The little song that could

Tänään onkin sellainen päivä, että synkkiä uutisia on sadellut vähän suunnasta ja toisestakin. Äkkiä sitä palautuukin asiat oikeaan perspektiiviin ja muistaa, että — flunssasta huolimatta — itsellä onkin asiat tosi hyvin suurimman murheen ollessa se, ettei kärpäsloukku ole saanut riittävästi ravintoa tänä kesänä. Tai että kotona on vähän sotkuista ja pyykkiäkin pitäisi jaksaa pestä. (Hmm, en tarkoita tätä nyt ylpistelymielessä, että lällällää, mulla onkin kaikki hyvin, vaan... No toivottavasti ymmärrätte.) Huoli ja murhe ystävien ja tuttavien voinnista kuitenkin nakertaa sydänalaa. (Enkä tarkoita tätäkään mitenkään syyllistävään sävyyn, se vain on tosiasia.)

Palatakseni kuitenkin siihen, mistä minun oli tarkoitus alunperin kirjoittaa. Eli. Muutamassa blogissa on pyörinyt tuollainen 30 biisiä, 30 päivää -meemi. Koska huomenna on syyskuun ensimmäinen päivä ja syyskuussa on 30 päivää, ajattelin tarttua toimeen. Eli siis postaan siis joka päivä yhden biisin meemin mukaisesti. Jos joku muukin haluaa lähteä mukaan tähän musiikkiterapiaan, niin laitan listan tähän alle in english. Huikatkaa kommenteissa, jos lähdette mukaan, niin tiedän seurata.

Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy
Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year

Huomenna aloitetaan!

(Ajattelin, että upotan biisin videon aina kyseisenä päivänä tänne blogiini, jos se vain on mahdollista, mutta muutan sen seuraavana päivänä pelkästään linkiksi, jotta blogin latautuminen ei hidastu aivan mahdottomaksi).

What does this mean?

Yksi ystäväni väitti huumorintajuani omituiseksi, kun näytin hänelle alla olevan videon. Ehkä se sitten on omituinen, mutta tuo video nauratti minua aika paljon, kun katsoin sen ensimmäisen kerran. Ja naurattaa vieläkin. Miettikää nyt oikeasti jotain vanhaa hippiä, joka pienellä tripillä näkee kaksi sateenkaarta päällekkäin ja... No katsokaa itse tuo video, jos ette vielä tiedä mitä sitten tapahtuu.

Tuohan on nyt jo aika vanha juttu, mutta luulen, että täällä pohjolan perukoilla on vielä joku, joka ei ole päässyt osalliseksi tästä riemusta.

Videon seurauksena myös tämä kuva sai eilen minut nauramaan ääneen yksikseni.

Kiitos ja anteeksi!

Hajatuksia, osa 401

• Lentokoneella lentämisessä tykkään nousuista ihan älyttömän paljon. (Ja maisemista). Laskeutumisista taas en tykkää ollenkaan, koska se tekee aina niin kipeää korviini. Varsinkin jos on flunssa samaan aikaan, mutta ilman flunssaakin ihan kiitettävästi. Ne nousujen ja laskujen välit taas ovat todella pitkäveteisiä, eli siinä mielessä en niin välitä lentämisestä. Mutta sama koskee myös junamatkustamista. Tampere-Helsinki -väli tuntuu toisinaan ihan tuskaisan pitkältä ja tylsältä.

• Ärsyttävää, että sunnuntain Frendit- ja Frasier-putket menevät osittain päällekkäin. Pitäisi olla laki, että sunnuntaisin minua viihdyttävät ohjelmat eivät saa mennä päällekkäin. Varsinkin kun olen flunssassa. (Huomaan flunssateeman toistuvan, mutta siis olen nyt flunssassa, ainakin pienessä sellaisessa, ja olen myöskin lentänyt flunssaisena).

• Koen Big Brother -ahdistusta tänä syksynä. Ei kiinnosta yhtään, mutta silti vanhasta tottumuksesta koen tarvetta seurata sitä. Kausi ja asukkaat tuntuvat näin alussa ainakin aivan samalta kuin viime vuonna. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä... Aina vaan jotain parikymppisiä ihmislapsia, joiden ihanneammatti on julkkis. Nämä tyypit ovat opiskelleet Big Brotherinsa niin hyvin, että ne tietävät jo etukäteen, miten siellä tulee olla ja ajatella ja miten tiettyihin tilanteisiin tulee reagoida. Esimerkkinä kun tyypit olivat olleet vuorokauden talossa, siellä alkoi soida musiikki ja ne olivat ihan ekstaasissa, koska eivät olleet kuulleet musiikkia viimeksi kuin... ehkä eilen. Ja sitten ne saivat olutta ja siideriä ja kaikki kiljuivat ihan kurkku putkella ja joku huusi että "kuivaa omenasiiderii, mä oon niin onnellinen!!!", koska johan ne olivat joutuneet olemaan selvinpäin monta tuntia. En kestä.

