Sininen planeetta

*klikkaa isommaksi*

Valokuvatorstain 116. haaste.

Tietoisku

Kaikkien pullovettä ostavien (itseni mukaan lukien) kannattaisi käydä katsomassa tämä video (via JJ). Se on ihan viihdyttävä ja informatiivinen 8 minuuttinen (tai miten kauan se nyt kestääkään), ja sen katsomisen jälkeen voi lahjoittaa 11 senttiä Itämeren hyväksi. (Ei siis tarvitse maksaa itse, vaan sponsori maksaa puolestasi. Toivottavasti ainakin.)

Itse myönnän olevani paha ihminen ja ostavani toisinaan pullossa vettä, tosin ostan sitä vain "tarpeeseen". Tarve tarkoittaa yhtä kuin jos olen koulussa, töissä tai muuten hanaveden sekä juoma-astioiden ulottumattomissa. Ja koska pääni on niin kovin laho, että hyvin harvoin muistan ottaa kotoa sen vesipullon mukaan, vaikka se olisi ollut pyhä aikomukseni. (Niin joo, ja se Plup, mutta sen ostin vain siksi kun se oli niin söpö. Eikö söpöys muka ole riittävä syy, mitäh?)

Mikäs on teidän verukkeenne?

(Tykkään käyttää sulkuja.)

Eih!

EI ei ei!!!

Julkaisin vahingossa keskeneräisen itsekehupostauksen. Eih.

Tää on justiinsa näiden google readereiden ja muiden huono puoli, että jos vahingossa julkaisee jotain, niin se taatusti ehtii lävähtää sinne hemmetin syötteenlukijaan.

Smack my bitch up

Löysin tuossa eilen ihan vahingossa Facebookista yhden menneisyyteni haamun. Minulle ei ollut tullut mieleenikään etsiä kyseistä naisihmistä sieltä, mutta niinpä vain maailma on pieni, että törmäsin häneen erään kaverini kavereiden joukosta. Tai todennäköisesti nämä ihmiset ovat tunteneet jo ennen kuin minä olen tuntenut kumpaakaan, mutta en oikeastaan tiennyt heidän tuntevan tai ollut ajatellut asiaa. No eipä siinä, mutta miten sitä voikin jonkun ihmisen pelkän naaman näkeminen vituttaa niin paljon...

Kyseinen typy oli poikaystäväni kaveri jo ennen kuin hän oli poikaystäväni. En muista miten tämä käärme pääsi luikertelemaan silloisen tulevan poikaystäväni ja nykyisen eksäni elämään, koska eksä muutti kaupunkiin toisaalta ja mielestäni tutustuimme melko pian sen jälkeen, vaikka itse suhteen kehittyminen olikin yhtä hidasta kuin suossa tarpominen. No kuitenkin jouduin jonkinlaiseen kilpailutilanteeseen tahtomattani (ja tod.näk. myös eksäni tahtomatta) tämän naisen kanssa. En ikinä tullut toimeen hänen kanssaan, koska saatoin aistia niin selvästi ettei hän pitänyt minusta. Joskus saatoin tuntea ne tuhannet tikarit selkänahassani, kun tuleva eksäni kiinnitti huomionsa minuun eikä tähän toiseen naiseen. En itse asiassa muista tämän kotkaleen (sori nyt vaan) ikinä käyttäneen minusta oikeata nimeäni vaan hän kutsui minua aina jokseenkin väheksyvällä tytöttelevällä "lempinimellä". Tiedän hänen tehneen pari melko epätoivoistakin temppua päästäkseen pussailemaan eksäni kanssa (ennen seurusteluamme, siis) ja tiedän, ettei eksäni ikinä ollut kiinnostunut tästä naisesta muuten kuin kaverina. Hengailimme joskus porukalla, mutta jossain vaiheessa suhteemme edettyä eksä lakkasi raahaamasta minua väkisin mukaansa tavatessaan häntä, koska en jaksanut enää leikkiä sietäväni kyseistä naista.

