Let's get together and feel all right

Luin tänään aamukahvini pontimiksi tuolta intternetistä 20 kohdan listaa siitä, mistä tietää että joku on paras ystäväsi. Niin, jotkut lukevat aamuisin Hesaria, toiset jotain aivan muuta... No joka tapauksessa, yksi noista kohdista oli:

• "Conversations can be had without a single word being said"

Tuo kuvasi loistavasti — ei niinkään minun ja parhaan ystäväni suhdetta, vaan minun ja PT:ni suhdetta. Sopi kuin nenä päähän tai squashpallo silmään! 

Olen varsinkin viime viikkoina kiinnittänyt tähän huomiota ja ollut jopa huvittunut asiasta. Tietysti silloin, kun treenaamme yhdessä, käytämme viestintään pääasiassa suullista vuoropuhelua, mutta muina aikoina erilaiset käsimerkit ja -huitomiset ovat aika yleisiä. Toisinaan riittää pelkkä katsekontaktikin. 

Käytimme tätä kommunikointitapaa viimeksi eilen, kun olin niin totaalisen puhki, etten pystynyt tuottamaan puhetta. Pyöritin vain etusormeani ilmassa kysyvä ilme kasvoillani, PT nyökkäsi ja homma oli sillä taputeltu. Täydellinen yhteisymmärrys. Molemmat tosin purskahtivat nauruun "keskustelun" päätteeksi, koska esittämäni kysymys oli jopa hieman hölmö. 

Toisinaan kyllä käy niin, että tyyppi ymmärtää minun kysymykseni, kun viiton jostain useamman metrin päästä tai osoitan sormellani kohdetta (esim. tankoa, jolloin kysymys tarkoittaa "tarvitsetteko te tätä?"), mutta minä en ymmärrä vastausta, jolloin tilanne vaatii lisää huitomista tai sanallista tarkennusta. En sitten tiedä olenko minä vain parempi erilaisissa käsimerkeissä vai onko hän parempi tulkitsemaan minua. Ehkä tippaleipäaivoni kehittävät yksinkertaisista viittomisista liian monitulkintaisia vastauksia. Mene ja tiedä.

En siis väitä, että PT:ni olisi paras ystäväni, mutta jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin kenenkään ystäväni kanssa en ole viettänyt viimeisen parin vuoden aikana yhtä paljon aikaa kuin PT:ni kanssa. Kai siinä väkisinkin kehittyy jonkinlainen syvempi yhteys.

Toisaalta ei tuo kyllä toimi aivan kenen tahansa kanssa. Joskus on työkavereita, joiden naamaa katselee vuosien ajan viitenä päivänä viikossa eikä heitä siltikään koskaan opi tajuamaan ilman sanallista avustusta. Ja toisinaan ei niiden kanssakaan.


Ps. Hei, tämähän oli vuorokauden sisällä jo kolmas päivitys. Alkaako ahdistaa? Tuleeko tuutista liikaa tavaraa? Täytyykö rajoittaa? Mutta toisaalta Harmaa Hattukin päivitti reilun vuoden tauon jälkeen kahtena peräkkäisenä päivänä. En minä voi jäädä pekkaa pahemmaksi. Tai siis Harmaa Hattua.