Ihmettelyä

Mistähän se johtuu, mietin vaan...

Että kun on luentosaleja ja niissä pidetään luentoja. Monesti luentosalit ovat sellaisia, että niissä on pitkät rivit penkkejä, takana istuvan pöytä on oman penkin selässä kiinni ja oma pöytä on edessä istuvan selkänojassa kiinni. Eikä niille riveille pääse istumaan kuin aivan sieltä rivin jommasta kummasta päästä. Sitten kun alkaa joku luento ja opiskelijat säntäävät paikalle, niin lähes poikkeuksetta luentosalin täyttäminen aloitetaan a) takaa ja b) reunapaikoilta. Lopulta luentosali on täytetty niin, että pari viimeistä riviä on aivan täysiä ja kaikki penkkirivien reunimmaiset penkit on varattuja. Näin ollen luentosalin etuosassa ja penkkirivien keskellä on tilaa vaikka kuinka paljon, mutta jostain syystä saliin viimeisenä tulevat muka "eivät enää mahdu istumaan".

Tänäänkin olin yhdellä luennolla, jossa edessä ja keskellä olisi ollut tyhjiä penkkejä varmaan toiselle samanlaiselle määrälle opiskelijoita, mutta silti viimeisenä luennolle tullut jäi seuraamaan luentoa seisomapaikalta, koska olisihan se nyt äärimmäisen kiusallista joutua kommunikoimaan ja pyytää jotain väistymään sen verran, että sen perseensä saisi asetettua vapaalle penkille. Ja miksei niitä penkkirivejä voida alun alkaenkin täyttää keskeltä vaan se oma takapuoli pitää töräyttää siihen kaikista reunimmaiseen penkkiin? Onhan se toki kauheata sekin, jos vaikka yhtäkkiä tunteekinvastustamatonta halua poistua luennolta ennen sen päättymistä, niin sitten joutuisi taas puhumaan vierustoverilleen, että anteeksi, voisinko päästä... Voi hyvä luoja, ei sellaista riskiä voi ottaa!!!

Tapahtuukohan tätä kaikilla aloilla vai onko tämä vain joku it-nörttien oma varsin pikantti ominaisuus?

Tell your story walking

Maanantaisessa kirjoituksessa kertomani tilanne on edennyt. Otin siis ensiksi yhteyttä Nordeaan ja selitin tilanteen. Sain muutaman päivän päästä pankilta vastauksen (kirjoitusvirheet ja jännät kielioppiratkaisut Nordean):

Kiitos viestistänne.

Summa näyttää jo olevan veloittuneen tililtä, eli kanattaa olla yhteydessä Meteli.net:n ja pyytää heidän kautta maksun palautusta.

Huomasin samalla, että ette ole vielä liittynyt meidän Etuohjelmaan. Kanta-asiakkaaksi liittyminen on maksutonta ja Etuohjelma-asiakkaana saatte päivittäisistä asioinnista -25%alennuksen.

Voitte liittyä Kanta-asiakkaaksi, kun päivittäiset raha-asianne on keskitetty meille, eli teillä on
-tili, jolle tulee säännöllinen tulo
-säästöjä tai lainoja vähintään 6.000 euroa sekä
-tuotteita tai palveluita vähintään kolmesta tuoteryhmästä.

Ja blaa blaa blaa... Kuulostaakin ihan justiinsa minulta: säännölliset tulot, säästöä vähintään kuusi tonnia... Olisi nyt sitten tarkistanut samantien, että onko minulla edellytyksiä ryhtyä Kanta-asiakkaaksi (huom! isolla kirjaimella) ja sanonut sen suoraan. Oikeasti ärsytti ihan älyttömästi tuo pankin vastaus, joka kuulosti enemmänkin myyntipuheelta kuin miltään oikealta kannanotolta ongelmaani.