• En myöskään kestä noita Express Bussin mainoksia. En käsitä, miten Pelle Miljoona, entinen anarkisti ja mikä lie elämäntapaintiaani, on voinut myydä itsensä markkinakoneistolle ja vieläpä noin typeriin mainoksiin. EB on siististi cool. *oksu* Eikä siinä vielä kaikki, vaan nythän Pelle on saanut kaverikseen noihin mainoksiin puhuvan sian. Nyt EB on sikasiististi cool. Voi v... *tuplaoksu*

• Tunnustus: Kotini alkaa näyttää koko ajan yhä enemmän Ikean kuvastolta. En ole siitä ylpeä, mutta kun Ikeassa vaan on niin kivoja juttuja. On täällä silti myöskin yhdistelmä Indiskaa ja Kodin Ykköstä. Ei siis huolta vielä.

• Toinen tunnustus: Kesällä eteisessäni oli crocsit. Eivät kuitenkaan omani. Enkä laittanut niitä jalkaani. Annatteko anteeksi?

Kuva: Toothpaste For Dinner

Puh huijaa

Edellisen postauksen kommenttien perusteella päädyin siis sellaiseen objektiiviseen mielipiteeseen, että silmänalukset on kieliopillisesti aivan oikein sanottu (josta olen hyvin pettynyt ja vaadin merkittäväksi pöytäkirjoihin, että se kuulostaa hölmöltä enkä ole tyhmä ite oot!), ja photoshoppaamani kuva tummasta silmänaluksesta on aivan überhieno.

Koen tällä hetkellä jonkinlaista omituista tyhjyyden tunnetta. Olen emotionaalisessa kuopassa (lue: pojat on yäk ja ihan tyhmiä) ja myöskin jonkinlaisessa henkisen pääoman kuilussa. En siis yhtään tiedä mitä odottaisin tältä tulevalta lukuvuodelta, tai loppuvuodelta, tai ensi viikolta, tai edes huomiselta. Iso-G kummittelee jossain takaraivossa, mutta en millään jaksaisi edes miettiä sitä aihetta. Tai miettiä millä tavalla sen aiheen itselleni järjestäisin. (Vaihtoehtojahan olisi yritysten puoleen kääntyminen, laitokselta aiheen pyytäminen tai sen itse keksiminen). Viime lukuvuosi oli niin täysi ja täyteläinen ja täydellinen, että nyt koen olevani taas jotenkin hukassa ja myöskin kauhean epämotivoitunut. Plääh.

Henkisen tyhjyyden lisäksi olen ollut töiden loppumisesta asti fyysisesti jotenkin ihan älyttömän väsynyt. En tiedä johtuuko se näistä painostavista ilmoista vai elämänrytmin täydellisestä muuttumisesta taas yhtäkkiä, mutta olen ollut muutaman päivän kuin jossain sumussa. Aivan kuin olisin työntänyt pääni hinajapurkkiin enkä saa sitä pois ja nyt purkin ulkopuolelta kuuluu vain kuminaa ja jotain makeaa tahmaa valuu pääni ulkopuolella. Pienetkin fyysiset ponnistelut saavat minut aivan uupuneeksi. Maanantaina pidin siivouspäivän, mutta en jaksanut edes imuroida kunnolla näitä muutamaa kymmentä neliötä, kun jouduin jo kaatumaan aivan poikkinaisena sänkyyn. Eilen kävin leffassa (Nowhere Boy, kertoo John Lennonin nuoruudesta, aivan ihana ja liikuttava elokuva, tirautin pari kyyneltäkin vahingossa) ja sain aivan kummallisen kylkilihaskrampin kesken elokuvan, kylkeen koskee vieläkin. Tämän lisäksi takareiteni ja lokkani ovat aivan kipeät kuin suuremmankin urheilusuorituksen jäljiltä, vaikka mitään en ole oikeasti tehnyt. Tänään kävin kaupassa ja olin kuin elävä kuollut koko sen reissun ajan. Paluumatkalla harkitsin hetken vakavasti bussilla matkustamista kahden pysäkinvälin verran, kun tuntui että en vaan jaksa enää kävellä. En sentään sitä kuitenkaan tehnyt, joten puuskuttaen ja hiki virraten sain raahustettua tutisevin jaloin kotiin. Ja tässä olen nyt. Valittamassa asiasta.

