Help! Beware! Criminal!

Kirjailija Päivi Alasalmi puolusti koulukiusattua lastaan ja sai syytteet kunnianloukkauksesta, näpistyksestä ja vahingonteosta. Alasalmen metodit olivat ehkä hiukan kyseenalaiset, mutta ymmärrän toki äidin epätoivon ja vihan, josta potkulaudan paiskominen ikkunaan ehkä kumpusi. Tämä maailma on paha ja lapset ovat toisilleen julmia. Monesti myös vanhemmat ummistavat silmänsä lastensa teoilta.

Alasalmi todennäköisesti oli aivan oikealla asialla, koska lehtijutun mukaan kiusaamista oli jatkunut kolme vuotta eikä lapsi enää ole halunnut lähteä edes kouluun. Suhtaudun kuitenkin lievällä varauksella tällaisiin raivokkaisiin äiteihin, koska olen henkilökohtaisesti joutunut näkemään ja kokemaan homman nurjan puolen. Mietin, miten paljon voin tästä kertoa ilman, että tulen ihan kokonaan tunnistetuksi, jos joku tapauksen tunteva täällä sattuu poikkeamaan...

Ala-asteella ollessani sattui sellainen välikohtaus, jossa jouduin ystäväni kanssa syytetyksi koulukiusaamisesta vain siksi, että olimme olleet vieressä, kun tämä "kiusaaminen" oli tapahtunut. Se varsinainen kiusaaminenkin oli suunnilleen yksi lause, jonka kyllä ymmärrän loukkaavaksi ja jonka koulukaverini olisi voinut jättää sanomatta, mutta kaikesta huolimatta kärpäsestä tehtiin härkänen. Loukkauksen kohteena ollut alempiluokkalainen oli kertonut kotona, että häntä kiusattiin koulussa, jonka jälkeen helvetti olikin irti. Lapsen äiti yhytti minut ja ystäväni koulun pihalta, alkoi sättiä ja huutaa meille tapahtuneesta sekä vielä mainitsi tällä "kiusatulla" olevan vanhempia ja isompia veljiä. Tämän maininnan tarkoitusperää ei tokikaan suoraan sanottu, mutta väittäisin sen kuulostavan uhkaukselta. Tämä alkuperäisen loukkauksen lausunut koulukaverimme ei edes ollut läsnä tässä tilanteessa, vaan minä ja ystäväni kuuntelimme alempiluokkalaisen lapsen äidin raivokohtausta siinä ilman, että olimme oikeasti tehneet tai sanoneet tälle lapselle yhtään mitään ikävää.

Jotta tarina ei olisi päättynyt tähän, niin tämä alempiluokkalainen vieläpä sepitti jälkeenpäin parin kaverinsa kanssa uskomattomia tarinoita siitä, kuinka me olimme myös tönineet ja seuranneet heitä. Kaikesta seurasi rehtorin puhutteluita ja en muista enää, josko mahdollisesti olimme jopa jälki-istunnossa syystä, että olimme törkeästi kiusanneet pienempäämme. Toki myös tämän alempiluokkalaisen äiti sai rehtorilta tiukkasävyisen käskyn pysyä poissa koulun pihalta lapsia uhkailemasta, mikä lämmitti sorrettua mieltäni edes vähän.

Olen selkeästi yhä jossain määrin katkera tästä tapahtuneesta, vaikka en kovin usein asiaa ajattelekaan. Kuitenkin asian palatessa mieleeni, kuten nyt tästä Alasalmen tapauksesta luettuani, jostain kumpuaa aina sellainen hiljaisesti kumiseva viha. Olin niin pieni ja arka silloin, etten osannut itseäni puolustaa. Katkeruuteni kohdistuukin ehkä eniten silloiseen luokanopettajaamme, joka tuntui menevän suoraan tämän "kiusatun" puolelle yrittämättä edes ymmärtää tai puolustaa meitä hyvinkin kilttejä tyttöjä, jotka hänen olisi luullut tuntevan paremmin. Koulumme rehtori oli onneksi lämminsydäminen ihminen ja ymmärsi, ettei kokonaisuus tainnut olla sellainen kuin syyttäjä syytti.

Tämä vain tämmöisenä opettavaisena tarinana kaikille vanhemmille, että kannattaa aina tutkia ennen kuin lähtee hutkimaan. Niin paljon kuin sitä lastaan rakastaakin.

