Music is for listening, not for writing about it

Menin eilen nukkumaan illalla puoli yhdeltätoista ja heräsin tänään puoli kuudelta. Nukuin kokonaiset seitsemän tuntia. Tämä on varsin omituista, koska tavallisesti nukkumaan menemiseni venyy pitkälle yli puolen yön, joskus jopa kahteen, ja herätys on tietysti ihan yhtä aikaisin.

Äskettäin rupesi ahdistamaan ihan valtavasti, kun tajusin olevani lipsumassa takaisin yhteen vanhaan mieskuviooni. Eihän siinä mitään muuten, kaikki on ihan kivaa niin kauan kuin homma on ihan harmitonta ja pystyn pitämään itse ohjakset käsissäni. Olen nyt vaan parina viime päivänä törmännyt myöskin siihen vanhaan tuttuun pahaan oloon, joka kyseisen kuvion mukana tuli aina väistämättä jossain vaiheessa, ja jonka olin kai jo ehtinyt unohtaa. Yhtäkkiä tuntui, että se en olekaan enää minä, joka hallitsen tätä tilannetta. Ja siinä vaiheessa, kun homma alkaa kääntyä päälaelleen, olisi varmaan aika nostaa kytkintä. Päätin juuri tällä kellonlyömällä, että en anna enää kenenkään mieshenkilön aiheuttaa minulle tarpeetonta pahaa mieltä, tekee se sen sitten tahallaan tai tahattomasti. Lusikoikoon sitten itse sitä omaa soppaansa, kun huomaa, ettei minua voikaan enää pitää itsestäänselvyytenä. Tämä oli jotenkin kauhean puhdistavaa sanoa ääneen (eli kirjoittaa tänne blogiin).

Luin Katarimarian blogista hyvästä nukahtamismusiikista. Minulla on muuten tuo sama Amélie-elokuvan soundtrack, en vaan ole koskaan tajunnut kokeilla sitä nukahtamiseen. Muistin kuitenkin, että viime syksynä, tai talveahan se oikeastaan jo oli, minulla oli kausi, jolloin kuuntelin mp3-soitintani joka ilta sängyssä pimeässä nukahtamiseeni asti. Tämä kausi oli välittömästi niiden runopojan rukkasten jälkeen. En varmaankaan kestänyt yhtään kuunnella omia ajatuksiani. Samaan aikaan minulla oli myös Pete Doherty -kausi, eli kyseinen heppu auttoi minua nukahtamaan iltaisin, sekä soolotuotannollaan että The Libertinesien muodossa. Jossain vaiheessa se sitten meni ohi ja rupesin nukahtamaan normaalisti ilman musiikkia ja kokematta ahdistusta siitä nukkumaan menemisestä.

Tänä kesänä minulla oli vaihe, kun kävelin pitkiä matkoja ja kuuntelin musiikkia samalla. Tämä kausi oli sillon, kun laitoin viestiä jollekin ja joku ei koskaan vastannut (asia, josta en edes halua puhua nyt). Kävelin töistä kotiin monena päivänä, ja voin kertoa, että se ei ole mikään parin kilometrin matka. Olisin voinut kävellä vaikka kuinka paljon pidempäänkin, mutta helteet hiukan verottivat jaksamistani. Tunsin jonkinlaista ahdistusta, kun matka alkoi olla lopussa ja kotiovi läheni. Tajusin vasta jälkeenpäin kävelleeni siksi, etten halunnut tulla kotiin ja avata tietokonetta ja palata siihen maailmaani, joka hetki sitten oli ollut ihana ja ruusuinen, ja jossa sitten yhtäkkiä ei ollutkaan enää yhtään järkeä(*. Kävelemisen lisäksi ajatuksiani auttoivat järjestelemään Jaakko & Jay ja Hy-Test(**. Sitten jossain vaiheessa sekin meni ohitse. Etäännytin kai itseni tilanteesta.

