generated by sloganizer.net

15. lokakuuta 2010

Sounds of silence


Meidän talossa on yleensä hyvin rauhallista eikä yöuniani ole häirinnyt mikään. Olen myöskin hyvin sikiuninen, joten kaupungin hälykään ei häiritse minua kovin pahasti. Eilen illalla olin kuitenkin ehkä maailman väsynein mennessäni nukkumaan (jo ennen klo 23, toim.huom!), niin eikö naapureilla ollut jotkut karaokebileet menossa. Joikaus nyt ei edes kuulunut kauhean kovaa, mutta jos se ehtii ylittää sen ärsytyskynnyksen ennen nukahtamista, niin hommasta ei sitten tule enää mitään. Vaan mitä teinkään! Sen sijaan, että olisin kieriskellyt sängyssä hokien mielessäni mitä erilaisempia kirosanoja ja haaveillessani naapurin kiekukaulojen eliminoimisesta, minä meninkin kaapilleni ja kaivoin sieltä korvatulpat esiin. Ja hiljaisuus laskeutui. Nukahdin kahdessa sekunnissa. Jossain vaiheessa yöllä heräsin sen verran, että nyhdin tulpat pois korvistani, koska oli jo hiljaista ja ne tuntuivat ikäviltä korvissa, ja nukuin aamuun asti tyytyväisenä. Onko tämä nyt sitä henkistä kasvua?

Korvatulpista puheenollen, minun on nyt aivan pakko haukkua yksi tuote. (Se siitä henkisestä kasvusta). Nimittäin Clas Ohlsonin sisäänkelautuvat nappikuulokkeet. Ostin nämä kuulokkeet yhden ystäväni suosituksesta, enkä yhtään halua nyt väheksyä tätä suosittelua tai suosittelijaa. Tarkoitukseni on kritisoida vain ja ainoastaan Clas Ohlsonia paskan myymisestä ylihintaan. Itse asiassa epäilen, että kuulokkeiden laatua on pakosti heikennetty tai olen onnistunut ostamaan jonkun maanantaikappaleen. Tai sitten minä itse vain olen epänormaalin vaativa kuulokkeitteni laadun suhteen sekä muutenkin anaalinkireä ihminen.

Ensinnäkin kuulokkeiden äänenlaatu on ihan järkkypaska. No okei, ehkä paskempikin voisi olla, mutta hyvin epätyydyttävä. Volume täytyy laittaa tavallista kovemmalle eikä sittenkään kuule kunnolla, etenkään niitä matalampia ääniä. Metallinen diskanttikilske noilta kuulokkeilta kyllä onnistuu. Se vähentää musiikkinautintoa huomattavasti, jos musiikkia ei kuule kunnolla. Varsinkin, kun itse kuuntelen paljon sellaista musiikkia, jossa ne bassot ovat aika olennainen osa nautintoani. Laadukkaammissa nappikuulokkeissa, joihin toki olen tottunut, musiikki kuulostaa ikään kuin kolmiulotteiselta, mutta näissä kuulokkeissa se tulee kovin lattanana kuin jostain peltipurkista soiteltaisiin.

Kuulokkeet ovat "in-ear" eli niiden pitäisi korvatulppamallisesti blokata ulkopuolelta tulevia ääniä. No, tähän kai en voi sanoa mitään muuta, kuin että yhtenä iltapäivänä meinasi tulla bussissa ruumiita, kun pari teinityttöä ölisi ja kikatti kovaan ääneen pari penkkiriviä minua taaempana. Korvani ovat varmaan vaan jotenkin epäsopivat noille plugeille. Kuulokkeiden sisäänrullautuva tekniikka taas on ajatuksena hyvä, koska sen voisi ainakin olettaa suojaavan johtoa katkeamiselta vähän paremmin. Minua kuitenkin ärsyttää tuossa tekniikassa se, että pienikin nykäys saa ne alkamaan kelautua itsellään sisäänpäin. Joku lukitussysteemi tai erillinen sisäänkelaamisnappi olisi kiva olla olemassa.