Kids for sale

Olenkin miettinyt, että pitäisikö hommata omia lapsia. Nyt ne olisivat alennuksessa Stockmannin verkkokaupassa!

You're so far past the line, you can't even see the line. The line is a dot to you.

Tällainen pikkujuttu, joka on alkanut häiritä minua päivä päivältä enemmän. Vielä töissä ollessani huomasin, että Outlookini teki sitä, ja sen jälkeen olen kiinnittänyt yhä enemmän ja enemmän huomiota ihmisiin, jotka myös tekevät sitä.

Siis kun kirjoitetaan päivämäärä numeroina, kuten vaikkapa tänään on 17.3., niin ihan tosi, sen kuukauden peräänkin kuuluu laittaa piste! Mikä ihmeen muoti-ilmiö tämä nyt on, että yhtäkkiä on alettu kirjoittaa päivämäärä niin, että vaikkapa 17.3 tapahtuu jotakin? Ei se ole seitsemästoista kolme vaan seitsemästoista kolmatta. Ei se piste ole mikään välimerkki, joka vain erottaa päivän ja kuukauden toisistaan, kuten vaikka kellonajassa erotetaan tunnit ja minuutit toisistaan. Niillä pisteillä on oikeasti joku merkitys!

Tämä ongelmahan on nyt hiukan kärpäsenkakkaa isompi (riippuen tietysti fonttikoosta), mutta silti se on ruvennut häiritsemään minua tässä viime aikoina. Kiitos, kun sain avautua!

Ps. Kuka tietää, mistä otsikko on?

Avoin kirje koiranomistajille

Hei sinä koiranomistaja!

Mikä siinä on niin vaikeata kerätä niitä koirien jätöksiä tuolta luonnosta samalla, kun se kakkahäntäsi käy hotelli helpotuksessa? Kissojen omistajat tekevät sitä monta kertaa päivässä, eli siivoavat lemmikkinsä lopputuotoksen. Olkoonkin, että se tapahtuu kotioloissa. Jos kissa taas kulkee villinä vapaudessa, niin silloinkin se peittää jätöksensä, toisin kuin koira. Ja koska jätösten peittäminen ei ole koiralle luonteenomaista, niin siinä vaiheessa vastuu siirtyy sinulle, oi koiranomistaja.

Varsinkin talvella sinun pitäisi kiinnittää erityistä huomiota koirasi kakkojen keräämiseen. Mikään ei ole ällöttävämpää kuin kevätauringon sulattamat kinokset, joista alkaa valua niitä haisevia ja vetisiä kakkakikkareita jalkakäytäville ja kävelyteille. Kun se kinoksen reuna, johon olet Rekku-Petterisi kakattanut ja jättänyt kakan keräämättä, kevään tullen sulaa, niin se reuna onkin yllättäin keskellä jalkakäytävää. Kaupungin kadut ovat tähän aikaan vuodesta kuin miinakenttiä. Ja mietipä, että joku ihminen ne kadut joutuu siivoamaan. Joku muu kuin sinä, hyvä koiranomistaja. Ellet sitten satu olemaan töissä jossain huoltoyhtiössä tai kaupungin katujen kunnossapidossa.

Jos sinä koiranomistaja siellä nyt ajattelet, että ei sinun pienen Rekku-Petterisi jätökset mitään haittaa, ne ovat niin pieniä ja haisevatkin ruusuille, niin mietipä sitä, että Suomessa on yli 600.000 koiraa. Jos kukaan ei keräisi koiriensa jätöksiä, niin tänne ilmestyisi joka päivä miljoonia koirankakkoja ympäri katuja ja peltoja ja metsiä. Ja vuodessa niitä koirankakkoja tulisi jo satoja miljoonia, jos ei jopa miljardeja. Ja vuosisadassa niitä tulisi niin paljon, että me kaikki hukuttaisiin täällä koirankakkaan!!!

Nyt sinä siellä argumentoit, että pahemmin ihmiset sotkevat kaupunkia kuin koirat. Kadut ovat täynnä roskia, joita ihmiset sinne heittelevät, ja koirien kakat sentään maatuvat. No kuulepas argumentoija. Jos minä astun, sanotaan nyt vaikkapa tupakka-askin päälle, niin se ei tarraudu eikä leviä kenkäni pohjaan ja ala haista siellä kuvottavan pahalle. Itse asiassa tupakka-askin päälle astumisesta ei aiheudu yhtään mitään seurauksia minulle. Tai minkään muunkaan roskan. Paitsi koirankakan.

