generated by sloganizer.net

25. elokuuta 2011

You're in suspension, you're a liar

Minulla on hiukkasen tullut nyt ryppyjä rakkauteen tuon Levykauppa Äxän kanssa. Niin paljon kuin olen niistä tykännytkin ja niillä on hauskaa markkinointia ja kaikkea, niin nyt kyllä viimeinen tilaukseni heiltä on mennyt aivan persiilleen.

Tässä aikajanallisesti tapahtumien eteneminen:

  • 16.7. tilasin viisi (5) levyä, joissa jokaisessa oli toimitusaika 2-5 päivää. Maksoin levyt verkkopankin kautta valmiiksi ja valitsin toimitustavaksi noudon Tampereen Levykauppa Äxästä.
  • 27.7. eli yhdentoista päivän odottelun jälkeen sain noutoilmoituksen yhdestä (1) levystä. Hakiessani levyn parin päivän päästä, kysäisin samalla koska loput levyt mahdollisesti tulevat, sillä parin viikon odottelu oli silloin mielestäni pitkä. Myyjä lupasi ainakin kahden levyn olevan tulossa seuraavassa kuormassa tukusta.
  • 2.8., eli kaksi viikkoa ja kolme päivää tilaukseni jälkeen, sain jälleen noutoilmoituksen yhdestä (1) levystä. Siis vain yhdestä, en kahdesta, kuten myyjä oli aiemmin lupaillut. Noudin tilauksen enkä sillä kertaa kysellyt mitään, koska arvelin loppujenkin levyjen tulevan pikkuhiljaa.
  • 16.8. eli neljän viikon ja kolmen päivän päästä tilauksestani laitoin viestiä Levykauppa Äxän asiakaspalveluun ja kyselin jo maksamani tilauksen perään, koska nyt tilauksestani ei ollut kuulunut kahteen viikkoon yhtään mitään. Kysyin saanko rahoilleni vastinetta vai kenties rahani takaisin. Todennäköisesti aivan sattumalta sain tiedusteluni jälkeen samana päivänä sähköpostiin saapumisilmoitukset kahdesta (2) levystä. Asiakaspalvelusta en saanut vastausta.
  • 25.8. eli tänään, viisi viikkoa ja kuusi päivää tilaukseni jälkeen, en yhäkään ole saanut sitä viidettä levyä. Enkä sen puoleen ole myöskään saanut Levykauppa Äxän asiakaspalvelusta vastausta viestiini. Eilen nuo viimeisimmät kaksi levyä noutaessani ja viimeisen levyn kohtaloa tiedustellessani sain selityksen, ettei myyjä saa tietokoneelta yhteyttä tukkuun, mutta levyn pitäisi saapua "ihan lähipäivinä". Jään jännityksellä odottamaan.
Miksi ihmeessä nettikaupassa sanotaan toimitusajan olevan 2-5 päivää, jos 2-5 viikkoa on lähempänä totuutta? Onko se joku Levykauppa Äxän standardi, että jos levy ei ole hyllyssä, niin sen toimitusaika on 2-5 päivää, ilman minkäänlaista todellisuuspohjaa? En voi välttyä ajatukselta, että Amazonista tilaamalla olisin saanut levyt mahdollisesti jopa halvemmalla ja varmasti nopeammin. Kyseessä nyt ei kuitenkaan ollut mitään extra-super-spesiaali-harvinaisuuksia, mitä tilasin.

Uskon kyllä, että kukaan Levykauppa Äxän myyjä ei tahallaan pimitä minulta näitä levyjä, (josta syystä olen kyllä ollut aivan asiallinen näissä asiakaspalvelutilanteissa ja myös viestissäni, johon en koskaan saanut vastausta), mutta silti minulle on jäänyt melko vahva paskan maku suuhun tästä tilauksesta. Ehkä jos heidän asiakaspalvelunsa olisi edes vaivautunut vastaamaan minulle ja edes jollain tasolla pahoitellut tilauksen viivästymistä, niin olisin saattanut niellä jutun mukisematta. Nyt asiakaspalvelun reagoimattomuus sai lähinnä vitutuskäyräni kohoamaan entisestään.

