Sweet dreams are made of this...

Dream In, Dream Out by ~JIM-SWEET on deviantART


(Googlasin postauksen ensimmäiseen aiheeseen sopivaa kuvaa ja törmäsin tuohon. Se on niin kiehtova kuva, että olin pakotettu pläjäyttämään sen tähän alkuun.)

Näin viime yönä unta pitkästä aikaa tuosta elämäni ensimmäisestä suuresta rakkaudesta. Kutsun sitä rakkaudeksi, vaikken koskaan kyseisen tyypin kanssa päässytkään katsekontaktia pidemmälle. Hän kuitenkin vei jalat altani ihan totaalisesti, jonka jäljiltä kävelyni on vieläkin horjuvaa. Sain kerran häneltä purkan, jota jauhoin tunteja (tämä saattaa olla merkittävä tieto niille, jotka tietävät, etten voi sietää purkkaa) ja sen jälkeen säilöin sen purkan vuosiksi sellaisen taitellun pahvinpalasen väliin. Tänä päivänä en tiedä sen enempää purkan kuin miehenkään sijaintia. Purkka on kulkeutunut joko roskikseen tai sitten se on vielä jemmassa jossain pahvilaatikossani, joita roudasin lapsuudenkodista tänne vanhempien muuttaessa. Mies on ehkä tai ehkä ei Tampereella, viimeinen näköhavainto on yli kahden vuoden takaa. Joskus hän kuitenkin palaa kummittelemaan. Ihmettelen, että miksi nyt, kun en taatusti ole tietoisesti ajatellut häntä aikoihin. Unessa tavoitin vain lyhyesti sen jonkin, johon hänessä ihastuin. Yritin etsiä sitä hänen kasvoiltaan, mutta oli hankala muistaa unessa miltä hän näyttää, koska se on hankalaa hereilläkin. Minulla on tyypistä tasan yksi kuva ja kuvasta harvoin välittyy edes sitä jotakin. Samassa unessa käväisi myös yksi edesmennyt koulukaveri, joka oli siinä siis ihan hengissä eikä muuttunut lainkaan sitten 90-luvun. (Nämä tyypit siis olivat kavereita keskenään ihan oikeastikin). Outoja unia. Tuollaisten unien jälkeen on aina jonkin aikaa hiukan pihalla. En harrasta mitään jungilaista unien tulkintaa, joten se siitä. Oli kiva nähdä, pojat.

Käytiin eilen Minjan kanssa leffassa katsomassa Coenin veljesten uusimman Burn After Reading. Se oli ihan hauska leffa. Ei mikään sellainen haha-hauska, vaan aidosti nauratti monet kohtaukset siinä. Sen lisäksi siinä oli pari aikamoista yllätysmomenttia, kun yhdellekin kävi plät. (Yritän välttää juonipaljastuksia, jos joku ei ole vielä nähnyt kyseistä leffaa). Brad Pittistä oli leivottu hyvin nuorekas versio elokuvaan, tosin niitä silmäpusseja ja juonteita on vaikea kadottaa. Missä ihmeen välissä Pittistä tuli viittäkymppiä lähestyvä keski-ikäinen ukko? Varmaan ne kiljoona lasta myöskin vanhentavat. Esimerkiksi True Romance -leffassa Brad oli vasta minun ikäiseni. (Eli siis tosi nuori, toim.huom.) No palatakseni aiheeseen, niin tässä Burn After Readingissa oli Bradin lisäksi liuta hyviä näyttelijävalintoja, kuten nyt vaikka John Malkovich, joka on aina loistava, ja Frances McDormand, josta tykkään myöskin aina. Ja George Clooney, sekä hyviä sivuroolityyppejä myöskin. Ja ehkä yksi parhaista puolista siinä leffassa oli, että se kesti vain hiukan reilut puolitoista tuntia. Nykyään kun niin moni elokuva tuntuu ihan ylivenytetyltä 2,5 tuntiseksi (vähintään), on aina virkistävä poikkeus jos joukossa on joku sellainen tiivis ja sopivan mittainen pakkaus. Mutta pidemmittä puheitta (heh, johan sitä tulikin jaariteltua) suosittelen ehdottomasti katsomaan tuon. Trailerin voi tsekata täältä.