Ajattelin ensi viikolla jättää pois kaiken turhan sokerin ja vaaleat jauhot ja sellaisen, ja kokeilla syödä vähän terveellisemmin, josko pääsisin pois täältä omituisesta väsymyskuplasta ja alkaisin jaksaa taas asioita. Töissähän söin säännöllisesti ja ihan "oikeata" ruokaa joka päivä. Nyt vapaudessani olen syönyt miten sattuu, mitä sattuu ja milloin sattuu. Myöskin kahvinkulutukseni on pudonnut kolmannekseen siitä mitä töissä tulee kahvia hörpittyä, joten ehkä kroppani oireilee siksikin, en tiedä. Unirytmin olen saanut pidettyä toistaiseksi sellaisena, että menen samoihin aikoihin nukkumaan kuin työiltoinakin (siinä yhden-kahden aikaan yöllä) ja olen joka aamu herännyt yhdeksältä. Tiedän, että tuo unirytmi tulee keikahtamaan vielä, koska jotenkin minä vaan olen parhaimmillani myöhään illalla ja yöllä. Päivisin olen kuin orpo piru enkä tiedä mitä tekisin.

Onpahan muuten aivan ihanan väristä raitalankaa noissa 7 veljestä -langoissa tänä syksynä! Aloitin neulomaan tuosta itselleni villasukkia pari iltaa sitten ja ajattelin tempaista samasta langasta vielä tumputkin. Se on oikeasti vielä jotenkin kivemman väristä kuin tuossa hailakan värisessä kuvassa.

Saako mennä talviunille?

I like pleasure spiked with pain and music is my aeroplane

Nytpä muistaessani avaudun asiasta, joka on aiheuttanut minulle mielipahaa viime aikoina eli oikeasti siis olen nauranut kippurassa, pyöritellyt silmiäni ihmisten vähä-älyisyydelle ja kirskutellut hampaitani piilevän raivokohtauksen äärellä. Nimittäin mainoksista. Eikä mistä tahansa mainoksista...

Jo kuukausi-pari sitten suuni loksahti auki, kun televisiossa tuli joku Garnier mikä-lie-naisten-kasvomömmö-mainos. Mainoksessa kerrottiin, että kyseisellä mömmöllä pääsee eroon tummista silmänaluksista. Kävin pesemässä korvani ja keskityin kuuntelemaan paremmin mitä mainoksessa sanottiin. Kyllä, yhäkin ne vain väittivät, että tummat silmänalukset ovat nyt historiaa. Sana toistettiin varmaan viisi kertaa sen yhden mainoksen aikana. Myös seuraavalla kerralla mainoksen nähdessäni siinä puhuttiin yhä tummista silmänaluksista. Ja seuraavalla. Ja seuraavalla. Ja yhä vaan...

Nyt on tullut televisioon joku uusi mainos, joka mainostaa jotain l'Orealin miesten-mitä-lie-kasvomömmöä, joka myöskin kuulemma on miesten silmänaluksille tarkoitettu. Koska mikäpä oikeus pelkästään naisilla olisi silmänaluksiin, kyllä miehilläkin kuuluu voida olla tummat, tai oikeastaan ei-tummat silmänalukset. Mietin, että miten voi Garnierilla ja l'Orealilla olla aivan sama ja aivan älytön virhe mainoksissaan, mutta tarkempi tutkailu paljasti, että Garnier on l'Orealin tuotemerkki.

Epäuskossani en enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Mielessäni näen kuinka jotkut lentävät lautaset lähtevät silmien alta lentoon, kun näitä tuotteita truuttaa kasvoille. Eikö niitä oikeasti hävetä? Eikö kukaan l'Orealilla tai kyseisessä mainosfirmassa ole menettänyt haluaan elää ja nousta aamuisin sängystä, kun häpeän viitta harteilla on niin raskas kantaa?

Tässä pieni muistisääntö mainostoimiston suomea osaamattomille debiileille:

• avaruusalus = avaruusalukset
• silmänalunen = silmänaluset

Olen niin nyt pahoittanut mieleni tästä suomenkielen raiskaamisesta julkisesti televisiossa (saatanan ranskalaiset!!!), että olen harkinnut jopa palautteen laittamista l'Orealin Suomen haaralle. Aion kysyä niiltä, että eikö niitä edes hävetä?! Pidän teidät ajantasalla, mikäli asia etenee.