Noh, laitoin seuraavaksi viestiä meteli.netiin. Sain sieltä vastauksen huomattavasti nopeampaa kuin Nordealta, eli jo seuraavana aamuna postissani odotti vastaus. Meteli.net pahoitteli, että olin kohdannut ongelmia ja vahvisti, että maksu näkyi heidän tilillään kahdesti. Meteli.netin tyyppi ehdotti, että he antaisivat minulle latauskoodin, jonka arvo olisi hiukan enemmän kuin se ylimääräinen maksu heidän tililleen, tai vaihtoehtoisesti voisivat palauttaa rahat tililleni. Vastasin, että otan mielelläni vastaan sen latauskoodin, koska puhutaan kuitenkin niin pienestä rahamäärästä (alle 5 euroa), ettei sen kanssa kauheasti kannata alkaa riehua. Ja myöhemmin samana iltana sainkin sähköpostitse meteli.netistä latauskoodin viidelle kappaleelle.

Vaan nyt seuraa se Oikea Ongelma: Mitkä viisi kappaletta lataisin??? Apua! Päätöksiä, päätöksiä! Onneksi aikaa on maaliskuun loppuun, ei tällaista päätöstä voi tehdä kovin hätiköiden.

Voi hyvä Sylvi, olen rakastunut

Voi ei... Paha PAHA internet...

Törmäsin eilen Katarimarian blogissa aivan i-ha-naan villatakkiin. Tietenkään se ei ollut mikään valmis kaupasta hankittava villatakki vaan se pitäisi neuloa omin pikku kätösin. Villatakki on siis nimeltään Sylvi ja sen on suunnitellut Mari Muinonen. Ohjeen saisi täältä 7 dollarilla. Todella harmillista, että pitkäjänteisyyteni riittää normaalisti vain yhteen villasukkaan kerrallaan, eikä niissäkään saa olla mitään kirjoneuletta. Mutta jos jotain oikein kovasti haluaa, niin... Äh.




Mutta eikö olekin vaan ihana? Tarvitsen tuon ihan välttämättä. Tar-vit-sen.

A little death around the eyes

Unenlahjani ovat olleet hyvin omituisia viime aikoina. Joko en saa illalla millään unta tai sitten nukahdan ihan helposti, mutta herään ihan älyttömän aikaisin aamulla. Kuten tänään. Menin siis eilen puolen yön aikaan nukkumaan, koska väsytti kovasti, ja heräsin aamulla kuudelta. Olisin saanut nukkua ainakin kymmeneen asti, jos olisin halunnut. Vaan ei. En tosin herännyt kuudelta virkeänä vaan tosi väsyneenä, mutta siitä huolimatta uni oli ehtinyt jo paeta silmistäni. Hetken pyörin sängyssä hereillä ja sitten nousin surffailemaan netissä ja katselemaan aamu-tv:tä.

Kanavasurffailin kolmen eri aamu-tv:n välillä ja huomasin aika jännän eron suomenkielisten ja ruotsinkielisen kanavien välillä. Ykkösellä ja kolmosella tuli suomenkielistä aamu-tv:tä, joissa pönötti jotain tylsiä pukuherroja puhumassa jostain kuolettavan pitkästyttävistä asioista tai Lauri Karhuvaara lässyttämässä jotain paskaa. Kun taas FST:llä oli nuoria ja kauniita ihmisiä keskustelemassa vilkkaasti ja nauramassa paljon. Valitettavasti vaan en ymmärtänyt siitä kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Miksi ihmeessä ruotsalaiset ja jopa suomenruotsalaiset osaavat ottaa itsensä niin kevyesti ja ovat aina ihan hej sumfatirallallei, kun taas suomalaiset keskustelevat totisina jostain maailmanlopun vakavista asioista ja pyytävät muutaman asiantuntijan vielä kertomaan mistä ihmeestä johtuu tuo huuru nyt kaikkialla ja onko tämä nyt jotenkin erityisen poikkeuksellista?!

