Mitä puiden takana heitä odottikaan?

Blogeissa on pyörinyt sellainen kuvameemi. Elegialla oli versio, jossa käskettiin ottamaan neljäs kuva neljännestä kansiosta ja Susalla taas kuudes kuva kuudennesta kansiosta, mutta kumpikaan ei käynyt minulle. Minulla kun on kuvat järjestettynä päivämäärän mukaan, eikä noissa alkupään kansioissa ole paljon ollenkaan kuvia, jotain testiräiskäisyjä vain yksi tai kaksi. Siksipä otin itselleni vapaat kädet ja katsoin kuinka monesta kansiosta löytyy julkaistava kuva (eli sellainen jossa ei ole tunnistettavia ihmisiä^(*) tällä samalla periaatteella.


15. kuva 15. kansiosta:



En nyt väitä, etteikö Hynynen olisi ihminen^(*, mutta ehkä kuitenkin hiukan eri asia laittaa blogiin kuva jostain rokkihemmosta kuin henk.koht. tuttavistani. Voisin esittää villin arvauksen, että kuva on saatettu ottaa jollain Kotiteollisuuden keikalla Pakkahuoneella. Tuomas Holopainen oli muuten tällä keikalla mukana, mutta rajautuu juuri pois kuvan vasemmasta reunasta.


17. kuva 17. kansiosta:



Kyltti yhden opiskelija-asuntolan seinässä Zürichissä. Itsekin tuolla muutaman yön majailin pari vuotta sitten.


18. kuva 18. kansiosta:



Yhä Zürichistä. Tuossa varmaan lukee jotain, että "varo pyllistäviä bambeja".


51. kuva 51. kansiosta:



Leikkipuisto Näsinpuistossa. Tuo on muuttunut (lue: köyhtynyt) paljon niistä ajoista kun minä olin lapsi. Silloin 70- ja 80-luvulla kun leikkipuistossa sai vielä olla sellaisia kiipeilytelineitä ja muita, joihin tämän päivän lapset ilmeisesti tappaisivat itsensä. Muistan kun tuolla oli iso paloauto (ei oikea vaan siis sellainen kiipeiltävä) ja sellainen mahdottoman suuri rautaputkirakennelma, joissa sai roikkua ja riekkua.


64. kuva 64. kansiosta:



Pilvet olivat erityisen kauniita eräänä toukokuisena päivänä toissa keväänä. Kävelin itse asiassa kameran kanssa ja eräs toinen kävelyllä ollut naishenkilö pysäytti minut ja kysyi että onko minulla kamera, kun nuo pilvet ovat niin hienoja, ja kehoitti ottamaan niistä kuvia. Ja tokihan tottelin.


67. kuva 67. kansiosta:



Kärpänen olmin värisellä säärelläni toissa kesänä. Tämä kuva on ollut ennenkin blogissani.


68. kuva 68. kansiosta:



Mansikankukka ojanpientareella jossain mökkitiellä alkukesästä 2007.


Tässä kohtaa meninkin sitten jo laskuissa sekaisin, mutta tuskin paljon isompiin numeroihin enää olisin päässytkään.

Lauantai-illan (yön) tuubaa

Vilkaisin noita hakusanoja ja muutamaan hauskaan on pakko kommentoida.

Ensinnäkin tässä neljä eri hakua tänään:

• i dont want to be anything other
• i dont want to be anything other than me
• anything ofter than
• i don't want to be anything other

Luulen, että tuossa haetaan sitä kappaletta I Don't Wanna Be, jonka esittää Gavin DeGraw (ja siinä lauletaan "I don't wanna be anything other than what I've been trying to be lately" [jostain syystä tuo on minusta kaikessa kiemuraisuudessaan hirmu hieno lause]). Mutta onko se kappale saanut tänään julkisuutta jossain, vai mikä ihmeen ryntäys tämä on?