Ps. Yritin kerran googlata tätä aihetta, että onko nuo mainokset aiheuttaneet suurempaa kansanliikettä. Googlasin sanoilla l'Oreal ja silmänalukset. Te ette halua edes tietää, millaisia hakutuloksia sain... No kerron silti. Pelkästään ihan aitoa keskustelua siitä miten saisi pois tummat silmänalukset eikä yhtä ainutta huvittunutta tai närkästynyttä mielipidettä siitä, että nuo mainokset ovat naurettavia vääryydessään. Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa???

Siivouspäivä

Tänään on viimeinen työpäiväni tältä kesältä, joten siivoan vähän työpöytääni. Katsotaanpas mitä sieltä löytyy...


Ensimmäinen kuva kertoo muistaakseni Firefoxin levinneisyydestä Euroopassa. Suomi on tässä hyvänä kakkosena heti Slovenian jälkeen. Onneksi kuitenkin muuten ollaan maailman paras maa. En kyllä tiedä yhtään miten vanhaa tilastotietoa tuo on. (Jaa, tiedoston nimessä lukee 2007, joten varmaan se tilasto on sitten vuodelta 2007).



Syyttäjä on vaatinut valtiolle vankeutta ja Nykäsen kylpytakin vyötä.



Tosi kiva kirje, jonka sain tässä taannoin Charlottelta. Kuin sokerina pohjalla vielä tuo "halua enää sähköpostit Facelift, voit tilauksen täältä". Facelift on muuten Alice in Chainsin levyn nimi, what???

Ja parin tunnin päästä minulle koitaa vapaus!!!

Just open your eyes and see that life is beautiful

Aamulla odottelin bussia Stockmannin edessä. Joku raavas vartija kanteli siinä samaan aikaan pöytiä ja tuoleja Stockan Delin terassille. Hetken päästä terassin aidalle lehahti kaksi varpusta ihmettelemään vartiomiehen touhuja. Näin mielessäni sellaisen Disney-leffamaisen kohtauksen, jossa vartiomies alkaa laulaa ja tanssia varpusten kanssa. Hämmästyin, kun niin ei käynytkään.

***

Viime lauantaina menin käymään yhden miesihmisen kanssa terassilla. Se pyöri tuossa jaloissa ja odotteli, että olisin valmis lähtemään. Olin sutimassa ripsaria ripsiini, kun tyyppi tuli siihen kylppärin ovelle, katsoi peilikuvaani ja sanoi, että on se sitten nätti. Hymähdin kiitoksen, niin tyyppi vielä lisäsi, että et sä sitä kuitenkaan usko, mutta nätti oot. Vastasin vähän suoraselkäisemmän kiitoksen sillä kertaa. Hetken päästä se tosin tuli sanomaan, että nyt voisi se meikkaaminen jo riittää. Ja minä sentään olen tosi nopea puunaamaan pärstäni.

***

Elämä on toisille reilumpaa kuin toisille. Joku saa sokeripinnan ja toinen rusinat pitkosta, kolmansille jää pelkät pullanmurut. Neljänsiltä viedään ne murusetkin.

Maailman paras maailma

Voi että, en jotenkin yhtään kestä nyt tätä uutisointia siitä, kun Newsweek listasi Suomen maailman parhaimmaksi maaksi. Tai ei siinä uutisoinnissa per se ole mitään vikaa, mutta se keskustelu siinä ympärillä. Ei mennyt kuin nanosekunti ensimmäisen uutisen julkaisemista, kun puoli Suomea oli jo julistamassa mitä kaikkea huonoa täällä on. Niin, ei kai se tutkimus väittänytkään, että täällä olisi elo täydellistä, mutta tuskin se mitään ruusuilla tanssimista muissakaan maissa on.

Jotenkin tämä on niin tyypillistä suomalaisille (voi että tuokin ärsyttää minua, että joku on aina tyypillistä justiinsa suomalaisille, mutta kun valitettavasti se vaan tuntuu olevan). Jos sanotaan nyt vaikkapa Ruotsi oltaisiin listattu ykköseksi, niin ne varmaan olisivat hihkuneet ja hehkuneet asiasta, mutta hyvin monella suomalaisella oli kiire ilmaista mielipiteensä siitä, että ihan paskaahan täällä on ja muualla on paljon paremmin ja jotain vikaa tarvii olla tuossa tutkimuksessa.