Mutta joo, siinä FST:n ilonpitoa katsellessani harmistuin siitä, että en joskus nuorempana osannut arvostaa ruotsin opiskelua ollenkaan. Meinaan vaan, että olisihan se kiva ymmärtää sitä saati sitten osata puhua sitä ihan suvereenisti. Nykyisillä taidoillani kun en osaa oikein kumpaakaan. Kielipääni on kyllä ehkä yksi maailman surkeimpia. Niin monta vuotta kuin olen ranskaakin lukenut (tosin suurin osa niistä vuosista on ollut alkeiden toistoa), osaan puhua sitä hämmästyttävän vähän. Luettua ymmärrän jotenkuten, puhuttua en juuri lainkaan. En ymmärrä miten ranskalaiset itsekään ymmärtävät omaa puhettaan...

Tiesittekö muuten, että "la petite mort"(suomeksi pieni kuolema) tarkoittaa ranskassa orgasmia? Voitteko kuvitella, että missään muussa kielessä samaa asiaa voitaisiin ilmaista noin runollisesti?

Kiss my god given ass

Ostin tänään elämäni ensimmäistä kertaa netistä muutaman mp3-tiedoston. Siis hommasin nämä biisit aivan laillisesti enkä ladannut mistään kieroillen, ja vituiksihan se meni koko homma tietysti. No itse lataus kyllä onnistui ihan hyvin ja kappaleissa ei ole mitään vikaa, mutta verkkopankki kusi homman. Enkä ole edes Sampo Pankin asiakas. Maksuvaiheessa verkkopankki ei siis reagoinut "suorita maksu" -painikkeeseen, joten klikkasin maksun peruutusta ja sain vahvistuksenkin maksun peruuntumisesta. Menin toivorikkaana uudestaan ostoksille ja tällä kertaa maksaminen onnistuikin, mutta kas! Maksu on mennytkin tililtäni nyt kahteen kertaan. Voi paska...

Tarinahan alkoi siitä, kun oltiin lauantaina kuuntelemassa bändiä nimeltä God Given Ass. Bändin nimi on mielestäni nerokas, mutta saatankin olla vähän outo. Kyseessä on siis kotimainen punk-bändi, jossa laulaa Otto. Satuin ennen keikkaa juurikin lukemaan haastattelun, jossa Otto myönsi Tehis-leiman olevan toisinaan aika rasittava, ja että kyseessä EI ole Tehiksen Oton uusi bändi vaan... no, ihan vaan punk-bändi. Toki Otto myös haastattelussa tajusi sen, että keikkoja on ollut helpompi saada kun on valmiiksi jotain feimiä jo, mutta omasta mielestään hän on taustallaan tuonut enemmän negatiivista kuin positiivista painolastia bändiin. No jaa, en tiedä. Kyllähän siellä keikalla aika hyvin näki ketkä olivat kuuntelemassa punkia ja ketkä ihkuttamassa Tehiksen Ottoa. (Itse olin jossain siinä kultaisella keskitiellä, tietysti). Lämpenin bändille aluksi aika hitaasti. Ensimmäiset kappaleet kuulostivat sellaiselta tusinapunkilta, josta en saanut mitään otetta, mutta sitten jossain keikan puolivälissä he soittivat kappaleen Mustang Mane (jonka voi kuunnella tuolta MySpacesta), ja sehän kolisi minulle. Biisistä on kuultavissa melko voimakkaat Stooges-vaikutteet, imho. Siitä koko keikka lähti oikeastaan ihan uuteen nousuun ja loppujen lopuksi tykkäsin kyllä.

Kuitenkin, MySpace ei suostunut soittamaan minulle tuota Mustang Manea kuin ihan lyhyen pätkän alusta. Minulla on viime aikoina ollut muutenkin firefox + flash -aiheisia ongelmia, esim. Youtuben videot eivät toimi kovin hyvin, joten arvelen tämän johtuvan samasta. Googlailin sitten ja törmäsin meteli.netiin, josta ko. bändin neljä kappaletta saattoi ladata 1 €/kpl (+ toimituskulut 0,50 €). Ostin ne siis, joten nyt olen neljää biisiä rikkaampi ja yhdeksää euroa köyhempi. Puuh. En edes tiedä pitäisikö rahojen takaisin saamiseksi olla yhteydessä pankkiini meteli.netiin, vai saanko heittää hyvästit noille 4,50 eurolle?

