Kirjoitin äsken tämän päivän päivämäärää yhteen juttuun ja rupesin miettimään, että miksi 7.7. kuulostaa jotenkin merkitykselliseltä päivämäärältä... Sitten tajusin! Tänäänhän on pikkuäpärämme syntymäpäivä! Ctuhtuthutlut täyttää jo 2 vuotta. Hah hah, voi niitä aikoja... Aika suorastaan lentää, kun on hauskaa. Onneksi ollaan äpärän isukin kanssa pysytty hyvissä väleissä, niin on yhteishuoltajuuskin helpompaa.
Ctuhtuthutlutin juhlapäivän kunniaksi julkaisen viimeisen osan Esko Alkuliman tarinaa. Ko. sarjis oli minulta unohtunutkin jo ihan kokonaan, mutta joku parempimuistinen muisti muistuttaa minua siitä jonkin aikaa sitten. Jonka jälkeen se kyllä taas unohtui ja nyt tänään muistui takaisin muistiin. Edelliset kaksi osaa löytyvät täältä.
Klikatkaa isommaksi!
Tämä syntymäpäivä sattuikin ihan hyvään väliin, koska minulta on kaikki järkevä sanottava tällä hetkellä aivan loppu. Tai ainakin edes vähän järkevämpisanottava. Sen paluuta odotellessa...
Tsekataanpas minkälaisilla hakusanoilla tänne blogiin on viime aikoina päädytty.
Ei helvetti, tuo The Virtanen Band on näköjään aiheuttanut jonkinlaisen rynnäkön tänne. No tässä jotain muita hakusanoja...
miten naamakarva poistan (no jos niitä todella on vain yksi karva, niin ota pinsetit ja nyppäse pois)
minkä värinen vaate käy tummahiuksiset (mieluummin ilman vaatteita, vai mitä pojat?)
TANJA SAARELAN KOTITALO (read my lips: EVVK)
teksti madonnan levyyn virginia (ihan tolkuttomia hakusanoja)
karvoja poskissa (eiköhän meillä kaikilla, toisilla enemmän kuin toisilla)
pyörtyminen kramppi (lääkäri)
Mars huoneessa III (tviiuu tviiuu)
sähköisyys on sitä että kerää pölyä (juu, sitä se on, mun sängynalunen on tosi sähköinen)
miia nuutila alasti (senkin tirkistelijä)
millä elän kesän (kesällä onneksi luonnosta löytyy paljon syötävää, jos tiukka paikka tulee)
ovatko amerikkalaiset tyhmiä (ovat, ja suomalaiset ja ruotsalaiset ja intialaiset ja...)
'ä'*' (todella haluaisin tietää mitä tuolla on haettu ja miten sillä on päädytty tänne)
mölkyn teko-ohjeet (no sahaa jotain puupalikoita ja kirjoita numerot niihin)
käsipainoharjoitus pojille (mitäpä minä siitä tietäisin)
miksi owen wilsonin nenä on (tää on vissiin näitä filosofisia kysymyksiä)
pitkä lihaksikas nainen pelottava (pienet naiset ne vasta pelottavia ovatkin)
omglolwtf (mene kouluun ja kasva isoksi)
lävistykset laittomaksi (no tuskin hei)
mölkyn pelaaminen tietokoneella (helpompi sitä puupalikkaa on heittää kuin tietokonetta)
my home harmiton (öö... okei?)
kaupasta valmis kakkupohja (jep, kaupasta)
piisamit söivät aake kallialan (hah hah hah, kuka tunnustaa hakeneensa?)
karvat leuassa (sitä kutsutaan parraksi)
kikka ja elegia (joku vähemmän tunnettu Eino Leinon runo?)