Jottei elämäni kuulostaisi liian ruusuilla tanssimiselta, niin voin lopuksi vielä vähän valittaa. Minua on nimittäin vaivannut viime päivinä aivan helvetillinen olkapääsärky. Se vanha vaiva taas kaivautui esiin jostain kuopastaan. Viimeiset kahdeksan kuukautta ovat olleet oikein hyviä eikä olkapäätä/hartiaa ole särkenyt juuri nimeksikään, mutta annas olla kun ne kuukautiset lopulta tulivat, niin johan alkoi olkapäätäkin särkeä. Kuulostaa varmaan aika scifiltä, mutta näillä on oikeasti joku mystinen yhteys. Harmi vaan, että tuo särky ei silti poistu, vaikka kuukautiset loppuisivatkin. Olen nyt useamman päivän ajan pitänyt kylmäkäärettä ja syönyt yliannostuksen särkylääkkeitä, mutta ei tunnu helpottavan. Lääkäriin on kai ihan turha mennä, koska olkapään vuoksi sieltä ei saa ikinä muuta kuin lämmintä kättä. Kyse ei kai ole nivelistä tai mistään kapsuliiteista vai mikä se oli, näin on fysioterapeutti asian todennut, vaan ihan lihaksen heikkoudesta. Ongelma on vaan se, etten todellakaan muista tehdä mitään käsipainoharjoituksia silloin, kun kaikki on ok. Eli toisin sanoen tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Nyt vaan olo on sellainen, että tekisi mieli iskeä veitsi tuohon hartialihakseen, että tuo särky helpottaisi (tai ainakin muuttuisi toisenlaiseksi kivuksi). Tällä hetkellä ymmärrän niitä, jotka siirtävät henkisen kipunsa fyysiseksi viiltelemällä itseään. Poppaskonsteja otetaan vastaan.

Tästä tulikin aika pitkä postaus (näin pitkän sepustuksen kirjoittaminen varmasti onkin parasta lääkettä tuolle olkapäälle), mutta niille, jotka vielä jaksavat mukana, voin kertoa, että radiota ei kannata sijoittaa mikroaaltouunin päälle. (Tulipa tuosta pilkullinen virke). Sain joululahjaksi mikroaaltouunin. Koska keittiössäni on todella nihkeästi pistorasioita (2 x pistoke tiskialtaan vieressä ja yksi pistoke aivan toisella puolen keittiötä), jouduin sijoittamaan mikron pakastimen päälle. Se on siis sellainen kaappipakastin, joka jököttää tuossa yhdessä nurkassa. Olen aiemmin pitänyt radiotani siinä pakastimen päällä, mutta nyt mikro sitten vei sen paikan siitä. Laitoin radion mikron päälle, vaikka mikron käyttöohjeissa kyllä käskettiin sijoittaa se mahdollisimman kauas radio- ja televisiovastaanottimista. Sitten yritin kuunnella radiota, mutta joka kanavalta (myös Radio Rockilta) tuli vain Tiktakin Satuprinsessaa. Laskin radion lattialle ja johan vaihtui sävelet Gunnareiksi tai joksikin muuksi. Ja nyt minulla sitten ei ole paikkaa radiolle enää.

Nyt pitää varmaan sitten lähteä kauppaan. En jotenkin lainkaan käsitä vieläkään, että tänään on lauantai.



Ps. Aika hiljaista varmaan ollut uutisrintamalla. Viinaan voi kuolla, hei tiesitteks?

Kielikukkasia

Joskus on niin hauska katsella sekä kuunnella ulkomaisia sarjoja televisiosta ja lukea niiden tekstityksiä.

