Kaunotar vilautti hanuria Kampissa:
Mitään en ainakaan tunnusta...
11. toukokuuta 2014
10. toukokuuta 2014
"Fitness on nykyään sitä, että sulla on kuvia sun perseestä ja puurosta"
Katselen Euroviisuja, mutta en jaksa mitään liveraportointia kuitenkaan. Viihdytän sen sijaan itseäni kommentoimalla Pakkotoistolta löytämääni listaa naisten kuntosalikulttuurista:
- Jokaisella pitää olla tosiaan se oma blogi, jonne alkaa ilmestyä 2 viikon treenauksen jälkeen FUCK YEAH TRAIN HARD MOTHERFUCKER NO EXCUSES BITCH -tyyppisiä sloganeita ja kuvia maitorahkasta
Mulla oli blogi jo silloin kun olin vielä pläski! Kuvia maitorahkasta myönnän laittaneeni joskus, kun sitä vielä yritin syödä. Sloganeista en ole varma, mutta olisihan tuo aika tiukka.
- Lähes jokainen teinityttö kertoo heti tavoitteekseen fitness-lavoille nousemisen.
No en ole teinityttö, joten sivuutan tämän. Enkä ole fitnesskään.
- Tärkeintä tuntuu olevan kireät treenivaatteet, mielellään Better Bodies -merkkiä. Ne jalassa sitten pyllistellään peilin edessä ja otetaan 100 kuvaa joista julkaistaan se jossa hanuri näyttää eniten "insert cock here" -tyyppiseltä.
Kireät treenivaatteet, hell yeah! Miten reisilihakset muuten erottuisivat? Better Bodiesia en kyllä ole ostanut enkä toivottavasti ostakaan. H&M ja Nike vaatettaa minut. Yhtään kuvaa hanuristani (rakastan tuota sanaa, koska pt:nikin käyttää sitä) en ole vielä ottanut, paitsi yhden sivukuvan osoittaakseni miten reiteni ovat nykyisin isommat kuin takapuoleni. Sitäkään en laittanut julkiseen jakeluun. Vielä... Haluatteko nähdä?
- Salille pukeudutaan seksikkäämmin kuin baariin. Miten ne kireät vaatteet edistää treeniä? Eikö ole hankalampi treenata kun kiristää, olen kuullut monta selitystä missä sanotaan että ne ovat "mukavampia". Millä tavalla mukavampia kuin collarit tai perusshortsit?
No... en tiedä. Laitan baariin yleensä hameen ja salille housut. Ei ne tosin kiristä. Hyvin joustavat. Tissini ovat kyllä treenivaatteissani hyvin edustettuna (ei tosin yhtä hyvin kuin Norjan Euroviisu-ehdokkaalla, joka parhaillaan tulee televisiossa), varsinkin kun yksi lempparitoppini yrittää kaikissa pullover-liikkeissä hilautua pikkuhiljaa alaspäin. Mutta pitääpä sitä jotain iloa miehilläkin olla.
- Sitten tosiaan kun on se saliharrastus aloitettu, niin on hyvä tekosyy julkaista perseestä niitä kuvia, 2 viikon jälkeen.
Ei edelleenkään.
- Jos joku mies kuitenkin jää kiinni peilin kautta perseen tiirailusta, tätä mulkaistaan vihaisesti. Ellei nyt tietysti satu olemaan joku komea metroseksuaali.
Olisin imarreltu. Kertaakaan en ole vielä huomannut sellaista tapahtuneen. Olen pettynyt.
- Painoa laitetaan liian vähän, ettei kasva liian isot lihakset, koska en siis halua mitään äijälihaksia.
Haluanpas. Hartiani ovat jo aika miehekkäät. Tai siis naiselliset.
- Treeni on usein munatonta hissuttelua ja liikkeitä tehdään hindulaisen lehmän rauhallisuudella, vapaita painoja karttaen.
Vitut.
- Bulkki on vieras käsite monelle, koska siis salillehan mennään "kiinteytymään" ja silloin pitää syödä pelkkää salaattia.
Kysyin taannoin pt:ltäni koska minun massakauteni alkaa? Ei kuulemma vielä ihan hetkeen. Huoh. Sitä odotellessa...
- Helvetinmoiset lisäravinnesatsaukset, on pilleriä ja purnukkaa ja niistä kuvia someen, ennen kuin mitään tuloksia on.
Nääh. Gainomax on mun purnukka. Bananas are for monkeys. (Oikeasti syön banaanejakin).
- Meikit lärviin ennen salia. Sitten jos joku äijä treenaa tosissaan apinanraivolla niin että kuuluu pientä huutoa välillä, niin saattaa saada näiltä lissuilta nyrpistelyä osakseen.
En koskaan ole ollut meikattuna salilla. Jopa suoraan töistä treeneihin mentyäni olen hinkannut ensin pukuhuoneessa meikit pois. Eikä se huuto haittaa. Huvitan itseäni ja mielikuvittelen aina minkälaisia ääniä ne tyypit (miehet tai naiset) pitävät sänkypuuhissa.