perseeseen ammuttu karhu (minä aamutuimaan)
laulu pamela marilyn ukkonen (mielenkiintoista)
Hali-rintaliivi (mätsää Pusi-alushousujen kanssa)
michael jackson kenelle soitti kuolin iltana (en osaa vastata kysymykseesi)
mistä tietää että on tulossa vanhaksi (siitä että etsit siihen vastausta)
surffi letti (mitäpä sitä yhdys sanoista)
arma mucha fucking geddon (mikä mucha? se on arma-goddamn-motherfucking-geddon)
minja tiina (senkin stalkkeri)
Yhdyssanoista muuten tuli mieleen, kun yksi päivä jossain radiossa tai vastaavassa viestimessä keskusteltiin yhdyssanoista ja siitä miten niistä on oikeastaan tullut sellainen kynnyskysymys nykyajan kielioppikeskusteluissa. Joku neropatti siinä sitten virkkoi, että kun kielipoliisit aina itkee jos joku ei osaa kirjoittaa yhdyssanoja yhteen, niin ei hän vaan ole koskaan kuullut kenenkään yhdyssanavammaisen valittavan siitä, että yhteen kirjoitetut yhdyssanat heitä haittaisi. Ihan mieletöntä argumentointia! En enää ikinä häiriinny yhdyssanavirheistä, kerta yhdyssanaurpotkaan eivät häiriinny minun oikeinkirjoituksestani!
Aika moni on varmaan nähnyt televisiossa sen semi-ärsyttävän DNA:n mainoksen, jossa suomalainen The Virtanen Band nousee maailmanmaineeseen ja Juha Veijonen esittää kyseisen bändin manageria, joka vie tuhkatkin pesästä tai jotain? (Jos ette, niin katsokaa tuon linkin takaa ja tiedätte mistä puhun). No, kanavasurffailin tuossa ja pysähdyin Voicelle hetkeksi. Luulin ensin, että siellä tulee tuo DNA:n mainos, mutta siellä tulikin ihan oikeasti tuon The Virtanen Bandin musiikkivideo. Siis... Onko tuo The Virtanen Band ihan oikeasti joku bändi vai pelkästään DNA:n järjettömällä panostuksella tehty mainoskikka?
Koko touhuhan näyttää hyvältä, etenkin se bändin ns. keulahahmo-kitaristi-laulaja-whatever, mutta miksi sen kappaleen pitää sitten olla niin tylsä? Biisin tylsyyden selittää tietysti se, että The Virtanen Bandin Facebookin fanisivulla kerrotaan bändin saaneen musiikillisia vaikutteita Van Halenilta, Bon Jovilta, Kings of Leonilta ja Fall Out Boylta. Meinaan joka kerta kuolla pitkästymiseen, kun sitä Kings of Leonin renkutusta soitetaan radiossa. Ja ehkä jotkut teistä tietävät tunteeni Bon Jovia kohtaan.
No, pointtini vain oli, että sääli jos homma näyttää hyvältä, mutta kuulostaa huonolta. Vaikka tiedän toki, ettei kaikkea maailman musiikkia (siis läheskään kaikkea, ei juuri ollenkaan) tehdä miellyttämään minun korviani. Mietin myös, että jos kyseessä on ihan oikea bändi eikä mikään mainoskikka, niin miten kauan sillä kestää tulla vakavasti otetuksi yhtyeeksi tuon DNA:n mainoksen jälkeen (joka muuten tulee korvistani ja silmistänikin jo ulos)? Jos kyseessä taas on yksinkertaisesti DNA:n mainostoimiston idea, niin hatunnosto heille, koska saivat minutkin kirjoittamaan tämän postauksen vaikka biisi onkin paska.
Miksikä muuten kutsutaan tätä nykyistä suomirokin (vai popin?) vallitsevaa genreä, jossa kaikki bändit kuulostavat samalta? Happoradio, Disco, Poets of the Fall, Sunrise Avenue jne... Onko se jotain iskelmä-emo-poprokkia? Ja pitäisikö nuo bändit jotenkin erottaa toisistaan? Sitten on tällainen uutuus nimeltänsä Järjestyshäiriö, josta on kyllä järjestyshäiriöt kaukana. Bändissä kuulostaisi olevan iskelmälaulaja, jonka taustalle on laitettu rokkibändi. Mutta onneksi nyt suomipoprockin taivaalle on alkanut ilmestyä tällaisia uusia piristäviä vaihtoehtoja, kuten Anna Puu ja Belle Who. Tulen noista aina hyvälle tuulelle.