En suoraan sanottuna tiedä, enkä välitäkään tietää, miten paljon tämä naisihminen puhui minusta paskaa niinä kertoina kun en ollut paikalla. Eksää ne jutut eivät liikuttaneet kuitenkaan tiettävästi ja kuulinkin näistä paskapuheista vasta pitkän aikaa eromme jälkeen. Satuin nimittäin kysymään eksältä tietääkö hän mitä tälle tipulle kuului ja eksä kertoi, että he eivät ole enää väleissä. Tiedusteltuani syytä heidän välirikkoonsa eksä kertoi jotain, jonka vuoksi olen hänestä ylpeämpi kuin ikinä monivuotisen suhteemme aikana. Nimittäin joskus, kun erostamme oli jo ainakin vuosi jos ei parikin, oli eksä lähtenyt käymään eräässä kyläpaikassa yhdessä tämän naikkosen kanssa (ja he eivät yhäkään olleet kuin kavereita, toim.huom.). Tarinan kannalta lienee huomauttamisen arvoista se, että he olivat siis eksän autolla liikenteessä. Perillä "hauskaa iltaa" viettäessään tämä misukka oli kuulemma tapansa mukaisesti aloittanut taas sen paskanjauhannan minusta, kuinka minä nyt olin aina sellainen ja tällainen ja mitä lie paskaa. En oikein tiedä mitä hän kuvitteli saavuttavansa tällä. Ehkä eksäni, joka kuitenkin oli rakastanut minua likemmäs viisi vuotta ja jonka kanssa olimme eronneet täydessä sovussa ja ystävyydessä? Eksäni kuitenkin sai tarpeekseen tuosta lässyttämisestä ja minun mustamaalamisestani, joka jatkui vielä vuosia eromme jälkeenkin, niin että hän keräsi kimpsunsa ja poistui paikalta jättäen sen yhden ruikuttajan sinne kyläpaikkaan vinkumaan ilman kyytiä. Vaikka minusta ei ollut kauhean hauska kuulla jälkeenpäin miten paljon kyseinen ihminen oli minusta vuosien aikana jauhanut paskaa, niin olin silti imarreltu tästä eksäni siirrosta. Lämmittihän se sydäntä, että joku kaiken sen hyvän ja pahan yhdessä kokemamme jälkeenkin vielä välitti minusta niin paljon, ettei suostunut kuuntelemaan sitä enää. Ja katkaisi välit tähän naisihmiseen muutenkin, mikä tietenkin on varmasti valitettavaa (tai sitten ei, ihan sama mulle), mutta eiköhän se ollut ns. an accident waiting to happen. En tosin tiedä olisiko se muuttanut suhdettamme, jos eksä olisi ollut yhtä ritarillinen jo sen aikana eikä vasta pitkälti sen jälkeen, mutta tuskinpa vaan. Ja hyvä niin.

Niin, siis että näin paljon voi vituttaa yhden naaman näkeminen naamakirjassa.

Ompelukoneen tuoksuinen tyttö

Kävin tänään katsomassa ennakkonäytöksessä tuon kotimaisen Maata meren alla -leffan. Osallistuin nelosen nettisivuilla kilpailuun, josta saattoi voittaa liput elokuvan ennakkonäytökseen ja eilen sieltä sitten pätkähti meili, että sain liput kahdelle. Tosin sali oli valtavan suuri eikä läheskään täynnä, joten arvelen jokaisen kilpailuun osallistuneen saaneen lippunsa. Mutta ilmainen on silti ilmainen. Siinä sähköpostissa ei ollut minkäänlaisia yksilöintitietoja voittajalle, joten olisin oikeastaan voinut forwardoida sitä kaikille tamperelaisille kavereilleni. Kerta sinne olisi mahtunutkin ihan hyvin eikä se lippujen tarkastajatyyppi kovinkaan tarkasti tsekannut lappustani.

Itse leffa oli ihan ok. Ei nyt mikään tajunnan räjäyttävä vuosituhannen paras leffa, mutta sellainen kevyt ja ihan viihdyttävä. Eikä se kestänytkään kuin alle 1,5 tuntia, joten ihan sopivan mittainen. Hiukan minua häiritsi leffassa erilaiset stereotyypit suomalaisista ja saksalaisista ja homomies, jolla oli hiuspanta (tai pahimmassa tapauksessa hiuspinni tai vastaava), mutta en tiedä sitten... Ehkä se oli ihan tarkoituksellista stereotypioilla leikkimistä. Suomalaiset ovat jäykkiä ja puhumattomia, saksalaiset taas ovat punkkareita tai estottomia (lue: alasti), näin karkeasti yhteenvedettynä. Älkää nyt kuitenkaan innostuko, noita punkkareita siinä ei ollut kuin ihan statisteina. Kiinnitin vain huomiota. Toki Berliinissä niitä varmasti on enemmän kuin täällä. Ja kyllähän siinä leffan lopussa jotkut katsomossa niiskuttivatkin. Itse purin huultani, koska vihaan niiskutusloppuja.

