B-lista sukkaa jälleen

Enpä olisi uskonut, että tästä täytyy vieläkin vinkua, mutta...

En ole käyttänyt Blogilistaa juurikaan sitten sen uudistuksen, jonka monet teistä ehkä muistavat ja loput yrittävät torjua muistoistaan. No tänään ajattelin sitten antaa sille mahdollisuuden ja menin tutkailemaan top-listaa. En kovinkaan moneen blogiin ehtinyt klikata itseäni, kun huomasin, että suunnilleen joka toisesta saan seuraavanlaisen ilmoituksen:


Yritin laittaa kehitysblogiin palautetta, mutta kommenttini katosi kuin pieru saharaan. En tiedä sitten olenko joutunut jonnekin ennakkosensuurin kouriin vai minne se katosi, mutta tässäpä se mitä ainakin olisin halunnut sanoa.

Hei!

Selasin tuota top-listaa läpi tänään eikä tarvinnut moneenkaan blogiin klikata itseäni kun huomasin, että kyseisellä listalla on aivan älyttömästi Blogilistalta poistettuja blogeja? Miten se on mahdollista ja mitä järkeä siinä edes on?

Tässä muutama esimerkki:

- 3kympinkriisi
http://www.blogilista.fi/blogi/3kympinkriisi/1185

- Kissoja, kukkia ja käsitöitä http://www.blogilista.fi/blogi/kissoja-kukkia-ja-kasitoita/11050

- Herkun ilmoitusluontoiset asiat http://www.blogilista.fi/blogi/herkun-ilmoitusluontoiset-asiat/3078

- Lost in the Supermarket http://www.blogilista.fi/blogi/lost-in-the-supermarket/4741

Eikös nuo haamublogit voisi jotenkin siivota pois listalta, niin se palvelisi Blogilistan käyttäjiä paremmin ja lyhentäisi top-listaakin?

Myös top-listan sijoitus olisi kiva saada näkyviin suoraan blogin tietoihin, niin ei tarvisi etsiä oman bloginsa sijoitusta selaamalla koko top-listan läpi, mikäli oma sijoitus kiinnostaa.

Kiitos!

BB-talossa kaikki asukkaat saivat tänään tällaiset:


Juu, ihkauudet talvisaapas-cro... *pökr* (Elma-tätiä lainatakseni)


Ps. Oli niin mahdottoman vaikeata tämän postauksen asettelu ja muu, että tekisi mieli seuraavaksi kirjoittaa postaus aiheesta "Blogger sukkaa"...

Toislumi!

No nyt ainakin satoi lunta eikä mitään räntää. Ei nyt edelleenkään ole umpihanki polviin asti, mutta ehkä tämä lupaa hyvää! Toisaalta, niinhän sitä viime vuonnakin satoi marraskuussa lunta...

Sad but true

En meinannut saada viime yönä unta, joten rupesin lukemaan kirjaa Nirvana: The True Story. Kirjan on kirjoittanut kirjan nimen mukaisesti Everett True, joka on joku brittiläinen rockjournalisti tjsp. Minua alkoi jotenkin nyppiä se kirja heti ensimmäisillä riveillä. Johdanto oli niin pitkä ja sekava, että meinasin nukahtaa, mikä tietysti olisi ollut ihan hyvä asia, koska unettomuuden vuoksi aloin lukea sitä. Sekavuuden lisäksi minua ärsytti jotenkin se tapa, jolla teksti on kirjoitettu, tosin se saattaa olla suomentajan vika. Pitäisi varmaan aina lukea alkuperäiskielellä kaikki kirjat. Tuollaisissa elämäkerta- tai bändikirjoissa minua aina ärsyttää yleensäkin se, jos kirjan kirjoittaja nostaa itsensä liian näkyvälle paikalle tekstissä. Minua kiinnostaa se bändi, ei jonkun minulle täysin tuntemattoman ihmisen omat näkemykset asioista. Sitä paitsi jo johdannossa True kirjoitti jotain minun mielestäni melko anteeksiantamatonta^*): "Vain veteen piirretty viiva erottaa keskinkertaiset suurista, The Vinesin White Stripesista, Coldplayn Oasisista, grunge-poseeraajat (Offspring, Muse, Alice In Chains) Nirvanasta." Okei, en väitä että AIC olisi Nirvanaa "suurempi", mutta että grunge-poseeraaja? Whatever, dude... Tuo kirja on vieläpä niin jumalattoman paksu (783 sivua hakemistoineen) ja painava, verrattuna siihen että Nirvana oli melko lyhytikäinen yhtye, että sen lukeminen makuuasennossa on todella vaikeata. Varmasti sitä olisi voinut tiivistää ja kiteyttää aika paljon. Mutta toivottavasti se paranee, kunhan pääsee kunnolla vauhtiin.