En tiedä oikein mitä nyt yritän sanoa(***. Ehkä sitä, että olen huomannut vasta jälkeenpäin tiukan paikan tullen reagoivani tilanteeseen jotenkin erityisellä tavalla. Ja että käytän helposti musiikkia itseni terapoimiseen, tai vaihtoehtoisesti ja todennäköisemmin tilanteen kohtaamatta jättämiseen. Enkä mitä tahansa musiikkia, vaan näköjään korkeintaan kahden artistin tai bändin musiikkia per ahdistus. Jännä huomata myös se, että ahdistukseen ja huonoon mieleen kuuntelen sellaista rauhallista tai iloista musiikkia, kun taas aggressiivisemman ja kompleksisemman musiikin (kuten Tool) kuuntelemiseen tarvitsen hyvän mielialan. Kun voisi ehkä kuvitella juuri päinvastoin.

Btw, kaksi aamua Sonisphereen ja Alice In Chainsiin.

*) Se on mukavaa, että jos sitä joskus erehtyy luulemaan itsestään jotakin, niin universumi kyllä palauttaa hyvin nopeasti omalle paikalleen.

**) Aivan älyttömän hyvä pikkuruinen aussibändi, jonka näin livenä tuossa alkukesästä ja jonka levyn ostin keikalta. MySpacettakaa! Minä en pysty nyt linkittämään, koska työpaikallani on erinäisiä sulkulistoja turhakesivustojen suhteen.

***) Olen kirjoittanut tämän niin monessa palassa ja jatkuvien keskeytysten siivittämänä, että lopputulos voi olla todella sekava ja vailla järjen hiventä. Ehkä. En tiedä.

Ai jaa?

No enpä olis kyllä arvannut.

"Masennuksen hyvä hoito näyttää pienentävän potilaan itsemurhariskin murto-osaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa itsemurhariski oli masennuksen vakavimmassa vaiheessa yli kaksikymmenkertainen verrattuna siihen, että sairaus oli oireeton.

THL:n mukaan itsemurhayritysten ja itsemurhien määrä vähenisi, jos vakavimman masennuksen vaihetta hoidettaisiin riittävän tehokkaasti. Myös osittainen toipuminen vähentää itsetuhoisuutta."

Öh... Eli siis voidaanko tästä nyt päätellä, että vakavasti masentuneet tekevät itsemurhan helpommin ja useammin (kerta per nenä tietysti riittää, jos onnistuu) kuin vähemmän tai ei ollenkaan masentuneet? Tajuntani räjähti juuri.

Kai se on sitten ihan hyvä että asioita tutkitaan. Kunpa siitä vain olisi jollekin jotain apua.

I'm a movin' groovin' jammin' singing gummy bear

Minulla on nyt sanaseni taas sanottavana. Jos teillä oikein käy säkä, ja minulla tylsä päivä töissä, niin saatte ehkä jopa kolme erillistä postausta tänään. Niin paljon minulla on sanottavaa. Sitten voitte olla taas eri mieltä ja paheksua minun asioiden paheksumistani. (Vitsi vitsi).

Olen ennenkin muistaakseni maininnut tästä, mutta asia palasi mieleeni, kun kuuntelin eilen säätiedotusta. On hauska kiinnittää huomiota minkälaisia verbejä ja adjektiiveja säätiedotuksissa käytetää. Kun on luvassa lämmintä, niin "päästään" jopa 25 asteeseen. Meteorologi lupaa "hyvää" ilmaa, mikäli on sateetonta ja lämmintä, "huonoa" ilmaa, mikäli sataa ja ilma viilenee. Säätiedotukset kokonaisuudessaan huokuvat sellaista yleistä epätoivoa, että voi voi kun nyt vaan ei sataisi ja tulisi kylmä, kukaan ei halua sellaista säätä, pitäisi olla vaan hellettä ja auringonporotusta ympäri vuoden. No, minulle se kyllä kelpaisi, mutta en suhtaudu säihin yhtä intohimoisesti kuin Suomen kansa (eli toimittajat?) tuntuu suhtautuvan. Että koko kesä keskitytään siihen millainen sää on ja sitten hups se kesä menikin ihan ohi siinä säitä murehtiessa.