Mitäpä sitten muuta... Eipä tässä kai kauheasti muuta sitten, oleskelen taas sohvaperunana. Työsopparia on vielä pari viikkoa, mutta tunteja ei taida kauheasti kertyä enää. Keräilen taas kesätyöahdistusta, kun kaikkialta saa lukea miten ihmiset ovat jo laittaneet kesätyöhakemuksia tuhansittain ja verkostoidutaan ja rekrytään ja päivitetään cv:itä ja AHD!!!

Nyt julkaisen tämän äkkiä oikolukematta ennen kuin firefoxin paskiainen sanoo sopimuksensa irti.

Not everyone here is that fucked up and cold

Ihan nyt on kuulkaas pakko hiukan selventää yhtä asiaa. Eräs toisaalla sanottu asia sai minut miettimään, että ymmärretäänköhän minut täällä (tai missään) aina välttämättä oikein. Tarkoitan siis sitä, että kun esimerkiksi laitan noita biisitaistoja ja pyydän teitä ilmaisemaan mielipiteenne, ja siinä temmeltäessä saatan sanoa esimerkiksi jollekin hänen olevan oikeassa tai väärässä, niin ettehän te oikeasti luule että minä oikeasti pitäisin omaa mielipidettäni oikeana ja teidän vääränä? Esimerkiksi noista kahdesta edellisestä kappaleesta tykkään kyllä molemmista (ja yleensäkin tykkään niistä mitä vastakkain asettelen), mutta minusta on vain hauskaa leikkiä olevani ihminen, jolla on Ainut Oikea Musiikkimaku. Saatan myös ilmaista mielipiteeni aika voimakkaasti, jos en pidä jostakin yhtyeestä. Toivon, että kukaan ei pahoita mieltään siitä? Erityisesti musiikki (ja joskus miehetkin) jakavat mielipiteeni sillä tavalla, että joko se on silkkaa paskaa tai sitten aivan älyttömän ihanaa. Niitä keskitien kulkijoita en sitten vaivaudu edes kommentoimaan. Levitän toisinaan tätä oikeassa olemisen ilosanomaa muissakin asioissa kuin vain musiikissa, mutta tämähän on vain minun blogini ja vain minun mielipiteeni. Hyväksyn yhtälailla muiden mielipiteet ja minulle saa sanoa aivan vapaasti vastaan. Älkää siis ottako sitä kovin tosissanne. Ymmärrätte varmaan, että se on vain läppää. Ymmärrättehän?

On toinenkin asia, mikä hämmentää joskus täällä blogissa mielipiteitä vaihtaessa. Minähän olen täällä useimmiten hyväntuulinen, iloinen, hauska enkä kirjoittele kovin tosissani (paitsi tietysti silloin, jos jaan ajatuksiani jostain vakavasta asiasta). Tämän varmasti ovat ainakin täällä pidempään pyörineet ihmiset havainneet. En tiedä johtuuko tuosta edellä mainitusta asiasta, mutta sitten tuntuu olevan sellainen lieveilmiö, että jos kirjoitan jostain asiasta vakavammin tai vaikkapa vastaan johonkin kommenttiin tiukan asiallisesti, niin joillekin ainakin tuntuu syntyvän sellainen mielikuva, että olen nyt sitten heti vetänyt herneet nenään tai olen ihan tosi tuohtunut siitä, mitä nyt ikinä olenkaan kirjoittanut. Mikä nyt ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Jos en joskus heitä vitsiä asioista, niin se ei tarkoita että olisin ärtynyt. Jos minä hermostun, mitä on kyllä tapahtunut täällä tosi harvoin, niin kyllä te sitten huomaatte sen esimerkiksi lisääntyneestä voimasanojen käytöstä. Saatan myös sanoa ihan suoraan, että nyt muuten vituttaa. (Tosin ristiriitaisena ihmisenä minua saattaa vituttaa vaikka en olisikaan erityisen vihainen). Mutta tätähän tämä on, kun ei näe toisen ihmisen ilmeitä tai eleitä eikä kuule äänensävyä. Väärinymmärryksiä syntyy.