Mutta on tämä Mustang Mane vaan hyvä kappale.

Isot kalat uivat syvissä vesissä

Muistan kun olin kerran lapsena menossa yksin talvipakkasilla luistelemaan. Laitoin luistimet valmiiksi kotona jalkaan, ettei tarvitsisi sitten luistinradan laidalla palelluttaa sormia. Luistinradalle ei ollut kotoa pitkä matka, mutta sinne päästäkseen piti ylittää yksi melko vilkkaasti liikennöity tie. Luistinten tupit on aika liukkaat kävellä ja muistan pelänneeni, etten pääse sen kadun ylitse liukastumatta. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, kaatua mätkähdin suojatiellä. Kauhu oli valtaisa ja paniikissa konttasin sen suojatien ylitse, koska en uskaltanut ruveta nousemaankaan.

Tässä on viime aikoina ollut vähän samanlainen fiilis. On pimeätä, kylmää ja liukasta, olen kaatunut maahan eikä ole oikein mitään, mistä ottaa tukea noustakseni pystyyn. Ainoana erotuksena, että lapsena pääsin nopeasti kadun ylitse vaikkakin nelinkontin enkä jäänyt auton alle, ja luistinradalla oli varmasti kivaa. Ja nyt isona asioista puhutaan vain vertauskuvallisesti enkä tiedä kuinka leveä se autotie on tai mitä siellä toisella puolella odottaa. Välillä olen päässytkin pystyyn ja arvellut olevani pitävällä maalla, kunnes taas liukastun. Ja ne valonpilkahdukset ovatkin tainneet olla vain autojen ajovaloja.

Mitenkäs teillä menee?


Ps. Ei tässä mitään hätää. Kunhan kirjoittelin. Elämä vaan joskus on sellaista. Tällaista.

Insomnia please release me

Sain palautetta, että huijasin tuossa aiemmassa postauksessa, jossa listasin missä olin tasan 10 vuotta sitten. En kuulemma viettänytkään milleniumia Senssillä (joka siis oli ravintola Tampereella) vaan kirkossa Tuomasmessussa sekä lopun iltaa tämän salaisen palautteenantajan kotona. Sensseily tapahtuikin kuulemma vuotta aikaisemmin. Voi hyvinkin olla näin. Luulin väärin ja sekoitin tilanteita. Muistini on hyvä, mutta erittäin lyhyt ja valikoiva. Oikaisin asian tälleen julkisesti todistaakseni, että minulla ei ole mitään mainetta, jonka olisin voinut pilata kertomalla totuuden, ainoastaan huono muisti. ;)

Senssistä puheen ollen. Ehdin tuolla aiemmassa kommenttilaatikossani jo haukkua turkulaiset, kun tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian ostamaan ravintolamme ja muuttamaan ne surkeiksi Seduloiksi. No nyt tietooni ollaan saatettu, että Senssi aukeaa taas. Sedulana tosin, mutta liekö sen niin väliä, kun en sinne ole ajatellut mennä kuitenkaan. Saapa nähdä ottaako uusi teinipississukupolvi Senssin vastaan suopeina.

Kärsin ihan julmetusta unettomuudesta, tai lähinnä nukahtamattomuudesta. Varmaan joululoma ja uuden vuoden biletykset ja muut ovat tehneet tehtävänsä, ja unirytmi on kääntynyt aivan päälaelleen. Olen yleensä ihan todella nopea nukahtamaan. Jos menen sänkyyn makaamaan, niin joko nukahdan tai turhaudun. Ja kun uni ei tule, niin aivoilla on liikaa aikaa työskennellä. Jos taas yritän valvoa niin pitkään, että olen oikeasti väsynyt ja menen vasta sitten nukkumaan, niin saan valvoa jonnekin aamukuuten eikä uni sittenkään tule. Paitsi joskus yhdeksältä aamulla, josta seuraa se, että nukun jonnekin iltapäivään enkä taaskaan saa unta illalla. Voi mikä noidankehä! Onneksi luennot alkaa jo torstaina, niin saan toivottavasti jotain tolkkua tähänkin touhuun.