Ja sitten muihin hakusanoihin:

• Hiuslenkkien laitto (varsin helppoa, kiepautat vain pari kertaa letin ympärille)
• maarit within temptation a-j (joku muu ehkä tajuaa mitä tässä on haettu, minä en)
• c-kasetti tietokoneelle (enpä tiedä onko mahdollista, varmaan siihen tarvii ainakin aika monenlaista kilkutinta väliin)
• mistä saan jazz-tupakkaa (käyhän kyselemässä jostain aseman kulmilta)
• miten nainen isketään (tää on tää ikuisuuskysymys, jolla tänne on haettu ties kuinka monta kertaa. voin paljastaa salaisuuden: riippuu naisesta! olemme yksilöitä!!!)
  
• johnppa (ihana :D)

Ei mulla muuta. Moi!

Seasons in the sun

En ollutkaan tuosta kappaleesta tällaista versiota ennen kuullut. Saati sitten nähnyt.





Hah hah.

Oh dear god no!

Alkuun täytyy sanoa noista kyselyistä tuossa sivupalkissa, ennen kuin poistan ne, että olen aika yllättynyt niiden tuloksista. Siis 2/3 äänestäneistä ovat brunetteja ja yli 80 % joko suosivat brunetteja tai väittävät olevansa kaikkiruokaisia. Mitä on tapahtunut blondeille? Miksei kukaan enää ole blondi ja miksi vain 6 % äänestäneistä tohti myöntää suosivansa blondeja? Eikös meidän kuuluisi olla justiinsa niitä pohjoisen vaaleita elovena-tyttöjä ja -poikia? Tämän takia ne blondit sitten tietysti ovatkin katoava luonnonvara, kun kaikki haluavat vain brunetteja. Olen kuitenkin iloinen siitä, että vihreä irokeesikin lopulta kelpasi peräti kahdelle.

Ja sitten itse asiaan...




Muistatteko vielä 80-luvulta nuo aivan järkyttävät naisten housut, jotka olivat ylhäältä löysät, jopa pussimaiset, vyötärö vedettiin melkein kainaloihin ja lahkeet kapenivat alaspäin? Pahimmassa tapauksessa ne lahkeet jopa käärittiin sellaiselle rullalle? No pidelkääpä housuistanne (ihan tosi, pidelkää niistä, tarkoitan tätä kirjaimellisesti), koska nämä "porkkanahousut" ovat tulossa uudestaan muotiin. Kyllä! Luin eilen illalla luotettavalta taholta, ja google minulle tämän vahvisti, että näin on. Trendi-lehti (joka tietysti on aina oikeassa) kertoi uusimmassa numerossaan porkkanahousujen olevan nyt hip ja cool ja in. Ne on hienot ja muotia, eli meidän pitää nyt alkaa tykätä niistä ja mikä pahinta... käyttää niitä!!!

Haluan vain kysyä teiltä, oi muodin orjat sekä kuluttajat: miksi? Miksi meitä näin kiusataan? Eikö ne pillihousut ja paitulit ja crocsit olleet jo riittävästi?! Miksi pitää vapaaehtoisesti näyttää typerältä??? Jos ensi kesänä näen yhdetkin sellaiset housut jonkun naisen päällä niin kuolen! Tajuatteko, KUOLEN!??!!



Niin joo. Varmaan ne MC Hammer-housutkin on ihan tosi hienot ja kohta kaikkien päällä. (Ja ensi kesänä saan todeta, miten inhottavaa sitä olikin olla oikeassa).



Onneksi tänne pohjolaan kaikki muotivirtaukset tulevat aina vuoden myöhässä ja tämä on toivottavasti vasta ensi vuoden kesän ongelma. Sitä ennen saamme nauttia hetken noista vanhoista kunnon 70-luvun leveälahkeisista housuista.

Muu, osaaks murot puhuu

Luulin tänään koko aamun ja päivän, että on keskiviikko. Tulikin pienoisena yllätyksenä, kun tajusin tänään olevan torstain. Olen siis hukannut yhden päivän tältä viikolta. Great...