Kävin tänään Alkossa ostamassa pari pulloa Fresitaa. Molemmat ovat erityisiin juhlatilaisuuksiin, en suinkaan aio niitä yksikseni tissutella kotona. Olen ollut tänään pahoinvoiva enkä jaksanut liikenteeseen lähtiessä meikata tai mitään. Mutta tapahtui jotain todella hämmästyttävää! Minulta ei kysytty papereita Alkossa! Ilmeisesti Fresita ei ole teinien suosimaa ilolientä.

Jotenkin toivoisi, että tulisi sitten kunnon flunssa jos on tullakseen, eikä tämmöinen semitauti. Olo on ihan blaah, mutta ei kuitenkaan silleen oikeasti kipeä, että voisi hyvällä omallatunnolla painua vällyjen väliin.

Olenko muuten ainoa, jonka mielestä merirosvoista tulee ensimmäisenä mieleen aina jotkut taruolennot?


^*) Saattoi sisältää ripauksen sarkasmia.

Tosi väskä

Olen onnistunut kehittämään itselleni jonkun köhän alun ja olen ihan vetelä letku. Toivottavasti tästä ei muodostu mitään kunnon flunssaa. Huomenna kirjoitan kuvakertomuksen siitä mitä tänään olen tehnyt, nyt ei jaksa.

Kauniita unia!


Ps. Tänään joku oli googlannut tänne blogiin hakusanoilla "ens kerral mä oon äiti". Sehän on siitä mainoksesta, minkä postasinkin tänne joku aika sitten. Googlaaja löysi perille kyseiseen postaukseen ja sen jälkeen kommentoi siihen, että "TODELLA ärsyttävä mainos!" No, ajanvietteensä kullakin. :D

This is love

Brimin eilisen postauksen innoittamana sain vihdoin aikaiseksi tämän miespostauksen, joka minun on pitänyt tehdä jo kuukauden päivät vähintään... (Itse asiassa kahden kuukauden, olen aloittanut tämän postauksen 18.9.)


Annikki listasi ihannemiehiään (tjsp.) joskus kauan sitten. Ideahan on siis se, että kun listaa ihannemiehensä, niin sitten hyvä haltijakeiu kuulee toiveen ja luo sinulle sen unelmien prinssin, joka koostuu kaikkien noiden miesten parhaista ominaisuuksista. Näin oli käynyt ainakin Muusikottarelle. Ja mitä netissä sanotaan, niin se on totta.

Tämä on kyllä tosi vaikea tehtävä, koska maailmassa on niin paljon ihania uroksia. Sitä paitsi tämä on pakko tehdä julkkishenkilöistä, koska en usko kenenkään IRL-ihannemieheni ilahtuvan omasta kuvastaan näillä sivuilla. Mutta yritetään...

Ehkä on viisainta aloittaa tällä itsestään selvyydellä, eli siis Johnny Deppillä. Se nyt vaan on niin... No siinä on koko paketti. En toki tunne Johnnya henkilökohtaisesti (enkä ketään muutakaan näistä miehistä joten arviot on ihan mutu-tuntumalla, toim.huom.), mutta olen melko varma hänen olevan sekä ulkoisesti että sisäisesti kaunis. Hänen on myös oltava oikeasti yhtä fiksu ja hauska kuin leffoissa. Johnnyssa on kuitenkin miinuspuoli ja se on pituus. Hän kun ei ole minua kuin viitisen senttiä pidempi. Mutta jos nyt tilaisuus tulisi, niin ehkä Johnny saisi tämän puutteen anteeksi.



Sitten on tietysti se Clive Owen. Lääh. Tuo mies on niin karismaattinen, särmikäs, kiihkeä ja sellaisella rujolla tavalla tavattoman komea. Kävin muistaakseni katsomassa leffan Closer, jossa ensimmäisen kerran tein "lähempää tuttavuutta" Cliveen. Hän oli niin pelottavan kiihkeä välillä siinä elokuvassa, että minulta meni melkein jalat alta. Tumma, tulinen ja sitä paitsi mittaa löytyy 189 senttiä, joten menisin varmasti ihan hyytelöksi hänen lähellään. (Miten niin, minullako fiksaatio miesten pituuksista?)