Ja miksi en käännä jo televisiotani pois Voicelta?
Siis Alice In Chainsin uusi sinkku A Looking In View.
Maistelen tätä vielä, mutta kai se on pakko sanoa, ettei tuo vallan paskalta kuulosta. Varmaan aika lähelle parasta mitä voi saada aikaiseksi ilman Laynea.
(En tiedä koska pääsen yli tästä asiasta niin ettei minun joka ainoan uuden aic-kappaleen yhteydessä tarvi mainita, että siinä on ihan väärä laulaja!!!)
Lähdin eilen Anttilasta kävelemään Keskustoria kohti. Koska kävelykadulla näytti olevan tiivis muuri feissareita, päätin kulkea viereisen Hemtexin kautta. Tarkoituksenani ei ollut ostaa mitään, kävellä vain läpi, mutta siinä ihan heti oven suussa oli aivan ihania pöytälamppuja. Alennuksessa. Hinta 5 euroa. Pakkohan se oli sitten ostaa, vaikka tiesin ettei sille ole mitään paikkaa täällä kämpässä.
Nyt se nököttää tuossa television vieressä todennäköisesti tilapäisen pysyvästi. Väriltään se kyllä sopii sisustukseen, mutta... oikeastaan sen ympärille tarvittaisiin ihan uusi asunto. No, joskus vielä.
Viime viikolla harhauduin shoppailemaan Amazoniin. Olin lukenut uusimmasta Soundista kirjasta nimeltä Sex, Drugs, and Cocoa Puffs: A Low Culture Manifesto, ja että kyseinen kirja julkaistaan piakkoin suomeksi. No, en tietenkään malttanut odottaa kallista suomennosta, vaan päätin tilata sen Briteistä enkuksi. Kirja vaikutti kovasti mielenkiintoiselta, voin kertoa enemmän sitten kun olen sen lukenut.
Samalla reissulla Amazon ehdotti minulle Red Hot Chili Peppersistä kertovaa kirjaa Me and My Friends, joka on koostettu valokuvaaja Tony Woolliscroftin kuvista sekä hänen tekstejään kuviin liittyvistä tarinoista. Pitihän sekin sitten ostaa.
Tein tilaukset viime viikon keskiviikkona joskus myöhään illalla ja molemmat kirjat tipahtivat tänä aamuna postiluukustani, eli alle viikossa. Todella nopeata toimintaa! Ja kumpikin paketti maksoi alle 10 euroa postikuluineen, RHCP-kirja jopa alle seitsemän euroa. Miksi enää edes käyttää bussia ja omia jalkojaan raahautuakseen kirjakauppaan, jossa sitten saa maksaa itsensä kipeäksi kirjoista? No, suomenkielistä kirjallisuutta tietysti löytyy helpommin kirjakaupoista kuin Amazonista. Ja tykkään hengailla kirjakaupoissa. Mutta noin teoriassa...
Tänään olen pääasiassa kävellyt ulkona ja nauttinut auringosta, ja sen jälkeen katsellut kuvia Red Hot Chili Peppersin pojista. Ei valittamista.
Muistatteko sen Marilyn Monroen kuuluisan hamekohtauksen (kuvassa yllä)? No minä tein sen saman tänään Hämeensillalla, mutta paidan helmalla. Päälläni oli siis tuollainen hyvin väljä a-linjainen toppi ja tuuli otti ja heitti sen tuosta edestä ilmaan. Ilma oli niin lämmin, että minulla kesti pari sekuntia liian kauan tajuta olevani vatsa paljaana siinä keskellä vilkkainta katua. No, toivottavasti kovin moni ei sokeutunut.