Huomasin siinä samalla päivämääriä itselleni selvitellessä, että tänään on kulunut tismalleen kaksi vuotta siitä, kun ensimmäiset sanani naputtelin täällä blogistaniassa omalla reviirilläni. Ne eivät olleet kovin ihmeelliset sanat, mutta historiallisesti sitäkin merkittävämmät, ja ovat yhä nähtävissä täällä. (Noita vanhoja juttuja ei kannata lukea, ne ovat niin haparoivia ja kaikkea). Tätä ennenhän olin tietysti riekkunut jo muiden kommenttilaatikoissa erinäisillä nimimerkeillä ja Tiina oli jo jokseenkin vakiintunut itseni päässä. Silloin kaksi vuotta sitten emme (minä ja blogini) olleet vielä enimmäkseen harmittomia, vaan aloitin nimellä Tiina vuodattaa. Mistä en oikeasti tykännyt yhtään, eli sillä kertaa hiilestä ei puristunutkaan paineessa timantti vaan ihan... no, hiiliklöntti. Enimmäkseen harmiton syntyi sitten hiukan myöhemmin.

Kaksi vuotta taitaa olla blogien keskimääräisessä elinkaaressa jo aika kunnioitettava ikä, joten tähän onkin varmaan hyvä lop

Lauantain lihapullerot

Väänsin tuossa viikonloppuna omin pikkukätösin lihapullia ihan ensimmäistä kertaa ja ajattelin nyt neuvoa teillekin miten tehdään omatekemiä liian vetisiä pulleroita. Kasvissyöjien ja sellaisten kannattaa hypätä tämän kirjoituksen yli, koska kuvitus saattaa olla paikoin inhorealistista. Ja jokaisen kuvan saa tietysti klikkaamalla isommaksi.

Näiden lihapulleroiden ohje on hiukan sovellettu useammasta ohjeesta ja myös osittain oman harmaan aivomössöni tulosta. Ja lopputulos oli toki sen mukaista.




Aineksiksi tarvitsemme tietysti jauhelihaa. Koska meillä ei ollut korppujauhoja, emmekä jaksaneet lähteä kauppaankaan, ajattelimme korvata korppujauhot leipämössöllä. Siksipä siis pari palaa vaaleaa leipää. Näiden lisäksi tarvitsemme vettä, jota kannattaa ottaa huomattavasti vähemmän kuin kuvassa, yksi kananmuna, sipulia, jota meillä ei myöskään ollut joten turvauduimme sipulijauheeseen (joo, siis joltakulta todella voi löytyä tuollaista jauhetta kotoa mutta ei sipulia) sekä mausteita, kuten suola, pippuri ja paprikajauhe. Kulho on myös kätevä olla olemassa.




Leipä viipailesta meidän kannattaa ottaa nuo reunat pois, niin lopputulos on parempi (joskin hieman kyseenalainen).




Reunojen poiston jälkeen murustamme sekä mössäämme leipäpalat veteen. Kuten kuvasta saatamme huomata jo tässä vaiheessa, niin näyttää aika märältä, mutta emmehän me sitä voineet tietää, kun emme ole ennen tehneet lihapullia. Mistä sen sitten muka voi tietää, niin häh?




Sörssäämisen jälkeen heitämme kananmunan sekä mausteet tuon leipämössön sekaan.




Myös jauhelihan viskaamme kulhoon. Mielellään sellaisella vauhdilla, että lopputulosta saamme pyyhkiä matosta vielä vappunakin. (Matosta emme valitettavasti saa kuvaa, koska emme olleet imuroineet aivan juuri).




Vaivaamme tuon kaiken edellä mainitun sörsselin jonkinlaiseksi jauhelihamössötaikinaksi ja huomaamme sen olevan aivan liian märkää. Yritämme epätoivon vimmalla lisätä siihen jauhoja.