- Ne naiset sitten jotka treenaavat kovempaa, melko usein painottavat pelkkää kyykkyä ja perstreeniä ja laiminlyövät kädet ja yläkropan kokonaan. Ettei vain "vahingossa" kasva miesmäiset kädet tjsp.
Höpö höpö. Ei ole kyllä yhtään parempi vaihtoehto kuin ne miehetkään, jotka treenaavat pelkkää yläkroppaa ja unohtavat, että kyykätäkin voisi välillä. Kyllä kropan pitää olla sopusuhdassa.
Jätin listasta loput pois, koska ei niin kiinnosta turhat julkkikset eikä fitness-kisat. Ja johan tällä olikin mittaa.
- Jokaisella pitää olla tosiaan se oma blogi, jonne alkaa ilmestyä 2 viikon treenauksen jälkeen FUCK YEAH TRAIN HARD MOTHERFUCKER NO EXCUSES BITCH -tyyppisiä sloganeita ja kuvia maitorahkasta
Mulla oli blogi jo silloin kun olin vielä pläski! Kuvia maitorahkasta myönnän laittaneeni joskus, kun sitä vielä yritin syödä. Sloganeista en ole varma, mutta olisihan tuo aika tiukka.
- Lähes jokainen teinityttö kertoo heti tavoitteekseen fitness-lavoille nousemisen.
No en ole teinityttö, joten sivuutan tämän. Enkä ole fitnesskään.
- Tärkeintä tuntuu olevan kireät treenivaatteet, mielellään Better Bodies -merkkiä. Ne jalassa sitten pyllistellään peilin edessä ja otetaan 100 kuvaa joista julkaistaan se jossa hanuri näyttää eniten "insert cock here" -tyyppiseltä.
Kireät treenivaatteet, hell yeah! Miten reisilihakset muuten erottuisivat? Better Bodiesia en kyllä ole ostanut enkä toivottavasti ostakaan. H&M ja Nike vaatettaa minut. Yhtään kuvaa hanuristani (rakastan tuota sanaa, koska pt:nikin käyttää sitä) en ole vielä ottanut, paitsi yhden sivukuvan osoittaakseni miten reiteni ovat nykyisin isommat kuin takapuoleni. Sitäkään en laittanut julkiseen jakeluun. Vielä... Haluatteko nähdä?
- Salille pukeudutaan seksikkäämmin kuin baariin. Miten ne kireät vaatteet edistää treeniä? Eikö ole hankalampi treenata kun kiristää, olen kuullut monta selitystä missä sanotaan että ne ovat "mukavampia". Millä tavalla mukavampia kuin collarit tai perusshortsit?
No... en tiedä. Laitan baariin yleensä hameen ja salille housut. Ei ne tosin kiristä. Hyvin joustavat. Tissini ovat kyllä treenivaatteissani hyvin edustettuna (ei tosin yhtä hyvin kuin Norjan Euroviisu-ehdokkaalla, joka parhaillaan tulee televisiossa), varsinkin kun yksi lempparitoppini yrittää kaikissa pullover-liikkeissä hilautua pikkuhiljaa alaspäin. Mutta pitääpä sitä jotain iloa miehilläkin olla.
- Sitten tosiaan kun on se saliharrastus aloitettu, niin on hyvä tekosyy julkaista perseestä niitä kuvia, 2 viikon jälkeen.
Ei edelleenkään.
- Jos joku mies kuitenkin jää kiinni peilin kautta perseen tiirailusta, tätä mulkaistaan vihaisesti. Ellei nyt tietysti satu olemaan joku komea metroseksuaali.
Olisin imarreltu. Kertaakaan en ole vielä huomannut sellaista tapahtuneen. Olen pettynyt.
- Painoa laitetaan liian vähän, ettei kasva liian isot lihakset, koska en siis halua mitään äijälihaksia.
Haluanpas. Hartiani ovat jo aika miehekkäät. Tai siis naiselliset.
- Treeni on usein munatonta hissuttelua ja liikkeitä tehdään hindulaisen lehmän rauhallisuudella, vapaita painoja karttaen.
Vitut.
- Bulkki on vieras käsite monelle, koska siis salillehan mennään "kiinteytymään" ja silloin pitää syödä pelkkää salaattia.
Kysyin taannoin pt:ltäni koska minun massakauteni alkaa? Ei kuulemma vielä ihan hetkeen. Huoh. Sitä odotellessa...
- Helvetinmoiset lisäravinnesatsaukset, on pilleriä ja purnukkaa ja niistä kuvia someen, ennen kuin mitään tuloksia on.
Nääh. Gainomax on mun purnukka. Bananas are for monkeys. (Oikeasti syön banaanejakin).
- Meikit lärviin ennen salia. Sitten jos joku äijä treenaa tosissaan apinanraivolla niin että kuuluu pientä huutoa välillä, niin saattaa saada näiltä lissuilta nyrpistelyä osakseen.