Mitä tässä nyt siis olen yrittänyt kahdessa edellisessä kappaleessa sanoa, niin en oikeasti ole mitenkään pelottava, herkkänahkainen enkä itsekeskeinen ääliö. Eli ihan tosi, arvostan mielipiteitänne vaikka olisimmekin eri mieltä. Ja hyväksyn sen, että minun kanssani ei olla samaa mieltä asioista. Mutta makuasioistahan ei voi kuin kiistellä. Minä itse kyllä tykkään makuasioista kiistelemisestä, etenkin silloin jos olen varma asiastani. Tiedän että on muitakin jotka tykkäävät kiistellä mielipiteistä, mutta ymmärrän kyllä että kaikki eivät tykkää.

Minun piti alunperin kirjoittaa jostain ihan muusta tänään, mutta tämä nyt meni taas vähän... lässynlää. Uusi yritys huomenna! :)

So pardon me while I burst into flames

Tänään on ollut ihan kauhea päivä. Tarvisin varmaan jonkun maadoitusrannekkeen, koska olen saanut sähköiskuja ihan koko ajan ja kaikkialta mihin olen koskenut. Vettäkään ei oikein hanasta uskalla ottaa irvistämättä jo valmiiksi, kun tietää että kohta sinkoilee kipinät. Sähköä on siis ilmassa selkeästi.

Tuossa perjantaisessa battlessa kävi silleen, että... tuota... ota tuosta nyt sitten selvää miten siinä kävi. Parin äänestäjän äänestyslipukkeet olivat sen verran epäselviä, että olin pakotettu laskemaan ne äänet Incubusille, joten lopputuloksena oli tasapeli. Ja koska tasapeliä emme hyväksy, niin se bändi voittaa jossa on kuumempi laulaja (kts. kuva yllä [se muuten isonee klikatessa, suosittelen]). Eli jee jee, kisan voitti Incubus! Hyvin äänestetty, kaverit! Onpa ihanaa olla blogin ylivaltias, kun voi täysin mielivaltaisesti päättää asioista.

Ihan typerää, että kaupat ei saa olla sunnuntaisin auki taaskaan. Tai ainakaan mikään kauppa, mikä olisi säädyllisten kulkumatkojen päässä. Minulla ei nimittäin ole huomiselle aamupalaa ollenkaan, eikä oikeastaan paljon mitään muutakaan syötävää. Siis tälle illalle, jos tässä nyt vielä nälkä tulisi tänään.

Eipä muuta. Hyvää viikon alkua, tyypit!

Jane vai Anna Molly?

Hairahduin eilen illalla ennen nukkumaan menoa seikkailemaan Youtubessa ja kuuntelemaan sieltä erinäisiä yhtyeitä ja kappaleita. Meinasin ihan pakahtua, kun joistain niistä biiseistä tuli niin voimakkaita muistoja ja tuntemuksia päälle. Musiikki on kyllä ihmeellinen asia, kun kuulemalla jonkun kappaleen voi aivan yhtäkkiä muistaa hyvin elävästi jotain tunnetiloja tai tilanteita tai ihmisiä ja asioita. Minulle tuli näitä alla olevia kappaleita kuunnellessa aivan hirveä ikävä jonnekin tai jotakin, mitä en oikein pysty edes ymmärtämään. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun olin samaan aikaan niin kovin iloinen ja surullinen. Hassua sinällään, koska tänä päivänä kaikki asiat ovat moninkertaisesti paremmin kuin joskus pari vuotta sitten kun noita enemmän tuli kuultua, joten en tiedä mitä varsinaisesti ikävöin niistä ajoista. Tai ehkä olin vaan yliväsynyt.

Edellisestä musiikkitaistosta on vasta viikko, mutta haluan nyt laittaa teidät kuitenkin kuuntelemaan ja arvostelemaan nämä kappaleet, kun itse tykkään molemmista ihan hirmuisesti. Etenkin tuohon Incubusiin olen ihastunut kovasti viime aikoina, vaikka se onkin kokonaisuudessaan aika paljon rauhallisempaa musiikkia kuin mitä yleensä kuuntelen. Ja Incubusin videoissa on erityisesti se hyvä puoli (musiikin lisäksi), että tuo laulaja tuntuu olevan ainakin joka toisessa videossa ilman paitaa. Siis koska minusta tuo heppu nyt vaan on kovin söötti. (Tyyppi on tosin tällä kyseisellä videolla hiukan liian lihaksikas minun makuuni, vaikkakin paita päällä. Hän on varmaan alkanut treenata tai jotain). Mutta arvostelkaa te musiikkia, älkää laulajia. Tai saatte laulajiakin toki, jos tahdotte, koska tässä kilpailussa ei ole sääntöjä.