Kaiken muun lisäksi noiden kuulokkeiden johto on aivan liian lyhyt. Jos pidän soitinta laukussani, kuten yleensä pidän, niin kuulokkeiden ollessa korvissa ja soitin jossain tuolla kankun tienoilla, missä laukkuni roikkuu, johdon pituus riittää siinä ja siinä. Ja jos johto sitten sattuu takertumaan jonnekin kiinni, kuten usein käy, tai ihan vaan kävellessä laukku heiluu, niin kuulokkeet 1) nykäisevät tulppia korvistani ja 2) alkavat kelautua itsellään sisään. Helpoin tapa siis on pidellä soitinta vaan kädessä, mutta se taas on ärsyttävä tapa elää. Tuotteen suosittelija kuuluu tietysti tähän kääpiöarmeijaani (olen joskus maininnut, että suurin osa ystävistäni on pituudeltaan tynnyrintappeja), joten edellä mainittua ongelmaa ei hänellä ole voinut olettaakaan ilmenneen.

Taloudellisen tilanteen vuoksi en kyennyt sijoittamaan kalliimpiin kuulokkeisiin edellisten mentyä räksis, joten ajattelin sijoittaa vähän halvempiin semihyviin. Mutta nyt voisin sanoa, että kymppi oli noista ihan liikaa. Jos olisin tuplannut sijoitukseni rahamäärän, niin olisin saanut ostettua Skullcandyn hyviksi havaitut nappikuulokkeet. Oli pakko nyt avautua tästä näin paatoksella, koska harmittaa. Tässä on muutama aamu mennyt jo ihan pilalle.

24 kommenttia:

anu kirjoitti...

Kärsisikö tyyli liikaa jos vaan hommaisit seuraavaksi ei-nappikuulokkeet? Viehän ne tietty enemmän tilaa laukussakin, mutta tuo taipaleesi nappimallien kansa alkaa jo kuulostaa niin tuskaisalta, että ehkä se olisi sen arvoista? :)

Mulla on omasta mielestäni ehkä maailman ihkuimmat kuulokkeet (ei sillä että niistä mitään ymmärtäisin noin yleisesti). Nimittäin Logitechin langattomat. Jopa melkoisen kultakorvainen siippani tykkää niiden äänenlaadusta (siltä ne olenkin saanut lahjaksi). Tosin itse käytän niitä pääasiassa kotona dvd-katseluun, ne eivät varmaan kauhean hyvin blokkaisi ulkopuolisia ääniä. Mutta langattomuus on plussaa ja latauskin kestää aika pirun kauan :)

Tiina kirjoitti...

No, en mä nyt tyylistä tiedä... :D
Mutta mä käytän kuulokkeita ainoastaan kodin ulkopuolella mp3-soittimeni kanssa. Nappikuulokkeita on niin paljon helpompi kuljettaa mukana kuin sangallisia kuulokkeita. Ja se ulkopuolisen äänen pois suodatus on tosi tärkeätä. Noin niin kuin muuten kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto voisi olla.

Normaalistihan tää ei ole yhtään tuskaisaa, paitsi silloin kun edellisistä katkeaa piuha ja tulee ostettua sutta tilalle. ;)

Alcinoe kirjoitti...

In-earit on siitäkin kivat, että tosiaan sulkevat ulkopuoliset äänet ulkopuolelle. Mutta siis vain toimiessaan. Tuo kuvaus metallisesta kalskeesta teki oikein pahaa - tiedän tunteen.

BTW, ihana saukko!

Tiina kirjoitti...

Näi o.
No ehkä mä hieman liioittelin sitä äänenlaatua, ei se nyt niin surkea ole kuin tosta voisi päätellä, mutta ei tyydyttäväkään. :D

Kuvan nimen mukaan tuo on majava, mutta saukkohan se kyllä oikeasti on. Ihana saukko.

Laiza kirjoitti...

