Jotkut ihmiset ovat kuin luotuja siihen, että ne saavat yhdellä sanalla pilattua toisen päivän. Eikä kyse ole edes siitä mitä sanoo, vaan miten sen sanoo. Minulla oli ihan hyvä aamu. Nyt vituttaa kuin pientä eläintä. Joskus harmittaa, etten ole sitä tyyppiä, joka napauttaa välittömästi takaisin samalla mitalla ja vähän enemmälläkin. Todennäköisesti omalla luonteellani pysyy kuitenkin paremmin väleissä ihmisten kanssa. Ainut ongelma on vaan se, että kerään sitten sisääni tämmöistä vihapalloa. Sopii toivoa, ettei se lähde jossain vaiheessa purkautumaan.
Viime yön yöunet jäivät hiukan katkonaisiksi, kun joskus kahden aikaan ukkosukko päätti tulla riehumaan kaupunkiin. Paukkeen hiljettyä sain nukuttua ehkä vartin, kunnes ukkonen teki encoren. Mutta saman kokivat varmasti suurin piirtein kaikki, joten en viitsi kuvailla ukkosen paisketta sen enempää.
Ei ole enää mitään blogattavaakaan juuri. Tämä blogi alkaa näivettyä pelkäksi kuvablogiksi, kun mitään ei enää viitsi tai jaksa kirjoittaa. Kaikesta vähänkään kiinnostavasta joutuu joko selittelemään irl tai sitten vänkäämään kommenttilaatikossa. En jaksa kumpaakaan.
Anteeksi vaan, olen pahalla tuulella.
Ps. Postauksen kuva (saati otsikko) ei sitten ole mikään kehoitus teille lukijoille. Antakaa palaa, avautukaa. Jaettu vitutus on kaksinkertainen vitutus.
9 kommenttia:
Minä kuulun tuohon armoitettuun ihmisryhmään. Pidättelen parhaillaan, tai tätä on jatkunut jo jonkin aikaa, ihan tajutonta tarvetta sanoa ainakin yhdelle ihmiselle (olisi niitä useampikin) pari sanaa, jolla tiedän voivani pilata hänen päivänsä, viikkonsa ja kenties koko elämänsä. Halkean varmaan kohta tähän voimantunteeseen, mutta samalla sädekehä puristaa, kun pysyttelen hiljaa.
Minäkään en oikein meinaa keksiä mitään kirjoitettavaa blogiin, joten silloin harvoin kun kirjoittelen, kirjoittelen *ihan vitun kiinnostavia* yksityiskohtia elämästäni. Ei sillä, että koskaan olisin tuntenut tarvetta sanoa mielipiteitäni mistään saati sitten kirjoittaa ketään kiinnostavista asioista.
Mikä sana ja miten?
Noin esimerkiksi.
Mymskä, nää on aina vähän sellasia puntaroitavia asioita, että onko mieluummin sädekehä pään ympärillä vai onko se tyyppi ihan tosissaan ansainnut sen täyslaidallisen. Mua itseäni harmittaa se, että en osaa pistää takaisin niissäkään tilanteissa, joissa tyyppi sen ihan taatusti ansaitsisi. Sitten vasta viiden minuutin päästä tulee mieleen mitä olisi pitänyt sanoa.
Kaikillahan meillä on huonoja päiviä joskus, mutta henk.koht. en kyllä koskaan voisi kuvitella purkavani sitä työkaveriini. Jotkut käytöstavat on kuitenkin aina hyväksi.
Anonyymi, no enpä mene nyt yksityiskohtiin. Jokainen varmaan ymmärtää, mikä ero on kohteliaassa ja epäkohteliaassa tavassa puhutella. Jos ei ymmärrä, niin sitten on tod.näk. juuri tämän kaltaisten kirjoitusten innoittaja.
Mua vituttaa tällä hetkellä aivojen pätkintä. Olin tilaamassa Comedy festivalille lippuja. En ekana tajunnut miten Lippupalveuun rekataan sisään, ja sit kun tajusin, en ollutkaan muistanut että pankkipaskatunnukset pitää olla mukana. Kai mä niitä mukana kanna! Päivän ainoa järkevä työ ja paskaksi meni sekin.
No joo, mäkin nyt pidättelen niitä pahoja sanoja ihan sen vuoksi, että ko. ihminen/ihmiset eivät todellakaan ole tehneet mulle pahaa, eivätkä mitenkään ole "ansainneet" vittuilua mun taholta. Luultavasti olen vaan kateellinen, kun he ovat minua kivempia ihmisiä.
Mulla on ihan sama vika eli en koskaan osaa sanoa siinä tilanteessa mitään, menen aina niin hämilleni, jos joku käyttäytyy siten kuin minunkin joskus tekisi mieli, mutta älyän olla ihmisiksi. Jälkikäteen nasauttelen mielessäni sitten niitä touché!-lausahduksia, joilla saisi kenet tahansa hiljaiseksi.
Yleensä minä olen kuitenkin se, joka on hiljaa.
Minä nielen kans, tai yritän, koska en halua alentua olemaan samanlainen paskiainen kuin se joka aukoo minulle. Kun on hiljaa, se vittutaa yleensä sitä vastapuolta enemmän :)
Vaikka kun ämpäri tulee täyteen, niin sanon ja se on kyllä siinä vaiheessa kummasti puhdistanut ilmaa!
Zepa, hyvä, hyvä, anna tulla!
Kuulostaapa monimutkaiselta, jos tarvii olla pankkitunnukset lippujen varausta varten.
Mymskä, sua kivempia ihmisiä... :D
Joo, joskus se vaikeneminen on kultaa, vaikka kuinka tekisi mieli paukuttaa takaisin.
Kimmeli, tää nyt ei ollut ihan niin vakava tilanne. Vastapuoli tuskin edes tajusi, että käyttäytyi typerästi. Ainakaan siinä määrin, että vastaamattomuuteni olisi pistänyt vituttamaan.
Henkilökemiat ei aina kohtaa töissä ja se on kyllä vähän tylsä juttu. Vaikka itse parhaansa tekisi ja myötäilisi, niin aina joskus metsä vastaa ihan toisin kuin sinne on huutanut.
Asiakaspalveluammatissa kun joutuu niin paljon (liian paljon!!) nielemään se on siirtynyt siviilielämäänkin. Samainen vihapallo kehrääntyy täälläkin ja odotan kauhulla sitä päivää kun se pääsee purkautumaan... :/
Minullekin käy lähes aina niin, että "järkytyn" niin kovasti suoranaisesta vittuilusta tai ilkeydestä vasten kasvoja, että menen jumiin. En vain saa sanottua mitään ja jos sitten joutuu viettämään tuollaisen piikittelijän kanssa aikaa (eli ei pääse ns. pakoon), niin pääni menee ihan pyörälle ja alan varoa kaikkea tekemääni ja sanomaani.
Sen sijaan, jos osaan odottaa tympeää kohtelua tmv. ja olen voinut varautua siihen etukäteen, niin silloin saan kyllä suuni auki.
Lähetä kommentti