You got to be a woman, I got the feeling of love

Rakas päiväkirja!

Olen ollut yskässä. Keskiviikkoiltana alkoi tuntua hiekkapaperimaisia ominaisuuksia keuhkoissa. Samat tuntemukset jatkuivat torstain ja perjantain. Tänään lauantaina on oikeastaan ensimmäinen päivä kun yskin oikeasti eikä se enää vain piile saharan autiomaana keuhkoissani. Toivottavasti tästä ei pukkaa kunnon flunssaa (ei kai nyt enää tässä vaiheessa), koska tiistaina olisi sovittuna treffit maailman söpöimmän pojan kanssa. Siis kummipoikani, joka on 2-vuotias.

Outouksia on tapahtunut. Aiemman farkkupostaukseni jälkeen kävelin rohkeasti lähimpään vaatekauppaan (kyllä, kyseessä taitaa tosiaan olla itseäni maantieteellisesti lähin vaatekauppa, tai ainakin yksi niistä) ja nappasin hyllystä tuumakokoiset farkut siinä uskossa, että en taatusti saa puristettua itseäni niiden sisään. Olen siis tuumakokoisia farkkuja käyttänyt viimeksi ehkä 90-luvulla, eikä ehkä vähäisimpänä syynä se, että tuumat eivät ole enää riittäneet. Minähän olen ilmeisesti päärynätyyppinen vartaloltani, eli kaikki vaatteeni vyötäröstä ylöspäin ovat aina olleet ihan ns. normaalikokoisia, mutta housuja on ollut vaikea saada vedettyä ylös asti, koska reidet ja perse. No niin, ihme siis kuitenkin tapahtui eilen ja sain ne farkut päälleni helposti, käyttämättä mitään liukasteita tai kenkälusikoita. Tuijotin itseäni pukuhuoneen peilistä ja kysyin, että mitä helvettiä? Pakkohan ne mieltäni imartelevat ja itsetuntoani hivelevät farkut oli sitten ostaa, vaikka ne eivät aivan budjettiini olisi sopineetkaan. Onpahan sitten ainakin siistit housut laittaa töihin jalkaan.

Saapuneen köhän vuoksi en ole tiistain jälkeen treenannut yhtään. Tiistain spinnitunnilla reiteni olivat jo pienestä vastuksesta niin maitohapoilla, että se tuntui melko käsittämättömältä. En - vaan - jaksanut. Syytin tilanteesta pyörää, joka oli uusi ja vieras, kun joku toinen oli ehtinyt varata vakipyöräni. Ehkä syy oli kuitenkin vain siinä, että kroppani oli vaan niin väsynyt. Nyt olen siis neljättä päivää tekemättä mitään ja kas, painoni on pudonnut yhdessä (1) viikossa yli kolme (3) kiloa. Mitä helvettiä nyt taas? Kroppani toimii jotenkin kaikkien logiikan lakien vastaisesti. Tai ehkä ei. Todennäköisesti se toimii fysiikan lakien mukaisesti, mutta oma logiikkani ei riitä tajuamaan, miksi urheillessa painoa putoaa hädin tuskin puoli kiloa viikossa ja sohvalla maatessa yhtäkkiä seitsenkertaisen määrän. Ruokahalunikaan ei tietenkään ole tämän keuhkotaudin vuoksi ollut aivan normaali, joten vähän jännää tuleeko noista paljonkin takaisin kun jatkan treenaamista ja sen myötä tankkaamista. Mutta tulee jos tulee, c'est la vie.

Pahoittelen, jos teitä kyllästyttää tämä elämäntapa- ja painonpudotushehkutukseni täällä, mutta tämä on minulle itselleni aika iso juttu tällä hetkellä. Itsetunto nousee samaa tahtia kuin paino putoaa. Rahkaa ja raejuustoa en kuitenkaan ole syönyt moneen viikkoon.