Hesarin mielipidepalstalla ravitsemusterapeutti Nuutinen
esittää mielipiteensä siitä, että ruokien kalorimäärien ilmoittaminen on tehotonta holhousta. En voisi enempää olla eri mieltä. Minä en olisi ikinä oppinut syömään oikein, tai edes vähän paremmin, jos en olisi ruvennut laskemaan kaloreita. Ja tein sen aivan omasta vapaasta tahdostani, joten holhouksesta ei voi sanoa olevan kyse.
Ravintolassa en välttämättä kaipaa kuitenkaan, että annoksen kalorimäärät iskettäisiin siihen menuun. Voin kuvitella, että se laskisi myyntiäkin, kun jälkiruokalistassa olisi tiramisun energiapitoisuus siinä heti hinnan vieressä. Normipäivänä siitä voisi olla apua, mutta yleensä kun menen syömään ravintolaan haluan syödä vapaasti. Siis kyseessä on vapaapäivä dieetistäni enkä halua potea huonoa omaatuntoa siitä, että näen miten paljon ruoassani on kaloreita. Jos haluan laskea kaloreita en mene ravintolaan syömään.
Olen huomannut kaupassa, että jotkut tahot yrittävät kiertää kalorimäärien ilmoittamisen laittamalla pakkausselosteeseen vain kilojoulet. Yleensä jätän sellaiset tuotteet ostamatta, koska kilojoulet eivät kerro minulle mitään. En osaa hahmottaa niitä enkä tiedä paljonko ne ovat kaloreissa. Ei se varmaan mitään rakettitiedettä olisi, mutta en jaksa vaivautua. Helpompi siirtyä seuraavaan tuotteeseen, jossa on myös kalorit ilmoitettuna.
Nälän- ja kylläisyydentunteen tunnistaminen ei tosiaankaan toimi (itselläni, jollain toisella voi toimia). Minulla on nytkin nälkä, jos kropaltani kysytään, mutta koska dieetti, niin en kysy. Sitä paitsi kehoni viestittää aika usein haluavansa suklaata, tai viime päivinä se on erityisesti toivonut joulutorttuja ja glögiä. Tajuan kyllä, että jutussa ei tarkoiteta tämän kaltaista tunnistamista, vaan pitäisi erottaa oikea nälkä mieliteoista, mutta... Mutta mutta. Itselleni on taottu kalloon tässä viimeisen parin vuoden aikana ruokarytmin tärkeyttä. Silloin ei jäädä odottelemaan sitä että on nälkä, vaan syödään tasaisesti muutaman tunnin välein. Ennen, kun "kuuntelin nälkääni", saatoin mennä iltakuuteen asti pelkällä aamupalalla ja syödä päivän kaikki ateriat sitten vasta illalla. Koska aineenvaihdunta ei toiminut ihan oikein. Jos olisin saanut ravitsemusterapeutilta tällaisia ohjeita, kuin Hesarissa annetaan, painaisin ainakin 40 kiloa enemmän kuin nykyään.
Totta kai se olisi kivaa ja kuulostaa varmasti teoriassa helpolta, että sitä vaan osaisi syödä oikein. Miten monta kertaa olen tässä viime vuosien aikan pyöritellyt päätäni itselleni, miten
voi olla mahdollista, ettei ihminen tässä iässä tiedä miten syödään oikein. Lautasmallit ja kaikki ovat tuttuja, mutta käytäntö ontuu, ja pahasti. Ihminen, jolle syöminen on "helppoa", ei koskaan voi tajuta millaista se on ihmiselle, jolle syöminen on oikea ongelma. Oli kyseessä sitten anoreksia tai ylensyönti.
Minä en usko, että pystyn koskaan suhtautumaan ruokaan normaalisti, pelkkänä polttoaineena, sittenkään kun dieettini on ns. lopussa. Olen siltä osin epäkunnossa sekä henkisesti (pääkoppa!) että fyysisesti (aineenvaihdunta!) ja sen kanssa on elettävä.
Tässä on muuten varsin hauska kirjoitus eri dieeteistä. On asiantuntijoita ja sitten on
asiantuntijoita.
Ps. Toivottavasti nämä dieettaamiseen tai treenaamiseen liittyvät kirjoitukseni eivät kuulosta saarnaamiselta, koska se ei ole tarkoitukseni. Jokainen eläköön ja tehköön tavallaan, sama se minulle, mutta jos joku on siinä ihan reunalla lähestymässä terveellisempiä elämäntapoja, niin toivon voivani hellän määrätietoisesti auttaa sen reunan yli sysäämisessä. Koska itse olen oppinut nämä asiat aika tavalla kantapään kautta, niin ei kaikkien välttämättä tarvitse. Tai ehkä tarvitseekin. Enkä tarkoita, että minun tapani toimia olisi ainoa oikea, mutta... no, ollaanpas nyt rehellisiä, se järkevin (ja pysyvin) tapa kuitenkin.