Äsken tuossa Breaking Bad -ohjelmassa tyyppi kysyi toiselta, että "you wanna cook crystal meth". Tekstittäjä oli suomentanut sen, että "haluatko sinä valmistaa jäätä?" No joo, en tosiaan tiedä jos "jää" on sitten joku suomenkielinen termi crystal methille (en muuten tiedä mitä se edes on virallisesti suomeksi), mutta meitsille se ei ainakaan tuosta jäästä avautuisi. Ohjelman katsojien täytyy siis joko ymmärtää enkkua tai tuntea huumeslangi, ehkä. Tosin epäilen tuota jälkimmäistä, Google ei ainakaan ihan äkkiä osaa yhdistää noita kahta termiä toisiinsa.

Joku aika sitten katselin Kaksi tuoppia kiitosta ja siinä oli joku musikaali-taantumajakso, jossa elettiin jotain 90-lukua vissiin siinä vaiheessa. Yksi niistä tytöistä huikkasi toiselle, että "Janet, come quick, they've invented g-strings", niin suomentajan neronleimaus oli "Janet, tule nopeasti, ne on keksineet juustotangot". Siis mitkä..? Juustotangot? Eihän siinä sitten mitään.

Onneksi meillä on asioista pihalla olevia suomentajia, niin saan minäkin köyhään elämääni hiukan sisältöä.

Hyvää Uutta Vuotta!!!

Hannalta pölläsin tämmöisen tilanteeseen sopivan meemykäisen.


VUOSI 2008 IHMISET:
- Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - Kaiken kaikkiaan livenä, hmm... varmaan siskon? Sähköisesti taas jonkun toisen.
- Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? - Lähes kaikkien. Vanhojen tuttujen ja uusien naamojen. Kaikkien keiden kanssa on ollut kivaa. Jotkut teistä lukeekin tätä. Pus!
- Tapasitko uusia? - Oi tapasin! Varmaan enemmän kuin viime vuosina yhteensä.
- Riitelitkö usein? - Liian usein saman ihmisen kanssa, mutta vähenevästi.
- Riitaannuitko kenenkään kanssa pysyvästi? - En ole tainnut ikinä riitaantua pysyvästi kenenkään kanssa.
- Ihastuitko/rakastuitko? - Joo-o, lähes päivittäin. Sitä en kerro oliko kyseessä sama vai useampi ihminen. ;)
- Oletko enää ihastunut? - Tietysti.
- Petyitkö ihmisiin? - Enpä muista pettyneeni. Ei kai ole odotuksetkaan mitenkään tajuttoman korkealla.
- Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - Olisin.
- Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - En viettänyt. Toivottavasti ainakaan kenenkään muunkaan mielestä.

ITSE:
- Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? - No mitäpä näitä on, ystävät ja rakkaat. Myös työ ja etenkin vapaa-aika ovat olleet tärkeitä.
- Oletko muuttunut jotenkin? - Olen yrittänyt ainakin jossain määrin. Olen yrittänyt lakata olemasta omistushaluinen ja takertuva bitch, ja olen myös ollut ulospäinsuuntautuvampi.
- Kenties lihonut? - Kenties, en tiedä, toivottavasti en.
- Haluaisitko muuttaa jotain? - Haluaisin päästä erääseen päämäärääni (tai ainakin välietappiin) hiukan nopeampaa.
- Oletko oppinut uutta? - Hmm... Kai jotain?
- Kadutko jotain? - En oikeastaan, ellen jotain pieniä juttuja kuten vaikka asioita joita ei olisi pitänyt sanoa.
- Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - Oikeastaan en. Koska tehty mitä tehty ja se tehty on kuitenkin johtanut nyt tähän tilanteeseen.
- Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - Olisin, moniakin juttuja, mutta ne taitavat jäädä sensuurin kynsiin.
- Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - Joo, voisin elää. Tai sitten ottaa uusia yhtä hyviä tilalle.
- Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - Viime lauantain ihan kevyesti.