Olen tänään ollut muutenkin sosiaalisesti todella kömpelö. Syytän tästä viime yön untani, joka oli valtavan miellyttävä sekä pääparan sekoittava vielä seuraavana päivänäkin. Kaikenlaiset kommunikointiyritykseni toisten ihmisten kanssa ovat olleet töksähtelyssään niin ensiluokkaisia, että ihan kateeksi kävisi ellen itse olisi se önkkääjä. Esimerkiksi lauseen "anteeksi mitä" sijasta olen käyttänyt naapurille tuttavallisesti sanaa "täh". Lopun aikaa olen vain tuijottanut eteenpäin tyhjä katse silmissäni enkä oikein ole tajunnut mistään mitään.
Niin siis se viime yö. Siis omg. Ehkäkö vähän pussailin Brandon Boydin kanssa. Some serious kissing, if you know what I mean... Kuulostaa tosi teinitouhulta uneksia jostain rokkilaulajasta, mutta syytän tästä näitä helteitä. Uni oli kyllä... mmmmmmmm. Voisin vaikkapa maksaa vähäsen siitä, että pääsisin toteuttamaan viime öisen ihan käytännössä. Vaikka tuskinpa Brandon maksua siitä ottaisi vastaan, että pääsisi pussailemaan minua. Haluan pussailla. Nyt! Heti!!!
Nyt on kyllä pakko käydä järvessä vähän viilentämässä itseäni. Palaan selväjärkisempänä, tai sitten en.
Kirjoitin jonkin aikaa sitten beigeistä ihmisistä. Tulin tuossa ajatelleeksi, että beigejä ihmisiä jopa pahempi ihmislaji on beigen alalaji burberry-ihmiset. Beiget ihmiset ovat harmittomia, koska niitä ei huomaa, mutta nämä burberry-ihmiset ovat beigejä, jotka kuitenkin yrittävät olla jotain. Burberry-ihmisen tuntee melko itsestäänselvästi burberryn ruutukuosista, joka on pohjaväriltään tietysti beige. (Muitakin variaatioita näkee, mutta se on vain naamioitumiskeino ja ihmisen sisin on kuitenkin beige). Burberry-ihmisillä on paljon rahaa, tai ainakin he haluavat näyttää siltä kuin heillä olisi paljon rahaa. Burberry-ihmiset purjehtivat, golfaavat (ei sillä että näissä harrastuksissa itsessään olisi mitään vikaa) ja haluavat elämän, joka on ylempää keskiluokkaa. Naispuoleisilla burberry-ihmisillä on asusteena pieni koira, joka myöskin pukeutuu burberryyn. Burberry-koira ei laukkaa villinä vapauteen, vaan se lähinnä kannetaan paikasta toiseen, joko kainalossa tai burberry-kuvioidussa laukussa. Miespuoleiset burberry-ihmiset eivät välttämättä käytä burberry-ruutua, mutta heidät tunnistaa vaaleanpunaisesta pikeepaidasta ja heillä on asusteenaan burberry-nainen. Burberry-mies kantaa burberry-naisensa burberry-ruudullista käsilaukkua.
Burberry-ihmiset ostavat kotiinsa kalliita design-tuotteita ja jättävät hintalaput näkösälle, koska eihän niistä muuten tietäisi, että niihin on pistetty kahden kuun palkka. Burberry-ihmisillä ei yleensä ole mielipiteitä, kuten ei beigeillä ihmisillä yleensäkään, ainakaan järkeviä sellaisia. He ovat siis beigen väristen ihmisten tyhmempi alalaji. Beiget ihmisethän eivät ole välttämättä tyhmiä, he eivät vaan välitä käyttää aivokapasiteettiaan mihinkään kovin erityiseen. Korkeintaan ristisanatehtäviin (mikä on muuten mukava harrastus). Jos sattuu niin, että burberry-ihmisellä on mielipide, se todennäköisesti koskee alemman keskiluokan kyykyttämistä ja köyhien poistamista näköpiiristä. Useimmiten burberry-ihmisten pään sisus on kuitenkin pelkkää pinnallista höttöä.
