It's all i got when you're in my head and you're in my head so i need it

Lepopäivä.

Tässä reidet treenistä kipeinä ja gradua vältellessäni lähdin kirjoittamaan lepopäivästä. Siitä, miten vaikea asia se onkaan korvienvälille. Varsinkin näin talvella, kun tuonne ulos kesäihmisen sisäinen kissa ei suostu poistumaan suurin surminkaan.

Viikko-ohjelmassani on tällä hetkellä PT:n määräyksestä lepopäiviä aivan hirveän monta. No okei, kolme. Minulle siinä on ainakin kaksi liikaa. Tajuan kyllä logiikan ja sen, että treeni, ruoka ja lepo ovat pyhä kolminaisuus. Tajuan myös sen, että lepopäivä ei tarkoita samaa kuin kuola poskella sohvalla makaaminen, mutta... se rajanveto on vaikeata.

En ehkä enää osaa liikkua kevyesti, vaan vedän aina jonkinlaiset överit. Tai kuka nyt mitäkin pitää övereinä, mutta noiden lepopäivien valossa. Viime lauantaina kävin juoksumatolla (se ei siis ollut lepopäivä). Ensimmäiset 10-20 minuuttia lähinnä vitutti ja väsytti, mutta sitten kun sykkeen sai ylös ja ilmeisesti sitä endorfiinia alkoi vapautua jostain, en olisi halunnut lopettaa hommaa millään. Nautin siitä niin paljon. Pakotin itseni lopettamaan kuitenkin 60 minuutin kohdalla ja sen jälkeen jalat kihelmöivät hetken jos toisenkin.

Harmillisesti meidän liikuntakeskuksen lukujärjestyksessä ei ole mitään kehonhuollollista toimintaa juuri niinä päivinä, kun minulla olisi lepopäivä määrättynä. Ja koska on talvi, kuten jo ylempänä mainitsin, niin arkisin elinpiirini rajoittuu lähinnä kodin, kaupan ja liikuntakeskuksen välille. Jos en mene treenaamaan, niin menen vain kauppaan ja ostan jotain mitä ei pitäisi ostaa. Jos en mene kauppaankaan, niin näissä neliöissä (30) ei paljon liikuta muualle kuin jääkaapille tai vessaan. Ja valitettavasti meikäläisen aineenvaihdunnassa nuo kaksi kohdetta eivät mene yksi yhteen, eli kaikki suusta sisään menevä ei tule suoraan ulos toisesta päästä vaan se kertyy lantiolle. Tai johonkin muuhun vapaasti valitsemaansa paikkaan.

Treeni on asia, joka tuo arkeeni (ja ruokailuuni) jonkinlaista rytmiä ja ryhtiä, koska en käy töissä (siinäpä toinen asia, jota en rupea edes ajattelemaan nyt). Viikonloput ovat eri asia, koska silloin on yleensä muutakin elämää, kuten sosiaalista. Kesälläkään lepopäivä ei olisi mikään ongelma, koska silloin nautin ulkoilusta niin paljon enkä kaipaa hikiselle juoksumatolle (salille kyllä, mutta sen voi hoitaa aina illemmallakin). Paitsi jos sataa vettä, mutta eihän Suomen kesässä koskaan sada, eihän? Mutta nyt, kun ulkona tulee räntää vaakasuorassa ja askel luisuu puoli metriä milloin mihinkäkin suuntaan, yleensä siihen suuntaan mihin vähiten osaat odottaa... Pääkoppani on todella koetuksella.

Eikä sitä koettelemusta yhtään ainakaan vähennä se, että pitäisi saada tuo perhanan gradu valmiiksi.