Tolkuttoman jauhojen lisäämisen jälkeen kuvittelemme taikinan olevan nyt ihan hyvää ja valmista.




Alamme pyöritellä lihapulleroita. Meidän kannattaa aina välillä kastella käsiämme vaikkapa vesikulhossa, niin pulleroiden pyörittely käy helpommin.




Taikinastamme tuleekin sopivasti pellillinen lihapulleroita.




Paistamme lihapulleroita 200 asteessa jonkin aikaa. Olisikohan se ollut vaikka 20 minuuttia... Paistamista helpottaa, jos olemme huomanneet laittaa uunin lämpiämään jo aikaisemmin. Pullerot voi tietysti paistaa myös paistinpannulla, mutta emme jaksaneet vaivautua.




Sitten kun lihapullerot näyttävät jotensakin valmiilta, niin voimme ottaa ne uunista. Ah tuota rasvan tirinää!




Koska tässä koko touhussa oli meille jo aivan liikaa vaivaa, niin emme jaksa valmistaa lihapulleroiden kanssa mitään kastikkeita tai perunoita, vaan syömme ne ihan pelkästään tuolleen ketsuppiin dipattuina.




Tässä vielä halkipoikkileikkauskuva lihapullerosta. Joo-o, onhan se.

Loppukaneettina kerrottakoon, että ensi kerralla laitamme pulleroihin vähemmän vettä (paaaljon vähemmän) ja enemmän mausteita. Muuten ne olivat kyllä ihan oivia, tai ainakin niistä nälkä lähti.


Seuraavalla kerralla Tiinan keittiössä todennäköisesti leivomme jotakin. Sitä odotellessa!

Reunalla

Kaivelin tuossa pari päivää sitten arkistojani, eli sellaista pahvilaatikkoa, missä on kaikkia vanhoja kirjeitä ja kortteja sekä muita papereita. Löysin sieltä kirjeiden seasta pari sarjakuvaa, jotka olen piirtänyt joskus yli kymmenen vuotta sitten. Valitettavasti en ole kirjoittanut niihin mitään päivämäärää, joten en tiedä koska ne on tehty, mutta joskus viime vuosituhannen puolella kuitenkin. Sarjakuvia oli kolme, kaikissa sama sankari: Esko Alkulima. Julkaisen ensimmäisen nyt ja loput kaksi joskus myöhemmin. Ei kaikkea hyvää kerralla. (Klikatkaa sarjis isommaksi, että saatte tekstistäkin selvän!)





Olen ollut jo nuorena varsin nerokas sekä hauska.


Tämä on soinut minulla tänään pollajukeboksissa:

Reunalla - kaunis on maailma
Reunalla - rohkeus on voimaa
Reunalla - loistavaa tunnelmaa
Reunalla - hetki on vain aikaa

(Apulanta - Reunallat)

Tulossa Enimmäkseen Harmittomassa:

• Suuri Runebergin torttu -vertailu
  
• Ensi jaksossa Tiinan keittiössä tehdään lihapulleroita

Otsikot senkun paranee

Intiimit kuvat? Mistähän Obaman suuresta päivästä nuo kuvat oikein onkaan...

Vrt.


Iltalehti

Erittäin hyvä ellei täydellinen

Julkaisisin nyt ihan oikeasti tämän epäonnisen itsekehukirjoituksen, jonka siis julkaisin vahingossa kertaalleen jo perjantaina ja kaikista no-lifeimmät (vitsi vitsi) varmaan ehtivät sen silloin nähdä.

Niin siis, Gata pakotti minut miettimään hyviä puolia itsessäni. No ei oikeasti pakottanut, mutta paiskasi tämmöisellä meemillä. Pitää siis kertoa itsestään viisi hyvää, kaunista ja ihailtavaa asiaa. Epäilen, että olen tehnyt tämmöisen joskus aikaisemminkin, mutta en jaksa etsiä sitä. Toivottavasti ei tule ihan samat hyvyydet kuin viimeksi. No katsotaanpas.


