30. A FRIEND

Ihmisen paras ystävä, sanovat.

I know, I know for sure that life is beautiful around the world

Koska huomenna alkaa heinäkuu, niin tässäpä heinäkuun kuva päivässä -haasteen aiheet:

Jatkan säännöllisen epäsäännöllisesti eli silloin kun huvittaa.

Wakey wakey, rise and shine

Saatoin tänään vahingossa korjata aiemmin narisemani herätyskellon torkkunapin toimimattomuuden. Nimittäin aamulla, kun herätyskello soi, käännähdin oikealta kyljeltä vasemmalle ja kurotin painamaan torkkua, tai lähinnä valmistauduin hakkaamaan sitä useaan otteeseen, että piipitys hiljenisi. Vaan oikea käteni olikin totaalisen puutunut, joten se lätkähti herätyskellon päälle sen sijaan, että olisi normaalin käden tavoin vain sirosti painanut torkkunappia (tai minun tapauksessani hakannut sitä kuin viimeistä päivää). Hervottoman käteni lätkähdyksen painosta herätyskello lensi tatamiin. Nostettuani sen takaisin pystyyn ja saatuani sen vaimenemaan, nukahdin luonnollisesti seuraavaksi neljäksi minuutiksi. Ja kun kello alkoi uudestaan piipittää, niin katsos vain, torkkunappi toimi taas kuin unelma! Ja seuraavalla kerralla! Ja seuraavalla kerralla!

Toivon totisesti, että tämä on nyt torkkunapin pysyvä tila. Tunnen jo valmiiksi eroahdistusta herätyskellostani. Katsoin eilen sen pohjassa olevasta takuutarrasta, että olen ostanut sen vuonna 1998. Se on kaiken kaikkiaan täydellinen herätyskello ja sitä on varmasti lähes mahdoton korvata. Siinä on näppärästi torkku ja valo samassa nappulassa. Sen kellotaulun takaa loistava valo on mukavan sininen. Se on itsekin mukavan sininen. Se on merkiltänsä Citizen.

Sillä on kyllä ärsyttävä ominaisuus alkaa huutaa kuin hinaaja, jos en reagoi sen piipittämiseen riittävän nopeasti ja olenkin sille monesti vihainen aamuvarhaiseen aikaan, mutta en silti haluaisi erota siitä. Mistään ei varmasti löydy enää yhtä hyvää herätyskelloa, jos meidän rakkauteemme nyt tulee ryppy tämän torkutuserimielisyyden takia.

Nykyisin herätyskellot ovat ihan aliarvostettuja. Kaikki käyttävät vaan kännyköitä herättämiseen. Itse en uskalla laittaa kännyä yöpöydälleni herättämään, koska vaihtoehtoisesti joko heittäisin sen vahingossa kanveesiin ja hajottaisin tai sitten kaataisin sen päälle vesilasin. Kumpikaan vaihtoehto ei kiehdo.

Postauksen kuva lainattu itseltäni kesäkuun kuva päivässä -haasteen ensimmäiseltä päivältä.

28. ON THE SHELF

Kello roikkuu hyllyn reunalta.

I will not tolerate you

Internetissä velloo taas eräänlainen homokeskustelu. Joku hahmo oli loukkaantunut, kun juhannustansseissa oltiin kehoitettu miehiä hakemaan naisia tanssimaan, koska se on niin heteronormatiivista ja vähemmistöjä syrjivää. Samoin dj tai joku vastaava oli sanonut naisten laittautuneen miehiä varten, mikä sinällään nyt voi olla joko totta tai törpösti sanottu, riippuen tapauksesta. En ota tuohon nyt kantaa sen enempää, niin moni on sanonut sanasensa asiasta jo niin paljon paremmin (ja moni myös toki paljon huonommin).

Lueskelin kuitenkin eilen iltaviihteekseni tuon kyseisen tapahtuman FB-sivulta vääntöä aiheesta. Keskustelun aloittajan tapa ilmaista itseään oli suhteellisen hyökkäävä ja syyllistävä, joten joku oli kommentoinut ketjuun, että tämän jälkeen ei ainakaan tee enää yhtään mieli suvaita(*. Tuo lause jotenkin pysäytti ja pisti miettimään.