Niin että mitenkäs olisi? Sovittaisiinko, että tästä hetkestä eteenpäin ottaisit joka kerta lenkille mukaan koirankakkapussin ja siivoaisit sen karvaisen hännänheiluttajasi jäljet? Minä en tiedä missä niitä tämän ydinjätteen kaltaisen tuotoksen loppusijoituspaikkoja on, mutta etköhän sinä tiedä, koiranomistaja. Joten kiikuta se jäte sitten sellaiseen, kiitos.

Ystävällisin terveisin Tiina, miinakentältä selviytynyt

Fear the voices you hear today

Minä en ole koskaan pelännyt mitään mörköjä tai kummituksia. En pienenä enkä isonakaan. En pelkää yliluonnollisia asioita. Uskon, että kaikelle yliluonnolliselle on luonnollinen selitys. Me ihmiset emme vain niitä pysty ymmärtämään, koska maailmankaikkeudessa on niin paljon kaikkea, mistä meillä ei ole aavistustakaan. Onhan se sentään nimeltäänkin maailmankaikkeus.

Sen sijaan minä pelkään todellisia asioita. Pelkään sekopäitä ja sotia ja luonnonkatastrofeja. En siinä mielessä, että aktiivisesti vapisisin pelosta ulkona kävellessäni, mutta saatan menettää yöuneni näiden asioiden takia. Samasta syystä varmaankin fantasia ei kiinnosta minua laisinkaan, vaan luen kaikkein mieluiten elämäkertoja tai tarinoita, joihin pystyn samaistumaan edes jossain määrin. En taida olla ainakaan taipuvainen eskapismiin.

Silloin kun Thaimaassa oli se kaikkien muistama tsunami, niin seurasin aluksi uutisia herkeämättä sekä televisiosta että internetistä. Joka puolella puhuttiin kuolleista taukoamatta ja näytettiin kuvia ruumispusseista. Satuin jopa näkemään netissä vahingossa (vai uteliaisuuttani?) yhden kuolleen naisen, jonka turvonneet kasvot kummittelevat yhä mielessäni. Ahdistuin todella paljon enkä enää meinannut uskaltaa nukkua yöllä. Oli pakko vetäytyä uutispimentoon ja sulkea silmänsä maailman kamaluuksilta. Sama saattaa olla muutaman päivän sisällä edessä tässä Japanin tapauksessakin. Minullehan se on täällä helppoa toisin kuin niille, jotka elävät siellä katastrofin keskellä.

Samanlaisia pelkotiloja sain aikanaan, kun luin Väinö Linnan Tuntemattoman Sotilaan (tai tarkemmin sanottuna sen sensuroimattoman Sotaromaanin). Luin kirjaa läpi yön enkä pystynyt lopettamaan ennen kuin olin aivan sippi. Eläydyin niin suuresti siihen miten panssarivaunut vyöryivät rintamalla ja tykit paukkuivat, että en enää uskaltanut sammuttaa valoja, kun olisi pitänyt käydä nukkumaan. Vasta kun Aamulehden jakaja kolisteli rapussa ja tajusin, että maailma pyörii ihan normaalisti seinieni ulkopuolella huolimatta siitä mitä pääkopassani tapahtuu, uskalsin sulkea silmät ja nukahtaa.

Joskus jossain oli kysymys, että kumpi on pelottavampaa, näkeminen vai kuuleminen? Kysymyksen ohessa oli hauska demonstroiva video siitä, miten kauhuelokuvassa on pelottavampaa joku jossain, jota emme näe, kuin itse kummituksen näkeminen. Valitettavasti en vaan enää löydä sitä videota mistään. Mutta jos miettii omaa elämäänsä, kumpi on pelottavampaa: nähdä makuuhuoneessa jotain pelottavaa vai kuulla makuuhuoneesta jotain, josta ei tiedä mikä se oli? Minulle asioiden näkeminen on ehdottomasti pelottavampaa.

Kuva: Natalie Dee

Here comes the sun

Vaikka Tampereella satoikin viime yönä tiskirätin kokoisia lumihiutaleita ja nytkin taitaa tulla räntää, niin siitä huolimatta emme tingi siitä, että kevät on tulossa.

Siksipä olikin aika ottaa taas Bärtil pois talviunilta ja asettaa se ikkunalaudalle ihmettelemään maailmaa.

Rönsyliljat halusivat väkisin tulla mukaan kuvaan.