1) Olen empaattinen sekä toiset huomioon ottava ihminen. En kovin mielelläni pahoita toisen mieltä enkä tykkää, jos joku vaikkapa tuntee jääneensä ulkopuoliseksi. Yritän parhaani mukaan olla ystävällinen niillekin, joista en kauheasti pidä. Kai tämä on hyvä asia? Jonkun mielestä sellainen saattaa olla kaksinaamaisuutta, mutta minusta se on vain hyviä käytöstapoja. Tai siis, metsähän vastaa niin kuin sinne huudetaan. En nyt ihan tallukka kuitenkaan ole.

2) Olen melko iloinen ihminen. Nauran hyvin paljon ja hymyilen vielä enemmän. Olisi aika kamalaa, jos ei yhtään naurattaisi mikään. En kuitenkaan (toivottavasti) ole sellainen rasittavuuteen asti menevä tyhjännauraja. Tai siis tyhjälle saatan nauraa, mutta en suinkaan ole rasittava enkä mitenkään rempseä sellaisella maajussi-teijamaisella tavalla. Olen pelkästään ihastuttava ja viehko.

3) Olen ihan fiksu. Ja viisas. Ja tunneälykäs. Ja mitäs näitä kaikkia nyt on. Peruskoulussa olin juuri sellainen keskiverto-oppilas, jolle ne oppitunnit on suunnattukin, joten en kokenut opetusta liian helppona enkä liian vaikeana (paitsi ne sin, cos ja tan, ikinä en niitä tajunnut). Saan nykyisinkin tenteistä hyvin vähällä vaivalla sellaisen keskivertoisen numeron eikä kunnianhimoni oikein riitä siihen, että jaksaisin panostaa kiitettäviin numeroihin vaikka niihin motivoituneempana saattaisin pystyäkin. En kuitenkaan ole mikään omaan älyyni ihastunut akateemikko (vai miten se Nina T.A. Mikkonen sanoi) vaan minulla on myös sitä ns. tervettä maalaisjärkeä ja olen (omasta mielestäni ainakin) melko hyvä lukemaan toisten tunteita ja toimimaan sen mukaan (viitaten kohtaan 1).

4) Olen ihan hyvä kirjoittamaan. Olen kai parempi käyttämään sanoja kirjoittaessani kuin puhuessani. Ehkä kirjoittaessa pystyy keskittymään enemmän siihen mitä sanoo ilman vaaraa, että toinen lakkaa kuuntelemasta tai rupeaa puhumaan päälle. Täällä blogimaailmassa hyvinkirjoittajuus (tykkään myös keksiä uusia sanoja) ei varmaankaan ole mikään harvinaisuus, koska useimmiten kai ne kirjoittavat, jotka siinä ovat hyviä. Sanoinpahan vaan. Kieliopissa en sitten ole niin hyvin hyvä, joudun toisinaan kyselemään tyhmiä yhdys sana kysymyksiä vakiokielioppimestariltani ja pilkkujen sijoittamisessa olen kai enemmän kuin surkea.

5) Ulkonäöstänikin löytyy sentään jotain hyvää. Olen aina, tai nyt ainakin isona, tykännyt hiuksistani. Ne on ihan kivat. Tummat, paksut ja hyväkuntoiset. Olen kotoisimpana tummissa, melkein mustissa hiuksissa, vaikka olenkin aikanaan sahannut erilaisissa punaisen ja violetin sävyissä. Myös silmäni ja varpaani ovat saaneet kehuja ne nähneiltä ihmisiltä. Huuleni ovat myös ihan pussailtavat.


Bonuksena voin vielä loppuun mainita teille, ketkä ette sitä vielä tiedä, että olen kaikin puolin ihana ja muutenkin silleen hirmu suloinen.

Sininen planeetta

*klikkaa isommaksi*

Valokuvatorstain 116. haaste.