensin tänään itselleni (taas) Firefox 3:n. Minullahan oli se siis jo aikaisemmin, mutta palasin kakkoseen kolmosen erinäistä pikanttien ominaisuuksien vuoksi. Pakkohan se ennemmin tai myöhemmin sitten oli taipua tähän kolmoseen, mutta tällä kertaa ainakin asensin kakkosen ja kolmosen pyörimään rinnakkain. Jonkinlainen pehmeä lasku siis, sanoisin. Tässä kolmosessa on vieläkin asioita, joista en pidä tai joita en ymmärrä tai hyväksy. Esimerkiksi vaikka olen laittanut ruksin kohtaan "varoita, kun yritän sulkea useampia välilehtiä samanaikaisesti" niin ei tämä silti mitään varoita. Hups vaan, selain sulkeutuu. Mutta tuo kakkonen taas on ruvennut tökkimään tosi pahasti Facebookin kanssa, joku siellä aiheuttaa massiivisia muistivuotoja aina välillä, joten toivon Ff3:n korjaavan tuon ongelman.

Tuon parin päivän takaisen kappaletaiston taisi voittaa Smashing Pumpkins aika selkein lukemin. Olen hiukan pettynyt teidän äänestyskäyttäytymiseenne (ei, tämä ei ole demokratia), kun tulos oli noin selkeä. Ainoastaan pari antoi äänensä Holelle, jolle minäkin olisin ääneni antanut (ja annankin, koska olen tämän paikan diktaattori, despootti sekä idi amin^(*). Saattaa tietysti johtua siitä, että olen hiukan läpikyllästänyt itseni tuolla Bullet with butterfly wingsillä ja Violetiin ihastuin taas vasta Last.fm:n sen minulle tyrkytettyä, mutta... Kyllä se Hole silti ehkä enemmän noista bändeistä on minun musiikkiani. Ja siinä on muuten sellainen rokkibändi, että vaikka sen kaikki jäsenet ovat naisia, niin sitä ei tarvitse erikseen mainita tyttöbändiksi. Se on ihan pesunkestävä rokkibändi, joka esittää sellaista katu-uskottavaa rokkia, jota minäkin voisin laulaa (mikäli osaisin). Harvassa ovat ne tyttöbändit. Yleensähän siis tahtoisin itse laulaa vain miesrokkareiden musiikkia, mutta Hole on poikkeus. Ja sitä paitsi Courtney Lovella on aika seksikäs ääni.

Tässä postauksessa oli pitkiä ja valtavan sekavia lauseita, joten vastuu ymmärtämisestä jää lukijalle.

Nyt katselen Reinikaisen ja sen jälkeen odottelen, että kello tulee jo ilta ja kolmoselta alkaa Walk the line.


*) Hänen korkeutensa, elinikäinen presidentti, sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, sekä Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa.

Lue ja nauti - se tekee sinulle terää!

Tämän päivän posti kopsahti oveni taakse päivällä ja siellä oli ainoastaan kaksi kirjettä. Minulla on noista molemmista on vähän sanottavaa.

Ensimmäinen kirje oli lasku Aamulehdeltä. Tällä kertaa en avannut sitä, koska en mennyt enää noin helppoon. Sain nimittäin reilu kuukausi sitten samanlaisen kirjeen kämpän entisen asukkaan nimellä ja kirjoitin siitä silloin täällä. Laitoin kirjeen silloin takaisin postiin ja muistaakseni jopa kirjoitin päälle, että "ei asu tässä osoitteessa", mutta näköjään Aamulehti on kovapäisempi kuin uskoinkaan. Vaikea käsittää miten tänne yhtäkkiä alkaa tippua laskuja tyypille, joka on häädetty tästä asunnosta vuonna 2001. Tällä kertaa otin käyttööni järeämpää rautalankaa.



Voi tietysti olla, että Aamulehdellä ei saada harakanvarpaistani selvää. (Jouduin myös suttaamaan hiukan, koska tein laskuvirheen ja kirjoitin tuohon ensin "yli 8 vuoteen". Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Oikeasti olen asunut tässä vasta reilut 7 vuotta. Ja se tuntuu jotenkin liian pitkältä ajalta, minulla on kova muuttokuume...)

Toinen kirje taas oli Me Naisten huippuloistokas tilaustarjous. Joopa joo. Jos tilaan nyt kahden kuukauden Me Naiset (hintaan 39,90 €), niin saan kaupan päälle kolmen kuukauden lehdet (arvo 55,80 €), Marimekon pussukkasetin (arvo 45,00 €) sekä jonkun ihkupihkun yllärilahjan (arvo 10,00 €). Sen lisäksi tuossa kehdataan väittää, että kun tilaan nuo kaksi kuukautta tuohon hintaan, niin se maksaa minulle vain 1,99 €/viikko. Matikkapääni ei oikein saanut tuota laskutoimitusta menemään tasan, ellei sitten kahdessa kuukaudessa ole 20 viikkoa. Sitten tajusin, että tuossapa onkin ovelasti jaettu se hinta viidelle kuukaudelle, vaikka niiden kolmen kuukauden piti olla ilmaisia. Siis jos minä saan jotain lahjaksi, niin en kyllä halua maksaa siitä 1,99 €/viikko. Niin että eikö voida sitten rehdisti laittaa, että tilaa nyt 5 kk:n lehdet hintaan 39,90 €. Kuulostaisi minusta ainakin edullisemmalta ratkaisulta. Jos nyt kuvitellaan että kahdessa kuukaudessa on kahdeksan viikkoa ja jos tuon hinnan 39,90 € jakaa sillä, niin yhden lehden hinnaksi tulee noin viisi euroa. Koska ikinä ne irtonumerot maksavat kaupassa niin paljon? Jaa niin, mutta kaupasta ei saa kolmen kuukauden lehtiä ilmaiseksi. No, ehkä tuo olisi ihan hyvä tarjous, jos kiinnostaisi. Mutta kun vihaan noita tyrkytysposteja ja olen myös kehittänyt vihaa noita typeriä naistenlehtiä kohtaan, niin sain tästä nyt hyvän syyn valittaa. Silti ottaisin mieluummin tarjouksen "5 kk hintaan 39,90 €" kuin "2 kk hintaan 39,90 € plus kolme kuukautta ilmaiseksi", koska jälkimmäisestä tulee tunne, että minua pidetään hiukan tyhmänä ja höynäytettävänä...

Huomenna yritän vastailla siihen sellaisen yhteenveto-tyyppiseen meemiin vuodesta 2008.