Tätä kesää on selvästi kuumien ilmojen lisäksi maustanut myös lukuisat karhuhavainnot. Ja erityisesti ne piipittävät hätätiedotteet, joita televisioon ja radioon pukataan, kun jossain perähikiän takametsien korpikannon alla on nähty ehkä karhu. Nuo hätätiedotteethan sitä paitsi toimivat juuri päinvastaisesti, eli mitä enempi niistä tiedotetaan, niin sitä enemmän ihmisiä paukaisee paikalle. Ja sitten ne karhut vaan katoavat kuin tuhka tuuleen. Mistään niitä ei löydy vaikka koirin ja kopterein niitä etsitään. Ettäs kehtaavatkin ensin säikytellä ihmisiä näkymällä metsässä ja sen jälkeen vielä katoamalla sinne metsään! Saanko kysyä, mitä mahdollista vaaraa siitä karhusta voisi olla kenellekään, jos sitä ei edes etsimällä löydetä? Eiköhän se juoksisi ihan pahki, jos se ihmisiä haluaisi ruveta raatelemaan.

Ymmärrän siis aivan täydellisesti, että karhun ei ole hyvä asua liian lähellä ihmistä eikä ihmisen liian lähellä karhua, mutta hei kamoon... Koska viimeksi karhu on tappanut ihmisen? En muista edes, koska karhu olisi suinpäin käynyt ihmisen päälle, ehkä vähän tassua näyttänyt ja karjunut. (Se, että minä en muista jotain, ei tietenkään tarkoita sitä, että jotain ei olisi tapahtunut). En nyt itsekään haluaisi joutua kasvotusten karhun kanssa, ja ymmärrän että koiranulkoiluttajia varsinkin pelottaa karhut, mutta kummalla siellä metsässä sitten on suurempi oikeus olla? Mihin niiden karhujen pitäisi mennä, kun ihmiset levittäytyvät koko ajan yhä laajemmalle ja lähemmäksi niiden valtakuntaa?

Minun mielestäni nuo hätätiedotteet vain pelottelevat ja hysterisoivat ihmisiä. Niillä on hyvä tarkoitus, mutta kaikki tämä vouhkaaminen etäännyttää meitä todellisuudesta ja ihmiset alkavat yhtäkkiä nähdä karhuja siellä sun täällä. Karhuasiantuntijat sanovat, että karhu väistää ihmistä, karhu ei ole vaarallinen kuin uhattuna ja pentuaan suojellessaan. Hätätiedotteet huutavat että PIIP PIIP PIIP HERRANJUMALA PYSYKÄÄ SISÄLLÄ, METSÄSSÄ ON NÄHTY KARHU! Eilen tuli hätätiedote Rovaniemellä nähdystä karhusta, joka ilmeisesti sitten ehkä saattoikin olla iso koira. Ymmärtäisin hätätiedotteen, jos karhu kävelisi kaupungissa jossain jalkakäytävällä tai menisi shoppailemaan Henkka Maukkaan, mutta kun ne karhut nähdään yleensä METSÄSSÄ! JA KARHUN KUULUU ASUA METSÄSSÄ!! JA NE ASUIVAT SIELLÄ METSÄSSÄ JO KAUAN ENNEN KUIN IHMISET RUPESIVAT LAITTAMAAN KOIRIA KAULAPANTOIHIN JA TALUTUSHIHNOIHIN JA RUPESIVAT RAMPPAAMAAN NIIDEN KANSSA SIELLÄ METSÄSSÄ!!!

100 asiaa minusta, osa 2

51. En usko minkäänlaiseen jumalaan, paitsi jos Jim Morrison lasketaan sellaiseksi.
    
52. Olen kissaihminen. Koirista en niin välitä, paitsi tutuista sellaisista. Sama pätee lapsiin.
    
53. Kiihdyn nollasta sataan sekunnissa, mutta lepyn myös yhtä nopeasti.
54. Mielessäni muhii ajatus pienestä tatuoinnista, kuva ja paikkakin on jo valmiiksi tiedossani, mutta en tiedä toteutanko asiaa koskaan.
    
55. Kipukynnykseni on kai aika korkea. Esim. tatuoinnin ottaminen tai ottamatta oleminen ei ole siitä sattumisesta kiinni.
    
