Sorppa

Pahoittelen, että tuo joulutarina on nyt vähän vaiheessa, mutta olen ihan überväsy. Kyllä se vielä ennen aattoa kuitenkin ratkeaa. Ei paniikkia!

Olin töissä tänään ja sen jälkeen tapasin yhden kivan tytön. Olen muuten nyt jouluhauen onnellinen omistaja. Se on ihan aito Annikki ja tahkoan sillä vielä omaisuuksia. Paitsi etten aio myydä sitä, lällällää. Meidän piti käydä syömässä japanilaisessa ravintolassa, mutta sielläpä perhana olikin yksityistilaisuus. Mentiin sitten siihen viereiseen thaimaalaiseen syömään ja olipa muuten tosi hyvää ruokaa! Positiivinen ylläri sinänsä, kun en ole tainnut ennen thaimaalaista sapuskaa syödäkään. Ja vatsa rutisee tyytyväisyyttään.

Se pöllö juttu muuten, se mistä avauduin tuossa tiistaina, niin kaikki on ihan ok nyt. Joko se kaikki oli vain korvieni välissä tai sitten ei, mutta viime päivät on ollut taas kivvaa. Alles ist gut, kuten saksalaiset ehkä sanoisivat (mikäli tuo meni oikein). Paitsi itse en kyllä ole älyllä loistanut tässä ihan kauheasti (opin tänään töissä esimerkiksi, että joskus kannattaisi ensin ajatella ja sitten vasta puhua), mutta laitetaan se vaikka väsymyksen piikkiin. Ärsyttävää, kun en viitsi kirjoitella asioista niiden oikeilla nimillä, mutta kun olen hiukan vainoharhainen kuka tätä lukee tai on lukematta.

Tänään voisi tietty mennä vähän aikaisemmin nukkuzzzZZZzzz...

16. luukku

***

Paikalle karauttanut porovaljakko laskeutui maahan ja Rudolf esitteli toverinsa I:lle ja Petteri. "Tässä on Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Dunder ja Blitzen" (kiitos yhä sille eiliselle kommentoijalle lisäinfosta, toim.huom.), Rudolf sanoi. "Tässä on I", Petteri esitteli I:n. "Nouskaahan rekeen", Rudolf kehoitti etsiväkaksikkoa. Vaikka Petteri olikin poro, hän oli suomalainen poro, eikä suomalainen poro osannut lentää. Tästä syystä Petterin täytyi myöskin istuutua rekeen eikä osallistua valjakkoon lentävän poron ominaisuudessa. "Mutta hetkinen!" I hihkaisi ja hypähti hieman. "Jos sinä rupeat etsivätoverikseni", sanoi hän Petterille, "täytyy sinunkin pukeutua vihreisiin spandexeihin!" "Ei missään tapauksessa!" julisti Petteri. "Pakko!" "Eikä ole!" "No pue nyt!" "En ikinä!" "Kyllä sinun täytyy, et voi pelastaa joulumieltä ilman vihreitä spandexeja!" I meinasi jo hikeentyä. "En ikinä suostu laittamaan vihreitä spandexeja jalkaan", Petteri sanoi hyvin vakavissaan, "minä laitan jalkaani vain punaiset spandexit, tai en spandexeja ollenkaan!" Näin tapahtui ja matka saattoi taas jatkua.

***

You can tell me I'm wrong but your record's broken

Kävin tuossa maanantaina lääkärissä tämän yskän vuoksi. Otettiin verikokeita ja kuunneltiin keuhkoja, mutta ei tästä nyt mitään normaalia yskää kummempaa kai tullut. Sain kuitenkin yskän pitkän keston takia antibioottikuurin (ja vatsa tykkää) sekä yskänlääkettä, jonka tarkoitus on "hillitä yskää". En kyllä ole huomannut minkäänlaista hillintää yskässäni sen jälkeen kun aloin sitä järkyttävän pahaa litkua nieleskellä. Oikeastaan päinvastoin. Ennen tuota lääkettä se tuntui jopa "lohkeavan" jollain tapaa, mutta nyt se sitten on vain tuollaista kuivaa kääh kääh -yskää. Mutta katsotaan nyt, jospa tuo antibiootti edes tekisi tehtävänsä.