MUISTOJA:
- Matkustelitko? - Vähäsen.
- Ulkomailla vai kotimaassa? - No ainaskin käväsin Lontoossa. Ja joo, maakuntamatkailua on tullut harrastettua joulukuussa ihan riittävästi.
- Kävitkö festareilla? - En käyny.
- Jokin surullinen asia? - No... No mutta no. En keksi nyt mitään surullista varsinaisesti. Ikäviä juttuja toki, mutta ei tässä itkua tihrusteta.
- Laivalla? - Ei kiitos.
- Rannalla? - Kovin vähän tuli kyllä käytyä.
- Parhaat muistot? - No eikös tätä jotenkin kysytty jo aikaisemmin? Ne muistot niiden kaikkien kanssa keistä aikaisemmin oli puhe. Unohdan kuitenkin liian nopeasti.
- Parhaat päivämäärät? - Oon niin kovin huono päivämäärissä. Ei mitään tiettyä tule mieleen.
- Paskimmat päivät? - Kesäkuun eräs päivä. En vieläkään pysty suhtautumaan tähän ikääni oikein. ;)
- Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? - Olen keskimääräisesti, vaikka olisi se parempikin voinut olla.
- Oliko paras kesä? Miksi / Miksi ei? - Ei todellakaan ollut. Siinä oli ainekset siihen, mutta niistä ei syntynyt mitään. Ensinnäkin ilmatkin oli ihan paskat. Ja toisennakin halusin kovasti jotain, mitä en saanut.
- Millainen tulee ensi vuodesta? - Toivotaan, että saan ensi vuonna sen mitä haluan kovasti.

MUUTA:
- Fyysisiä vammoja?- Ei kai mitään mustelmia kummempaa.
- Pitivätkö uudenvuodenlupauksesi?- En jaksa lupailla, kun en pidä kuitenkaan.
- Paras elokuva jonka kävit katsomassa? - Mulla on niin järjettömän huono muisti, etten muista mitä olen käynyt katsomassa ja minä vuonna. No oliko se Juno tänä vuonna? Se sitten.

MYÖNNÄTKÖ
- Kokeilleesi tupakkaa?- En myönnä.
- Kokeilleesi alkoholia?- Se ei jäänyt edes kokeilun asteelle.
- Lintsanneesi koulusta/töistä? - Myönnän. Koulusta, en töistä. Toisaalta ei kai se niin lintsausta ole enää tälleen yliopistossa.
- Harrastaneesi yhden illan juttuja? - En myönnä.
- Suudelleesi vastakkaisen sukupuolen edustajaa?- En valitettavasti voi myöntää. Taisikin olla ensimmäinen vuosi laatuaan sitten ensisuudelman. Järkyttävää, mutta olosuhteiden pakosta sitä ihminen taipuu mihin tahansa.
- Suudelleesi saman sukupuolen edustajaa?- En.
- Tapelleesi fyysisesti? - En harrasta.


The End.






Hauskaa iltaa, ystäväiset, ja olkaa varovaisia niiden rakettien kanssa!

Lue ja nauti - se tekee sinulle terää!

Tämän päivän posti kopsahti oveni taakse päivällä ja siellä oli ainoastaan kaksi kirjettä. Minulla on noista molemmista on vähän sanottavaa.

Ensimmäinen kirje oli lasku Aamulehdeltä. Tällä kertaa en avannut sitä, koska en mennyt enää noin helppoon. Sain nimittäin reilu kuukausi sitten samanlaisen kirjeen kämpän entisen asukkaan nimellä ja kirjoitin siitä silloin täällä. Laitoin kirjeen silloin takaisin postiin ja muistaakseni jopa kirjoitin päälle, että "ei asu tässä osoitteessa", mutta näköjään Aamulehti on kovapäisempi kuin uskoinkaan. Vaikea käsittää miten tänne yhtäkkiä alkaa tippua laskuja tyypille, joka on häädetty tästä asunnosta vuonna 2001. Tällä kertaa otin käyttööni järeämpää rautalankaa.