En koskaan ole ollut meikattuna salilla. Jopa suoraan töistä treeneihin mentyäni olen hinkannut ensin pukuhuoneessa meikit pois. Eikä se huuto haittaa. Huvitan itseäni ja mielikuvittelen aina minkälaisia ääniä ne tyypit (miehet tai naiset) pitävät sänkypuuhissa.
- Ne naiset sitten jotka treenaavat kovempaa, melko usein painottavat pelkkää kyykkyä ja perstreeniä ja laiminlyövät kädet ja yläkropan kokonaan. Ettei vain "vahingossa" kasva miesmäiset kädet tjsp.
Höpö höpö. Ei ole kyllä yhtään parempi vaihtoehto kuin ne miehetkään, jotka treenaavat pelkkää yläkroppaa ja unohtavat, että kyykätäkin voisi välillä. Kyllä kropan pitää olla sopusuhdassa.
Jätin listasta loput pois, koska ei niin kiinnosta turhat julkkikset eikä fitness-kisat. Ja johan tällä olikin mittaa.
9. toukokuuta 2014
Know your enemy
Kävin eilen entisellä ja myös tulevalla pätkätyöpaikallani. Se on hirveän sääli, miten hurjan paljon tykkään niistä ihmisistä siellä (en tosin aivan kaikista, enhän sentään ole mikään jeesus) ja miten todella paljon inhoan sitä firmaa tällä hetkellä.
Sen lisäksi, että minua itseäni on tässä keväällä kohdeltu niin rumasti, etten edes tajua miksi olen menossa sinne taas (pitkä tarina, liikaa liikkuvia osia), tuntuu myös suurin osa vakityöntekijöistä voivan siellä huonosti. Osa haaveilee lähestyvistä eläkepäivistä, osa uudesta työpaikasta. Ja sitten on ne väliinputoajat, joiden eläkkeeseen on vielä pitkä aika, mutta jotka ovat jo liian vanhoja saadakseen uuttakaan työtä (koska ikärasismi).
Jotenkin kauhean surullista. Eikä työnantaja ilmeisesti osaa oikein katsoa peiliinkään. Mutta kuten omalla kohdallani sain aika karvaasti kokea, hyvää työntekijää ei todellakaan arvosteta. Halutaan, että työntekijä sitoutuu yritin arvoihin ja missioihin ja visioihin ja muuhun sanahelinään, mutta itse ei anneta takaisin juuri mitään. No se rahallinen korvaus toki, mutta se nyt on vähintä mitä voi odottaa.
Kenestäkään ei jää kuoppaa veteen, jos sormen ottaa pois vesilasista, mutta kyseisen työnantajan toiminta on kyllä todella lyhytnäköistä. Minulla ei ole asian kanssa suurtakaan ongelmaa (mitä nyt vähän vituttaa), koska olen luonteeltani aika hällävälisti, oman elämäni antti rokka ja melko omanarvontuntoinen (ehkä jopa harhaisella tavalla), mutta sitten on ne tunnollisemmat ihmiset, jotka sairastuvat burn outiin, koska heiltä vaaditaan enemmän mitä he pystyvät antamaan. Tai jos pystyvätkin, niin vaaditaan vielä vähän lisää. Ja vasta sitten palkataan apuvoimia, kun toinen on työkyvytön.
Ja mitä erääseen ihmiseen tulee... Hän voi olla esimieheni, mutta kunnioittamaan taikka arvostamaan itseään hän ei voi minua pakottaa. Se pitää ansaita.
Sen lisäksi, että minua itseäni on tässä keväällä kohdeltu niin rumasti, etten edes tajua miksi olen menossa sinne taas (pitkä tarina, liikaa liikkuvia osia), tuntuu myös suurin osa vakityöntekijöistä voivan siellä huonosti. Osa haaveilee lähestyvistä eläkepäivistä, osa uudesta työpaikasta. Ja sitten on ne väliinputoajat, joiden eläkkeeseen on vielä pitkä aika, mutta jotka ovat jo liian vanhoja saadakseen uuttakaan työtä (koska ikärasismi).
Jotenkin kauhean surullista. Eikä työnantaja ilmeisesti osaa oikein katsoa peiliinkään. Mutta kuten omalla kohdallani sain aika karvaasti kokea, hyvää työntekijää ei todellakaan arvosteta. Halutaan, että työntekijä sitoutuu yritin arvoihin ja missioihin ja visioihin ja muuhun sanahelinään, mutta itse ei anneta takaisin juuri mitään. No se rahallinen korvaus toki, mutta se nyt on vähintä mitä voi odottaa.
Kenestäkään ei jää kuoppaa veteen, jos sormen ottaa pois vesilasista, mutta kyseisen työnantajan toiminta on kyllä todella lyhytnäköistä. Minulla ei ole asian kanssa suurtakaan ongelmaa (mitä nyt vähän vituttaa), koska olen luonteeltani aika hällävälisti, oman elämäni antti rokka ja melko omanarvontuntoinen (ehkä jopa harhaisella tavalla), mutta sitten on ne tunnollisemmat ihmiset, jotka sairastuvat burn outiin, koska heiltä vaaditaan enemmän mitä he pystyvät antamaan. Tai jos pystyvätkin, niin vaaditaan vielä vähän lisää. Ja vasta sitten palkataan apuvoimia, kun toinen on työkyvytön.
