generated by sloganizer.net

6. toukokuuta 2010

Päätöksiä, osa I




Eilen tietooni saatettiin, että Alice in Chains tulee elokuussa Porin Sonisphereen. Olin ensin että OMG, sitten innostuin, sitten lannistuin ja sitä rataa. Asiaa tässä vajaan vuorokauden mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että tämä on ihan liian iso juttu minulle missattavaksi. Alice in Chains on kuitenkin minulle se bändi, oli se sitten Laynen kanssa tai ilman Laynea. Sitä paitsi siellä on ihan hyviä bändejä samana päivänä, kuten The Cult. Ja samana päivänä on myös HIM, jonka suuri fani en ole, mutta joka kuitenkin kuuluu kategoriaan "nähtävä livenä edes kerran elämässään". Joten. Minä olen ihan taatusti paikalla siellä silloin, vaikka menisin sinne jalkapatikalla tai jalka poikki liftaten ja tulisin vähintään tapetuksi matkalla. Ja jos homma nyt jostain syystä menee mönkään, kuten vaikka AIC peruu tulemisensa tai joku heittäytyy poikkiteloin eteeni, etten millään pääse lähtemään, niin ainakin olen yrittänyt. Sekin tuntuu jotenkin lohdullisemmalta, että se sentään maksoi minulle pienen omaisuuden, kuin että jos olisin vaan luovuttanut ja jäänyt yksin kotiin mököttämään, kun ei mulla oo kavereita. *snif*

Sonisphere-seuraa minulla ei siis tällä hetkellä ole, mutta on tässä muutama kuukausi aikaa punoa juonia. Sitä paitsi olen ollut Lontoossakin yksin, joten ehkä pystyn olemaan myös päivän Porissa yksin. En edes taida tuntea ketään porilaista. Mutta jos siellä näytön toisella puolella — niin juuri siellä — on joku, joka on menossa tai haluaa lähteä kanssani (pelkästään lauantaiksi), niin ehdotuksia otetaan vastaan! Tosin en nyt kenenkään aivan tuntemattoman anonyymin kanssa lähde, koska haluni tulla tapetuksi ei ole niin valtava.

9 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kannustan! Yksin lähteminen noille reissuille on myös jotain, mikä pitää kokea kerran elämässään. Mä luuhasin festarit ja muut rokkikinkerit nuorena/teininä useimmiten yksin. Ja aina oli hauskaa. Sitä kun "tutustuu" ihmisiin ihan eri tavalla kuin jos menisi seurassa. Tai en tiedä miten tällä iällä enää tutustuisi, mutta on se mahdollisuus olemassa kuitenkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Onhan siellä Slayer ja Behemoth.
Kyllä se Stam1nakin on aika pätevä livenä.

Ofelia kirjoitti...

Hih, tunnet yhden porilaisen ainakin netin kautta - minut! =) Mutta valitettavasti minusta ei saa seuraa, kun musiikkimaku on vähän eri ja minulla taitaa kesä mennä vauvanhoidossa. Mutta kyllä Porissa aina yhen päivän yksin pärjää! Jos käypi tylsäksi olo niin kuuntele vaikka karua murretta ja naura sille... =D (Voit myös kiinnittää huomiota siihen miten kaikki kehut sun muut ilmaistaan aina negatiivisuuden kautta tyyliin "ei tuakaa mikkää ruma muija ol" - tarkoittaen että nätti flikka ja silleen...)

Kirsikka kirjoitti...

Poiccis punkkaa kahden porilaisen kanssa samassa kämpässä ja siteeraa aina säännöllisin väliajoin Raidia/Varesta/emmiemuistaketä, että "mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa". Vaan kai siellä päivän pärjää. En tiedä, en ole ollut.

Mutta viimekesäinen ekskursioni Kotiteollisuuden keikalle yksin oli puhdistava kokemus, joten varmasti sunkin reissus. :)

Tiina kirjoitti...

Mymskä, en mä tiedä ehtisinkö tutustua siellä kehenkään, kun kuola valuen vaan odottaisin aic:tä. ;D
Mutta joo, toi sisko nyt sitten loppujen lopuksi lupasi lähteä mukaan.

Anonyymi, Slayer ihan jees, Behemothia en tunne ja Stam1na on joskus tullutkin nähtyä livenä. Tosin niiden musiikki oli silloin vielä jotenkin sekavampaa kuin nykyään.

Ofelia, haa! Sä olet porilainen! Jostain syystä mulle kyllä tulee porilaisesta aina mieleen vaan snagariruoka. :D
Täytyykin tarkkailla tuota murretta, eikä siis loukkaantua jos joku sanoo etten ole ruma. ;D

Kirsikka, mua nauratti kanssa se Vares-mainos kovasti silloin aikanaan ("mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa").
Mä käyn paljon leffassa yksin, mutta keikoilla ei ole tullut käytyä. Voisihan sekin olla puhdistava kokemus. Nyt kuitennii sain jo seuraa. :)

Olga kirjoitti...

Nyyh. Mä olisin niin mieluusti lähtenyt sinne, mutta tuskin se on ihan oikea paikka mahan kanssa, mikä mulla siinä vaiheessa varmasti jo on aivan valtava.
Viimevuonna sielä oli ainakin mahtavat bileet ja homma toimi kaikilta muilta osin hyvin, paitsi vessojen. Niitä oli kohtuuttoman vähän.

Riikka kirjoitti...

Täällä toinen porilainen lukija, joka kannustaa tulemaan tänne :-) Pori on paljon mainettaan mukavampi kaupunki -varsinkin kesällä! Sonispheren tarjonnasta en sano mitään, itselle kun enemmän maistuu niiden meidän kesän toisten festareiden musiikki paremmin ;-)

Mutta kulkemis- yms. vinkkejä kyllä tarjotaan mikäli niitä tarvitset!

Anonyymi kirjoitti...

Behemoth ei ehkä ole kaikkien mieleen, mutta se on uskomaton livebändi ja rumpari on aivan sairas.

DorianK kirjoitti...

Enpä ollut edes harkinnut moista, vaikka AIC:n kuulin sinne tulevankin, mutta kieltämättä tuo lauantai näyttää jo aika hyvältä. Tosin tuore The Cult ei ole lainkaan tuttua, olen kuunnellut enemmän sitä 90-luvun kamaa...

Yksin matkustelu on sitä paitsi tosiaan joskus aika antoisaa. Ei se yhtä mukavaa ole kuin hyvässä seurassa, mutta voittaa kyllä huonon seuran.