Olen ollut tänään jotenkin lievästi ärsyyntyny itseeni ja ahdistunut tilanteesta, johon olen itseni laittanut. Pyysin naamakirjassa yhtä ihmistä kaverikseni (kyseessä ei siis ole kukaan blogeista tuttu ihminen, toim.huom.). Eihän siinä nyt varsinaisesti ollut mitään kummallista, koska olen viettänyt viime viikkoina kyseisen henkilön kanssa enemmän aikaa kuin oikeiden kavereideni kanssa yhteensä. Laitoin lyhykäisen viestin siinä samalla, mutta tyyppi ei vastannut siihen mitään ikinä, vaikka hyväksyikin kaveripyynnön. Ei siinäkään vielä mitään, koska en kysynyt mitään enkä oikeastaan odottanutkaan vastausta. Mutta itselleni tyypilliseen tapaan rupesin sitten ilmeisesti kelailemaan liikoja ja mietin, että mitähän tämä tyyppi tästä nyt ajatteli, ja ei kai se nyt kuvittele mitään kummallisuuksia (että olisin niinku ihan in lööv tai jotain) jne. No tästä sitten ilmeisesti suora seuraus oli se, että tänään kanssakäymiseni kyseisen tyypin kanssa oli niin kiusaantunutta kuin olla saattoi. En tosiaan tiedä onko se molemminpuoleista kiusaantuneisuutta vai vain minun korvieni välissä, mutta ärsyttää ihan sikana. En todellakaan halunnut tilanteen muuttuvan kivan tyypin kanssa tämmöiseksi. Ajattelin nyt kuitenkin, että jos fiilikset on huomenna samanlaiset, niin kysyn ihan suoraan onko kaikki ok. Ja mainitsen, että en tosiaan oikeasti ole mikään hullu stalkkeri tai muutakaan, vaan ihan vaan minä.

Toinen asia mikä hiukan ärsyttää, vaikka oikeasti kuitenkin vaan huvittaa. Olen huomannut itsestäni pulppuavan jotain ärsyttävää kanaemomaisuutta, kun teen töitä kolmen hiukan päälle 20-veen tyypin kanssa. Todella ärsyttävää (teoriassa siis), että jatkuvasti huolehdin näiden tyyppien jutuista, että oletteko muistaneet ja muistittehan nyt varmasti ja blii blää blöö. Siis mitä hittoa?! Jos olisin miespuoleinen henkilö, niin minua ei pätkääkään varmasti kiinnostaisi saako työkaverini palkkansa ajoissa ja onko hän merkannut tuntinsa, kas kun en vielä laita illalla viestiä, että muistakaa mennä ajoissa nukkumaan...

Ei hyvin mee mullakaan.

14. & 15. luukku

***

Koska I:n alus oli nyt lentolukittu, oli heidän jatkettava matkaansa jollain muulla keinoin. Kävellen he eivät ikinä löytäisi joulumieltä ja pyöräily oli kielletty jo aikaa sitten Tampereen keskustassa. Tämä kielto oli seurausta suuresta polkupyöräkapinasta, joka tapahtui 2000-luvun ensimmäisellä neljänneksellä pyöräilijöiden mitan tultua vihdoin täyteen. Mutta se onkin jo aivan toinen tarina... I ja Petteri siis miettivät kuumeisesti kuinka he nyt jatkaisivat joulumielen etsimistä, kunnes Petterin pään päälle syttyi lamppu. Niin, siis sellainen lamppu, joka syttyy, kun satuhahmo saa idean. Petteri muisti nimittäin kaukaisen ameriikan serkkunsa Rudolfin. Amerikassahan sikäläisen joulukollin apulaisporot osasivat lentää. Ja mikä sen parempi olisi heidän tarpeisiinsa kuin lentävä porovaljakko ja heidän rekensä.

***

Petteri otti oitis radiopuhelinyhteyden Amerikkaan ja tavoitteli serkkuansa Rudolfia. Rudolf sekä hänen amerikan toverinsa olivat syvästi järkyttyneitä, kun kuulivat joulumielen kadonneen. Eihän heilläkään olisi töitä, jos tilannetta ei saataisi korjattua! Rudolf lupasi saapua paikalle as soon as possible, kuten Amerikassa sanotaan. Eikä aikaakaan, kun taivaalta alkoi kuulua kulkusten kilkatus, Rudolfin vieläkin punaisempi nenä loisti ja kuuden yhdeksän (kiitos ystävälliselle kommentoijalle korjauksesta, toim.huom.) lentävän poron retkue saapui paikalle. No, suomalaisethan eivät tietysti olleet tottuneet lentäviin poroihin — muualla kuin televisiossa — jäivät he kaikki suu auki tuijottamaan taivaalle. Syntyi aikamoinen kaaos, kun ihmiset juoksivat paikalle hämmästelemään ja pällistelemään tätä suurta ihmettä!

