Vastauksia, osa I

Ana kysyi: Miten vietät tämän pääsiäisen, ja miten sen viettäisit jos olisi rajattomasti rahaa käytössä?

Vietän/vietin pääsiäisen ihan kotona. Yksikseni. Perjantai oli nimensä mukaisesti niin pirun pitkä, että kävin leffassa. Katselin Kingsman: The Secret Servicen. Ikinä ei ole tarpeeton väkivalta ja päiden poksahtelu ollut yhtä viihdyttävää. Ja mikä siinä Colin Firthissäkin on... En tajua. Lauantaina kävin salilla ja ruokakaupassa (treenin jälkeen se oli maininnan arvoinen ponnistus). Sunnuntaina vähän ulkoilin ja kävin saunassa, mikä oli mukavaa. Tänään on taas treenipäivä ja BodyBalancea illalla. Muutoin olenkin lähinnä syönyt liikaa suklaamunia ja vältellyt gradua.

Ai niin, siis rajattomasti rahaa käytössä! Jos näin olisi, niin siinä tapauksessa olisin varmasti vuokrannut... no okei, ostanut yksityisen lentokoneen ja singahtanut jonnekin paljon lämpimämpään ilmanalaan. Ostaisin myös itselleni entouragen, joka pitäisi kanssani kivaa siellä lämpimässä, sekä henkilökunnan, joka palvelisi kaikkia tarpeitani. Lisäksi maksaisin jollekin graduni kirjoittamisesta valmiiksi. Jos rahaa olisi rajattomasti käytössä myös pääsiäisen jälkeen, niin sitten voisin alkaa käyttää sitä myös johonkin hyvään, mutta näin muutaman päivän onnen ja autuuden ajan ehtii vain oma napa paukkua. Maailmaa ei pelasteta yhdessä pääsiäisessä.

Helmi Nainen kysyi:  Kumpi on pääsiäisenä tärkeämpi, muna vai kana?

Muna. Ehdottomasti muna. Aina muna. Siis pääsiäisenä. Kana sitten taas muina aikoina vuodesta.

Veela kysyi: Miesihanne?

Haa. Kutkuttava ja samalla taas niin vaikea kysymys. Että olisko se miesihanne semmoinen utopistinen "koko paketti", jollaista ei ole olemassakaan, vai semmoinen ihan tavallinen miesihanne... Itse asiassa tykkään hyvin monenlaisista miehistä, mutta yhdistävä tekijä heille on se, että he kaikki ovat ns. hyviä tyyppejä. Tykkään miehistä, jotka ovat huumorintajuisia, kilttejä ja fiksuja. Ei tarvitse olla käynyt korkeakouluja (elämän korkeakoulua varsinkaan), mutta jonkinlainen sydämen sivistys on hyvä olla olemassa. Kiltteydellä en tarkoita mitään tossukkaa, vaan sellaista, ettei kohtele toisia rumasti, on kykeneväinen kompromisseihin eikä pomottele. Raivohullu mustasukkaisuus... ei kiitos. Minulle tärkeintä melkeinpä on se, että tyypin kanssa on hauskaa ja saan hänet nauramaan, kuten myös hän saa minut nauramaan. En kestäisi katsella tyyppiä, jolla on naama aina kuin sitruunan nielleellä ja vanne kiristää päätä. Miehessä ehdottomasti parasta on nauru.

Ulkoisesti taas tykkään pitkistä miehistä. Nenän on hyvä olla kaunis. Hyvät hiuksetkaan ei yhtään haittaa. Hammasrivistö kunnossa ja valkoinen. Ennen kävin kuumana ruipeloihin, mutta täytyy myöntää, että saliharrastukseni myötä lihaksikkaammat miehet ovat alkaneet saada viisarini värähtelemään. (Ei kun hetkinen, onkos minulla sitä... viisaria?) Mutta myös möhikset kelpaavat. Jos historia on kuitenkaan opettanut minulle mitään, ja onhan se, niin ulkoisilla ominaisuuksilla ei juurikaan ole merkitystä silloin, kun kemiat klikkaa.

Anonyymi kysyi: Blogin ulkonäkö on ollut sama ties kuin kauan. Koska tapahtuu push up?

Mitä tarkoitat, kissalleko push-upit?

Ei, tämän blogin ulkonäkö ei tule muuttumaan. Maailmassa täytyy olla jotain pysyvää. Sama kissa jo vuodesta 2007.

Tai: Sitten kun saan ensimmäisen yhteistyöpostauksen, niin voin vaihtaa banneriin sponsorin logon.

Anonyymi kysyi: Milloin postaat ensimmäisen naamallisen kuvan? :)

Luultavasti en koskaan. Jos joskus alkaisin blogata ihan omalla naamallani, niin tekisin se jossain toisaalla ja eri nimellä. Siis oikealla nimelläni. Tosin, never say never, mutta uskoisin sen jo tapahtuneen, jos se tässä blogissa olisi tapahtuakseen.

Anonyymi kysyi: Koska liikunnassa tulee se vaihe, että sitä haluaa sen sijaan, että täytyy?

No, kuten kommenttilaatikossa Ana puolestani jo vastasikin, niin kaikille se ei ilmeisesti tule koskaan. Minulla on kuitenkin pari ajatusta, millä sen voisi onnistua samaan:

• Ensinnäkin, pitää löytää se oma laji. Se mistä tykkää ja mikä ei tunnu pakkopullalta. Kaikkien ei tarvitse nostella puntteja tai juosta. Sulle se juttu voi olla vaikka brasilialainen jujutsu.

• Toisennakin, ylitä itsesi. Oma liikuntataipaleeni alkoi sillä, että aloin käydä helpossa lihaskuntojumpassa. Siellä minä jumppasin eläkeläismummojen kanssa ja vitutti. Tunti tuntui raskaalta, mutta jotenkin tunsin itseni myös tosi turhautuneeksi sen jälkeen joka kerta. Sitten pikkuhiljaa aloin kelailla, että vaikka olenkin rapakunnossa, niin ehkä tämä jumppa ei vaan haasta minua tarpeeksi. Vaihdoin astetta raskaampaan ja haastavampaan jumppaan ja vaikka olin tunnin jälkeen todella poikki ja toisinaan (usein) myöskin tunsin itseni muita huonommaksi, niin kas vain, aloin myös nauttia siitä, kun tunnin jälkeen tunsin ylittäneeni itseni. Olo oli hakattu, mutta se voittajafiilis oli huumaava. Tänäkin päivänä, vaikka kuntoni on kohentunut ja voimani kasvaneet, niin yhä ne suurimmat endorfiiniryöpyt tulevat niistä kaikkein raskaimmista ja tappavammista treeneistä, kun poistuu sieltä kuuluisalta mukavuusalueeltaan ihan oikeasti ja — kuten jo pariin kertaan sanoin — ylittää itsensä. Usko itseesi ja siihen, että pystyt paljon enempään kuin luulet!

• Kolmanneksi, jos tykkäät käydä salilla, niin ota edes tunniksi tai pariksi joku hyvä PT siihen viereen vähän juttelemaan asioita. Itse tietysti kannustan ottamaan tyypin, joka näyttääkin siltä, että on nostellut muutakin kuin palkkaa, mutta ihan tietysti omien toiveiden ja tavoitteiden mukaan. Kannattaa treenata järkevästi ja silleen, että tulee progressiota. Siitäkin saa kiksejä, nimittäin. Saman ohjelman toistaminen päivästä toiseen samoilla painoilla ei kasvata sen enempää lihasta kuin intoakaan. 

Semmottii. Jatkan vastailua heti seuraavassa numerossa!