Ja mitä erääseen ihmiseen tulee... Hän voi olla esimieheni, mutta kunnioittamaan taikka arvostamaan itseään hän ei voi minua pakottaa. Se pitää ansaita.
7. toukokuuta 2014
I'm sleeping my day away
Eipä sitä ennen huomannutkaan, miten äitienpäivää isketään verkkokalvoille jokaisesta mahdollisesta suunnasta, ennen kuin kyseinen päivä muuttui itselle täysin tarpeettomaksi. Sähköposti, televisio ja kadunvarret pursuavat mainoksia osta äidille sitä ja tee äidin kanssa tätä. Että terveisiä vaan markkinakoneistolle, olen nähnyt viime aikoina ihan hemmetin ahdistavia unia.
Äidistä puheenollen, ja myös LittleB:n pelkokirjoituksesta kummuten, aikanaan kävi ilmi, että meidän perheessä myös äitini sai unihalvauksia. Kuten siis minäkin. (Olen kirjoittanut tästä ennenkin joskus sata vuotta sitten). Näistäkään asioista ei meillä oltu koskaan puhuttu ennen kuin itse otin omat "kohtaukseni" esille. En ymmärrä miksei. Itsehän teen aina numeron kaikesta vähänkin erikoisemmasta itseeni liittyvästä.
Viime yönä nukahdin piikkimaton päälle ja heräsin siitä noin tuntia myöhemmin miniunihalvaukseen. Tai pää heräsi, vartalo ei. Sain kroppani heräämään liikuttamalla kättäni väkisin, kuten yleensäkin. Se ei siis ollut paha unihalvaus, hädin tuskin unenpöpperössä edes tajusin mistä oli kyse, mutta näin jälkiviisaana tiedostan sen olleen pienimuotoinen sellainen.
En nykyisin oikeastaan edes saa unihalvauksia kovinkaan paljoa. Ennen niitä tuli huomattavasti useammin ja paljon voimakkaampina. En edes muista koska olisin viimeksi ollut sellaisessa tilassa, että aivot ovat täysin hereillä, mutta kroppa täydessä unessa. Elefantti istuu keuhkojen päällä ja se itsensä hereille vääntämiseen kuluva aika tuntuu loputtoman pitkältä. Se on karmeaa se.
No joka tapauksessa, mietin tässä, että voiko tällä elämäntaparemontilla olla jotain tekemistä unihalvausten vähentymisen kanssa. Olenko vahvempi taistelemaan sitä elefanttia vastaan. (Jätin kysymysmerkit pois, koska ne olivat aika tavalla retorisia). Sanotaan, että stressin määrä vaikuttaa unihalvauksiin, mutta elän kyllä tällä hetkellä ehkä stressaavinta aikaa elämässäni koskaan. (Tai no, ehkä vielä stressaavampaa oli äidin sairastuminen, mutta en muista silloinkaan unihalvaantuilleeni mitenkään erityisesti). Toisaalta ehkä stressi selittää sen viimeöisen miniunihalvauksen ja myös sen aamusta saapuneen ahdistavan unen.
Kyllä pitäisi puhua enemmän unihalvauksista. Varsinkin tässä tapauksessa tieto vähentää tuskaa huomattavia määriä.Luojalle Googlelle kiitos, että on nykyisin olemassa helppo tapa ottaa asioista selvää! Ei tarvitse pelätä sekoamistaan, kun huomaa, että meitä on muitakin.
Äidistä puheenollen, ja myös LittleB:n pelkokirjoituksesta kummuten, aikanaan kävi ilmi, että meidän perheessä myös äitini sai unihalvauksia. Kuten siis minäkin. (Olen kirjoittanut tästä ennenkin joskus sata vuotta sitten). Näistäkään asioista ei meillä oltu koskaan puhuttu ennen kuin itse otin omat "kohtaukseni" esille. En ymmärrä miksei. Itsehän teen aina numeron kaikesta vähänkin erikoisemmasta itseeni liittyvästä.
Viime yönä nukahdin piikkimaton päälle ja heräsin siitä noin tuntia myöhemmin miniunihalvaukseen. Tai pää heräsi, vartalo ei. Sain kroppani heräämään liikuttamalla kättäni väkisin, kuten yleensäkin. Se ei siis ollut paha unihalvaus, hädin tuskin unenpöpperössä edes tajusin mistä oli kyse, mutta näin jälkiviisaana tiedostan sen olleen pienimuotoinen sellainen.