Ei tee mieli enää yhtään suvaita. Minkälaiselle ihmiselle tulee mieleen edes sanoa tai ajatella jotain tuollaista? Sehän tarkoittaa jotakuinkin samaa, kuin että on olemassa joku vähän epämiellyttävä ryhmä, jota ei varsinaisesti hyväksy tai josta ei pidä, mutta jos ne oikein ovat kiltisti, niin ehkä niitä sitten voi suvaita. Mutta jos vähänkin sukset menee ristiin, niin ei kyllä yhtään tee mieli suvaita enää.

Suvaitseminen on itsessään jotenkin niin hölmö ja jopa vastenmielinen sana. Suvaitseminen sanana asettaa monesti suvaitsevan osapuolen suvaittujen yläpuolelle. On heteroita. On homoja. On biseksuaaleja. On miehiä. On naisia. On jotain siltä väliltä. Mikä minä muka olen suvaitsemaan kenenkään toisen olemista tai seksuaalisuutensa toteuttamista (lain rajoissa)? Tuntuisi kauhealta, että jonkun tarvitsisi suvaita minua. Pyh. Mutta kai niin kauan kuin on ahdasmielisyyttä, niin tarvitsemme myös suvaitsemista.

Tiedän siis kyllä, mikä on Unescon määritelmä suvaitsevaisuudelle ja hieno määritelmä se onkin, eli ei tarvitse tulla kertomaan. Käsittelen nyt vain sitä, miltä se fiilispohjalta tuntuu, kun joku sanoo suvaitsensa jotain toista ihmistä syystä x. Tai oikeastaan, kun ei enää huvitakaan suvaita.

En pysty linkittämään Facebookiin täältä töistä käsin, mutta Norpatin postauksesta löydätte tarvittavan infon, JOS haluatte lukea kyseisen keskustelun ettekä vielä tiedä mistä on kyse. Suosittelen oman mielenrauhanne kannalta kuitenkin harkitsemaan vakavasti väliin jättämistä. Tai jos luette, niin älkää sitten tulko minua syyttämään, kun löydätte kuontalostanne sen ensimmäisen harmaan hiuksen...

*) Sanamuoto ei ole tarkka lainaus, koska en pääse lähdettä tarkistamaan nyt. Asiasisältö on kuitenkin sama.

27. BATHROOM

Suihkuverhokaveri.

Työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi

Asioita, jotka tänään ärsyttävät:

• Autojen tyhjäkäynti. Asun niin matalalla, että autojen äänet (ja hajut) tulevat asuntooni melko suodattamattomina. Aika usein joku älypää pitää autoa käynnissä kadun varressa useita minuutteja, jotka toisinaan tuntuvat vuosilta. Se jurnuttava ääni saa hampaani kirskumaan ja verisuonet katkeilemaan päässäni. Jos pysähdytään, niin sammutetaan se auto ja jos ei sammuteta, niin jatketaan matkaa!!!
• Laskut, joissa lukee isolla "käyttäkää maksaessanne viitenumeroa", mutta se itse viitenumero on piilotettu pienellä präntillä johonkin ihan omituiseen kohtaan.
• Vähintään 15 vuotta hyvin palvelleen herätyskellon torkkupainike alkaa hajota. Kuten olen joskus kertonut, olen ahkera torkuttaja ja joudun raivotiloihin heti herättyäni, jos kello ei lakkaakaan soimasta torkkua painaessa. Painiketta täytyy nykyään hakata tonnin lekalla, että herätys siirtyy taas sinne neljän minuutin päähän.
• Omituinen kutina. Olen alkanut epäillä, että joku ruoka-aine aiheuttaa minulle kutinaa ympäri kehoa, mutta en ole löytänyt mitään yhteyttä kutinahetkien välillä. Kutisee nenänpää, korvanlehti, päänahka ja välillä joku muukin osa ruumiista.
• Paska kesäsää (lue: kylmä ja märkä), eikä siitä voi oikein reklamoidakaan kenellekään.
• Jatkakaa itse listaa haluamallanne tavalla.

