Day 08 - A song that you know all the words to

No näitähän lauluja olisi kiljoona tai ainakin biljardi, mutta suurin osa niistä on tietysti jotain lasten- tai kansanlauluja. Tai jotain tuoksuvat tuomien tiritiriteijaa kun taas on aika auringon taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku...

Mutta tällaisesta katu-uskottavammasta materiaalista tämä on aivan ehdotonta laulantamateriaalia.

Janis Joplin - Mercedes Benz

Ihana Janis <3

Ps. Apua! Vaihdoin Wintoosan Mäkkiin enkä tiedä miten tässä saa tehtyä noita syrämiä ja nuatteja! (Ja Bloggerin mielestä <3>Edit: Jaahas, se(kin) on helppoa kuin heinän teko. ♥♩♪♫♬

Day 07 - A song that reminds you of a certain event

Kuvitelkaa kesäkuun 7. päivä vuonna 2008. Kuvitelkaa Lontoo ja Wembleyn stadioni. Kuvitelkaa sinne 86.000 ihmistä ja minut. Kuvitelkaa Foo Fighters!!!

Tai ei teidän tarvitse kuvitella, katsokaa video.

Foo Fighters - The Pretender

Tämä oli keikan ensimmäinen biisi, muistan sen varmaankin aina. Uuh, menin ihan kananlihalle kun katsoin tuon videon.

Tämä oli nyt aika samis kuin Minjalla, paitsi eri biisi, mutta hei mitä muuta tähän voisi laittaa?

Irroitetaan käsi

Uppouduin Youtuben syövereihin, kun minun oikeasti piti lähteä hakemaan uusi lukuvuositarra ja kalenteri yliopistolta. No, ehtiihän ne...

Tämä ei liity nyt tähän musiikkimeemiin millään tapaa, valitettavasti, koska en osannut ujuttaa tätä nyt oikein mihinkään niistä kohdista. Tämä liittyy enemmän tuohon aiemman postauksen keskusteluun ja siihen, oliko Apulanta punkia vai ei silloin kun minä olin teini. No, kuunnelkaa itse ja tehkää päätelmänne.

Olen muuten miettinyt, että mitä tarkoitetaan lapsuudella? Siis kun tuossa meemissä yhtenä päivänä täytyy laittaa biisi lapsuudestani, niin voitaisiinko sopia joku ikähaarukka, joka kuuluu lapsuuteen? Kuuluuko teini-ikä vielä lapsuuteen? Silloinhan tämäkin biisi olisi sopinut siihen, koska olen ollut 15-vuotias tämän biisin julkaisun aikaan.

Tosin varsinaisestihan olen tutustunut Apulantaan vasta pari vuotta myöhemmin, Attack of the A.L. Peoplen myötä, joka ei sitten ollut enää ihan punkia vaan "punk-sävytteistä mollipoppia" (sanoo Wikipedia). Ensimmäinen kosketukseni taisi olla Punk'n'roll-kasetti, jolla oli mm. Apiksen Päivästä toiseen ja Tehiksen Ulkona ja kaikkea ihan huippiksen hienoa musiikkia. Se jos mikä on nostalginen kasetti minulle, kuuntelen sitä vieläkin aina joskus.

Yhtäkkiä tunnen itseni tosi vanhaksi.

Day 06 - A song that reminds of you of somewhere

En nyt tiedä oikein mitä mieltä olisin Pinkistä. Vai miten se kirjoitetaan, P!nk? No kuitenkin. En mitenkään inhoa saati vihaa Pinkin musiikkia, mutta en erityisesti rakastakaan. Tästä kappaleesta tykkäsin kuitenkin ainakin silloin joskus pari vuotta sitten, kun se oli uusi, ja kyllähän tuo kertsi rokkaa vieläkin. Tätä kuitenkin soitettiin silloin radiossa tooosi paljon ja samaan aikaan myös matkustelin työn puolesta auton kyydissä tooosi paljon, joten tämän kuuleminen palauttaa minut aina sinne pimeään talveen auton takapenkille. Ja kuten kaikkiin näihin muistoihin, tähänkin liittyy yksi ihku poika, joka teki niistä reissusta todellakin vaivan arvoisia.

Pink - So What

Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan

Katselin eilen Teeman Punklandia-sarjan ensimmäisen osan digiboksiltani. Se herätti minussa yllättäin monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Kuuntelinhan itsekin teiniangstissani punkia, eli lähinnä Sex Pistolsia ja sen aikakauden kotimaista tuoretta punkia. Se oli aikaa, jolloin ilmoille pompsahteli Tehosekoitinta ja Apulantaa ja Karkkiautomaattia ja mitä näitä oli. Apulantakaan ei kuulostanut vielä siltä miltä se tänä päivänä kuulostaa. Punkin aika oli kyllä oikeasti jo ennen minun syntymääni. Olin vasta äidin kohdussa, kun Johnny Rotten lähti Sex Pistolseista. Minulla oli teini-iässä pilottitakki ja maihari(n kaltaise)t, mustaa kynsilakkaa, pääkallokaulakoru ja -sormuksia, värjäsin hiukseni mustiksi ja kuuntelin jotain heviörinää (kunnes käännyin kukkaislapseksi ja heiluin ja huojuin jossain siinä välimaastossa).