En nykyisin oikeastaan edes saa unihalvauksia kovinkaan paljoa. Ennen niitä tuli huomattavasti useammin ja paljon voimakkaampina. En edes muista koska olisin viimeksi ollut sellaisessa tilassa, että aivot ovat täysin hereillä, mutta kroppa täydessä unessa. Elefantti istuu keuhkojen päällä ja se itsensä hereille vääntämiseen kuluva aika tuntuu loputtoman pitkältä. Se on karmeaa se.
No joka tapauksessa, mietin tässä, että voiko tällä elämäntaparemontilla olla jotain tekemistä unihalvausten vähentymisen kanssa. Olenko vahvempi taistelemaan sitä elefanttia vastaan. (Jätin kysymysmerkit pois, koska ne olivat aika tavalla retorisia). Sanotaan, että stressin määrä vaikuttaa unihalvauksiin, mutta elän kyllä tällä hetkellä ehkä stressaavinta aikaa elämässäni koskaan. (Tai no, ehkä vielä stressaavampaa oli äidin sairastuminen, mutta en muista silloinkaan unihalvaantuilleeni mitenkään erityisesti). Toisaalta ehkä stressi selittää sen viimeöisen miniunihalvauksen ja myös sen aamusta saapuneen ahdistavan unen.
Kyllä pitäisi puhua enemmän unihalvauksista. Varsinkin tässä tapauksessa tieto vähentää tuskaa huomattavia määriä.
23. huhtikuuta 2014
Comes as sweet and clear as moonlight through the pines
Lainasin Kellarin Kummitukselta tämmöisen kyselyn, että olisi tännekin jotain muutakin kuin tilitettävää välillä.
Haasteen säännöt:
1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut. (check!)
2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin. (check!)
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät. (nääh!)
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa. (nääh!)
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen. (tein sen jo etukäteen!)
KYSYMYKSET:
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Jos ei oo ikäkysymys, niin kokokysymyskö sitten? Nyt tekis mieli syödä jäätelöä, mutta koska tarkoituksena on vielä vähän pienentyä eikä isontua, niin ei nyt sovi sitäkään kauheasti tehdä.
Mutta noin niin kuin pidemmällä tähtäimellä aion olla onnellinen, isonin tai pienenin.
2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin …
… olisin saanut huomattavasti enemmän rukkasia. Lisäksi saattaisin olla pistänyt pystyyn kapinan. (Viime päivinä olen kyllä pistänyt pystyyn hyvin pienimuotoisen kapinan. Pienen ihmisen hiljaisen kapinan. Lopputulosta odotellessa.)
3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
En tiedä mitä mulle on tapahtunut, mutta aika monet asiat nykyisin. Kai olen pehmentynyt vanhemmiten. Hulluilla Päivillä pyyhin kyyneltä silmäkulmasta kun Tampereen Kotkien veteraanisoittajat soittivat Georgia on my mindia. Eli muun muassa sellaiset asiat.
4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Haluaisin soittaa useita soittimia. Saksofonia, bassokitaraa, didgeridoota... Mutta miksi niihin ei olisi mahdollisuutta? Näyttelemistä haluaisin kanssa kokeilla, mutta siihen ei taida riittää kantti. Siis esiintymiseen muille ihmisille. Ääk.
5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
En kyllä tiedä onko mulla ollut tästä jotain mielipidettä nuorempana. Tietysti mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän paikat repsaa. Voisin hommata uudet tissit, kiristää alleja, kohottaa silmäluomia, miksei koko naamaankin voisi vähän parannella. No, tuskin noista teen mitään muuta, paitsi tuo silmäluomijuttu voi joskus olla oikeastikin ratkaisu.
6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
Korvamatoja on tämän tästä ja niin useita, ettei jälkimmäiseen pysty vastaamaan. Joskus aamulla herätessä soi joku biisi jo valmiiksi päässä. Nyt en kyllä saa yhtään esimerkkiä mieleeni, korvieni välissä sijaitsee hiljaisuus.
7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Voisin ostaa iPadin, vaikka en sitä kyllä oikeasti tarvitse. Muuten tuo it-puoli taitaa olla tällä hetkellä hyvin hanskassa. Ennemminkin sijoittaisin äänentoistolaitteisiin.
8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Ainoa haave olisi saada tuo gradu valmiiksi, mutta jostain syystä se ei valmistu itsellään. Ja sitten haluaisin opiskella portugalia. Kerran aloitin ja tykkäsin, se tuntui jopa helpohkolta, mutta työkuvioiden takia en vaan ehtinyt käydä tunneilla ja vähän niin kuin putosin kurssilta. Ehkä joskus toiste.
9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Vapaus. En oikein osaa selittää sitä tarkemmin. Tärkeintä on olla vapaa. (Ei sulje pois parisuhdetta tai muuta sellaista, johon sitoutuu vapaaehtoisesti).
10. Riitätkö itsellesi?
Joskus minussa on vähän liikaakin itselleni.
11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Muistatteko ne kahvimainokset, joissa ihmiset aina tekivät käsillään hienoja asioita? Olin aina kateellinen niiden mainosten ihmisille.
♥
Ps. Halukkaat saavat ottaa haasteen matkaansa.