***
Oikeastaan melko turhauttavaa tuhlata näitä hienoja ajatuksiani näihin hellepäiviin, kun te olette kaikki kuitenkin jossain ulkona ettekä lukemassa nerokkaita juttujani. Jopa anonillit ovat lomalla. No, itsellenihän minä tätä blogia...
***
Heitetään tähän samaan syssyyn vielä sunnuntaiklassikko, jonka johdin hienosti aasinsillan kautta postauksen otsikosta. Minä kun niin rakastan Satchmoa! ♥
(Louis Armstrong - A Kiss To Build A Dream On & Blueberry Hill)
***
Melkein laitoin tähän loppuun pyynnön, ettei kukaan vetäisi huumoristani herneitä nenään, mutta oikeastaan se pilaisi koko jutun idean, joten otin pois.
Wow... Michael Jackson on kuollut. Pitäisiköhän siitä sanoa jotain? ("Ei!!!!" te huudatte kuorossa, mutta huutoanne en kuule.) En ole koskaan fanittanut Michael Jacksonia missään määrin, mutta silti tuosta uutisesta tuli jotenkin sellainen tunne, että... wow. (Enkä puhu nyt mistään nördepelistä).
Olen joskus ennen tätä päivää tai eilistä iltaa miettinyt, että mitä jos Michael Jackson kuolisi. Koska no, eiköhän se tyyppi aina ollut vähän rajalla. Jotenkin se on aina kuitenkin tuntunut melko kaukaiselta ajatukselta ja nyt kun se on totta, niin sitä on vaikea uskoa todeksi. En oikeastaan tiedä miksi. Ehkä Michael Jackson on ollut minulle vähän kuin Mikki Hiiri: en oikeastaan pidä siitä, mutta se on kuitenkin ollut koko elämäni ajan jonkinlaisena hassuna mustavalkoisena hahmona lehtien sivuilla.
Kuten Annareetalle aiemmin jo kommentoinkin, niin päällimmäinen tunteeni Jacksonia kohtaan on viime vuosina ollut sääli. Ei oikeasti voi olla kovin onnellinen elämä sellainen, jossa pikkupoikana jo isä pakottaa esiintymään ja tavallinen lapsuus jää kokematta ja isompana tulee vielä suurempi suosio ja kaikki repivät suuntaan ja toiseen eikä varmasti oikein kehenkään voi luottaa. Lehdissä repostellaan jokaista liikettä ja samaan aikaan tyyppi inhoaa omaa ulkonäköään niin, että tuhoaa kasvonsa täysin plastiikkakirurgilla. Uskon Jacksonin olleen loppujen lopuksi todella yksinäinen ja väärin ymmärretty.
Suhtaudun niihin pedofiliaväitteisiin myöskin hieman skeptisesti. Jos ne ovat totta, niin sehän on kamala asia, mutta toisaalta myös rahanahneus on kamala ja milläpä sitä paremmin saa tienattua itselleen sievoisen summan rahaa kuin käyttämällä lastaan pienenä välikappaleena yhden maailman rikkaimman ihmisen kynimiseen. Yhtä kauheaa on joutua tuomituksi tuollaisesta koko maailman silmissä, jos ei oikeasti ole tehnyt mitään väärää. Esimerkiksi Jacksonin entinen kokki sanoo nähneensä Jacksonin kopeloineen Macaulay Culkinia, joka taas itse sanoo, ettei Jackson ole koskaan ahdistellut häntä seksuaalisesti. Kumpaa uskomme? (Voihan se tietysti olla, että lapsi ei muista tapahtunutta, mutta Culkin oli joku 9-14-vuotias, joten todennäköisesti muistaisi jos jotain epämiellyttävää olisi tapahtunut. Korjatkaa jos olen väärässä.) Ja kun tällaisia juttuja alkaa kuulua jostain ihmisestä, niin aletaanko jo tavallista lapsen halaamista ja pussaamistakin pitää pedofiliana? Michael Jackson oli varmasti sekaisin ja pihalla, mutta en usko, että hän oli paha ihminen. Itse asiassa epäilen Jacksonin olleen täysin aseksuaalinen tai seksuaalisesti kykenemätön, joista jälkimmäinen ei tietenkään estä toisten kopelointia. Totuutta tapahtumista ei voi tietää kuin asianosaiset.