Tämän listauksen voisi oikeastaan jättää näin kahteen, mutta eipä jätetäkään. Pituuden sekä ulkoisen ja sisäisen kauneuden lisäksi miehen pitää olla tietysti hyväkäytöksinen. Mielellään siis sellainen valmiiksi koulutettu, ettei minun tarvitse ruveta leikkimään äitiä. Nämä ominaisuudet löytyvät tietysti parhaiten Jeevesiltä. Ulkoisesti hän (Stephen Fry, se Ainut ja Oikea Jeeves) ei minua miellytä, etenkään hänen nenänsä, koska olen melko nenä-orientoitunut. Nenän on tärkeä. Ruma nenä ei saa olla. (Esim. Adrien Brody good, Owen Wilson bad. Ei pahalla.) Mutta siis herrasmies pitää olla.



Kotimaisesta mieskomeudesta minua miellyttää Antti Reini. Hänessä on jotain semmoista karskiutta ja pahapoikamaisuutta, mutta samaan aikaan hän on ollut myös hyvä isä siinä yhdessä mainoksessa, missä muksut syö paahtoleivistä pelkän keskiosan. Joku hänessä myös ulkoisesti viehättää. Antista on kyllä todella vaikea löytää kuvia netistä. What is up with that? Kuvasta yhdeksi huonoksi puoleksi voisi päätellä tupakoinnin. Ihannemieheni saisi mielellään olla savuton.



Olen viime aikoina katsellut Gilmoren tyttöjä ja Roryn poikaystävistä ehdoton suosikkini on Jess. Jess on niin väärin ymmärretty ja kaltoin kohdeltu. Sellainen paha poika, joka kuitenkaan ei ole tyhmä. Jess on vain vetänyt sellaisen kovan pojan kuoren ylleen ja minä niin kovasti haluaisin pelastaa sen ja antaa sille rakkautta!!!



Ketähän tähän sitten vielä pistäisi? Tätä täytyy kyllä harkita tarkkaan, tämä on niin vakavaa...

Hynynen! Suomen seksikkäin mies tietysti! (Varsin edustava kuva tuossa linkissä). Siis soittaa kitaraa tiukoissa farkuissa ja leveässä haara-asennossa. Tuo riittänee perusteluiksi? Eikö? Tytöt hei? Valitettavasti en löytänyt tähän Hynysestä takaapäin otettua kuvaa tuossa edellä mainitussa asennossa. (Hyi, mitä miesten esineellistämistä!) Hynyseltä kyllä ehkä lyhentäisin vähän partaa ja harjaisin hiukset, muuten ei valittamista.



Ja tietysti viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Paul Newman. Todella klassisella tavalla komea mies, upea vartalo (nuorena) ja suunnilleen ainut ihminen tai ainakin filmitähti maailmassa, joka eli pitkässä (50 vuotta) ja onnellisessa avioliitossa. Ja nuo silmät... Paulilla oli myös elämänarvot kohdallaan. Esimerkiksi kaikki hänen ruokatarvike-yrityksensä tuottamat voitot lahjoitetaan Newman's Own Foundationin kautta hyväntekeväisyyteen. Ja eläinrakaskin kuvasta päätellen. Hieno mies. May he rest in peace.



Lopuksi vielä turmelen tämä kevyen ja pilke silmäkulmassa tehdyn postauksen totisella pohdinnalla.

Ihan oikeastihan kyllä haluan sellaisen miehen, jonka kanssa minulla on hauskaa. En osaa kuvitellakaan eläväni miehen kanssa, jonka kanssa elämä olisi totista vääntöä loppuun asti. Tärkeää on, että hän saa minut nauramaan ja minä myöskin hänet. Kaiken hauskuuden lomassa on kuitenkin hyvä pystyä myös keskustelemaan. Tahdon miehen, jonka seurassa en tunne itseäni tyhmäksi, mutta jonka seurassa minun myöskään ei tarvitse olla koko ajan niin uskomattoman fiksu ja filmaattinen. Haluan siis, että voin olla hänen kanssaan oma itseni, ja että tunnen oloni rennoksi sekä turvalliseksi. Suotavaa olisi jonkinlaiset samanlaiset elämänarvot ja ajatusmaailmojen yhteneväisyydet. Ja joka tekee kanssani juttuja eikä ole vain tylsä sekä hannaava sohvaperuna.