Voi tietysti olla, että Aamulehdellä ei saada harakanvarpaistani selvää. (Jouduin myös suttaamaan hiukan, koska tein laskuvirheen ja kirjoitin tuohon ensin "yli 8 vuoteen". Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Oikeasti olen asunut tässä vasta reilut 7 vuotta. Ja se tuntuu jotenkin liian pitkältä ajalta, minulla on kova muuttokuume...)

Toinen kirje taas oli Me Naisten huippuloistokas tilaustarjous. Joopa joo. Jos tilaan nyt kahden kuukauden Me Naiset (hintaan 39,90 €), niin saan kaupan päälle kolmen kuukauden lehdet (arvo 55,80 €), Marimekon pussukkasetin (arvo 45,00 €) sekä jonkun ihkupihkun yllärilahjan (arvo 10,00 €). Sen lisäksi tuossa kehdataan väittää, että kun tilaan nuo kaksi kuukautta tuohon hintaan, niin se maksaa minulle vain 1,99 €/viikko. Matikkapääni ei oikein saanut tuota laskutoimitusta menemään tasan, ellei sitten kahdessa kuukaudessa ole 20 viikkoa. Sitten tajusin, että tuossapa onkin ovelasti jaettu se hinta viidelle kuukaudelle, vaikka niiden kolmen kuukauden piti olla ilmaisia. Siis jos minä saan jotain lahjaksi, niin en kyllä halua maksaa siitä 1,99 €/viikko. Niin että eikö voida sitten rehdisti laittaa, että tilaa nyt 5 kk:n lehdet hintaan 39,90 €. Kuulostaisi minusta ainakin edullisemmalta ratkaisulta. Jos nyt kuvitellaan että kahdessa kuukaudessa on kahdeksan viikkoa ja jos tuon hinnan 39,90 € jakaa sillä, niin yhden lehden hinnaksi tulee noin viisi euroa. Koska ikinä ne irtonumerot maksavat kaupassa niin paljon? Jaa niin, mutta kaupasta ei saa kolmen kuukauden lehtiä ilmaiseksi. No, ehkä tuo olisi ihan hyvä tarjous, jos kiinnostaisi. Mutta kun vihaan noita tyrkytysposteja ja olen myös kehittänyt vihaa noita typeriä naistenlehtiä kohtaan, niin sain tästä nyt hyvän syyn valittaa. Silti ottaisin mieluummin tarjouksen "5 kk hintaan 39,90 €" kuin "2 kk hintaan 39,90 € plus kolme kuukautta ilmaiseksi", koska jälkimmäisestä tulee tunne, että minua pidetään hiukan tyhmänä ja höynäytettävänä...

Huomenna yritän vastailla siihen sellaisen yhteenveto-tyyppiseen meemiin vuodesta 2008.

Valitsemisen sietämätön vaikeus

En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta nykyisin kun menen kauppaan ruokaostoksille, niin minun ei tee mieli kerrassaan mitään. Ei niin yhtään mitään. Katselen niitä samoja hyllyjä tuossa lähikaupassa (tai ihan sama missä) ja mikään, mistä osaisin tai jaksaisin mitään valmistaa, ei houkuttele yhtään. Vaikka olisi nälkä ja tekisi mieli ruokaa, niin niiden ainesten näkeminen siellä hyllyssä ei yhtään houkuttele. Blaah. Ongelmahan toki on varmasti siinä, että minun kokkausrepertuaarini on melko suppea. Täytyisi siis opetella tekemään jotain monipuolisempia ja parempia ruokia, mutta kun en oikein jaksa. Yhdelle ihmiselle kokkailuun ei todellakaan viitsi kuluttaa enempää aikaa ja energiaa kuin mitä sen syömiseen menee (tai sen syömisestä tulee, jos energiasta puhutaan). Ihan blaah. Kaikki maistuu jotenkin puulta nykyään. Olenko vioittunut?