Jos vielä joskus tulevaisuudessa tilaan jotain Levykauppa Äxästä, en todellakaan enää maksa tilaustani etukäteen. Onneksi heillä toki on mahdollisuus maksaa levyt vasta noudettaessa, joten omaa tyhmyyttänihän maksoin ne etukäteen, mutta aiemmin (pakko myöntää) kaikki on sujunut Levykauppa Äxän kanssa oikein jouhevasti. Tästä aiemmasta jouhevuudesta huolimatta taidan jatkossa käydä koluamassa ainakin Swampin ja Epesin levyhyllyt lävitse ennen kuin edes harkitsen tätä kolmatta vaihtoehtoa. Mikä taitaakin olla ihan hyvä vaihtoehto, sillä onhan paikallisia levykauppoja aina kivempi tukea kuin tuollaisia ketjuja.

15 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Hoh! Aika ala-arvoista toimintaa. Tämä nyt osui pahasti, kun juuri odottelen Äxän tilaustani, jonka luonnollisesti maksoin samantien... No, toivottavasti mulla sujuu paremmin.

Mutta vastaavanlainen tilanne oli kerran Akun Tehtaanmyymälän kanssa. Sieltä sentään sain ystävällisen vastauksen tiedusteluuni. Levyt, jotka olin tilannut, olivat loppuneet, ja oli pitänyt tilata lisää ja siksi viivästys jne. Sain hyvitykseksi postikulut takaisin, mikä oli ihan ok.

Tiina kirjoitti...

Todennäköisesti tässäkin on tilanne, että ne levyt on ihan totaalisesti loppuneet sieltä tukustakin ja ne on varmaan sitten tilattu jostain tosi kaukaa, kun kestää näin kauan. Mutta olishan se kiva, että siitä kerrottaisiin asiakkaallekin.

Äxästä tulee tilaukset kyllä tosi nopeasti, jos levy sattuu olemaan hyllyssä missä tahansa myymälässä.

viiu kirjoitti...

melko reilukerhu tuolla äxässä.

Mie siirryin myös pois äxän asiakkuudesta kun ärsyynnyin siitä, ettei "julkaisupäiväksi kotiin" ennakkotilattu levy ollut julkaisupäivänä kotona odottamassa (ja näin ollen sain levyn käsiini vasta reilun viikon kuluttua kun lähdin julkaisupäivää seuraavana päivänä matkalle). Verkkosivuillansa kaunopuheisesti kertoivat asiasta mutta sitäkin tietoa piti etsiä itse. Eikä asiakaspalvelu vastannut ärsyyntyneen viestiin täälläkään. Ehkä asiakaspalvelulla on ärsytysfiltteri, joka ohjaa tietyt viestit suoraan tuhottavaksi?

onneksi on sentään spotify, se helpottaa joskus :)

Irwikissi kirjoitti...

Miten mie en ole muistanut koko Äxän olemassaoloa?! :O Vaan tilailen levyni jostain vieläkin paskemmista ketjupuljuista... Tosin enpä nyt enää tämän jälkeen tiedä viitsinkö asioida Äxässäkään :P

Olen tosin tilannut sieltä - muistaakseni ihan vieläpä tämän kuluneen vuoden aikana - American Prayerin, ja se tuli kyllä ihan muutamassa päivässä. Hassua etten sitten kuitenkaan ole "osannut" ko. kaupan palveluja muuten käyttää... American Prayerinkin tilasin sieltä koska mistään muualta sitä ei saanut.

Erään halpisketjun kanssa minullakin on nyt kyllä niin uunituore kokemus että sen lafkan taidan laittaa toistaiseksi boikottiin. Tilasin nimittäin pari viikkoa sitten Led Zeppelinin Mothership -kokoelman, ja ensinnäkin jouduin odottelemaan sitä yllättävän kauan. No sitten kun se vihdoin saapui niin kappas; 1- ja 2-levyjen sijaan kotelossa olikin kaksi 1-levyä! :O

Asiasta valitettuani, S-postissa sitten vain kerrottiin heidän lähettävän minulle uuden levyn tilalle, mutta että omalla kustannuksella joudun kuitenkin lähettämään viallisen tuotteen takaisin!

Vaivan palkaksi ja hyvitykseksi sain koodin jolla saan pari euroa alennusta seuraavasta tilauksesta... - Jippii!? :[

Ko. puljun motto voisi mieluumminkin olla: niin vähän, niin paljolla. :{

Tinka kirjoitti...