56. Astronomia kiehtoo minua valtavasti.
57. Astrologia on minulle huuhaata.
58. Kehitän joskus uusia sanoja, kun en saa niitä alkuperäisiä riittävän nopeasti mieleeni. Esim. paahtoleivin = leivänpaahdin.
59. Tykkään tosi paljon laulamisesta, mutta pelkään olevani siinä tosi huono.
    
60. Olen pari kertaa laulanut karaokea humalassa ja morkkistellut asiasta todella pahasti jälkeenpäin (kts. kohta 59).
61. Tuntuisi oudolta asua paikassa, jossa ei olisi vettä lähettyvillä, koska olen koko ikäni asunut kahden ison järven välissä. Kodeistani on aina ollut kävelymatka venesatamaan ja veden lähelle.
62. Tykkään valokuvaamisesta. Kuvaan mieluummin ihmisiä ja erilaisia elukoita kuin maisemia.
63. Tykkään pienistä yksityiskohdista, kuten sellaisista joita löytyy Don Rosan sarjakuvista ja hyvin paljon oikeasta elämästä.
64. Minusta on kiva järjestää illanistujaisia kavereille kotonani.
    
65. Uudessa kodissani, jossa olen asunut nyt kahdeksan kuukautta, on käynyt enemmän ystäviä ja kavereita hengailemassa kuin edellisissä kodeissani yhteensä. Sijainnilla saattaa olla vaikutusta asiaan. Olen siitä iloinen.
66. Olen useimmiten hyvällä tuulella, iloinen ja otan asiat kevyesti.
67. Ehkä em. syystä kyrpiintymiseni otetaan monesti vakavammin kuin tilanne vaatisi. (Jos aina olisi naama sitruunana, niin ei kai kukaan jaksaisi enää reagoida siihen, kun joku asia joskus ärsyttää?)
68. Olen ollut ihastunut itseäni 9 vuotta nuorempaan poikaan ja 18 vuotta vanhempaan mieheen. Kummankin vieressä olen nukkunut.
69. Edellisen asuntoni numero oli 69. Se aiheutti hihittelyä.
    
70. En ole aamuihminen. Jos joudun heräämään aikaisin aamulla herätyskelloon, olen yleensä vihainen kuin ampiainen. Aikuiseksi tultuani olen oppinut säätelemään vihaani kuitenkin vähän paremmin, enkä enää pura sitä viallisiin sivuttomiin (tuo oli niin hauska ajatusvirhe, ettei sitä voinut poistaa) viattomiin sivullisiin. Ainakaan kovin paljoa.
71. Sekoitan mielessäni sanapareja, kuten "vialliset sivuttomat" tai "jatka matkuu". En aina heti tajua mitä sanoissa on vialla, vaikka jokin tuntuukin olevan vähän vinossa.
72. En kauheasti tykkää ruoanlaitosta enkä osaa tehdä mitään ilman ohjetta, mutta jos jotain teen, niin lopputulos on yleensä tosi hyvä. Jopa omasta mielestäni.
73. Paitsi kerran tein makaronilaatikkoa (ohjeen mukaan), josta tuli niin ällöttävää, etten pystynyt syömään sitä. Ja tein sitä paljon. Pakkaseen. Roskiin menivät kaikki.
74. Tykkään enemmän suolaisesta kuin makeasta. Karkkipussit ja suklaalevyt jäävät aina lojumaan ympäriinsä, koska ostan niitä, mutta en saa syötyä. Samaa ei tapahdu sipsipussille.
75. Haluaisin, että asiat tehtäisiin minun tavallani ja kiristelen hampaitani, jos näin ei käy.
76. Olen pilannut joitain juttuja mustasukkaisuudellani.
77. Opettelen koko ajan olemaan zen, päästämään asioista irti ja pääsemään noista kahdesta edellä mainitusta pikantista ominaisuudestani eroon.
    
78. Hiukseni menevät pörröön kostealla ilmalla. Kuten tänään. Huomasin äsken vessan peilistä.
    
79. Suunnittelen toisiaan, että alkaisin blogata ihan omalla nimelläni ilman salailuja ja pelkoa paljastumisesta, mutta sitten toisaalta taas... en halua.
80. Se runopoika viime syksynä näki minusta välillä pelottavankin tarkasti asioita, joita en ollut sille kertonut. En tietenkään yleensä sanonut, että se oli oikeassa.
81. Haluaisin a... Tämä kohta keskeytyi työkaverin paikalle pöllähtämisen takia, enkä enää muista mitä haluaisin. Jotain a:lla alkavaa ilmeisestikin. Asua Ambomaalla? Auttaa nälkää näkeviä? Alkoholia? Ei voi tietää.
    