Nythän sitten tulikin uutinen, että tutkimuksessa saattaakin olla virhe ja oikeasti Sveitsi olisikin maailman paras maa ja Suomi vasta kakkonen. Jos näin on, niin osa suomalaisista varmaan hyrisee tyytyväisyyttään kun olivat sittenkin oikeassa, ettei Suomi mitenkään voinut olla kaikista paras. Epäilyksen mukaan Newsweek olisi sekoittanut Suomen ja Sveitsin yhteispisteet. Newsweek selvittää asiaa paraikaa. Itse asiassa olen melko varma, että tämä laskuvirheen osoitus on tullut jonkun suomalaisen toimesta. Kyseisessä Aamulehden uutisessa oli niin hauskasti sanottu: "Suomalaiset nettikommentoijat tiesivät tämän jo eilen tai ainakin sen, ettei Suomi ole laisinkaan hyvä paikka elää, kun puutteita on valtavat määrät." Niinpä.

No, suurin osahan meistä täällä on syntynyt kultalusikka suussa (ollaan me, vaikka ette sitä myöntäisikään) ja ne joilla on paskaa, niin niillä onkin sitten paskaa vaikka muille jakaa. Mutta en tiedä olisiko se sitten vähemmän paskaa missään muuallakaan. Pääasia kuitenkin on, ettei varmasti olla maailman parhaita missään, äläkä sinäkään naapurin Pena siinä yhtään kuvittele itsestäsi mitään!

Vastauksia, osa 2

Mikä on maailman paras suomenkielinen biisi?
Mietin tätä kysymystä koko eilisen. (No, ehkä en koko). Tulin siihen tulokseen, että tähän on täysin mahdotonta vastata, ainakaan ilman pitkällistä ja universumeita vavisuttavaa pohdintaa. Ensinnäkin, kuuntelen tosi vähän suomenkielistä musiikkia ja tällä hetkellä ei oikein ole yhtään sellaista bändiä edes, joka olisi mitenkään erityisen hyvä. Ja toisennakin, minun on täysin mahdotonta nimetä yhtä maailman parasta biisiä millään kielellä. Ei vaan ole olemassa yhtä parasta. Se paras aina vaihtelee fiiliksen mukaan. Voin toki yrittää selvittää tämän vastauksen, mutta joudun varmaankin lykkäämään gradua vuodella eteenpäin sen takia. (Mikä ei sinällään kyllä haittaisi).

Onko sulla jo gradun aihe mietittynä?
Ei. Ei ole. Eipä ei. Ei.

Aiotko seurata tänä syksynä BB:tä?
Mhh... En ainakaan aio maksaa sen katselusta. Vähän oli tuossa sellainen fiilis, että pääsisin elämässäni helpommalla, jos en edes rupeisi katselemaan sitä, mutta... Tässähän loppuu työt justiinsa sopivasti eikä minulla ole mitään tekemistä, joten siihen se kuitenkin lipsuu. Toivon, että se olisi edes vähän mielenkiintoisempi kuin viime vuonna.

No, mitenköhän tuosta gradusta pääsisi viimein eroon? Siis niin että se valmistuisi, eroonhan siitä toki pääsisi ihan vaan deletoimalla koneelta kaikki aiheeseen liittyvät tiedostot ja heittämällä varmuuskopioilla vesilintua.
Jos kerta vastaukseksi ei kelpaa "tekemällä", niin olen sitten pakotettu vastaamaan niin, että maksamalla. Maksat siis jollekin toiselle siitä, että se kirjoittaa gradusi valmiiksi, tai vaihtoehtoisesti ostat netistä valmiin gradun.

Miksi Tampere on sinusta hyvä paikka asua? Miksei Turku ole parempi?
Tampere on todella hyvä paikka asua. Toisaalta ei minulla ole vertailukohtaakaan. Varmaan jos olisin syntynyt Turussa, niin Turku olisi todella hyvä paikka asua. Turusta minulla ei ole minkäänlaista muuta tuntumaa kuin olen sen kautta kulkenut vesille. Tämä tarkoittaa siis sekä ruotsinlaivaa että Turun saaristossa puksuttelua vähän pienemmällä potskilla.
Mutta Tampere on hyvä paikka asua siksi, että tämä ei ole liian iso eikä liian pieni, ei liian kuuma eikä liian kylmä, eikä liian kova tai liian pehmeä. Näin Kolmea karhua ja Kultakutria lainatakseni. Tampere on kaunis kaupunki, täällä on paljon kaikkea kulttuuria tarjolla ja täällä asuu ihania ihmisiä.

Kun ristit kätesi, kumpi peukku jää päällimmäiseksi?
Vasen peukku.