(Breaking Benjamin - The Diary of Jane)


VS.




(Incubus - Anna Molly)


Kertokaapa sitten kumpi on parempi?



Ps. Vastailin tänään urakalla noiden vanhempien postausten kommentteihinkin, jos joku on tässä kuluneen viikon aikana jäänyt vaille vastausta. Olin julmalla tapaa laiminlyönyt teitä, oi armaat kommentoijani!

Brunettes do it better?

Jos jaksaisin kirjoitella (ja sen jälkeen kiistellä) politiikasta, niin kirjoittaisin tänään siitä, miten Vanhasen mukaan "ihmiset eivät saa luulla voivansa ilmaista rasistisia mielipiteitään äänestämällä vaikkapa Perussuomalaisia" (tuo ei ollut suoralainaus vaan muististani mukaeltu eilisistä radiouutisista) tai vaikkapa siitä miten G.W. Bush piti viimeisen puheensa presidenttinä ja ilmaisi olevansa syvästi pettynyt siihen, että Irakista ei löytynyt joukkotuhoaseita. Koska en kuitenkaan jaksa, niin kirjoittelen jostain tärkeämmästä. Eli hiuksista.

Ilkan kautta löysin tieni tällaiseen Iltalehden uutiseen, jonka mukaan brunetit tienaavat paremmin kuin blondit. Britit ovat tutkineet, että ruskeahiuksiset otetaan vakavammin kuin vaaleahiuksiset (joo, tää olikin muuten ihan uutta tietoa, suurin osa naisvitseistähän kertoo just bruneteista) ja he saavat myös parempipalkkaisia töitä. Uutinen oli hiukan epämääräinen, ei esimerkiksi kerrottu mikä oli haastateltujen sukupuolijakauma, ja otsikko "Ruskeahiuksiset hyvinpalkattuja" ei eritellyt koskettiko kysely ainoastaan naisten hiustenväriä vai kaikkia ihmisiä, kun onhan hiukset päässä useimmin sillä toisellakin sukupuolella, mitä ne nyt on... Niin, miehillä. Koska se se vasta olisikin mielenkiintoinen tutkimus, jos molempien sukupuolten hiustenvärejä tutkittaisiin. Päätin ottaa tarkemmin selvää tutkimuksesta.

Iltalehti ei ollut linkittänyt alkuperäiseen uutiseen (miten epäkohteliasta), mutta googlaamalla löysin sen Daily Telegraphin sivuilta. Täältä käy ilmi, brunetit tienaavat myöskin paremmin kuin punapäät. Eli blondit JA punapäät ovat ikään kuin sellaista pohjasakkaa. Tutkimuksen toimeenpanija on Garnier Nutrisse, jonka saatamme tuntea hiusväriemme valmistajana. (Mitäh, tiettyhän meillä kaikilla on ihan luonnollinen väri päässä, eikä mikään värjätty!) Mutta eipä tuokaan uutinen kerro 6000 kyselyyn vastanneen sukupuolijakaumaa. Yritin googlata asiaa, mutta tuloksetta. (Mikäs ihmeen pilipalitutkimus se on, kun ei löydy edes faktoja mistään?)

Joka tapauksessa, tutkimuksen mukaan 71 % miehistä haluaisi pitkäaikaiseen parisuhteeseen mieluummin tummahiuksisen naisen. Kyselyyn vastanneista ihmisistä 81 % pitää brunetteja aidompina, 76 % älykkäämpinä ja 66 % "least moody" (en keksi riittävän hyvää suomenkielistä vastinetta sanalle moody, mutta kyllä te ymmärrätte) kuin blondeja tahi punapäisiä naisia. Tuo viimeinen kohta ei ainakaan sovi minuun, koska olen aika moody, voitte kysyä vaikka... no, vaikka keltä. Tutkimuksen mukaan ruskeiksi hiuksensa värjänneet vaaleahiuksiset ovat myös alkaneet saada osakseen toisenlaista kohtelua. Parempaa. Olen muuten myös kuullut blondeilta tuttaviltani sellaista tietoa, että jos blondi värjää hiuksensa tummemmiksi, niin kaikki kyselevät ihan järkyttyneinä moisen karmivan teon syitä. Sen sijaan brunette saa värjätä hiuksensa ihan rauhassa, ketään ei kiinnosta.