***

So what

Ensinnäkin kysymys: Minne te kaikki olette kadonneet? Kun pyörähtää täällä blogistaniassa, niin tuntuu että oma ääni vaan kaikuu tyhjistä seinistä kun ei täällä ole nykyisin enää ketään missään? Huhuuuuuuuu! Kuuleeko kukaan?

Tänään tämä yskäni taitaa täyttää virallisesti neljä viikkoa. Ihan uskomatonta. Enkä jaksa enää. Kamalinta tässä on se, että yskä tuntuu vaan pahenevan päivä päivältä. Olisin viime viikolla ehtinyt käydä keskiviikkona lääkärissä, mutta eikös yths:llä ollut silloin juuri joku koulutuspäivä. Maanantaina, jos/kun ei ole töitä, ajattelin kuitenkin mennä heti aamusta norkoilemaan terveydenhoitajan vastaanotolle. Alkaa olla jo melko pelottavaa tämä yskiminen. Varmaan joku malaria tai vähintään sars.

Joulu lähestyy ja pääni on kuin nissepolkan jäljiltä. Jotenkin tuntuu, että pitäisi saada vähän lakaistua tuolta korvien välistä. Kelaan koko ajan ihan liikaa kaikkia asioita. Töitä. Opintoja. Tulevaisuutta. Keskusteluja joita olen käynyt viime aikoina. Joululahjatkin on vielä hankkimatta lähes kokonaan. Miksi pitää oikeasti koko ajan miettiä näin kauheasti? Sitten kun niissä mietinnöissä ei kuitenkaan ole päätä eikä häntää, enkä saa minkäänlaista järjestystä aikaiseksi vaikka kuinka miettisin. Olenkohan pimahtamassa pikkuhiljaa?

Pimahduksen puolesta saattaa todistaa sekin, että olen hiukan tykästynyt yhteen kappaleeseen, joka ei välttämättä ihan sovi imagooni. (No vitsi vitsi, mitään imagoa ole...) En ole ikinä kauheasti tykännyt Pinkistä, vaikka en varsinaisesti ole inhonnutkaan, mutta tuo uusi kappale, jota soitetaan repeatilla radiossa, on oikeastaan aika hyvä. Jotenkin se vaan iskee minuun. Tosin todennäköisesti kyllästyn siihen yhtä nopeasti kuin ihastuinkin, mutta sepä ei haittaa kerta se on vain Pink. Tässä se kuitenkin teille, jotka ette sitä (jotenkin mystisesti) ole vielä onnistuneet kuulemaan.





Jep jep. Jatkan yskimistä.

12. & 13. luukku

***

Seuraavana aamuna I ja Petteri päästettiin ulos putkasta, koska rikkeet olivat kovin vähäiset. Etenkin Petterillä, joka oli syyllistynyt ainoastaan punakuonoisuuteen. I sen sijaan sai kehoituksen tulla myöhemmin kuultavaksi sen ikävän välikohtauksen vuoksi, joka torilla edellisenä päivänä tapahtui. Sitä ennen I:llä oli kuitenkin vielä tärkeä tehtävä: Joulumieli olisi löydyttävä. Jouluun olisi enää alle kaksi viikkoa ja kaikki olisi peruttava, ellei joulumieli löytyisi. I ja Petteri lähtivät taittamaan matkaa jalan kohti toria, jonne I oli Metson pysäköinyt edellisenä päivänä. Petteri oli kuitenkin jonkin sortin julkkis, olihan hänestä tehty maailman laajuinen hittikappalekin aikoinaan, joten he joutuivat pysähtymään monesti kun pikkutytöt tulivat pyytämään Petteriltä nimmaria. Sorkalla tosin on vaikea kirjoittaa nimeään, mutta Petteri puraisi hampaan jälkensä tyttöjen paperilappusiin.