Nuoletko jätskipaperit ja jogurttipurkin kannen?
Jätskipaperin joskus, jogurttipurkin kantta en koskaan. Pyyhin sen jugupurkin kannen vain siihen purkin reunaan, niin että mahdollisimman paljon jugusta saan pelastettua, mutta en rupea nuolemaan sitä. Eilen nuolin jätskipaperin, kun jäätelö oli jo sen verran sulaa, että siitä oli jäänyt hyvin paljon paperiin.

Kananmuna ja ketsuppi: toimiiko samassa annoksessa?
Mjoo, miksei. Esim. pyttipannussa. Josta en kyllä sivumennen sanoen tykkää kauheasti. Tai munavälisessä hampurilaisessa se on ihan must.

Lempikatusi tai -tiesi tai -kaupunginosasi Tampereella? Valitse sellainen tosi lempi. Sellainen, jossa olet hyvissä unissasi.
Jos tosi lempi pitää valita, niin Amuri. Myös Pyynikki ja Pispala ovat lemmittyjäni, mutta niissä en juuri koskaan ole unissani. Amurissa sijaitsevat juureni.

Nuori Iggy Pop ja nuori David Bowie: kumpaa?
Nuori Iggy Pop (kuvassa) tietenkin. Bowielle en ole koskaan lämmennyt sen enempää musiikillisesti kuin millään muullakaan tavalla.

Suosikkimerkkisi näppiksellä?
Sen täytyy olla K, koska se on kadonnut näkyvistä kokonaan läppärini näppiksestä. Tai sit oikeesti se suosikki on tietty ♥. Tai ♪ tai ♫.

Suosikkimerkkisi olutkaapilla?
Amiraali.

Suomen kielen hirvein murre? (Jos vastaat "turku", teethän sen vilpittömästi etkä "Turku on suomen perse" -haalarimerkkien tyylisen tamperelaisperinteen takia.)
Minun mielestäni murteet eivät ole hirveitä. Hiukkasen karsastan tietynlaista helsinkiläisten puhetyyliä, joka alkaa levitä kyllä koko teinisön joukkoon, mutta vanha kunnon stadin slangi on mukavaa. Samoin inhoan sitä, kun sanotaan "ketä" kun pitäisi sanoa "kuka", ja tämä on käsittääkseni juurikin turkulaisten syytä. Satakuntalaiset taas vaikuttavat jotenkin koppavilta murteensa kanssa, mitä eivät kuitenkaan ole. Mutta noin yleisesti ottaen murteet ovat rikkaus. (Olikohan tämän kysymyksen esittäjä joku katkera turkulainen?)

Takavuosien Rumba-haastisten klassikkokysymys: mikä rakennus olisit?
Olisin sellainen japanilainen rakennus.

Bonus: lempikarkkisi Siwa-säkissä?
Tästä seuraa empiirinen tutkimus heti kun menen käymään Siwassa. Lupaan arvostella säkin seikkaperäisesti. Bonuskysymyksestä seuraa bonusvastaus.

Saat 200000e, jolla sinun on ostettava koti ja sisustettava, mikäli et aio käyttää vanhoja kalusteitasi. Millaisia valintoja teet?
Heti aluksi on sanottava, että minulla ei ole kovinkaan laajaa käsitystä asuntojen hinnoista, joten en tiedä mitä 200.000 eurolla saa. Joten ostaisin jonkun loft-asunnon jostain mahdollisimman keskustasta ja lopuilla rahoilla suuntaisin sen jälkeen Ikeaan, Kodin Ykköseen ja Indiskaan.

Mikä olisi unelma-ammattisi tai -työsi, jos ei olisi mitään realiteetteja huomioitava? (Tyyliin omat taidot, toimeentulo jne.)
Olisin taiteilija, joka olisi lahjakas sekä maalaamaan, kirjoittamaan, laulamaan ja soittamaan. Asuisin Pariisissa jossain ullakkohuoneistossa kissojeni kanssa. Iltaisin nauttisin punaviiniä ja katselisin Pariisia ranskalaiselta parvekkeeltani, öisin tekisin taiteita ja päivisin nukkuisin sekä jakaisin rakkautta muusikonretkumiehelleni. (Tässä tuli nyt koko elämä eikä pelkkä työ, mutta työ olisikin tavallaan osa elämäntapaa).

Kenen keikalle meinaat aikanaan taivaan porteilta ensimmäisenä suunnistaa?
Jos nyt sivuutetaan se seikka, että minulla ei ole aikomustakaan mennä minnekään taivaan porteilla kuoltuani, niin... Ei ole olemassa kai yhtään kokonaista lempibändiäni, jonka kaikki jäsenet olisivat jo kuolleita. Tietysti jos elän riittävän vanhaksi, niin kyllähän noita ehtii kupsahdella, mutta vastaan tähän kysymykseen nyt sen tiedon varassa mikä minulla tällä hetkellä on. Menisin siis paikkaan, josta löytyisi Morrison, Hendrix, Lennon, Joplin, Cobain ja Staley musisoimasta yhdessä. Ja jos ei löytyisi, niin järjestäisin löytymään.