Karma's a Bitch

Vuotta ja uutta vuosikymmentä ei kai voi aloittaa ilman tätä Sunnuntaiklassikkoa. Voiko olla ihanampaa kuvitella ja toivoa, että jonain päivänä vielä osattaisiin elää täällä kaikki yhdessä "ihmisiksi". (Jotenkin ironista sanoa, että eletään ihmisiksi, kun ihmiset nyt eivät selvästikään osaa sitä kovin sulavasti). Laitan kuitenkin sen tyypillisen Imaginen sijasta tämän Instant Karman, joka on ehdoton suosikkini Lennonilta. Sanoma lienee aika pitkälle sama.





Meinasin eilen mennä käymään ulkona kävelyllä, kun aurinko paistoi niin kivasti. Ulos päästyäni tajusin, että siellä on aivan sairaan kylmä, joten menin vain kiertelemään kauppoihin ja mm. Akateemiseen kirjakauppaan. Päädyin ostamaan John Lennonin elämäkerran. Ehkä aloitan sen lukemisen jo tänään.

So long sucker

Koska tässä nyt viedään tämän vuoden ja myöskin vuosikymmenen viimeistä päivää, niin tehdäänpäs yhteenveto missä olin viime vuosikymmenen (ja -tuhannen vaihtuessa) eli tasan 10 vuotta sitten.

• Asuin vielä äidin, isän ja kahden kissan kanssa samassa taloudessa.
• Olin töissä ja taloudellinen tilanteeni oli huomattavasti turvatumpi kuin tällä hetkellä.
• Olin juuri eronnut monivuotisesta poikaystävästäni ja olin tilanteeseen melko tyytyväinen.
• Olin varmastikin palavasti ihastunut johonkin mieheen, mutta en muista nyt kehen. Saattoi niitä olla useampikin.
• Juhlin Millenniumin vaihtumista Senssillä (jep, surullista mutta totta).
  

Ympäriinsä blogeissa on tietysti tehty myös listoja Uuden Vuoden lupauksista ja lupaamattomuuksista. Koska huhu kertoo, että Uuden Vuoden lupaukset ovat aivan älyttömän vaikeita pitää, niin itse olenkin astetta ovelampi ja yritän huijata tulevaa vuotta käänteisellä psykologialla.

Lupaan, että

• en pidä ollenkaan kivaa ensi vuonna enkä varsinkaan naura!
• en varmasti pussaile yhdenkään miehen kanssa, enkä etenkään kenenkään luvattoman nuoren ja kauniin pojan kanssa!
• en tee yhtään töitä ensi vuonna enkä saa rahaa mistään!
• en käy yhdelläkään keikalla ensi vuonna enkä osta levyjä!
• en muutu yhtään viehättävämmäksi ja ihanammaksi kuin nyt olen, sen sijaan vain rumistun ja tyhmistyn!
• en lue yhtään kirjaa ensi vuonna!
• en saa kandin papereita vieläkään!
• en tutustu uusiin ihmisiin enkä saa uusia ystäviä!
• en varmasti ihastu korviani myöten ensi vuonna, en varsinkaan kehenkään itseni ikäiseen ja suhteellisen helppotajuiseen, mutta silti ah niin ihanaan mieheen!
  
• en voita arvonnoista mitään mahtipalkintoja!

Sitten vaan vedonlyönti pystyyn, montako Uuden Vuoden lupausta jää rikkomatta ensi vuonna. Voittaja ilmoitetaan 1.1.2011!