82. Haluaisin matkustella paljon ja käydä kaikissa maanosissa. Varsinkin Australiassa. Se ainakin alkaa a:lla.
83. Tykkään asua kaupungissa ja kerrostalossa. Maan tasalla pelkään mahdollisia ikkunan takana olevia hiippareita. Asun mielelläni muurahaiskekotyylisesti muiden ihmisten kanssa vierekkäin ja päällekkäin.
    
84. Tykkään asvaltista ja rotvalleista.
85. Tampere on parhaimmillaan kesäiltaisin.
86. En tykkää sellaisesta askeettisesta tai minimalistisesta sistustamisesta, jossa kodeissa on vain valkoista ja vaaleata eikä tavaroita näy missään. Tykkään vahvoista väreistä, iloisista yksityiskohdista ja siitä, että kotona näyttää siltä kuin siellä eläisi joku.
87. Googlaan joskus sivistyssanoja, jotta käytän niitä oikein asiayhteydessä.
88. Googlaan myös yhdyssanoja, jos en ole niistä aivan varma.
89. Googlaan ylipäänsä kaiken. Aina.
90. Saan inhonväristyksiä Burberry -tytöistä ja Ed Hardy -pojista. Mainitut ihmistyypit eivät liity toisiinsa millään tavalla.
91. Korvani keräävät talteen ja käteni kirjoittavat ylös lyhyitä kauniita, viisaita tai muuten sillä hetkellä jotain merkitseviä lainauksia elokuvista, televisiosarjoista ja lauluista.
92. Näen ympärilläni paljon kauneutta. Haluan säilöä sen kaiken kamerallani. Kaupungeissa on paljon rumaa kauneutta. Rähmällään puskassa röhnöttävä juoppokin voi olla omalla tavallaan kaunis.
93. Olen aina halunnut maalata tauluja, mutta en osaa.
94. En tykkää kubistisesta enkä juuri naivistisestakaan taiteesta (paitsi jos se on hyvin tehtyä eli ei ihan niin naiivia), mutta omat taideteokseni näyttäisivät juuri niiltä.
95. Lempitaiteilijani on Dalí. Uppoudun niihin maalauksiin vähän samalla tavalla kuin hyvään musiikkiin.
96. Rakastan Jaakkoa & Jayta, ja niiden musiikkia.
97. Jay on laskenut kätensä olkapäälleni ja sanonut "sori". Ja sen jälkeen myynyt minulle rintamerkin. Annoin vaihtarina euron ja sydämeni. (Vitsi vitsi).
    
98. Tykkään käydä elokuvissa yksin. Ja sen jälkeen kävellä kaupungin katuja ja antaa ajatusten lentää.
    
99. Tykkään hyvän elokuvan jälkeisestä olotilasta. Eläydyn elokuvaan ja sen jälkeen olen hetken jossain ihan muualla. En kuitenkaan toistaiseksi ole ruvennut esimerkiksi action-leffan jälkeen hakkaamaan tai romanttisen leffan jälkeen pussailemaan vastaantulijoita. Sekin vaara on olemassa, kunhan tästä vähän lisää höpsähdän.
    
100. Kiroilen, jos siltä tuntuu. Ja usein tuntuu.

Edittiä: Aika mielenkiintoista, että ainakin Google Reader on numeroinut tämän kakkososan ykkösestä viiteenkymmeneen, vaikka tässä ne on ihan selvästi 51-100. Eikö olekin? Häh? Olenko tullut hulluksi?

100 asiaa minusta, osa 1

1. Olen syntynyt 70-luvulla ja olen ylpeä siitä.
2. Olen gradua vaille maisteri.
3. Olen opiskellut päätoimisesti viimeiset 10 vuotta.
4. Minulla on isosisko.
5. Minulla on kissa, vaikka emme asukaan yhdessä.
6. Minulla on kärpäsloukku nimeltä Bärtil.
7. Minulla on kitara, jolla soittamista rakastan teoriassa, mutta käytäntö ontuu.
   