Näyttääkö isäsi koskaan puutarhatontulta?
Hmm, ei se kyllä näytä. Tai en ainakaan koskaan ole nähnyt sen näköistä puutarhatonttua.

Paljonko muutama on?
Kolme tai vähän päälle. Tarkalleen sanoisin kolme.

Tykkäätkö kenestäkään, jolla on ihan toisenlainen musiikkimaku kuin itselläsi?
Ilman muuta! Vaikka kenestä. En ikinä missään tilanteessa valikoisi ystäviäni musiikkimaun perusteella. Tietysti samanhenkiset ihmiset vetätät toisiaan puoleensa, huomaahan sen täältä blogimaailmastakin, joten tällöin usein myös musiikkimaku on samanlainen. Mutta se ei ole mikään kriteeri. Oikeastaan harvinaisempaa on, että tykkäisin jostain, jolla olisi ihan samanlainen musiikkimaku kuin minulla. En edes tunne ketään sellaista. Haha.

Mitä haluaisit elämässäsi saavuttaa?
Mielenrauhan. Viisauden. Onnellisuuden. Aika monta kiloa kevyemmän elopainon (hitto se on vaikeata). Joskus ajattelin, että haluaisin joskus nähdä nimeni jonkun tv-ohjelman tai elokuvan lopputeksteissä. Että senkin voisi saavuttaa. En tosin ole keksinyt miksi se nimeni siellä olisi, mutta kenpä tietää.

Miksi aina minä?
Koska sulla on rumimmat kuteet ja pisin naama.

Mihin se Oraakkeli on kadonnut? Googlekaan ei enää löydä.
Minä löysin tämmöisen googlella. En tiedä onko tuo se alkuperäinen, mutta ainakin kovin samanlaiselta vaikuttaa.


Siinäpä ne olivatkin sitten. Jos heräsi jotain jatko- tai lisäkysymyksiä, niin ihan rohkeasti vaan esittämään. Olen outo kysymyksiinvastailijafriikki.

Vastauksia, osa 1

No niin, vastaillaanpas nyt sitten niihin kysymyksiin. Jaan näitä nyt useampaan osaan, että te rakkaat adhd-lapseni jaksatte keskittyä


Miksi
Identifioimattoman henkilön kollektiivinen kysymys ei saanut jatkoa, joten vastaan tähän vain että siksi

Mitäs jos on liikaa kysyttävää, niin tuleeko vastaajalle burn outti?
Kyllä. Todennäköisesti tulee. Vatsahaava myöskin ja lapamato.

Millaisia ovat sellaiset ihmiset, jotka fanittavat Lauri Tähkää?
Oman empiirisen tutkimusmateriaalini perusteella valtaosa Tähkä-faneista ovat teinivuotensa ylittäneitä, mutta ei vielä aivan tenoihin turvautuvia naisihmisiä. Koska tiedän tätäkin lukevan ainakin yhden Tähkä-fanin, joka on ihkubeibe (se fani siis, ei Tähkä), niin olen korrekti enkä pureudu tuon syvemmälle näiden ihmisten aivoituksiin tai arvomaailmoihin. Sanoisin kuitenkin, että naisten hysteriaa hoidettiin entisaikoinakin varsin kyseenalaisin keinoin.


Miten järjestetään kivat ja halvat 50-vuotispäivät kun ajankohta on paska lokakuun loppu, koti on liian pieni ja tarvitaan yhteistä hauskaa tekemistä eli pelkkä juomailu ja ruokailu ei riitä?
Lähtisin tälleen rohkeasti ehdottelemaan larppausta. Siinä kuule saisi yhteishenkeä kohotettua. Internetistä voisi löytää jonkun hyvän tarinan, jota sitten vaan rupeisi larppaamaan (sanoo ihminen, joka ei tiedä asiasta yhtään mitään). Jokainen voisi ensin väkästää itse itselleen jonkun kostuumin, vaikkapa vanhasta lakanasta, jolloin budjetti olisi melko pieni. Tilanpuutekaan ei olisi ongelma, kun menisi ulos jonnekin metsään larppaamaan. Siellä sitä olisi tilaa. Sen jälkeen voisi vetäistä kuumat kaakao-Strohit notskilla ja samalla paistaa makkaroita ja vaahtokarkkeja tikun nokassa. Voilà!