Hyvää Uutta Vuotta vaan sitten kaikille ja nähdään ensi vuonna! Ja varovasti niiden rakettien kanssa.


Ps. En yleensä pode lainkaan morkkista itselle tekemieni lupausten rikkomisesta.

It's a very very mad world

Postausten luonnoksia syntyy nykyään enemmän kuin näitä julkaistuja postauksia. Itsesensuuri pelaa.

Hukkasin muuton yhteydessä tuoreimmat palkkalaskelmani. Minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä missä ne voisivat olla. Muuton jälkeen myöskin Kela tietysti muisti minua kirjeellä ja pyysi selvitystä asumislisää varten. Ja, yllätys yllätys, haluavat samalla selvityksen tuloistani viimeisen 12 kk:n ajalta. Milläpäs selvitän, kun ne palkkalaskelmat on kateissa? Olen tosin selvittänyt ne ihan samat tulot jo keväällä, joten täytyy kysäistä josko Kelalle riittäisi yksi selvitys samoista tuloista. Ja sen jälkeen tietysti täytyy pyytää uudet palkkalaskelmat entiseltä työnantajalta, mikäli niitä lappusia ei todellakaan löydy mistään. Voi pyhä byrokratia...

Kävin eilen katsomassa elokuvissa Coenin veljesten uusimman, eli A Serious Man. Tykkäsin. Vaikka siinä ei varsinaisesti ollut mitään kauheata vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin tykkään aina noista Coenien leffojen tunnelmista ja huumorista. Mutta niin varmaan tykkää moni muukin, joten ei tätä tarvi sen enempää selitellä.

Pari päivää sitten uutisissa kerrottiin jostain miehestä, joka oli lennolla Amsterdamista Amerikkaan yrittänyt väsätä pommin mukanaan tuomista jauheista ja nesteistä, mutta homma oli kussut ja muut matkustajat olivat torpanneet hänen loputkin aikeensa. Tämän kyseisen jannun nimi oli ollut jo valmiiksi jollain terroristiyhteyksistä epäiltyjen listoilla. Niin ihmettelen vaan, että tuota... Tavallinen tallaaja ei pysty viemään lentokoneeseen edes vesipulloa, hyvä jos huulirasvan, niin miten ihmeessä tuo mies on onnistunut kiikuttamaan ne räjähteensä sinne lentokoneeseen? Kysyn vaan. Kyse taitaa kyllä oikeasti siitä, että ne jotka eivät halua räjäyttää lentokonetta, ovat rehellisiä eivätkä teippaile mitään nestepakkauksia sääriinsä. Ne taas jotka haluavat piilottaa jotain, siinä myös onnistuvat. Oikeasti turvatarkastukset toimivat siis samoin kuin cd-levyjen kopionsuojaukset: vaikeuttavat vain tavallisen ja harmittoman ihmisen elämää.

Ja jos ei tuossa ollut hulluutta tarpeeksi, niin kerrottakoon, että Matti Nykäseltä ilmestyy parisuhdeopas. Eli kaikki miehet (ja miksei naisetkin), jotka haluatte saada lähestymiskiellon puolisoltanne, niin siinäpä oiva hankinta kirjahyllyynne. Matti heittelee kirjassa viisauksia tuttuun tapaansa. En oikein ole koskaan tajunnut ihmisiä, joista ne Nykäsen jutut (fifty-sixty jne.) on oikeasti hauskoja. Joo, onhan se kiva nauraa tyhmyydelle, mutta kun mennään tällaisiin kuin "rakkaus on kuin lankakerä, se alkaa ja loppuu", niin hei oikeesti... Tuo alkaa olla jo aika Forrest Gump -kamaa. Tuskin kovin spontaania, vaan ihan keksimällä keksittyä. Jep, melkoinen markkinointikikka se joulupäiväinen insidentti Ylöjärvellä.

En jaksa linkitellä. Jos kiinnostaa lisätieto asioista, niin kvg.