Haasteen säännöt:
1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut. (check!)
2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin. (check!)
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät. (nääh!)
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa. (nääh!)
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen. (tein sen jo etukäteen!)
KYSYMYKSET:
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Jos ei oo ikäkysymys, niin kokokysymyskö sitten? Nyt tekis mieli syödä jäätelöä, mutta koska tarkoituksena on vielä vähän pienentyä eikä isontua, niin ei nyt sovi sitäkään kauheasti tehdä.
Mutta noin niin kuin pidemmällä tähtäimellä aion olla onnellinen, isonin tai pienenin.
2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin …
… olisin saanut huomattavasti enemmän rukkasia. Lisäksi saattaisin olla pistänyt pystyyn kapinan. (Viime päivinä olen kyllä pistänyt pystyyn hyvin pienimuotoisen kapinan. Pienen ihmisen hiljaisen kapinan. Lopputulosta odotellessa.)
3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
En tiedä mitä mulle on tapahtunut, mutta aika monet asiat nykyisin. Kai olen pehmentynyt vanhemmiten. Hulluilla Päivillä pyyhin kyyneltä silmäkulmasta kun Tampereen Kotkien veteraanisoittajat soittivat Georgia on my mindia. Eli muun muassa sellaiset asiat.
4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Haluaisin soittaa useita soittimia. Saksofonia, bassokitaraa, didgeridoota... Mutta miksi niihin ei olisi mahdollisuutta? Näyttelemistä haluaisin kanssa kokeilla, mutta siihen ei taida riittää kantti. Siis esiintymiseen muille ihmisille. Ääk.
5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
En kyllä tiedä onko mulla ollut tästä jotain mielipidettä nuorempana. Tietysti mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän paikat repsaa. Voisin hommata uudet tissit, kiristää alleja, kohottaa silmäluomia, miksei koko naamaankin voisi vähän parannella. No, tuskin noista teen mitään muuta, paitsi tuo silmäluomijuttu voi joskus olla oikeastikin ratkaisu.
6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
Korvamatoja on tämän tästä ja niin useita, ettei jälkimmäiseen pysty vastaamaan. Joskus aamulla herätessä soi joku biisi jo valmiiksi päässä. Nyt en kyllä saa yhtään esimerkkiä mieleeni, korvieni välissä sijaitsee hiljaisuus.
7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Voisin ostaa iPadin, vaikka en sitä kyllä oikeasti tarvitse. Muuten tuo it-puoli taitaa olla tällä hetkellä hyvin hanskassa. Ennemminkin sijoittaisin äänentoistolaitteisiin.
8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Ainoa haave olisi saada tuo gradu valmiiksi, mutta jostain syystä se ei valmistu itsellään. Ja sitten haluaisin opiskella portugalia. Kerran aloitin ja tykkäsin, se tuntui jopa helpohkolta, mutta työkuvioiden takia en vaan ehtinyt käydä tunneilla ja vähän niin kuin putosin kurssilta. Ehkä joskus toiste.
9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Vapaus. En oikein osaa selittää sitä tarkemmin. Tärkeintä on olla vapaa. (Ei sulje pois parisuhdetta tai muuta sellaista, johon sitoutuu vapaaehtoisesti).
10. Riitätkö itsellesi?
Joskus minussa on vähän liikaakin itselleni.
11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Muistatteko ne kahvimainokset, joissa ihmiset aina tekivät käsillään hienoja asioita? Olin aina kateellinen niiden mainosten ihmisille.
♥
Ps. Halukkaat saavat ottaa haasteen matkaansa.
18. huhtikuuta 2014
Cause I'm losing my sight, losing my mind, wish somebody would tell me I'm fine
Välillä ahdistaa asiat niin paljon, että tuntuu että pää hajoaa. Paskaa lentää tuulettimeen vähän joka suunnasta tällä hetkellä. Ei mitään vakavaa, mutta liikaa kerralla. Blogiin ei ole juurikaan mitään sanottavaa, koska ei aina jaksa valittaa. Aiemmin mainitsemani terveydellinen seikkakin on vielä täysin arvailun asteella.
Jos tässä lähiaikoina tulee vastaan vielä yksikin vähän isompi vastoinkäyminen, niin pelkään, että katkeaa joko pinna tai se kuuluisa kamelinselkä. Tai sitten saatan ihan muuten vaan pimahtaa. Ehkä kesä menisikin leppoisasti jossain pehmustetussa huoneessa.
Asioita, jotka pitävät minut järjissäni:
Papa Roach - Last Resort
Lisäys: Nollavaimo kysäisi, kummasta luopuisit mieluummin, fyysisestä vai psyykkisestä terveydestä? Kuten blogiin jo kommentoinkin, niin psyykkisestä. Tietysti sairauden laadusta vähän riippuen, mutta jos olisi sillä tavalla onnellisen tietämätön omasta sekopäisyydestään, niin ehdottomasti. Jos fyysiselle terveydelleni tapahtuisi nyt jotain, että en pystyisi enää esimerkiksi treenaamaan saatika liikkumaan ylipäänsä, niin luultavasti menettäisin sen psyykkisen terveydenkin samalla. Pelkkä ajatuskin hirvittää!