Jokainen sukupolvihan on omalla tavallaan aina kapinoinut vanhempiaan ja yhteiskuntaa vastaan. Enhän minä toki omaa tyyliäni tai musiikkimakuani sen perusteella valinnut, että millä nyt kapinoisin vanhempiani tai auktoriteetteja vastaan. Sitä paitsi se olisi ollut aika vaikeatakin, kun äitini on tykännyt aina hyvin paljon samanlaisesta musiikista kuin minä. Tosin oli minulla se lyhyt death tms. metal -vaihe, josta en kyllä ihan rehellisesti tykännyt itsekään. Piti vaan purkaa jotain angsteja. Isä taas ei koskaan sano musiikkiin juuta eikä jaata. Pukeutumiseenkaan ei vanhemmiltani koskaan tullut poikkipuoleista sanaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna sain kyllä olla todella vapaasti oma itseni ja toteuttaa teiniyttäni. Ei meillä muuten ollut mitään kotiintuloaikojakaan koskaan. En ainakaan muista. Ilmeisesti meihin luotettiin niin paljon, vaikka ihan aina emme kyllä tainneet olla sen luottamuksen arvoisia. Mutta ei siitä nyt sen enempää. Joka tapauksessa kapinahenkeä oli ilmassa.

Rupesin kuitenkin miettimään, että millä ihmeellä nämä nykyteinit sitten oikein kapinoivat vanhempiaan vastaan? Mitä aseita niillä voi oikein enää olla, kun vanhemmat ovat jo niin punk ja rock eikä ole ollenkaan ihmeellistä jos äidillä tai isillä on tatuointeja ja lävistyksiä ja kaikki päihteetkin on jo niin nähty. Siis onko nyt niin, että tämä tosi-tv/haluan julkkikseksi-pissistely on nyt sitten nuoren sukupolven kapinointia? Ollaan sitten niin tosi erilaisia kuin omat vanhemmat ja eletään tai halutaan elää jotain omituista pintaliito- ja pinnallista elämää (nyt sitten yhtään yleistämättä, mutta oletteko huomanneet muotiblogien maihinnousun?) ja kuunnellaankin vielä niin älyttömän huonoa musiikkia. (Tämä on objektiivinen mielipiteeni). Kun ne tietää, että me ei tykätä siitä musiikista. Eikä hyväksytä tai ymmärretä sellaista elämäntapaa. Tulevat sukupolvet kapinoivat olemalla superkonservatiivisia? Vai onko sittenkin niin, että me muutumme vanhemmiten konservatiivisemmiksi (en myönnä), jotta nuoriso voi taas olla radikaaleja meihin muumioihin verrattuna?

Katselin muutama päivä sitten H&M:ssä Sex Pistols -kangaskassia. Hypistelin sitä kädessäni hetken aikaa, mutta jätin ostamatta, niin kiva kuin se olisi ollutkin, koska jotenkin se vaan olisi tuntunu niin väärältä. Ostaa nyt Sex Pistols -kassi Hennesiltä. Johnny Rottenkin varmaan olisi kääntynyt haudassaan, jos olisi kuollut. (Ja samassa hän meni ostamaan sen kassin?)

Day 05 - A song that reminds you of someone

Ykkösellä tuli tänään ennen Gilmoren tyttöjä ihastuttava dokumentti vanhasta nuoresta parista. Tuulikki ja Lasse olivat tavanneet sota-aikana, mutta sitten oli tullut mutkia matkaan ja molemmat olivat menneet tahoillaan naimisiin ja sittemmin jääneet leskiksi. 60 vuoden tauon jälkeen he tapasivat toisensa uudestaan, rakastuivat ja menivät naimisiin. Sitä aina kuulee tuollaisia tarinoita, mutta ei sellaista usko tapahtuvan oikeassa elämässä. Tai minun elämässäni ainakaan. (No mitäpä minä siitä tiedän, enhän ole vielä kahdeksankymppinen).

Speaking of which...

The Doors - Take it as it Comes

45 vuotta vielä?

Day 04 - A song that makes you sad

Jos joku kappale tekee minut silleen ahdistuneella tavalla surulliseksi, niin se menee suoraan inhokkilistalleni. Esimerkiksi Varpunen jouluaamuna tai Maan korvessa kulkevi lapso-o-se-en tie kuuluvat kyseiselle listalle enkä ollenkaan kestä noiden kappaleiden kuulemista. (Erityisesti Mymskälle tiedoksi, että tämä on se pikantti ominaisuuteni, mitä minun yhden entisen ystävän mielestä pitäisi käsitellä jonkun ammattiauttajan kanssa. Mutta kun en tahdo. Luulen, että siinä on matopurkki, jonka kantta ei kannata mennä avaamaan. Sitä paitsi minun ei ole pakko kestää kuunnella Varpusta jouluaamuna tai mitään ahdistavia slovareita. Minä olen ihan hyvä näin ja muut saavat kuunnella noita musiikkeja jossain muualla kuin minun läheisyydessäni.)