Tällä hetkellä tuossa purkissa ei näkyvästi kasva kuin sammalta, mutta katsotaan ja toivotaan, josko se kärpäsloukkukin sieltä vielä nousisi.

Viime vuonnahan Bärtil oli lähtenyt itsekseen kasvamaan jo jääkaapissa, mutta silloin taisinkin venyttää talvilepoa lähes kuukautta pidemmälle kevääseen. Tänä talvena laitoin sen jo heti joulukuun alusta lepäilemään ja hibernaation kestohan on sen noin 3 kk.

You are beautiful, you are glorious, now you're covered in loser dust

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää kaikille!

Minusta on jotenkin surullista, että tämä naistenpäivä tuntuu olevan kovin vaikean oloinen asia osalle naisista. Vähän niin kuin kiitosten tai kehujen vastaanottaminen. Vähättelyn kautta. Olisiko siinä peiliin katsomisen paikka? Sen sijaan, että arvostettaisiin naisten tekemiä uhrauksia ja saavutuksia kautta historian, asiaa lähestytään sillä iänikuisella kysymyksellä: "Koska on miestenpäivä?" Vähän niin kuin nollataan koko naistenpäivä, koska miehillä ei ole omaa vastaavaa päivää. Sama keskustelu 8.3. joka vuosi. Yhtään miestä en ole tavannut, jolla olisi ongelma naistenpäivän kanssa.

On niin helppo tuudittautua siihen omaan tasa-arvon ja hyvän olon tunteeseen, kun elää 2010-luvulla Suomessa. On helppo unohtaa ne kaikki maailman naiset, jotka elävät tänä päivänäkin nyrkin ja hellan välissä. On myös helppo unohtaa, ettei meidän isoäitimme eivätkä äitimmekään ole aina eläneet näin(kään) tasa-arvoisessa maailmassa kuin tänä päivänä.

Tämän päivän Suomessa naisen pahin vihollinen taitaa olla nainen itse. Naisilla tuntuu olevan kauhea tarve alentaa itsensä, tai ainakin kanssasisarensa. Jos joku suomalainen nainen menestyy, niin ehkä sitä on vähäsen pakko kuitenkin dissata. Eikä se nyt taatusti ainakaan syystä ole menestynyt, tai omilla ansioillaan. Mietitään nyt vaikka Sofi Oksasta. Puhdistus on voittanut kotimaassa Finlandia- ja Runeberg-palkinnot, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, ranskalaisen Prix Femina étranger-palkinnon sekä Euroopan kirjallisuuspalkinnon. Ja mistä meillä keskustellaan? Siitä, kun Sofi on niin ruma ja ihan kauheat hiukset ja ihan kaamee femakko ja lesbokin vielä (joka muuten on naimisissa miehen kanssa). Niin mitä väliä sillä on, miltä naiskirjailija näyttää? Eivät ne mieskirjailijatkaan mitään kaunokkeja ole, mutta taatusti heidän saamiaan palkintoja oltaisiin arvostettu enemmän.

Ja ihan vaan tiedoksi, siskot, että kansainvälistä miestenpäivää on vietetty maailmalla 19.11. jo vuodesta 1999 alkaen. Vuosina 2008-09 mm. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat ottaneet virallisesti tuon päivän kansainväliseksi miestenpäiväksi. Toivon todella, että Suomi tulee pian perässä, niin vältyn katkaisemasta verisuonen päästäni seuratessani tätä jokavuotista debattia aiheesta. Ja ihan siksikin, että suurin osa miehistä sen ansaitsisi. Kuten suurin osa naisista ansaitsee naistenpäivänsä.

Minusta jokaisen naisen, joka vähättelee naistenpäivän merkitystä, tulisi hävetä.

What are you waiting for, a certain shade of green?

Nyt on pakko vähän kehua Indiskan asiakaspalvelua! Olin eilen ostamassa verhoja (2 kpl) Indiskasta. Tarkoitukseni ei ollut ostaa verhoja, vaan niitä turkasen sohvatyynyjä, mutta edes Indiskan laaja valikoima ei jotenkin vain sopinut mielihaluihini eikä sohvani väritykseen. Mielihaluni ovat jotain pehmeää ja pörröistä, mutta samalla suurta ja jämäkkää. Ja sohvan väritys on kanerva.