Jos tässä lähiaikoina tulee vastaan vielä yksikin vähän isompi vastoinkäyminen, niin pelkään, että katkeaa joko pinna tai se kuuluisa kamelinselkä. Tai sitten saatan ihan muuten vaan pimahtaa. Ehkä kesä menisikin leppoisasti jossain pehmustetussa huoneessa.
Asioita, jotka pitävät minut järjissäni:
- läheisimmät ystävät ja sukulaiset
- personal trainer
- liikkuminen
- kevät
- musiikki
Papa Roach - Last Resort
Lisäys: Nollavaimo kysäisi, kummasta luopuisit mieluummin, fyysisestä vai psyykkisestä terveydestä? Kuten blogiin jo kommentoinkin, niin psyykkisestä. Tietysti sairauden laadusta vähän riippuen, mutta jos olisi sillä tavalla onnellisen tietämätön omasta sekopäisyydestään, niin ehdottomasti. Jos fyysiselle terveydelleni tapahtuisi nyt jotain, että en pystyisi enää esimerkiksi treenaamaan saatika liikkumaan ylipäänsä, niin luultavasti menettäisin sen psyykkisen terveydenkin samalla. Pelkkä ajatuskin hirvittää!
3. huhtikuuta 2014
Voiko ihanammin päivän enää alkaa
Herään aamulla puhelimeni soittoääneen. Nousen ja vastaan lääkärille, joka ilmoittaa laittavansa minulle lähetteen naistentautien poliklinikalle lisätutkimuksiin. "Voi olla, että tää ei ole mitään, mutta tää on nyt tutkittava."
Puhelun jälkeen makaan vähän aikaa sängyssä ja laitan pari hätäviestiä ystäville. Nousen ylös ja avaan sähköpostin. Sieltä löytyy viileähkösävyinen viesti työpaikasta, jossa kävin haastattelussa ja jonne olisin oikeasti halunnut. "Tällä kertaa emme päätyneet sinuun."
Ikään kuin maksimoidakseni kurjuuden, hyppään vaa'alle ja otan välipunnituksen ennen lauantaiaamun virallista viikkopunnitusta. Vaa'an tulos näyttää sellaiselta, että sisälläni varmaankin kasvaa joku alien hurjaa vauhtia. (Tai sitten viikonlopun herkuttelu vaan kostautui julmalla tavalla).
Alan nyhrätä ranteitani auki jollain tylpällä esineellä.
Puhelun jälkeen makaan vähän aikaa sängyssä ja laitan pari hätäviestiä ystäville. Nousen ylös ja avaan sähköpostin. Sieltä löytyy viileähkösävyinen viesti työpaikasta, jossa kävin haastattelussa ja jonne olisin oikeasti halunnut. "Tällä kertaa emme päätyneet sinuun."
Ikään kuin maksimoidakseni kurjuuden, hyppään vaa'alle ja otan välipunnituksen ennen lauantaiaamun virallista viikkopunnitusta. Vaa'an tulos näyttää sellaiselta, että sisälläni varmaankin kasvaa joku alien hurjaa vauhtia. (Tai sitten viikonlopun herkuttelu vaan kostautui julmalla tavalla).
Alan nyhrätä ranteitani auki jollain tylpällä esineellä.
1. huhtikuuta 2014
Kevättä punarinnassa
Tiedättekö sen tunteen, kun jonkun tyypin kanssa vaan kemiat kohtaa? Sellaisen tyypin lähellä ilma väreilee niin sankkana, että sitä voisi veitsellä leikata. Vetovoimaa on kuin kahdella erinapaisella magneetilla. Katsekontaktit ovat syvempiä kuin muiden kanssa. Ihon koskettaessa tuntuu, kuin pieni sähköisku löisi kropan lävitse.
Tyypin ei tarvitse olla mikään Johnny Depp (jos tiedätte mitä tarkoitan). Jonkun kanssa vaan on sitä jotain. Ei siitä jostain monestikaan mitään seuraa, ainakaan mitään hyvää tai rakentavaa, mutta se kutkuttava tunne vatsanpohjassa on aika mukava.
Joo, en minäkään tiedä. Tuli vaan mieleen.
Tyypin ei tarvitse olla mikään Johnny Depp (jos tiedätte mitä tarkoitan). Jonkun kanssa vaan on sitä jotain. Ei siitä jostain monestikaan mitään seuraa, ainakaan mitään hyvää tai rakentavaa, mutta se kutkuttava tunne vatsanpohjassa on aika mukava.
Joo, en minäkään tiedä. Tuli vaan mieleen.
30. maaliskuuta 2014
Ain't your business if I got no monkey on my back
Tein tänään jännän ihmiskokeen itselläni. Päätin olla juomatta kahvia, koska kaiken muun krempan lisäksi minulla on ollut viime aikoina inhottavaa närästystä. Tai refluksi lienee oikea termi.