Tämä kappale saa minut surulliseksi, johan se nimensäkin mukaisesti on surullinen laulu, mutta silleen hyvällä tavalla surulliseksi. Sellaisella melankolisella tavalla, josta minä tykkään ja joka ei ahdista minua ollenkaan. Kaiken lisäksi tätä kuunnellessa tulee vähän ikävä sitä yhtä kaunista, mutta oi voi niin nuorta...

Oasis - Sad Song

♪♫♪ Where we're living in this town
The sun is coming up and it's going down
But it's all just the same at the end of the day
And we cheat and we lie
Nobody says it's wrong so we don't ask why
Cause it's all just the same at the end of the day ♫♪♫

No niin. Nyt täytyy kuunnella perään jotain iloista. Tänään ei ole aikaa eikä paikkaa melankolialle.

Ps. Miten tänne Bloggeriin ei nykyisin mahdu enää kuin joku ihan sairaan pieni videoruutu? Vaikka laitoin tuonkin tosi pienenä, niin silti siitä jää osa jonnekin reunan alle piiloon. Ainakin Chromella katsottuna.

Day 03 - A song that makes you happy

Tämä oli siinä mielessä helppo, että ei tarvinut kahta kertaa miettiä keiltä valitsisin biisin tähän. Ainut vaikeus oli vain päättää minkä niistä biiseistä, koska tulen niistä melkein jokaisesta iloiseksi.

Jaakko & Jay - Walls & Bars

♫♪♫ I'm small I like to sing about the small things
I'm alive I like to sing about my friends
I'm poor I like to sing about the rich folk
I'm gone I like to sing about distances ♪♫♪

(Kaikki mukaan!)

Crazy for you

Nyt on kyllä pakko tulla tänne vähän avautumaan ennen kuin alan hyperventiloida tai jotain.

Törmäsin äsken Facebookissa ihan sattumalta Teinirakkauteeni. Siihen poikaan, jota ennen ei kukaan ollut saanut jalkojani tutisemaan sillä tavalla enkä ole ihan varma onko sen jälkeenkään. (No on toki, mutta kuitenkin eri tavalla). En siis ikinä ollut minkäänlaisessa suhteessa tämän tyypin kanssa, mutta rakastin häntä palavasti useamman vuoden ajan. Ja näköjään se vieläkin potkaisee. Melko lujaa.

Olen vähän pettynyt, että se on leikannut ne ihanat pitkät kiharansa ja näyttää nyt enemmän ihan tavalliselta keski-ikää lähestyvältä (huom! vain lähestyvältä) mieheltä. Mutta ne kasvot on kyllä ihan samat. Ja ne silmät. Aivan uskomattoman ihanat. Ja se hymy. En kestä. Facebookista kävi myös ilmi, että se on nykyisin ihan kunnollinen työssä käyvä ihminen, ettei se asu tällä hetkellä Tampereella ja että sen parisuhdestatus on single...

Mites tästä nyt pitäisi taas päästä yli? Kysyn vaan.

Ps. Taidan omistaa tuon viidennen päivän biisin tälle hepulle. Ehkä se ansaitsee sen.

Pps. Lisäksi Facebook rupesi vittuilemaan minulle. Se kehottaa minua lähettämään viestin sille, joka ei siihen edelliseenkään koskaan vastannut. Kehottaisi mieluummin lähettämään viestin tuolle Teinirakkaudelle. Sen voisin vaikka tehdäkin. (Näin paljon minäkin opin. Heti valmis lyömään päätä uudestaan seinään.)

Day 02 - Your least favorite song

Tämäkin oli tosi vaikea, koska minulle on inhokkibiisejä vähintään yhtä paljon kuin niitä lemppareitakin. Voi voi, tästä tulisi kilometrin mittainen kirjoitus, jos avautuisin kaikesta paskasta musiikista. Mieleni teki esimerkiksi ihan älyttömän paljon laittaa tähän se Lady Gagan Alejandro, jonka kuullessani minun tekisi mieli repiä aivoni korvien kautta pihalle. Tai joku SIGin kappale tai se "ei väli pöytien lie pitkäkään" (en tiedä sen biisin nimeä) tai Pikkuveli joko alkuperäisenä tai PMMP:n versiona. Tai jotain Madonnan nykyrenkutusta tai Trooperin tai jotain suomiräppiä tai se vihonviimeinen Joutsenlaulu!!! Mutta päädyin tähän. Joka muuten vain linkkinä tällä kertaa, koska jotain rajaa sentään.

Kaija Koo - Kuka keksi rakkauden

En tunne kovin perusteellisesti Kaija Koon tuotantoa (mutta riittävän hyvin tietääkseni, että se on kamalinta mitä maa päällään kantaa), koska aivoni tuhoutuvat joka kerta kuullessani sitä, joten en ole varma onko tämä huonoin kappale kyseiseltä tsigulta. Valitsin biisin melko randomina, koska en todellakaan ruvennut tekemään tutkivaa journalismia Youtubessa.

Olen pahoillani.