8. Olen aina asunut Tampereella.
9. Olen polttanut elämäni aikana yhden tupakan. Tämä tapahtui viime talvena.
10. Olen ollut nukutettuna ja rintakehäni on sahattu auki.
11. Puren hampaitani yhteen öisin kovasti ja minun pitäisi käyttää yökiskoa, mutta en aina jaksa.
12. Nukun usein pienet iltatorkut piikkimaton päällä.
13. Haluaisin osata soittaa bassokitaraa.
14. Rakastan saksofonin ääntä.
    
15. Haluaisin soittaa myös didgeridoota joskus, vaikka se onkin sovinistinen soitin.
16. Rakastan kesää.
17. Saatan uskoa karmaan.
18. Olen ollut edellisessä elämässäni hippi jossain Kalifornian lämmössä.
19. Edellä mainitusta syystä tunnen omimmaksi lämpötilakseni sellaisen 25 astetta.
20. Rakastan auringon porotusta.
21. En pala kovinkaan helposti.
22. Pidän useimmiten eläimistä enemmän kuin ihmisistä.
23. Tapan surutta vain hyttysiä ja paarmoja.
24. Inhoan maidon makua.
25. Tunnen himoa lihaan niin usein, että en pystyisi olemaan kasvissyöjä.
26. Minusta tuntuu usein, että olen asioista väärää mieltä.
    
27. Olen tutustunut blogien kautta ihmisiin, joiden seuraan tunnen mukautuvani paremmin kuin juuri kenenkään irl tutustumani ihmisen, tietysti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
28. Tykkään sarkastisesta ja mustasta huumorista.
    
29. Tilannekomiikka saa minut nauramaan sopimattomissa paikoissa.
30. Nauruni on ilmeisen tarttuvaa laatua.
    
31. Hymy on ehkä yksi tärkeimpiä juttuja, joihin kiinnitän huomiota vastakkaisessa sukupuolessa. Ja miksei omassakin.
    
32. Heikotun pitkien miesten vierellä.
33. Pidän persoonallisista nenistä miehillä (esim. Adrien Brody). Huono nenä on ihan turn off. Nenissä minulle kai ruma on kaunista, ja pienet, nätit nökönenät on yäk. (Oikeastaan tämä nenähomma on minulla monimutkaisempi kuin vain sen koko. Joko pidän jonkun nenästä tai sitten en pidä, tai sitten se voi olla neutraali jolloin en kiinnitä siihen huomiota).
    
34. Kädet, käsivarret, selkä, hartiat ja rinta ovat parasta aluetta miehen vartalossa. En kestä pullataikinasormia.
35. Mielipiteeni musiikista ovat yleensä aika jyrkkiä.
36. Käytän paljon sanoja "rakastan", "vihaan", "ihanaa" ja "paskaa".
    
37. Saan tuhansia pieniä aivo-orgasmeja Toolin musiikin kuuntelemisesta.
    
38. Epäilen toisinaan kuuntelevani musiikkia eri tavalla kuin valtaosa ihmisistä. En ikään kuin kuuntele sitä yhtenä kokonaisuutena vaan makustelen sen eri kerroksia. Vähän niin kuin englanninlakuissakin.
    
39. Haluaisin joskus tavata ihmisen, joka todella tajuaisi nuo kaksi edellistä kohtaa.
    
40. En juurikaan pidä runoista. En jaksa lukea enkä ymmärtää niitä. Poikkeuksena mm. Arto Melleri ja Kirsi Kunnas.
41. En kestä ns. slovareita. Musiikki saa olla rauhallista, jos siinä on joku juttu, mutta mitään romanttista paskaa en kestä.
42. Olen pari kertaa tanssinut ravintolassa hitaita tuntemattoman pojan kanssa, ja se on ollut kiusallisinta mitä olen voinut koskaan kuvitella.
    
43. En pussaa, jos en ole ihastunut. Mutta pussailun aloitettuani voisin jatkaa sitä loputtomiin.
    
44. En ihastu kovinkaan helposti. Vaikka ehkä tässä kuluneen vuoden aikana olisikin voinut saada toisenlaisen käsityksen.
    