No joka tapauksessa, palataan niihin verhoihin. Ne olivat siis impulssiostos ja kiikutin ne innoissani kassalle. Kassaneiti avasi suunsa ja aloitti, että hänen on nyt kerrottava jotain näistä verhoista... Olin hetken kauhusta kankea ja kävin jo mielessäni läpi kaikenlaista verhojen synkästä historiasta tai mahdollisesta hankalasta ylläpidosta, kunnes myyjätär ystävällisesti kertoi, että heillä alkaa huomenna alennusmyynti, jonka seurauksena kaikki verhot ovat -20%. Koska olin niin lähellä alennusmyyntiä ostamassa niitä verhoja, niin hän ei voinut olla kertomatta minulle tilanteesta, mutta ei myöskään voinut myydä niitä alehinnalla vielä eilen. Niinpä hän tiedusteli, josko haluaisin tulla ostamaan verhot vasta huomenna (eli tänään). Tietysti halusin, joten hän laittoi verhot sivuun nimelläni varustettuna. Ja josta (sieltä sivusta) kävin ne äsken noutamassa.

Nyt olen sitten kahta verhoa rikkaampi (kaikki kaunis rikastaa elämää) ja lähes 8 euroa vähemmän köyhä kuin eilen olisin ollut, ilman tämän Indiskan myyjättären puuttumista asiaan. Myyjän toiminta oikeasti ilahdutti päivääni eilen. Samoin kuin Pancho Villan jotenkin sulkun miespuoleisen tarjoilijan, joka tuntui olevan pihalla kuin lumiukko (kun laskun loppusumma oli tasan 10 euroa, tyyppi sanoi "kympsä" ja kun hän antoi minulle vaihtorahan takaisin ja sanoin kiitos, niin tyyppi sanoi "samoin"). Mutta se on jo oma tarinansa ja sohvatyynyjä minulla ei edelleenkään ole.

Keksin muuten vitsin, kun katselin eilen illalla Mariaa! televisiosta: Miksi Suomen maaseudulla näkyy nykyisin enää niin harvoin heinäseipäitä? Koska Matti Vanhanen on niellyt ne kaikki.

The end is the beginning is the end

Norppaprojektin ensimmäinen päivä on lähtenyt takkuillen käyntiin. Söin jonkun Kariniemen ällöttävän kanakorin, joka oli varmaan ravintoarvoltaan yhtä hyvä kuin maultaankin. Ongelmahan tässä kohtaa on tietysti se, että olen maailman laiskin kokki, joten ostan mieluummin valmista syötävää, jota ei tarvitse kuin lämmittää. Pitäisi varmaan ruveta jollekin salaatti- ja kaurapuurolinjalle, joka ei ylitä vaativuus-/vaivasuhteessa kriteerejäni. Myöskin Oscar-valvojaisista, jotka luonnollisesti päättyivät nukahtamiseen, on vielä jäänyt naposteltavaa, joka on pakko syödä loppuun.

Olen kylläkin kävellyt tänään paljon, koska kävin Ikeassa. Siellä tulee käveltyä paljon, vaikka menisi vain "nopeasti läpi", koska se on niin loputtoman suuri. Toki siellä on niitä oikopolkuja, mutta tänään en käyttänyt niitä, vaan menin koko reitin. Jossain vaiheessa pelkäsin jo jääneeni johonkin ikuiseen Ikea-luuppiin, kun nuolet lattiassa vain jatkuivat ja jatkuivat eikä loppua näkynyt. Lopulta pääsin kuitenkin ulos sieltä.

Meinasin ensin syödä Ikeassa niitä kuuluisia lihapullia, joita en ole maistanut vielä koskaan, mutta ilmeisesti ne lihapullat eivät tulekaan muusin kanssa, vaan joko kokoperunan tai ranskanperunoiden? Mitä ihmettä?! Mikä pettymys! Olen aina kuvitellut, että lihapullat syödään perunamuusin kanssa. Kokoperuna! Blah!

Ikeasta saaliikseni jäi vain yksi neulottu viltti (joka on ihana sekä lämmin) ja kynttilöitä. Olen syvästi pettynyt Ikean sohvatyynyjen valikoimaan. Tosi tylsiä ja rumia tyynyjä. Päällimmäisenä tarkoituksenani oli siis käydä ostamassa pari kivaa tyynyä sohvalleni, mutta pah. On mentävä jonnekin muualle. Jonnekin, jossa kaikki ei näytä niin ruotsalaiselta. Älkääkä vaan ehdottako, että alkaisin ommella itse. Hah hah hah haa...

Kukka

Mustaa ja valkoista #61