It's better to burn out than to fade away

Kuuntelin aamulla työmatkalla Nirvanaa ja ajattelin Kurt Cobainia ja miten mahtavaa kaikki on. No siis, Cobainin kohtalo ei tietenkään ollut mahtava, mutta rock'n'roll vaatii uhrinsa ja jokainen sukupolvi omat ikoninsa. Kurt Cobain oli meidän sukupolvemme Jim Morrison. Jäin miettimään, kuka on tämän nykyisen nuoren sukupolven ikoni?

Amy Winehouse onnistui kuolemaan siinä legendaarisessa 27 vuoden iässä, mutta en tiedä onko hänestä nousemaan samanlaiseen puolijumalan asemaan kuin esim. Morrison ja Cobain ovat nousseet. Luin viime viikolla kolumnin Bieber-sukupolvesta, joka ei kapinoi. Siinä oli ihan hyvää pohdintaa ja kanssani yhteneväisiä näkemyksiä asioista. Olen tosin puolueellinen arvioimaan kirjoitusta tällaisena grunge-ajan lapsena.

Ehkä nykynuoret eivät tarvitse kärsivää ja nuorena kuolevaa taiteiljiaa omaksi soihdunkantajakseen. Ehkä heille Justin Bieber on justiinsa hyvä ikoni.

Kun kysytään, onko Justin Bieber oman sukupolvensa Kurt Cobain, niin ensimmäinen reaktioni on voimakas vastustus. Mutta kun pääsen ylitse siitä, että ei nuorempaa sukupolvea tarvitsekaan ymmärtää eikä kukaan siloposki voi vastata Cobainia, niin ehkä tuossa ajatuksessa on itu. Tosin emmehän me tietenkään toivo, että Justin kuolisi 27-vuotiaana ja siihen on vielä niin monta vuotta aikaa, että tulemme näkemään, onko Bieberin tähti jo himmennyt siihen mennessä. Itse en kyllä tunne ketään, joka kuuntelisi Bieberiä tai Robinia tai kaltaisiaan, mutta en taida kauheasti tuntea tuon sukupolven edustajia. (Hei kamoon lapset, miten sitä voi kuunnella?)

Olen joskus ennenkin varmasti pohtinut, millä meidän ns. y-sukupolven jälkeläiset voivat enää kapinoida, kun me olemme jo tehneet kaiken mitä voi tehdä kauhistuttaakseen vanhempiaan. No siinäpä se. Ne kuuntelevat Justin Bieberiä, pitävät muotiblogeja, kaikki on bling blingiä ja glitteriä. Kerskakulutus on mahtavaa ja tekniset vimpaimet ovat viimeisen päälle. Viihdettä tulee joka tuutista ähkyksi asti eikä minkään eteen tarvitse nähdä paljoakaan vaivaa. (Yleistyksiä, tiedän, ei kaikilla ole helppo elämä eikä kaikkien toiveammatti ole julkkis). Ei ihmekään, että nuori sukupolvi voi entistä huonommin.

Onhan se kai luonnon laki, että vanhempi sukupolvi ei koskaan ymmärrä seuraavaa sukupolvea, kapinoivat ne sitten enemmän tai vähemmän kuin vanhempansa. Mutta yksi asia on varmaa. Nimittäin tämän Bieber-sukupolven jälkeen tulee taas seuraava sukupolvi, joka ihan taatusti kapinoi vanhempiaan vastaan ja toivon mukaan vastustaa kaikkea sellaista päälle liimattua pinnallisuutta. Heihin minä luotan.

Kuvat: Funnyjunk.com

24. ON YOUR MIND

Sunnuntaisää, sunnuntaifiilis. Puita kuvattuna märän ikkunalasin lävitse.

23. MOVEMENT

Järven pinta värisi vain vähän, kun hämähäkki kipitti sitä pitkin.

Ps. Perjantain ja lauantain kuvissa on selkeästi havaittavissa jonkinlainen hämähäkkiteema, mutta mitä muutakaan sitä mökillä kuvaisi kuin hämähäkkejä.