45. Sitten kun ihastun, niin ihastun täysillä. Ja näissä tapauksissa tunteet ovat yleensä aina olleet edes jossain määrin molemminpuoleisia. Paitsi nämä kaksi viimeisintä ovat jättäneet minut syvän hämmennyksen tilaan.
46. Rakastan Antiikkia Antiikkia -sarjan alkumusiikkia.
47. Muistan miltä mummolan peräkammarin piirongin kaapissa tuoksuu.
48. Olen käynyt lentokentillä Tampereella, Helsingissä, Kööpenhaminassa, Brysselissä, Lontoossa, Zürichissä ja Genevessä.
49. Olen käynyt Ranskassa (vain) syömässä ja uimarannalla.
50. Mietin aika usein, mitä järkeä tässä bloggaamisessa (tai elämässä ylipäänsä) on, mutta en osaa silti olla kirjoittamattakaan (tai elämättäkään).
    

Ootko sä nähnyt tän apinani hienon ja lystikkään?

Luin tänään päivällä Aamulehden nettisivuilta "uutista" siitä, miten Kaksplus-lehden keskustelupalstalla äidit olivat laittaneet kuvia alapäistään nettiin ja keskustelleet niistä tyyliin "onko se ruma tai jotenkin muuten viallinen?". Uutisen alla oli linkkejä muihin samankaltaisiin uutisiin ja päädyin sitä kautta lukemaan jotain toukokuista juttua isien masentumisesta lapsen saamisen jälkeen. En päässyt juttua kovinkaan pitkälle, koska jäin kakistelemaan jo ensimmäiseen lauseeseen: "Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole vain äitien etuoikeus." Siis... häh? Etuoikeus? Onko masentuminen joku etuoikeus jonkun mielestä? Ovatko miehet olleet kateellisia naisille kautta aikain siitä, että nainen saa masentua synnytyksen jälkeen ja mies ei? No huh huh.

Palatakseni tuohon Kaksplussan keskustelupalstaan. En ole yhtään yllättynyt keskustelun tasosta siellä. Kerran googlasin jotain, en enää muista mitä se oli, mutta se ei liittynyt sen enempää peppuun kuin seksiinkään. Kuitenkin google antoi hakutuloksena Kaksplussan keskustelupalstan, jonne erehdyin itseni sitten klikkaamaan ja jouduin lukemaan tuoreiden äitien hyvin seikkaperäistä keskustelua peppuseksistä. Missä, miten, kuinka usein, miltä se tuntuu... Jäin lukemaan keskustelua ihan liian pitkäksi ajaksi ennen kuin tajusin poistua kirkuen paikalta. Saako äidiksi tuleminen naiset höyrähtämään ihan kokonaan? En tiedä yhtään epä-äitien keskustelupalstaa, jossa jaettaisiin intiimiasioita noin avoimesti.

Always should be someone you really love

Koen jonkinlaista tarvetta selitellä tuota edellistä postausta viikonlopun aikana kommenttilootaan tupsahtaneiden miesnäkökulmien vuoksi. Ei varmaan tarvisi, mutta selittelen nyt kuitenkin.

Kyseessähän ei siis ollut mikään miesten vihaus- tai esineellistämiskirjoitus. Kyse oli vain tästä yhdestä lihaa ja verta olevasta miehestä, jonka tunnen. Itse asiassa ajattelin, että on tavallisempaa, että nainen sekoittaa rakkauden ja seksin, kuin mies. Siis siinä mielessä, että kun mies haluaa vain seksiä, niin nainen luulee kyseessä olevan rakkauden. Tai jos nainen antaa saadakseen rakkautta. Kun taas miehelle seksi olisi vain seksiä eikä siihen sekoitettaisi mitään rakkausjuttuja. Paitsi ehkä sen kliimaksin hetkellä lyhyesti näin voisi käydä, kun yhteys aivoista suuhun on tilapäisesti pois käytöstä.