Mitä tekoa kadut eniten?
Olen miettinyt tätä pari päivää, enkä keksi mitään mitä oikeasti katuisin. Olen joskus tehnyt vääriä valintoja, mutta niistä on kuitenkin seurannut jotain hyvää. Enkä ole koskaan tehnyt mitään niin pahaa, että sitä tarvisi katua. No sitä kyllä kadun jonkin verran, että kerran puhuin liian kovaan ääneen totuuksia yhdestä ihmisestä, joka saattoi kuulla mitä sanoin. Valitin yhdestä hänen ärsyttävästä tavastaan toimia, ja se tapa loppui siihen kuin seinään, joten voin olettaa hänen kuulleen. En kadu sitä, että sanoin mitä sanoin, mutta kadun sitä että saatoin pahoittaa toisen mielen ja olin selkäänpuukottaja paskiainen tyypille, joka oli juuri auttanut minua merkittävällä tavalla ihan hyvää hyvyyttään. Tapahtuneesta on jo yli seitsemän vuotta eikä asiasta olla puhuttu sen jälkeen, mutta toisinaan se vieläkin vaivaa minua.

Milloin olet onnellisimmillasi?
Joku viisas joskus sanoi, että ihminen on onnellisimmillaan kun jostain hänen ruumiin aukostaan menee jotain sisään tai ulos. Olen taipuvainen allekirjoittamaan tämän.

Mitä pelkäät?
Ampiaisia, mikä on täysin irrationaalinen pelko. Tosin pelkään niitä ainoastaan sisätiloissa, ulkona ne saavat lennellä aivan vapaasti aiheuttamatta sydämentykytystä minulle. Jännä juttu, että paarmoja taas en pelkää yhtään, vaikka yleensähän ne käyvät paljon hanakammin päälle kuin ampiaiset.

Oletko koskaan käyttänyt huumeita?
En ole. Tässä voisi nyt tietysti alkaa miettiä näitä peruskysymyksiä, että onko vain laittomat aineet huumeita.

Jos tulet joskus Helsinkiin, menetkö Harakan Taivaaseen ja ostat korujani, häh?
No ilman muuta. Mistä sen tietää, että ne ovat juuri sinun korujasi? Vai onko kaikki korut siellä sinun? Kuulostaa haastavalta, mutta ehkä suoriudun tehtävästä.

Mikä pikkuasia saa sinut hermostumaan tai jopa raivostumaan?
Kauhean vaikea määritellä mikä on pikkuasia. Ihmisten typeryys ja välinpitämättömyys, tai vaikkapa roskaaminen, saavat minut näkemään punaista, mutta ehkäpä nuo eivät ole pikkuasioita.
Väsyneenä minut saa hermostumaan ihan vaikka vaan hengittämällä viiden metrin säteellä minusta. Ja juu, tietokone saa aika usein kuulla kunniansa. Jos joku ei tapahdu sekunnissa, niin se ei tapahdu riittävän nopeasti.

Mikä on optimimäärä ostaa kojusta lakritsaa(kpl), jos haluaa välttää "yliannostuksen" sekä tunteen siitä, että on maksanut niistä ylihintaa?
Tämä asia on vaivannut meitä kaikkia varmasti siitä lähtien, kun metrilakuista on tarvinut alkaa maksaa itse, eli äiti ei enää maksakaan. Tästä syystä olen pitäytynyt ostamasta niitä, välttääkseni mielipahaa ja hämmentäviä tilanteita. Kerran ostin, muistaakseni viisi lakua, ja paha mielihän siitä tuli. Rahaa meni ihan liikaa, vaikka halvemmaksi se toki tuli kuin vain yhden lakun ostaminen (suhteellisesti ajateltuna). Kuitenkin niistä viidestä lakusta loppujen lopuksi hyvältä maistui ainoastaan se yksi. Ja leuatkin väsyivät niiden jauhamisesta. Vastaus kysymykseen on siis: Metrilakukojut ovat paholaisen keksintö, joiden kanssa pelleillessä on täysin mahdotonta voittaa.
Jos haluaa yrittää löytää porsaanreiän systeemistä, niin kannattaa kerätä viisi kaveria (voi ne olla ihan tuntemattomia jamppoja siitä kadulta vierestäkin) ja tehdä kimppaostos niin, että jokainen saa yhden lakun, sen omasta mielestään parhaimman makuisen, ja lakun kappalehinta on kuitenkin massa-alennuksen mukainen.


Jatkuu ensinumerossa!