Mieleni tekisi hirmusti ottaa tuo joululahjakirja (Sofi Oksasen Puhdistus) ja mennä se kainalossa sänkyyn. Silti jumitan vain tässä koneen ääressä lukemassa teidän blogejanne. Senkin te! Paitsi jos nyt menisin sänkyyn lukemaan, niin nukahtaisin varmasti. Yöunet jäivät viime yönä melko lyhyiksi nimittäin. Lähes tuntui, etten nukkunut lainkaan viime yönä, pidin ainoastaan silmiä kiinni, mutta kai sen nelisen tuntia kuitenkin nukuin oikeasti. Joskaan en välttämättä kauhean syvästi. Kuudelta aamulla piti kuitenkin nousta ja lähteä suorittamaan velvollisuuksia työnantajaa kohtaan. Työpäivä meni kyllä vähän plörinäksi itsestäni riippumattomista syistä, mutta minulla oli ihan kiva päivä silti. Ja hyvä mieli silloin, nyt ja myöhemminkin. Mutta niin, kaipa sitä voisi tänään irroittaa itsensä näistä piuhoista (tietokoneen) hiukan aikaisemmin ja mennä sänkyyn lueskelemaan.

Olen muuten voinut nyt jo paljon paremmin kuin lauantaina. Kiitos vain kovasti osanotoistanne, ei ollut mukava päivä se. Jostain muustakin piti avautua tänään, mutta nyt olen niin väsy, että tuijotan vain tätä näyttöä pää tyhjänä. Palaan asiaan, jos se oli jotakin tärkeätä, ja mikäli se siis edes palaa enää mieleen.

Heippa!


(Postauksen kuva: Natalie Dee)

No uterus, no opinion

Tuossa on nyt tuo koko kuva todisteeksi, että näette noiden eilisten silmien todellakin olevan Johnny Deppin silmät. Ei Brimin. Ei sillä, että jälkimmäisenkään silmissä mitään vikaa olisi.

Minulla on ollut tänään todella tuskainen päivä. Kaikkihan alkoi oikeastaan joskus vuosi takaperin, kun lakkasin syömästä e-pillereitä. Sen jälkeen muutaman kuukauden kuukautiseni tulivat säännöllisesti kuukauden välein, sitten ne alkoivat harveta ja nyt viime huhtikuun jälkeen niitä ei enää näkynyt eikä kuulunut. Kunnes sitten jouluaattona. Nyt olenkin sitten varmaan vuotanut lähes kuiviin ja olo on ollut todella tuskainen. Tänä aamuna heräsin ja olin ihan normaalisti, kunnes sitten yhtäkkiä vessassa istuessa alkoi tulla tosi heikko olo. Meinasin oikeasti jotakuinkin menettää tajuni siinä istuessa ja olin aivan hiestä märkä. Kompuroin takaisin sänkyyn ja makasin siellä hetken. Nousin ottamaan aamupalaa, kun olo alkoi helpottaa, mutta saman tien heti välittömästi alkoi heikottaa ja kylmä hiki pukkasi pintaan. Otin kahvimukin ja jugurttipurkin yöpöydälle ja kävin maate viestitellen samalla puhelimella ihmisille, että viikatemies taitaa tulla nyt noutamaan minut. Olo oli niin surkea, etten pystynyt edes kuvittelemaan nousevani ylös ja meneväni käymään kaupassa saati apteekissa. Onneksi isä sattui olemaan liikenteessä jo valmiiksi ja lupasi käydä apteekissa ja tulla poikkeamaan. Hörpin siinä sen kahvin ja söin jugun puolimakuulla, ja olo alkoikin parantua. Lähdin kuitenkin isän mukana heidän luokseen ylläpidettäväksi ja täältä käsin nyt bloggailen. Olen taas melkein inhimillisessä olotilassa ja aion tästä kotiutua yöksi. En tosiaan kyllä kestä tällaista, joten tuo kahdeksan kuukauden välein on varmaankin ihan hyvä tahti mikäli oireet on joka kerta yhtä pahat. (Aiemmin ei ole ollut, toim.huom.)

