Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana

Viime viikkopa olikin melkoista tunteiden vuoristorataa.

Viikko alkoi melko tasaisissa merkeissä, mutta laskujohteisesti. Siinä torstain kohdalla alkoivat suupielet viimeistään mutristua alaspäin ja perjantaina olin jo tanakasti jonkinlaisen syysmasennuksen kourissa. Mikään ei sujunut eikä mistään oikein tullut mitään. Lauantai kuitenkin muutti kurssin suunnan ylöspäin ja sunnuntaina kävin jo niin kierroksilla (silleen hyvällä tavalla), että viime yönä en oikeasti saanut nukuttua juuri ollenkaan, koska en pystynyt rauhoittamaan pääkoppaani. Tältäköhän bipolaarisista ihmisistä tuntuu koko elämänsä?

Lauantai alkoi kivasti yhdellä sähköpostilla. Pikkujuttu, mutta se tsemppasi ja ilahdutti, että joku välittää juuri minusta. Olkoonkin, että maksan siitä välittämisestä, aitoa se on silti. Hyvän treenin jälkeen päivä jatkui hyvällä ruoalla Bistro LePotissa. Ja voi pojat, että ruoka voi ollakin hyvää! Että minä sitten rakastan syömistä. Varsinkin hyvän ruoan syömistä. (Ja hyvän viinin juomista).

Ruoan jälkeen jatkoimme Tampere-taloon kuuntelemaan Jarkko Aholan My Way -konserttia. Pari tuntia meni kuin siivillä, helposti olisin voinut kuunnella toisenkin mokoman. Tampere-talosta jatkoimme irkkupubi Ruby & Fellasiin, jossa oli myöhemmin samana iltana JP Leppäluodon akustinen keikka. Jarkkoa olen hehkuttanut ihan riittämiin (ainakin Facebookissa, jos en blogin puolella?), joten kaikki tietänevät palavan rakkauteni häneen, mutta tuo JP... Voi hyvän tähden! Keikka oli niin täydellinen miestä, ääntä ja biisivalintoja myöten, että sanat eivät riitä kuvailemaan. JP:llekin soisi loppuunmyydyn Tampere-talon! (Tosin itse olen aina vähän enemmän klubikeikkojen ystävä, koska tunnelma vaan on tiiviimpi, kun kaikki eivät istu hygieenisesti omissa penkeissään kaukana artistista). En voi sanoa, että Leppäluoto on aliarvostettu, koska varmasti on arvostettu niiden keskuudessa jotka hänet tuntevat, mutta silti. Tyypin pitäisi olla paljon paljon enemmän esillä!

No, sunnuntaina sitten oli lepopäivä (lue: ei treenejä) ja aikaa toipua lauantain kaikesta ihanuudesta ja elämyksistä (en ole toipunut vieläkään). Matkalla kaupasta kotiin, joku täysin tuntematon hiippari pysäytti minut. Tyyppi oli siis sen verran epäilyttävän näköinen, että odotin sen vähintään ryöstävän minut, jos ei mitään muuta. No ei nyt sentään. Hiippari kysyi minulta neuvoa paikkaan X. En osannut auttaa, mutta pysähdyin kuitenkin esittämään tarkentavia lisäkysymyksiä, joiden avulla saatoin ohjastaa häntä edes hieman oikealle suunnalle. Siinä seistessäni huomasin, että aiempien kesien kesäpoikani käveli suoraan minua kohti, kuitenkaan huomaamatta minua. Lähinnä taisi yrittää kiertää kaukaa sen vieressäni seisovan hiipparin vuoksi. Huikkasin häntä nimeltä, hän tunnisti minut ja jäimme juttelemaan hiipparin vielä kysellessä ärsyttäviä lisäkysymyksiä (osoitin jo oikean kadun, ei, minä en tiedä missä kohtaa katua se numero on, kävele itse katsomaan). Mutta olipas aivan älyttömän kiva nähdä kesäpoika ja jutella oikein hyväkin tovi. Aika tarkkaan vuoteen emme olleet nähneetkään. En edelleenkään pysty ymmärtämään miten joku, jolla on niin täydellisen erilainen maailmankatsomus kuin minulla, voi silti olla niin kiva ja ihana ihminen. Ainakin omaa ajatusmaailmaani tyyppi on avartanut aika paljon. Ja ilman tuota satunnaista hiipparia en olisi pysähtynyt siihen kadulle enkä olisi huomannut lähestyvää kesäpoikaa, vaan olisin jatkanut matkaa suoraan kotiin täysin tietämättömänä mistään.

Siinä perjantaina mököttäessäni kyselin universumilta että eikö oikeasti muka koskaan voi tapahtua mitään hyvää minulle? Ja sitten alkoi tapahtua. Toki nuo kaikki olivat semmoisia pieniä hyviä asioita eikä mitään isoja, kuten työpaikka, parisuhde ja kaikkien murheiden poistuminen, mutta noilla pienillä hyvillä asioillakin jaksaa taas hetken aikaa pimenevässä syksyssä. Jos olisin yhtään taipuvainen uskomaan mihinkään uskonnollisiin tai spirituaalisiin juttuihin, niin saattaisin ajatella, että joku lähetti minulle jotain terveisiä jostain ylemmältä taholta. Mutta koska en ole, niin uskon vain sattumaan (osa noista viikonlopun hyvistä asioista oli toki aivan itse aikataulutettua) ja perhosvaikutuksiin ja sen sellaisiin.

Hakuna matata.