Tämä viestin laittanut miekkonenhan on kauhean ihana (useimmiten) ja hirmu tärkeä ystävä minulle. Mieleeni ei tulisikaan suhtautua jotenkin "epärakentavasti" tuohon em. viestiin (riippuen tietysti mitä tarkoitetaan sillä, ettei suhtaudu rakentavasti), mutta mieleeni ei myöskään tulisi uskoa sitä. Ja mielestäni vastaus "höpö höpö" oli hyvin hellämielinen, joskin miehen järkiinsä palauttava vastaus. Sitä paitsi kyllähän minä sitä rakastan, sillä tavalla kuin rakastetaan ystävää tai jotain nukkavierua pehmolelua jostain vuosien takaa, ja uskon että tunne on molemminpuoleinen. Mutta ei se ole sellaista Oikeaa Rakkautta^TM, josta olen kuullut vain puhuttavan elokuvissa ja kirjoissa. Ja se viesti kertoi lähinnä sellaisesta rakkaudesta, joka vaatii tunnustamista neljän aikaan yöllä baarien sulkeuduttua, kun oma sänky ei huvita.

Jokaisen ihmissuhteen takana on tarinansa, joista valitettavasti jokaista en voi, jaksa tai halua täällä kertoa. Tällöin tietysti lukijalle jää tulkinnanvaraa ihan kauheasti ja asioista syntyy vääränlaisia mielikuvia ja -piteitä. Älkää kuitenkaan unohtako sitä, että kun minä esineellistän miehiä, niin esineellistän niitä pelkästään ja puhtaasti sellaisella positiivisella tavalla (sellaisella uuh, mikä kinkku! -tavalla, mikä on otettava vain ja ainoastaan imarteluna). Rakastan miehiä enkä suostu olemaan niin kyyninen, etten uskoisi miesten pystyvän rakastamaan tai ymmärtävän mitä on rakastaminen. Vaikka toisinaan turpaan tuleekin.

Ugh.

When the moon hits your eye like a big pizza pie

Tekstiviestien vaihtoa eräänä yönä klo 03:59...

Henkilö Y-kromosomi: "Rakastan Sinua."

Henkilö T: "Höpö höpö."

Mieskin kai voi joskus humalassa sekoittaa rakkauden ja panetuksen?

Päivän paras

Lainaus Aamulehden yhden uutisen kommenttiosastolta:

"Naisella ei tänä kiihkotasa-arvon aikana ole ketään, joka näyttäisi hänelle hänen paikkansa. Biologisen järjestyksen ja evolutiivisen sopeutumisemme mukaisesti naisella täytyy olla elämässään hänen yläpuolellaan oleva mies-auktoriteetti (isä, poikaystävä, aviomies), jonka on oltava tarpeeksi vahva näyttämään naiselle hänen paikkansa: "melkein tasa-arvossa miehen kanssa mutta kuitenkin vähän alempana". Löytäessään paikkansa naiselle tulee turvallinen olo. Jos näin ei toimita, purkautuu se naisen käytöksessä yleisenä pahana olona ja häiriöinä, kuten väkivallantekoina."

Ja loppuhuipennus:

"Ilmiöllä on analogiansa eläinmaailmassa (anteeksi nyt vain seuraavasta rakkaat kiihkofeministit). Jos perheeseen otetun koiran päästää pomoasemaan, tulee koirasta rauhaton ja häiriökäytöksinen."

En naurultani pysty edes kommentoimaan tähän mitään.

B-Boys & Flygirls

Olen saanut valtavasti lukijapalautetta (yhden), joissa on pyydetty kertomaan Bärtilin kuulumisia. No siinähän se nyt sitten köllii. Kuva on vähän aikaa sitten otettu.

Bärtil on oikein reipas ja nauravainen.

Kärpäsiä se ei ole tainnut saada tänä kesänä pyydystettyä, mutta yksissä kotibileissä syötimme sille jonkun koppakuoriaisen. Ei voisi olla parempaa ohjelmanumeroa hiukan nousuhumalaisen yleisön silmissä kuin hyönteisen syöttäminen kärpäsloukulle.

Eihän se siitä varmaan kauheasti ravintoa saanut imettyä, mutta kyllä se muutaman päivän sitä sulatteli. Toivottavasti saadaan syötyä vielä ihan oikea kärpänenkin tänä kesänä.