Blogini lukijakunta tai ainakin suurin osa kommentoijista taitaa koostua naisista, mutta kokeilen kepillä jäätä ja esitän nyt miehille kysymyksen. Niin miehet, mitä mieltä te olette. Haluaisitteko mieluummin rakastajaksi blondin ja vaimoksi bruneten? Otatteko tummahiuksisen työkaverin vakavemmin kuin vaaleahiuksisen? Kertokaa! Ja naiset, onko miesten hiusten värillä vaikutusta asioihin? Miellyttekö blondeihin, tummahiuksisiin vaiko kenties punapäisiin miehiin? Miksi naisilla on paljon enemmän tuollaisia mittareita, kuten hiusten väri, rintojen koko, vyötärön ympärysmitta jne. joilla meitä vertaillaan keskenään (joko oman tai vastakkaisen sukupuolen toimesta), kun miehiltä en nyt kovin äkkiä keksi mitään sellaista juttua? Miehet itse ehkä vertailevat vehkeidensä kokoja (en tiedä, olen sellaisessa käsityksessä) mutta vaatteet päällä mies kuin mies on ihan yhtä pätevä. Onko epäreilua, onko?


Ps. Etsiessäni kuvaa tähän postaukseen, törmäsin tämmöiseen. Tuo on jo ehkä hiukan pelottavaa, eikö?

Pps. Laitan/laitoin tuohon sivupalkkiin pari kyselyä koskien hiustenvärejä. Klikkailkaahan.

Minä revin aivoni irti ja heitän ne kauas pois

Väsyttää. Tänään oli pitkä päivä. Lähdin kuuden bussilla aamulla töihin ja kello oli jo seitsemän illalla, kun vasta palasin. Päivää tosin pidensi myös se, että kävin Stockmannilla ruokaostoksilla töitten jälkeen ja jouduin vielä odottelemaan bussiakin melko kauan. Tälleen tuntipalkkalaisena on muuten ihan kauhea käydä kaupassa tai ulkona syömässä tai missään nykyään. Sitä kun on niin helppo laskea paljonko minäkin päivänä on tienannut ja sitten kuitista tai laskusta on vieläkin helpompi laskea, että taas meni puolen päivän/päivän/kahden päivän palkka sen siliän tien. Olen tottunut kuukausipalkkaan ja sen kanssa ei ikinä tule tällaista tuskanhikeä pelkästään ruokaostoksilla käynnistä. Se kun on se könttäsumma ja sillä hyvä, ei sitä käydä laskeskelemaan.

Siellä samaisen Stockmannin ruokaosastolla minulle avautui tänään ihan uusi maailma. Tajusin nimittäin, että voin ostella nyt kaikenlaisia mikroruokia, joita ennen en ole voinut. (Tai siis kai olisin voinut, mutta suurin osa niistä astioista ei kestä uunilämmitystä). En väittänyt, että se olisi hyvä maailma, mutta ihan uusi silti. Kalliita ja pahojahan ne mikroruoat on, mutta onhan se kiva olla mahdollisuus. Ostin heti pari ihan vain testatakseni. Niin siis, en muista olenko maininnut täällä blogissa, että sain mikroaaltouunin joululahjaksi? No nyt mainitsin ainakin. En ole sellaista ennen omistanut.

Sitten kun vihdosta viimein pääsin ruokaostosten jälkeen bussiin ja kotimatkalle, niin huomasin, että joku oli jättänyt sätkäpurupussin bussin penkille. Siirsin sen viereiselle penkille pois tieltäni ja istahdin alas. Takanani hiukan ylempänä istui kaksi jotain teini-ikäistä fubu-poikaa, jotka kiroilivat ja käärivät sätkiä. Otin sen purupussin käteeni ja kysyin, että onko se kenties pudonnut heiltä. Pojat vastasivat että ei, ja jatkoivat omia juttujaan. Olin vähän hämmästynyt siitä, että vaikka pussi ei olisikaan pudonnut heiltä, niin siinä olisi ollut ainakin puoli pussillista ihan hyviä (tai mistä minä sen tiedän) puruja ilmaiseksi. Mutta ei näitä poikia kiinnostanut lainkaan. Ei minuakaan olisi, mistä sitä tietää mitä hassuja puruja siellä joukossa olisi, mutta kyllä siinä iässä varmaan olisi kiinnostanut mikäli olisin tupakoinut. Mahtoivatkohan olla jotain yltiörehellisiä tai epäilyttävän tervehenkisiä tyyppejä?

Loppuviikko vapaata. Semmosta.