Vääryyttä perkele! Ilmankos ärsyttää.
Et oo muuten ainoa kaiffarini, jolla on vähän pissannut tuon Äxän kans. Olen vähän ottanut opiksi ja käynyt vaan paikanpäällä tekemässä ostokseni - ja aika sujuvastihan täällä on Epes, jonne koukata. Sieltä kun olen muutenkin löytänyt paremmin ne, mitä haen.

Tiina kirjoitti...

Viiu, no se varsinkin on kyllä perseestä, jos ennakkotilattua tuotetta ei saa silloin ilmestymispäivänä. Ennemmin sen sitten kävisi ostamassa kaupasta, niin ei tarvi odotella.

Irwis, pakkauksessa oleva väärä levy ei varmaankaan ollut myyjän vika, mutta se tuntuu oudolta, että jouduit omalla kustannuksellasi palauttamaan virheellisen tuotteen. "Hyvää" asiakaspalvelua.

Tinka, joo, Epes on onneksi heti viereinen ovi. :D Luulen, että Swampin tarjonta on vielä parempi omaan musiikkimakuuni nähden. Onneksi meillä on nämä paikalliset musiikkikaupat <3

Täytyy muuten tähän vielä lisätä, että tuon viimeisen levyn kohdalla on lukenut tilaukseni tiedoissa keskiviikosta asti (eli siitä päivästä kun sen toimitusta kyselin), että "käsitelty, odottaa pakkausta". Mietin, että kuinkahan hemmetin iso se levy on, jos sen pakkaus kestää näin monta päivää...

Anonyymi kirjoitti...

"jouduit omalla kustannuksellasi palauttamaan virheellisen tuotteen."

Ei taida mennä ihan lakipykälien mukaan:
Kuluttajansuojalaki, 18 § (5.1.1994/16)
Virheen oikaisu

Ostajalla on oikeus vaatia, että myyjä korjaa virheen tai toimittaa virheettömän tavaran. Tällainen oikaisu on suoritettava kohtuullisessa ajassa ja siten, ettei ostajalle aiheudu siitä kustannuksia tai olennaista haittaa.

Elegia kirjoitti...

Aijai, paskaa palvelua suoraan sanottuna. Minusta jo se, että joutuu ravaamaan hakemassa niitä levyjä yksitellen, vaikka toimitusaika muka on sama. Plus se, ettei aspa vastaa viesteihin.

Kaivavat tuolla omaa hautaansa. Uskollinen ja tyytyväinen asiakas kyllä nielisi tuon, jos infottaisiin kunnolla ja pahoiteltaisiin, mutta jos ei mitään kuulu, niin ottaahan se päähän.

Itse tilailin Suomessa asuessani paljon levyjä CDONista. Oli ainakin silloin kohtuu edullinen mesta ja tuotteet tuli aina nopsaan.

Tiina kirjoitti...

Anonyymi, hämärästi muistelen että tuohon on tullut tai ainakin tulossa jotain muutoksia. Siis että postimyyntifirmojen ei ole pakko ottaa palautuksia vastaan omalla kustannuksellaan.

Elegia, Levykauppa Äxässä on se hyvä puoli, että postimaksuja ei tarvitse maksaa, jos hakee ne levyt itse kaupasta. Ja mieluummin toki hain niitä levyjä tässä välillä itse kuin että olisin odotellut tämän kuusi viikkoa niitä kaikkia levyjä, joten siitä en valita. (Eikä niitä pakko ole hakea yksitellen, siellä ne odottavat hyllyssä).
Olen cdon.comista joskus tilaillut jotain leffoja, mutta levyjen tilailu sieltä tuntuisi ihan hullulta, kun tässä nyt on heti kulman takana monta levykauppaa. Muutenkin suosin mieluummin nimenomaan levykauppoja enkä jotain markettien musiikkiosastoja. Tuntuu reilummalta toiminnalta. ;D
Mutta joo, täytyy sanoa, että Levykauppa Äx menetti nyt varmaan minun rahani, ainakin osan niistä.

DorianK kirjoitti...

Periaatteessa olisi kiva tukea paikallisia levykauppoja, etenkin niitä pieniä ja leppoisia, missä on mukavaa väkeä töissä. Ongelma vain on se, että niiden hinnat häviävät heittämällä nettikaupoille ja yleensä en löydä hyllyistä etsimiäni levyjä. Toki putiikeista voisi hommata uteliaana satunnaisia levyjä ja ehkä löytää jotain uutta kivaa, mutta se ei vaan kuulu tapoihin.

