14. building

Rautatieaseman tornin toisen puolen kello on pysähtynyt! Omg! Onneksi se on sen väärän puolen kello, josta minä en koskaan katso aikaa.

12. texture

Tamperelaista mukulakivitekstuuria.

11. letter

Letter voi tarkoittaa useampaakin asiaa (paras vaihtoehto oli pokstaavi, joka sanakirjassa mainittiin), tämän kuvan tapauksessa se tarkoittaa kirjainta N.

Nämä "kesäkelit" masentavat niin, ettei oikein huvita edes näpsiä kuvia. Ehkä tää tästä.

8. lunch

Tiskivuoren päihittämisen ja bodypumpin välissä täytyy täyttää itseään jollakin. Tämä on viikon ainoa päivä, kun syön kotona ja kattaus on sitten sen näköinenkin.

7. garden

Jos nyt ei aivan puutarha, niin Koskipuisto kuitenkin.

Tämä kuva olisi sopinut tuohon eiliseen aiheeseen (chair) paremmin kuin nenä päähän, mutta valitettavasti kohtasin heidät vasta tänään. Vielä huvittavamman tilanteesta tekee se, että kuvan tuolit ovat lähes tismalleen samanlaisia kuin se tuoli, jonka kuva minun piti eilen oikeasti postata, mutta jonka skippasin sitten tuon vahinkolaukauksen vuoksi. Ympäri käydään, yhteen tullaan, vai miten se meni.

I'm punch drunk and I need to find a way back home

Kauas on tultu niistä ajoista, kun aloitin bloggaamisen. Aluksi yritin olla jopa mainitsematta paikkakuntaa missä asun, mutta nykyisin olen ihan avoimesti tamperelainen (ja ylpeä siitä). Olen myös ottanut kuvia kotikulmistani, jotka ovat jossain päin Kyttälää, ja laittanut niitä blogiin. Onneksi näillä kulmilla asuu muutama muukin ihminen, joten en aivan suoraan ole tunnistettavissa sen perusteella. Olen myös laittanut välillä "päivänasu" (luetaan päivä_nasu) -tyyppisiä postauksia, joiden perusteella minut olisi ehkä helpompi tunnistaa, jos joku muukin ei ostaisi vaatteitaan Indiskasta.

Aluksi tein vakaan päätöksen, että en halua tavata livenä ketään bloggaajaa. Haluan säilyttää ihmisillä mielikuvan kauniista, viehättävästä ja älykkäästä (?) bloggajaaminusta. Siitäkin on tullut lipsuttua rankalla kädellä. Aivan ensimmäinen bloggaaja, kenet tapasin, oli Annikki. Ensin mietin jonkinlaista huonoa tekosyytä, miksen pystyisi tapaamaan, mutta sitten oli sellaisia elämäntilanteita ja kaikkea, että en raaskinut kieltäytyä. Ja siitä on seurannut pelkästään hyvää. Ihana ystävä ja myöskin nykyinen kotini. Kun sen pään sitten sai auki, niin on tullut tavattua monia bloggaajia.

*alku on kirjoitettu aamupäivällä selvinpäin, loppu onkin sitten ihan ehtaa kännipostausta*

Tein tänään taas jotain uutta ensimmäisen kerran elämässäni ja kävin pienimuotoisessa blogimiitissä, jossa oli myös tyyppejä, joita en laske lähipiiri 2.0:kseni eli parhaiksi blogikavereikseni. Tapasin siis Oharin, Zepan, Kriisin ja Birdyn (kaksi ekaa niitä parhaita blogikavereita, kaksi jälkimmäistä vieraampia). Syötiin hyvin ja juotiin erityisen hyvin eikä surina päässäni ole vielä lakannut. Siis istupa itse seitsemän tuntia ravintolapöydän ääressä ehtymätön skumppalasi edessä ja yritä sen jälkeen olla selvinpäin. Eipä taida onnistua.

Tapaaminen oli oikein kiva, tosin harmitan itse itseäni, kun en osaa antaa toisille itsestäni riittävästi. Siis kun porukan puheliaimmat ovat ne, joita en varsinaisesti tunne, niin jättäydyn jonkinlaiseen statistin rooliin. Tuntuu, että muut keskustelivat älykkäitä ja syvällisiä (tai hetkittäin vähemmän älykkäitä) ja minä vain istuin ja hymyilin ja nyökyttelin. Siis viihdyin kyllä, mutta tuskin jätin itsestäni kovin syvää kosketuspintaa niille, jotka eivät minua entuudestaan tunteneet. Introverttiuteni on sitä luokkaa, että jos on useampi ihminen, joista käytännössä vain yksi on ollut minut kiinnostunut tapaamaan (koska muut eivät tunne ja Oharia ei lasketa, kun tapaillaan muutenkin), niin en vaan osaa tuoda itseäni tykö niille muille. Mutta se on oma vikani, ei niiden muiden, jotka ovat oikeasti ihan kivoja ihmisiä.

Koko lapsuuteni ja nuoruuteni trauma oli se, kun olin niin ujo, että istuin isommassa porukassa (= useampi kuin kaksi ihmistä) hiljaa ja vähänkään vieraammille en saanut sanaa suustani. Nykyisin en yleensä ole enää sellainen ja siksi ahdistun, kun huomaan taantuvani siihen tilaan joissain tilanteissa. Tämä varmaankin aiheuttaa sitten sen, että tulen aivan liian tietoiseksi itsestäni eikä se varsinaisesti auta rentoutumaan.

Ja nyt kun olen tällaisessa itsesensuurittomassa tilassa (= skumpissa), niin pistän julkaisten tämän kirjoituksen enkä jää viilaamaan. Häpeän sitten huomenna. Hei hei.

*publish*

6. chair

Ei se nyt mennyt ihan niin kuin ajattelin, mutta tämä kännystä löytynyt vahinkolaukaus on paljon parempi kuin se alkuperäinen kuva, jolla meinasin tähän päivän haasteeseen osallistua.

5. on the floor

Tällainen karvapallero tupsahti istumaan jalkoihini. Kuvan laatu ei ehkä ole paras mahdollinen, koska se on otettu liikkuvassa bussissa.

3. best part of your day

Tässä päivässä oli moniakin hyviä hetkiä, mutta ei niitä osaa valokuvalla esittää. Tilanteen ehkä havainnollistaa parhaiten tämä painauma, joka hymyilee minulle lattiasta työpöytäni vierestä. Näettehän?

1. self portrait

Ei varsinaisesti muotokuvaa itsestäni, mutta...

Lättäjalka laastareineen rantahietikolla.

Vilkutan teille kaikille varjokuvani kautta. Huomasin vasta kuvanoton jälkeen, että kauniisti repeytynyt retkihuopani on kuvassa hyvin edustettuna. Aurinko meni välittömästi pilveen, kun yritin ottaa uuden siistityn version kuvasta.

Kesä!