***

Vihdoin I ja Petteri pääsivät torille, ja siellähän metso vieläkin oli niillä sijoillaan, minne I sen oli jättänytkin. Mutta mitä! Metsoon oli asetettu lentolukko sekä sen tuulilasiin tällätty parkkisakko! Kas kun torilla ei saanut pysäköidä autoja kuin tunnin kerrallaan ja isoja lentoaluksia vain kaksi tuntia. Kevyt puna alkoi taas kohota I:n kasvoille, mutta Petteri muistutti, ettei kannattaisi hyökätä kenenkään kurkkuun toista kertaa vuorokauden sisällä. I kihisi, mutta hillitsi itsensä. Miksi, oi miksi tämä kaikki tapahtui juuri hänelle? Ja juuri nyt, kun olisi kiire sekä tärkeä tehtävä toimitettavanaan?! Ja miten ihmeessä parkkipirkko oli pystynyt kiipeämään useamman metrin korkeuteen laittaakseen sakkolapun Metson ikkunalle?!!? Mikä nyt eteen, pohtivat nuo kaverukset, joista toinen oli tonttu vihreissä trikoissaan ja toinen poro, jonka nenä loisti punaista valoa.

***

Jotain rajaa

Kantsii käydä vilkaisemassa tätä adressia, jos ei vielä ole asia tuttu. Adressi on vajaassa viikossa kerännyt 17 500 nimeä (tällä hetkellä) ja määrä kasvaa. Harvoin takerrun mihinkään maahanmuutto-juttuihin täällä blogissa, mutta tuo mahdollinen uusi laki on jo jotain niin pelottavaa, että on pakko levittää sanaa. Rajansa ne on minunkin avarakatseisuudella ja suvaitsevaisuudella. Idiotismi ei kai ole synonyymi noille...

Hassuinta tässä lakiesityksessä on se, että edelleenkään en ole nähnyt Suomen suurimmissa medioissa kärpäsen kakan kokoista mainintaa siitä, paitsi Aamulehdessä. Kahdesti. Pisteet siitä Aamulehdelle.


Ps. Olin eilen niiiiin väsynyt, että joulukalenteri jäi julkaisematta, mutta saatte sitten tänään vaikkapa tuplajakson. Ehkä.

11. luukku

***

I ja Petteri miettivät kuumeisesti miten saisivat keploteltua itsensä ulos putkasta. Mutta koska I oli vain tonttu, jolla oli vihreät spandexit eikä lainkaan supervoimia, ja Petteri oli vain poro, heidän ei auttanut kuin odottaa seuraavaan aamuun, jolloin heidät todennäköisesti päästettäisiin vapaaksi. Ja aamu taas tulisi vasta silloin, kun pieni viisari olisi seuraavan kerran kahdeksan kohdalla, ja se hetki taas koittaisi vasta yön jälkeen, ja yö menisi nopeiten nukkuessa, päättivät I ja Petteri nukkua yön yli. Muiden nukkumista tosin hiukan häiritsi se, että Petteri lauleskeli jopa unissaan tip tap -lauluja, mutta se ei ollut Petterin ongelma. I:n ongelma se oli, koska I oli kovin herkkäuninen tonttu. I oli säikähtänyt joskus kovasti ollessaan noin satavuotias pieni pojan koltiainen, eikä ollut sen jälkeen saanut nukuttua kovin sikeitä yöunia, mutta se onkin jo aivan toinen tarina...

***


(Ps. Tekisi mieleni kysyä, että kiinnostaako tämä nyt oikeasti ketään vai oletteko kaikki ihan blaah ja hohhoijaa, mutta kun kaikki kuitenkin kommentoi että joo joo, kiinnostaa, jatka vaan, niin turhahan sitä sitten on oikeastaan kysyä.)

