Täytyy pumppaa, painaa, hustlaa, graindaa

Flunssaa pukkaa. Tai sitten ei. En ole ihan varma. Tämä on vähän samanlainen kuin edellinenkin flunssani, ettei oikeastaan, mutta sitten kuitenkin. Ettei ole oikeasti kipeä, muttei oikeasti tervekään. Jo siis toinen laatuaan tänä keväänä. En tiedä, onko minulla nykyisin niin hyvä vastustuskyky/yleiskunto/jotain, että flunssa ei iske kunnolla päälle, mutta hinkuttelee sitten mukana kuitenkin tämmöisenä epämukavana pikkutautina.

Yöllä oli kurkku kipeä ja aamullakin vähän tukkoinen olo, vaikka kurkkukipu kyllä parani kun söin aamupalan ja join aamukahvin. Jos ei olisi ollut sovittuja treenejä tänään, niin olisin luultavasti jäänyt kotiin. Koska kuitenkin oli, niin lähdin salille. Pt:n mukaan silmäni näyttivät sameilta. Niin se sanoi silloin viimeksikin, kun olin vastaavassa ärsyttävässä pikkuflunssassa. Hassua tarkkasilmäisyyttä (kirjaimellisesti).

No eipä muuta kuin treenin pariin. Olin maanantaina oma-aloitteisesti saanut progressiota kaikkien liikkeiden painoissa. Tänään pt päätti, ettei se ilmeisesti ollut mistään kotoisin ja iski rautaa tankoon lisää niin, että heikompia olisi voinut hirvittää. Ja hirvitti minuakin, mutta täytyy sanoa, että pitkästä aikaa jumppailu alkoi tuntua ihan kunnon treeniltä. Olen taas varmaan alisuoriutunut ja vedellyt liian kevyillä painoilla ja luullut, etten jaksa enempää. No, onneksi olen ulkoistanut aivotoimintani tämän lajin parissa.

Sain selkääntaputuksia, koska olin kerrankin syönyt hyvän aamupalan. Vedin aamulla purkillisen rahkaa, jonka sekaan sotkin pakastemustikoita. Makuhermoni eivät kestä mitään kovinkaan hapanta, joten oli pakko lisätä sotkuun vähän sokeriakin. Mutta onko tuo nyt niin vaarallista? Sokeria siinä valmiissa jugurtissakin on (mitä siis normaalisti syön). Jos en olisi näin laiska, voisin harrastaa blenderöintiä ja saisin rahkan pupeltamisesta niin paljon enemmän irti. Mutta kun siitä tulee tiskiä... Montaa syömistäni varjostaa ja ohjailee se tosiseikka, että kaikesta tulee tiskiä. Mitä vähemmän, sen parempi. Mikropizza on kauhean kätevä. Vielä kun sen söisi kertakäyttöaterimilla... No ei. Voi kun olis tiskikone! Mutta pakko myöntää, että aamupala vaikutti treeniin pelkästään positiivisesti, vaikka olin olevinani puolikuntoinen.

Päästin OCD:ni (pakko-oireisen järjestelyhäiriöni) taas vähän riehaantumaan salilla tänään. Pt heitti maahan Bosun, joka on siis pyöreä puolipallo, joten luulisi, ettei sillä ole väliä miten päin se on. Mutta kun. Siinä on molemmin puolin ne semmoiset kahvat. Ja niiden kahvojen täytyy olla suorassa linjassa molemmilla sivuillani, kun teen vatsarutistuksia pallon päällä, joten aloin asetella Bosua mielestäni parempaan asentoon. Se aiheutti pientä huvitusta ja hämmennystä kanssaihmisessäni. Touhuttiin jotain muuta välissä ja seuraavaksi Bosu lensi lattialle vielä enemmän vinoon kuin ensimmäisellä kerralla. Pt sanoi painavasti: "nyt se saa jäädä tuohon asentoon". Hillitsin itseni vaivoin ja lupasin yrittää kestää tämän hirveän anarkian ja sekasorron.

Hassuinta oli se, että treenin jälkeen oli paljon parempi olo kuin ennen treeniä. Siis vähemmän flunssainen. Pt:n mukaankin silmäni olivat kirkastuneet treenin aikana. Toisaalta se saattoi myös olla joku endorfiinihumalan aiheuttama harhatila. Illalla olen niistänyt muutaman kerran, mutta vain muutaman. Nyt tarttee vähän katsella pitääkö loppuviikon treenit skipata vaiko eikö. Viimeksi tässä ärsyttävässä epäflunssassa kävi niin, että kun en levännyt, niin siitä eskaloituikin sitten ihan oikea flunssa. Nyt just ei olis aikaa sairastaa.


*Kuten ehkä huomaatte, kokeilin tätä treenibloggaamista nyt vähän tässä niin kuin muun sivussa. Mitään painoja ja semmoisia en tänne aio kirjoittaa. Ehkä jatkan tähän tyyliin, tuskin siitä joka treeniin jälkeen on edes mitään sanottavaa. Ainoa mikä tässä häiritsee on se, että tunnistusriski on suuri, jos jotenkin mystisesti pt päätyisi tänne. Haittaako se sitten? En tiedä. Tuskin. Kyllä se tietää jo valmiiksi, etten ole aivan normaali (ks. kirjoituksen toiseksi viimeinen kappale).*