Tästä on nyt jo toooosi paljon aikaa, koska olen hidas ja saamaton, mutta eläydyn tilanteeseen kuin se olisi tapahtunut vasta.
Oi onnea! Sain
Riikalta palkinnon! Vaikka Riikan mielestä onkin tylsää kierrättää näitä samoilla ihmisillä, niin minulla oli kyllä tooooosi pitkä aika, etten saanut yhtikäs mitään palkintoja yhtikäs keneltäkään. Siksipä nämä lämmittävätkin mieltä ja sydäntä ihan aidosti.
Palkinnon mukana tulee tietysti velvollisuuksia, kuten aina, mutta ei mitenkään epämiellyttäviä sellaisia. Pitää kertoa kolme asiaa joita rakastaa ja lopuksi vielä laittaa näytille joku kuva, jota rakastaa, ja kertoa siitä.
1. Jos ei ole vielä tullut kaikille selväksi, niin rakastan musiikkia. Siis hyvää musiikkia. Huonoa musiikkia inhoan. Ja siinä välissä on sellainen harmaa alue, jolla sijaitsee paljon "ihan sama" -musiikkia. Mutta siis. Rakastan musiikkia. Sitä voi käyttää oikeastaan ihan mihin tahansa: siivoamiseen, ajankuluun, nautiskeluun, rypemiseen, piristämiseen, rauhoittamiseen, heräämiseen, nukahtamiseen, vihaisuuteen, rakkaudellisuuteen, hauskanpitoon, soittamiseen, laulamiseen, kuuntelemiseen...
Henkinen seläntaputus sille, joka tietää, mitä bändiä olin viime kesänä katsomassa (kuvassa).
2. Rakastan kesää. Varsinkin viime kesä oli kesistä parhaita. En olisi toivonut sen koskaan loppuvan. Ihanaa lämmintä. Ulkona voi hypähdellä hamosissa ja varvastossuissa. Varpaat voi upottaa nurmikkoon tai järven hiekkapohjaan. Ei tarvitse käyttää kymmentä minuuttia pukemiseen, kun lähtee ulos. Ei tarvi palella. Kesän loputtua tajusin, että en juurikaan pidä syksystä, talvesta enkä keväästä. No kevät saa minulta lämpöisemmän vastaanoton, koska se tarkoittaa kesän saapumista ja valoa ja lämpöä, mutta silloinkin monesti on kylmää ja märkää ja sormia paleltaa ja tuuli särkee korvia. Kesä on ainut aika vuodesta, kun ihan rehellisesti pystyn nauttimaan ulkona olemisesta. Minun varmaan olisi kuulunut syntyä jonnekin ihan muualle kuin Suomeen.

3. Rakastan
eläimiä. Ihan kaikkia eläimiä. Ampiaisiakin rakastan, kunhan ne pysyvät poissa minun reviiriltäni, vaikka ne eivät olekaan yhtä söpöjä kuin kimalaiset. Paarmoja en rakasta enkä hyttysiä silloin, kun ne hyökkäävät ylivoimalla kimppuuni, kun haluaisin ihan rauhassa istua saunan jälkeen kuistilla vilvoittelemassa. Mutta noin muuten. Jokainen eläin on melkoinen luonnon ihme. Joskus saatan pysähtyä katselemaan kaupunkipulua ja ihastua ajatuksesta, että tuossa kulkee vapaana joku
eläin täällä meidän häkkieläinten (ihmisten) joukossa. Joskus juttelen oraville ja nolostun, kun huomaan jonkun ulkopuolisen mahdollisesti kuulleen keskustelumme. Kerran pysähdyin pelastamaan muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toukkaa. Jälkeenpäin sain kuulla, että se ei välttämättä olekaan aivan tavallista toimintaa. Kirottu olet sinä ihminen, joka et apua tarvitsevaa toukkaa pelasta!

Eikä mikään ole söpömpää, kuin pitää sammakonpoikasta kädellä.
Ja sitten se kuva, jota rakastan... Ilmeisesti en ole kovin hyvä kehittämään rakkaussuhteita kuviin, koska oikeastaan tämän postauksen julkaiseminen on viivästynyt vain ja ainoastaan sen takia, etten keksi yhtään kuvaa, jota rakastaisin. Siis sitä tiettyä kuvaa erityisesti. Monet kuvat ovat minulle tärkeitä, mutta yleensä niissä näkyy ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä enkä siksi rupea niitä täällä julkaisemaan. Ja tykkään kovasti joistain maalauksista, joista on olemassa kuvia, tai toisten ihmisten ottamista kuvista, mutta äh. Johan tässä postauksessa on kolme kuvaa rakastamistani asioista, joten eiköhän se riitä.
En jaksa jakaa eteenpäin, kun olette kaikki niin ihania. Paitsi sinä, niin juuri sinä, joka nyt erityisesti tarvitset positiivista palautetta ja jonkun kauniin eleen, niin tuo merkki on sinulle. *hymy* ja *halipus*