generated by sloganizer.net

19. kesäkuuta 2011

Duck and cover


Tänään on sellainen kesäsunnuntai, kun pitäisi:

  • Nauttia ulkoilmasta, kerta ei sada (suoritin tätä kohtaa jo ihan vähän)
  • Siivota (tätä en ole suorittanut yhtään)
  • Käydä kuntosalilla (mañana)
  • Ostaa valkoinen neuletakki ja kivat kesäkengät (sellaiset, jotka ovat kevyet ja hyvin avonaiset, mutta niillä on hyvä kävellä) (yritin suorittaa tätä kohtaa vähäsen, mutta en löytänyt toivomiani tuotteita)

Edellä mainittujen sijaan haluaisin:
  • Löhötä sisätiloissa
  • Herkutella
  • Lukea kirjaa
  • Nukkua päiväunet
  • Katsoa boksilta kuluneen viikon Mullan Alla -jaksoja
  • Pelata Angry Birds Rioa
  • Pussailla

Todennäköisesti vietän lopun sunnuntaita suorittamalla osaa alemman listan asioista (ihan jokaista kohtaa en voi, itsestäni riippumattomista syistä) ja poden huonoa omaatuntoa siitä, että en suorita noita ylemmän listan asioita. No, ehkä tiskata voisi jossain vaiheessa. Ehkä.

Sen verran olen kuitenkin suorittanut tänään, että kuvablogini heräsi henkiin ainakin parin päivän ajaksi. Katsotaan miten tästä eteenpäin. (Siinähän ei ole muuten mitään vikaa, mutta inhoan kuvien siirtämistä koneelle. Kunpa voisin kuvablogata suoraan kännystä!)

6 kommenttia:

Dårka™ kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina kirjoitti...

Niin tunnun. Ja ostaisin, jos tänne mahtuisi semmoinen. Mutta ei mahdu.

Mitkäs kohdat ei herra Dårkalle kelpaa alemmasta listasta?

yllätystyttö kirjoitti...

Hei peipe, voithan sie blogata suoraan kännykästä! Tai siis jos siun kännykässä on datapaketti tai siis netti. :) Mie oon monet Ilosaaret ja muut melskeet päivitellyt bloggeriin suoraan kännykällä.

Ja tuo siun alempi lista oli paljon parempi. Tee niitä. Mie otin jo päikkärit riippumatossa ja pelasin possujen poksauttelua. Sit sain jonkun kohtauksen ja leikkasin ruohon (aka viidakon).

MUT SIIS VIIKKO!!!!!!!!!!!!!!

Tiina kirjoitti...

Mäkin nukuin päikkärit äsken. Ja nyt juon Dr Pepperiä. Seuraavaksi ajattelin poksautella possuja. Ei kun siis apinoita. :)

Sun tarvii varmaan VIIKON päästä näyttää mulle miten se mobiilibloggaaminen käy. Vaikkei mulla olekaan mitään datapakettia, joten tiedonsiirrosta maksan vähän paljon.

yllätystyttö kirjoitti...

No mie näytän! VIIKON päästä! Se on kyllä aika simppeliä, sillä käyt blogin asetuksista (Asetukset --> Sähköposti ja mobiililaitteet) määrittämässä "Sähköpostijulkaisussa käytettävän osoitteen" ja kun siihen osoitteeseen lähetät itse viestin, niin se tulee sit siun blogiin.. Muistaakseni. Mut voin näyttää sit. :)

Tiina kirjoitti...

Joo hei, mä tsekkailinkin jo vähän tuolta asetuksista ja taisin tajuta kupletin juonen. Täytyy testata joku päivä!