10. luukku

***
I kaiveli kalsareitaan ja löysi sieltä pitkän, noin kolmemetrisen teleskooppivarrella varusteltun peilin. Hän otti peilin esiin, venytti sen täyteen mittaansa ja työnsi ulos kaltereiden välistä. Välillä hän höristi suuria korviaan kuullakseen paremmin. Tip. Tip. Tip. I liikutteli peiliä ja tähyili. Lopulta hän näki erään sellin perältä punaista välkettä. Hän laittoi zoomin päälle teleskooppipeilissään, jotta näkisi paremmin ja samaan aikaan kävi tätä omituista vuoropuhelua äänen lähteen kanssa. Tip. Tap. Tip. Tap. Tipe tipe. Ja niin edelleen. Kun I tajusi mitä hän peilinsä kautta näki, hän hypähti jälleen hieman: "Petteri!!! Sinäkö se siellä?" "No mutta I, kuomaseni", Petteri vastasi, "minähän se täällä!" "Miten sinä tänne olet joutunut?" I kyseli. Petteri selitti poliisien korjanneen hänet talteen punaisen kuonon vuoksi. Olivat luulleet Petterin olleen aivan humalassa, vaikka hän oli vain pysähtynyt putsaamaan sorkkiaan erääseen porttikonkiin. "Mutta entäpä sinä I, miten sinä tänne jouduit?" uteli Petteri. "Nooh... Minä tuota..." I mutisi, "kiivastuin hiukan..." "No niinpä tietysti". I kertoi Petterille olevansa Joulukollin asialla ja etsivänsä joulumieltä. Petteri lupasi auttaa I:tä joulumielen löytämisessä, mutta ensin heidän täytyisi päästä ulos putkasta. Kun vain olisi joku keino...

***

Pyh ja pah

Nyt on sellainen tilanne, että ystävämme Bärtil (kuvassa yllä) taitaa tehdä kuolemaa. En ehtinyt laittaa sitä vielä edes talvilevolle, kun se rupesi yksi kerrallaan tappamaan noita loukkujaan. Leikkasin siitä viime viikolla kaikki kuolleet loukut pois, jos se olisi pelastanut nuo vielä terveet ja tuoreet loukut, mutta ei. En tiedä viitsinkö laittaa sitä talvehtimaan lainkaan, jos se nyt kupsahtaa ihan itselläänkin. Onko täällä kärpäsloukku-eksperttejä? Onko tämä nyt Bärtilin loppu?

Minulla oli tänään vapaa töistä. Tai no, "vapaa"... Jouduin olemaan koulussa ja otti päähän tosi rankasti, koska tänään tosiaan olisi ollut töitä. Nyt jouduin tuon typerän kouluhomman takia pitämään palkattoman vapaan. Ja vielä enemmän ottaa päähän se, että en nyt sitten taaskaan tiedä onko minulla huomenna tai perjantainakaan töitä. Minulla on sellainen fiilis, että jos näissä hommissa joutuu jäämään päiväksikin pois, niin sitten putoaa kelkasta tosi helposti. Minua korvaamaan otettiin tänään tyyppi ja minulla on sellainen kovin ikävä tunne, että kyseinen tyyppi on tänään onnistunut luikertelemaan tilalleni lopuksi viikkoa. Okei, kuulostan hiukan paranoidiselta, ja toivottavasti se onkin vain sitä. Odottelen, että pomo soittaisi. Olen odotellut jo ties kuinka monta tuntia. Olenko koskaan maininnut, että vihaan odottamista?

Hassua, että otan näin kauheasti stressiä siitä, että pääsenkö huomenna töihin vai en. Ja kyllähän sen toisaalta tuntipalkkalaisena ymmärtääkin, koska päivän palkka on iso raha ja kahden päivän vielä isompi. Tahtoisihan sitä silloin takoa kun on mahdollista. Vaikka tuo itse työ ei olekaan niin kummoista ja päivät on pitkiä, niin silti tykkään lähteä. Siellä on kivaa hengata parikymppisten poikien kanssa. Yhtenäkään aamuna ei ole tullut sellaista blääh-tunnetta, että kunpa ei tarvisi lähteä. Eilen kyllä toimin namutätinä koko päivän ja yritin lahjoa poikia kovasti karkeilla, jotta tykkäisivät minusta ja ottaisivat sitten taas huomenna mukaan. Joo, kauhean mielenkiintoista, mutta höpisen tässä vain aikaa tappaakseni. Jospa se puhelin vaikka kohta jo soisi. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin epätietoisuus. Paitsi odottaminen!

Harmittelen myös joka ilta sitä, että aloin julkaista tuota joulutarinaa, koska minulla ei ole harmaintakaan haisua ikinä siitä miten se jatkuu tai tulee päättymään. Kyllä se sitten aina jotenkin jatkuu, mutta pitipä liemeen itseni tunkea.

Kaikki on nyt taas ihan blaah.


Lisäys klo 20.03: Koskahan opin sen, että kun soittaa itse niin ei tarvitse odotella. Huomenna töihin, jee. =)