Itse hankin yleensä vanhempia levyjä, ja etenkin juuri niitä löytyy käytännössä vain tilauksesta, ja ulkomailla ne ovat hinnaltaan parhaimmillaan noin kolmasosan siitä, mitä kotimaisissa kaupoissa. Toimitusaika toki on yleensä viikon luokkaa, mutta se ei ole itselleni ollut koskaan ongelma.

Siispä: Play.com FTW! Hinnat ovat euroissa(kin) ja toimitus ilmaista (mikä tietysti tarkoittaa, että kulut on leivottu tuotteiden hintoihin, mutta jos siitä huolimatta levyn hinta jää 5-7 euroon kotiin kannettuna, niin se ei ole hirveän paha). Kerran nekin kyllä tyrivät yhden lähetyksen, kun tilaamani yhden kirjan sijasta sainkin kaksi (samaa kirjaa yhdessä paketissa(!)). Hetki meni postitellessa ennen kuin ymmärsivät ongelman, mutta korvasivat sitten toisen kirjan palautuksen kokonaan ja asiaa selvitellessä ilmeni, etteivät olleet sitä ylimääräistä kirjaa minulta koskaan laskuttaneetkaan.

Kotimaiset levyt tosin joutuu yleensä ostamaan muualta. Samoin elokuvat, jos niihin haluaa suomenkieliset tekstit.

nona kirjoitti...

Siis tyypit oikeesti ostatte levyjä? Ette imuta piraattisivustoilta? Nyt oli ollut joku onneton espoolainen, joka oli yhden levyn jakamisesta saanut tonnin sakot, niin ei kyllä houkuta nyt piratismi.

Tiina kirjoitti...

DorianK, mun tahtomani levyt kyllä yleensä löytyy levykaupoista. Siis huom! Meillä on täällä Tampereella Swamp ja Epe's, joista löytyy kaikki, tai jos ei löydy, niin hommataan. ;D
Mutta ehkä tuohon Play.comiinkin voisi joskus tutustua.

Nona, kyllä me tyypit oikeesti ostamme levyjä. ;D
Joo, ei huvittais kyllä maksaa 900 euroa levystä.

Tinka kirjoitti...

Tämä tyyppi ainakin on aina ollut ja on niin ehoton, että juu, todellakin ostan vaan kaikki levyni. Nih.

DorianK kirjoitti...

Joo, ostan levyjä. Tosin on minulla digitaalisesti tallessa myös sellaista materiaalia, minkä alkuperäiskappaleita en omista. Osittain nuo ovat vanhaa perua ajalta, jolloin lainasin kirjastosta paljon CD-levyjä ja kopioin niistä parhaat kipaleet itselleni talteen. Osa on kyllä tarttunut matkaan ystäviltäkin (mikä on lain tulkinnasta riippuen joko laillista tai laitonta). Ja netissä (lähinnä YouTubessa) kuuntelen kyllä paljon myös sellaista musiikkia, mitä en omista missään muodossa.

Tosin nykyään minulla on periaate, että jos kuuntelen jotain levyä paljon millään tavalla, ostan sen myös kaupasta. Tämän takia minulla on hyllyssäni useampikin levy yhä muoveissa, kun minulla on ollut ne digitaalisesti jo ennestään ja sellaisina myös niitä lähinnä kuuntelen, eikä levylle siksi ole ollut enää varsinaista käyttöä.

Syy on lähinnä oma moraalikäsitykseni. Kopiosuojattuja kiekkoja vihaan kyllä olemattoman sydämeni pohjasta.

Tiina kirjoitti...

Onneksi se cd-levyjen kopiosuojauskin tuppaa olemaan nykyisin historiaa. Ainakin niissä levyissä, mitä itse olen ostanut.

Täytyy kyllä myöntää, että olen joitain musiikkikappaleita hommannut laittomiakin teitä, mutta kyseessä on silloin aina yksittäiset kappaleet. Levyjä on kuitenkin kiva omistaa, jos niitä ostaakin.

Muuten, täytyy kertoa, kun eilen hain vihdosta viimein sen viimeisen ostamani levyn sieltä Levykauppa Äxästä, niin myyjä totesi siinä, että "vihdoin se viimeinenkin xxx tuli". Olin varmaan tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. ;D