Muuten, mitähän niille Michaelin kolmelle lapselle tapahtuu tämän jälkeen? Mitenkähän sekaisin olevia aikuisia niistä kasvaa? Ja voi sitä hulabaloota mitä tästä kuolemasta seuraa! Spekulointi, salaliittoteoriat, jokainen kivi käännetään ja kaikki paska kaivetaan esiin. Keltainen lehdistö varmastikin hieroi karvaisia kämmeniään yhteen ja hykerteli dollarinkuvat silmissä, kun kuulivat uutisen.
Laitoin eilen tuon Creepin videoksi postaukseen, mutta se olisi kyllä oikeastaan sopinut tähän postaukseen vielä paremmin. Senpä vuoksi tänään on vuorossa toinen Creep.
Tuosta on joskus ollut olemassa ihan oikeakin video eikä pelkkä MTV Unplugged -versio, mutta se(kin) on kadonnut.
Brim kirjoitti jonkin aikaa sitten omista entisistä elämistään. Ajattelin listata myös omani. Näistä ainoastaan yksi on varma ja loput mutu-tuntumalla.
Ainut varma tieto edellisistä elämistäni on se, että olen ollut 60-luvulla hippi. En varsinaisesti tiedä missä päin maailmaa olen hippeyttäni toteuttanut. Ehkä Amerikassa, ehkä jossain muualla. Hippielämäni päättyi eräällä epäonnisella lsd-tripillä 70-luvun puolivälissä. Tämä selittää sisäisen (ja toisinaan myös ulkoisen) hippini myös tässä nykyisessä elämässäni.
1800-luvun loppupuolella olen toiminut huorana Lontoossa. Tämä menneisyyteni selittää kiinnostukseni Viiltäjä-Jackiin, en tosin usko olleeni kukaan Viiltäjä-Jackin uhreista. Kuolin todennäköisesti kuppaan joskus vuosituhannen vaihteessa. Tämä selittää myös viehtymykseni tuon ajan Lontooseen ja kyseiseen kaupunkiin ylipäänsä sekä toisinaan hyvin porttomaisen luonteeni.
1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa olen ollut orjana puuvillapelloilla New Orleansissa Louisianassa. Orjuudesta huolimatta elin melko onnellisen elämän ja kuolin luonnollisesti vanhuuteen. En kuitenkaan ehtinyt ikinä Yhdysvaltain sisällissotaa enkä orjien vapautusta. Tämä elämä selittää rakkauteni Tuulen Viemään sekä, öh... puuvillaan?
Tässä välissä on pitkä pätkä, josta en tiedä mitään. Ehkä olen ollut sen ajan vessaharjana jossain tjsp. Kuitenkin hiukan ennen ajanlaskun alkua olen elänyt Egyptissä. Ehkä Kleopatran aikana 69-30 eaa. En kuitenkaan ole ollut Egyptin kuningatar enkä Julius Ceasarin rakastaja, vaan melko varmasti olen ollut kissa. Tämä selittää suunnattoman rakkauteni kissoihin.
Voisinkin haastaa kaikki muutkin kertomaan omista entisistä elämistään, jos tiedostatte sellaisia. Ja jättäkää se kiristävä pipo naulakkoon.
But I'm a creep, I'm a weirdo, what the hell am I doin' here, I don't belong here...
Klikatkaa isommaksi!