Itsekin oon tykänny noista skullcandyistä. Olin jopa positiivisesti yllättynyt niiden bassontoistokyvystä. Aikaisemmin oon kulkenut skullcandyn hesh-kuulokkeet päässä ja ne eivät todellakaan ole mitkään näppärät ottaa joka paikkaan, joten sen jälkeen kun totesin iphonen omat kuulokkeet todella paskoiksi, oli pakko hankkia tuollaiset näppärät in-earit.

nona kirjoitti...

En kykene jättämään pilkkua rauhaan, majava kuvassa on sen suuremman turvan perusteella. Saukko on "pieniturpainen". Fanitin jossain vaiheessa lapsena saukkoja (älkää kysykö), ne olivat eläintarhan PARAS juttu ikinä.

Penni kirjoitti...

Olen juuri hiljattain havainnut korvatulppien autuaaksi tekevän vaikutuksen. Minulla on aika ahtaat korvakäytävät, ja olen aina inhonnut tunkea niihin mitään (pumpulipuikkoja lukuuottamatta, niistähän saan irrotettua sen pumpulinkin sinne korvakäytävään), mutta nyt olen löytänyt hyviä tulppia. Enkä enää edes yritä nukkua naapureiden tai muun maailman elämän mukaan.

Mutta noista kuulokkeista olet reppana kyllä saanut maanantaikappaleen. Ei minulla noin massiivisia ongelmia niiden kanssa ole koskaan ollut :D

Minulla ne toimivat ääntä eristävänä, mutta ne mahtuvatkin kunnolla sinne korvaan ja jopa pysyvät paikoillaan. Kaikki muut (yhtä huonolaatuiset) ovat aina tippuneet korvistani, kun ne on selkeästi tarkoitettu norsun korville. Ei ne millään voi pysyä normaalissa korvassa.

Muuten en edes väitä, että kuulisin mitään nyansseja musiikista, kuuntelen kaikkea ihan yhtä karkealla nuottikorvalla. Tai sitten kuuntelemani musiikki todella on niin paskaa, että sen kuunteluun sopii paskat toistovälineet ;)
Jos siirtyisin laadukkaampiin kuulokkeisiin, pitäisi varmaan muuttaa kuunneltavaa musaakin...

Ja kyllä, minulla johto riittää oikein hyvin laukusta korvaan saakka (erityisesti tälle kohdalle repesin)!

piia kirjoitti...

Muusikko lainasi eilen allekirjoittaneen kuulokkeita ja totesi heti, että "Nää on ihan paskat, ja vasen on sitäpaitsi rikki." Mun mielestä ne toimii ihan hyvin... :)

strangiato kirjoitti...

Osta hyvä ihminen seuraavaksi nuo, et tule katumaan:

http://cdon.fi/kotielektroniikka/koss_spark_plug_in-ear-524825

Ihan huippulaatua eivätkä taatusti tipu korvista. Johto ei kyllä kelaudu sisään...

Ja nuo taas saa kivasti kasaan vaikka ovatkin sangalliset:
http://cdon.fi/kotielektroniikka/koss_porta_pro_ear-pad_-_black-524807

Loistava bassotoisto muuten molemmissa.

Tiina kirjoitti...

Laiza, ja hyvän äänenlaadun lisäksi Skullcandyt on niin kivan värisiä. ;D

Nona, no olisko noin? Mä googlasin beaver ja otter, ja tuloksien perusteella se näytti kyllä enemmän siltä otterilta. Majavalla ei ole noin isoja etukäpäliä. Enpä tiedä sitten.

Penni, hyvä että repeilit, koska mullakin oli aika hauskaa tuota kirjoittaessa. Vaikka jonkun mielestä varmaan olinkin taas tuohtunut. ;)
Mun korviin ne plugit on selkeästi liian pienet, ne ei oikein istu, hilluvat vaan. Skullcandyn kuulokkeiden mukana tulee muuten yleensä kolmea eri kokoa olevat ne ns. tulpat. Itse käytän yleensä sitä keskikokoa, sulle voisi se pienin olla sitten sopiva.