En muista koska olisi viimeksi ollut päivä, kun en olisi juonut yhtään kahvia. Siitä täytyy olla vuosia. En juo kahvia mitenkään paljoa, useimmiten vain yhden kupin päivässä eli aamukahvini. En siis usko olevani mitenkään pahassa kofeiinikoukussa. En myöskään ole koskaan varsinaisesti "uskonut" kofeiinin virkistävään vaikutukseen omalla kohdallani. Kahvin juonti on siis enemmänkin vain tapa.
Paitsi että. Meinasin aamupalan jälkeen tehdä vähän kotitöitä. Jostain syystä tunsin oloni ihan käsittämättömän väsyneeksi. Mietin kaikki vaihtoehdot alhaisesta verensokerista johonkin kuolemantautiin, niin oli outo olo. Päätin luovuttaa ja lähteä ulos. Kävelin kaduilla pää ihan sumuisena enkä yhtään ymmärtänyt mistä on kyse. Kunnes tajusin... se kahvi!!!
Päätin sitten mennä istumaan hetkeksi kahvikupposen ääreen ja kas, ihme tapahtui! Sen jälkeen pääni on taas ollut aivan kirkas, ajatus selkeä eikä silmät ole luppasseet.
Herää vain kysymys: mitä hittoa?
En muista koska olisi viimeksi ollut päivä, kun en olisi juonut yhtään kahvia. Siitä täytyy olla vuosia. En juo kahvia mitenkään paljoa, useimmiten vain yhden kupin päivässä eli aamukahvini. En siis usko olevani mitenkään pahassa kofeiinikoukussa. En myöskään ole koskaan varsinaisesti "uskonut" kofeiinin virkistävään vaikutukseen omalla kohdallani. Kahvin juonti on siis enemmänkin vain tapa.
Paitsi että. Meinasin aamupalan jälkeen tehdä vähän kotitöitä. Jostain syystä tunsin oloni ihan käsittämättömän väsyneeksi. Mietin kaikki vaihtoehdot alhaisesta verensokerista johonkin kuolemantautiin, niin oli outo olo. Päätin luovuttaa ja lähteä ulos. Kävelin kaduilla pää ihan sumuisena enkä yhtään ymmärtänyt mistä on kyse. Kunnes tajusin... se kahvi!!!
Päätin sitten mennä istumaan hetkeksi kahvikupposen ääreen ja kas, ihme tapahtui! Sen jälkeen pääni on taas ollut aivan kirkas, ajatus selkeä eikä silmät ole luppasseet.
Herää vain kysymys: mitä hittoa?
20. maaliskuuta 2014
Arvontalaulu raikaa, on arvonnan aika
Kiitos vaan tsempeistä edelliseen kommentoineille, ja sitten otetaankin komento takaisin. Ei nimittäin mennyt ihan niin kuin oltiin ajateltu.
Moni nainen tietää ne kivat kohteliaisuudet, mitä gynekologeilta voi saada, kuten että kohtu on kaunis ja munasarjat on tosi siistit. No, minä en saanut semmoisia tänään. Sain kuulla, että toinen munasarjani on iso ja omituisen näköinen. Se siitä sisäisestä kauneudesta.
Viime tsekkauksessa alle vuosi sitten kaikki oli vielä tosi hienosti ja nätisti. Nyt rupesi epäilyksiä herättämään jo heti, kun gyne alkoi kysellä, että onko kuukautiset olleet ihan tavalliset ja onko ollut jotain poikkeuksellisia kipuja? Vastasin, että ei, yhtä kivuliaat ne ovat aina. Joo ei, ei laitetakaan sitä kierukkaa vielä. Lähete labraan ja katsellaan kuukauden päästä uudestaan. Voi paska.
Kaverin endometrioosituskailuja vierestä seuranneena voin vaan toivoa, ettei nalli napsahda omaan otsaan tällä kertaa...
Moni nainen tietää ne kivat kohteliaisuudet, mitä gynekologeilta voi saada, kuten että kohtu on kaunis ja munasarjat on tosi siistit. No, minä en saanut semmoisia tänään. Sain kuulla, että toinen munasarjani on iso ja omituisen näköinen. Se siitä sisäisestä kauneudesta.
Viime tsekkauksessa alle vuosi sitten kaikki oli vielä tosi hienosti ja nätisti. Nyt rupesi epäilyksiä herättämään jo heti, kun gyne alkoi kysellä, että onko kuukautiset olleet ihan tavalliset ja onko ollut jotain poikkeuksellisia kipuja? Vastasin, että ei, yhtä kivuliaat ne ovat aina. Joo ei, ei laitetakaan sitä kierukkaa vielä. Lähete labraan ja katsellaan kuukauden päästä uudestaan. Voi paska.
Kaverin endometrioosituskailuja vierestä seuranneena voin vaan toivoa, ettei nalli napsahda omaan otsaan tällä kertaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