Niin joo, ja tietty sen miehen pitää myös olla vähintään 185 senttiä pitkä, kiharatukkainen, tykkää ja osaa laittaa ruokaa (muuten pääasiallinen ravinnon lähteemme on mikroruoka) ja plussaa on, jos osaa soittaa kitaraa.

Piste.

Ensilumi!

Täällä sataa lunta! Todella pientä lunta, joka sulaa heti kun maahan osuu, mutta lunta kuitenkin.



Yllä kuvallista todistusmateriaalia.

Testituloksia

Tämmönen.





Täältä kannattaa lukea mistä tietää aikooko kissasi kolkata sinut!


Ja sit tämmönen tän kautta.





You are 76% Elektra King

From the movie The World Is Not Enough (1999)

You appear totally irresistible but inside you are an electrifying siren. Once you have fluttered your eyes and caught someone in your spell there is no way out. As soon as you have sacrificed one victim you are already on the lookout for the next one.


Hi hi.

You're lost little girl

Löysin pari päivää sitten uudelleen erään itseltäni kateissa olleen blogin, jota en tässä nyt nimeltä mainitse enkä linkitä, koska se on salasanasuojattu nykyään. Minulla menikin pikkutunneille asti, kun päivitin tietoni ajantasalle. No kuitenkin, kyseisessä blogissa oltiin listattu asioita, joita haluaisi tehdä ennen kuolemaa. Itse haluaisin ainakin...

* saada jonkinlaisen vakauden elämääni. Tarkoitan siis työpaikkaa ja taloudellista tilannetta.
* ostaa jonkun oikein kivan asunnon jostain, mielellään läheltä keskustaa. Tampereen tai sitten jonkun muun isohkon kaupungin keskustaa.
* kaksijalkaisen kumppanin sinne asuntoon elelemään kanssani
* ehkä mahdollisesti myös pienempiä kaksijalkaisia, mikäli se isompi kaksijalkainen on hyvä puhumaan ympäri tai jos biologinen kelloni herää pölykerroksensa alta jossain vaiheessa.
* pysyä hyvissä ja lämpöisissä väleissä jo olemassa olevien ystävieni kanssa, ja löytää uusia ihania ystäviä.
* paljon yhteistä aikaa ja rakkautta kaikkien kolmessa edellisessä kohdassa mainittujen kanssa.
* matkustella paljon eri paikoissa ympäri maailmaa.
* nähdä ja kokea kaikenlaista erilaista.
* käydä Toolin keikalla.
* päästä vielä jossain vaiheessa vähintään yhtä hyvään kuntoon kuin olin joskus vuosituhannen vaihteessa. Silloin kun jaksoin käydä kuntosalilla aktiivisesti 2-3 kertaa viikossa. Nykyään pelkkä ajatus kuntosalille lähtemisestä väsyttää...
* kissoja. Paljon kissoja. Tai pari.
* viettää monta virkeätä eläkevuotta sen jälkeen, kun olen täyttänyt velvollisuuteni tätä yhteiskuntaa kohtaan.
* voittaa lotossa päävoitto.
* olla vain onnellinen.

Varmaan on paljon kaikkia muitakin juttuja joita haluaisin tehdä ja kokea vielä tämän elämän aikana, mutta en nyt keksi enempää.


Joskus, tai aika useinkin, minut valtaa sellainen tunne kuin olisin näkymätön. Listaan myös mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä näkymättömänä.