Piia, pääasia että itselle kelpaa. :)

Strangiato, kiitti vinkeistä. Noi Kossin in-earit ei edes ole mitenkään kovin kalliit. Tarvii katsoa, jos niitä löytyis jostain kaupasta, ettei tarvisi maksaa postimaksuja. (Minäkö pihi? En suinkaan, ainoastaan köyhä.)

strangiato kirjoitti...

Tampereella näyttää olevan ainakin Jimm's PC Store, josta noita sparkplugeja saa hintaan 11,40 e.

http://www.jimmspc-store.fi/hae/sparkplug

Tuolta verkkokaupasta voi siis tilata juttuja niin että ne hakee myymälästä. Tampereella sen käyntiosoite on Laukontori 10.

nona kirjoitti...

öö...mistä noita tietää. Käpälät kyllä hämää. Karvat ja kuonot ja kaikki samanlaista, menee sekaisin. Ei voi tietää.

Tiina kirjoitti...

Strangiato, thanks man (tai woman)! En ehtinyt itse vielä paneutua asiaan, eikä näköjään tarvikaan. :)

Nona, no eipä noista tiedä. Ehkä se on savaja tai maukko. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei ole rahaa, niin pitää käyttää hyväksi internetsiä ja ostaa halvalla.

Kiinalaisten pikkusormien tuotoksia

Huom. erityisesti köyhis-täky: free shipping.

Tuolla on paljon muutakin. Esimerkiksi täysin tarpeettomia usb-kikkareita.

Tiina kirjoitti...

Ihandorka, tuolla on kyllä aika hauskan näköisiä, mutta noiden laadusta nyt ei sitten taas tiedä mitään. Olihan tuolla Clas Ohlsonillakin alle 5 euron plugeja (ilman toimitusmaksuja ;).
Ootko ajatellut tuottaa sisältöä tuonne blogiisi?

Dårka kirjoitti...

Höh. Samaa kamaa ne on mitä kaupoissa myydään. Kaikkihan tulee nykyään Kiinasta.

Ai onk mulla joku blogikin? Ehkä mä laitan sinne joskus jotain, vaikka suuresta muutosta. Lähinnä mä halusin käyttää tota OpenID-systeemiä, mutta Dårka-nimeä ei voi käyttää järkevästi ja Dorka oli varattu (ihme juttu muuten). Tossa nyt saattaa sitten lukea Dorka tai ihandorka.

Tiina kirjoitti...

Nii, mutku mun tavoitteeni ei nyt ollut saada mahdollisimman halpoja nappikuulokkeita, vaan HYVÄT (vaikka kiinalaiset) nappikuulokkeet. Ja harmitti, että ostin paskat.

Anonyymi kirjoitti...

"En suinkaan, ainoastaan köyhä."

Mä nyt vaan takerruin tuohon...

Tiina kirjoitti...

Joo, mut postimaksuissa ei makseta laadusta.

strangiato kirjoitti...

Mä olen woman. :)

--KATA-- kirjoitti...

Nää on maailman parhaat ja mukavimmat kuulokkeet kaupungilla ja yleisissä kulkuneuvoissa hengailuun. Maksaa joku 50€ ja ei mene rikki, ei millään. Muistaakseni niissä on joku ikuisuus takuukin. suosittelen!

http://www.koss.com/koss/kossweb.nsf/p?OpenForm&pc^pt^PortaPro

--KATA-- kirjoitti...

No tsekkasinpa vielä hiukan tarkemmin, niin katos noihan on vielä halvempia.

http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/22759#totsikko

strangiato kirjoitti...

Joo, PortaProt on ihan parhaat, ja ne jo mainitsinkin...

Tiina kirjoitti...

Kiitos suosituksista molemmille. Mä luulen, että silti menen ja ostan ne good old Skullcandyn nappikuulokkeet... :D