* Ainakin voisi matkustella ilmaiseksi. Voisi hypätä pummilla busseihin, juniin ja lentokoneisiin, eikä tarvisi jonottaa tulleihin eikä passitarkastuksiin. Tietysti matkalaukkujen kannalta tämä saattaisi olla haasteellisempaa, mikäli ne eivät olisi myöskin näkymättömiä.
* Voisin muuttaa asumaan johonkin hylättyyn hienoon vanhaan kartanoon, jota alettaisiin sen jälkeen kutsua "kummitustaloksi".
* Kävisin ilmaiseksi katsomassa leffoja ja konsertteja. Ei olisi enää väliä tulisiko joku lempibändini Suomeen, koska voisin hypätä lentokoneeseen ja matkustaa katsomaan heitä jonnekin muualle. Voisin myös yöpyä ilmaiseksi hienoimmissa hotelleissa, jos vaan onnistun luikahtamaan ovenraosta vapaaseen huoneeseen.
* Tekisin kaikenlaisia "ihmetekoja" ja leikkisin supersankaria. Laittaisin pahikset kärsimään teoistaan ja palkitsisin hyviksiä. Poistaisin vääryydet maailmasta.
* En välittäisi enää siitä mitä päälleni laittaisin, kun ei vaatteita kuitenkaan kukaan näkisin, kun olisin näkymätön. Pukeutuisin vain jos se olisi tarkenemisen kannalta välttämätöntä.
* Vakoilisin salaa ihmisiä. Kuulisin kaikki salaisuudet ja rikastuisin soittelemalla Seiskaan juoruja.

Voi mitä kaikkea sitä voisikaan tehdä, jos muut eivät näkisi!


Seiskan juoruista tulikin mieleeni, että Tukiainen on vissiin melko heikossa hapessa. Ei ottanut malarian estolääkitystä lähtiessään Afrikkaan ja nyt tyhmästä päästä sitten kärsii koko ruumis. Vaikka olenkin Jossulle naureskellut täällä, niin toivon nyt silti hänen selviävän hengissä tuosta malariastaan.

Parempaa viikonloppua teille, älkääkä leikkikö terveydellänne!

Tutkielma esineestä

Valokuvatorstain 108. haaste.

Suklaamurokeksit

Tänään Tiinan keittiössä leivotaan. Tämä on jonkin verran haastavampi kuin tuo omenapiirakka viimeksi, mutta koittakaa pysyä mukana!


Ihan ensimmäiseksi täytyy mennä johonkin hyvin varustettuun ruokakauppaan ja etsiä sieltä pakastealtaasta tämmöinen Myllyn Paras suklaamuropakastecookietaikina. Tähän vaiheeseen menee suurin osa valmistukseen kuluvasta ajasta, etenkin jos taikinaa ei myydä lähikaupassasi.




Avaa pakkaus ja ota taikina levyt sulamaan öbaut vartiksi. Ehdit hyvin vaikka mesettää tai päästää kissan ulos tässä välissä.




Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.




Kun taikinalevyt ovat sulaneet, jaa ne kahdeksaan tismalleen samankokoiseen palaseen. Siis kahdeksan per levy. Tai ehkä lukumäärä ei ole niin kovin tarkka. Jos haluaa jännitystä elämäänsä, niin voi leikata ne vaikkapa kymmeneen samankokoiseen palaseen tai kahteentoista erikokoiseen palaseen.




Maista vähän taikinaa tässä välissä. Totea se oikein maukkaaksi.




Pelasta tässä välissä leppäkerttu, joka on jostain eksynyt sisälle ja lähestyy uhkaavasti leipomuksiasi. Tai onko se nyt pelastamista varsinaisesti, jos sen heittää sisältä lämpöisestä ja kuivasta ulos kylmään ja märkään. Oh well...



Pyörittele nämä ennen pelastusoperaatiota neliöiksi leikkaamasi palaset pikkukätösissäsi pyöreiksi palleroiksi.




Litistä taikinapallerot maltillisesti kauniiksi ja symmetrisiksi cookien näköisiksi lätysköiksi ja laita pelti uuniin. (Niin, siis aiemmin ohjeissa tietysti olisi ehkä kannattanut mainita, että ota uunipelti ja levitä sille leivinpaperia, jonka päällä nämä toimenpiteet kannattaa suorittaa. No, ehditte vielä korjata tilanteen. Ehkä.)




Väännä munakello hälyttämään noin 10 minuutin kuluttua, mutta kannattaa tarkkailla kuitenkin uunia välillä, ettei cookiet pääse kärähtämään. Se kun on niin uunikohtaista. Minun uunini on melko äkäistä laatua.




Kun munakello pärähtää soimaan, tai muuten toteat hetken koittaneen, ota suklaamurokeksit uunista. Kannattaa ehkä antaa jäähtyä hetki, jos ei halua polttaa suutansa. (Voi että kun muuten rupesikin tekemään kaakaota mieli tässä kohtaa)...




Syö ja bloggaa tapahtuneesta.




And that's the way the cookie crumbles!<sup>(*



*)</sup> Kuka tietää mistä leffasta?