Miehet! Olkaa onnellisia! Teidän ei tarvitse kokea tällaisia helvetillisiä tuskia eikä ikinä synnyttääkään. Seuraavan kerran kun meinaatte alkaa mussuttaa jostain miesten syrjinnästä ja miehenä olemisen vaikeudesta, niin pyytäkää jotakuta vaikkapa potkaisemaan teitä munille päivän ajan kerran kuussa vartin välein, niin muistatte millaista on olla nainen.

Eipä tässä muuta tilitettävää tällä kertaa. Paitsi että törmäsin naamakirjassa tällaiseen mainokseen yksi päivä. (Klikkaamalla saa isommaksi).



Voi noita käännöskukkasia...

Parempaa viikonloppua teille muille!


Ps. Voi ääk. Jollain mystisellä näppäinyhdistelmällä tämä postaus meni julkaistumaan ennen kuin oli edes valmis. Tiedoksi niille, jotka ehtivät huomata ja ihmetellä minne tämä sitten katosi...

Helvetin hyvin menee

Hei kaikki Ylppö-fanit ja muutkin!





Olettekos tätä kuulleet?

I looked at you, you looked at me, I smiled at you, you smiled at me...

Olen miettinyt tässä silmiä ja katseita. Joillain ihmisillä on niin kauniita silmiä, että tuntuu kuin niihin uppoaisi. Niitä voisi tuijotella tunteja, eikä yhtään kyllästyttäisi. Mutta sitten kun ne silmät katsovat takaisin, niin tapahtuu outoja.

Minulla on ollut kummallisia katsekontakteja yhden ihmisen kanssa viime aikoina. Niin, siis miehen, kuten varmaan arvata saattaakin. Tässä ei ole mitään sen kummempaa (siis oikeasti), hän on onnellisesti kihlautunut, minä olen onnellisesti muuten vaan, enkä ole aikeissa tehdä mitään uudelleenjärjestelyjä kenenkään elämässä. Mutta ne silmät ovat ihan tavattoman kauniit. Ja syvät. Eikä ole kerta eikä kaksi, kun olen tavoittanut ne silmät katsomasta omiini. Käännän katseeni häneen ja huomaan hänen katsovan minua silmiin, hämmentyvän ja kääntävän katseensa pois. Ja sama toisinpäin. Se katsekontakti tuntuu jotenkin todella intensiiviseltä, vaikka se kestäisi vain sekunnin murto-osan. Tuntuu kuin siinä olisi joku ihan ihmeellinen yhteys suoraan toisen pään sisään, tai jotain, millaista ei kovinkaan monen kanssa tapahdu. Tämä katsekontakti tapahtuu myös tietysti meidän keskutellessa, jolloin kumpikaan osapuoli ei hämmenny. Toisella osapuolella (minä) alkaa korkeintaan polvet tutista. Toisinaan tapahtuu taas katseen välttelyä, mikä sekin ehkä kertoo jotain jostain. En kuitenkaan usko, että on kyse mistään ihastumisen tunteista. Itse katselisin niitä kauniita silmiä ihan ilokseni, joten voihan se ehkä olla, että hän pitää minun silmiäni yhtä kauniina.

Oletteko koskaan tavanneet ihmistä, jonka kanssa tuntuu ensitapaamisesta alkaen siltä kuin teidän välillänne olisi joku aivan kummallinen vetovoima? Itse olen muutaman kerran ollut tekemisissä sellaisen miehen kanssa. Se on vähän niin kuin olisi kaksi magneettia, jotka vetävät toisiaan puoleensa. Sitä on vaikea sanoin kuvailla, mutta kaikki varmaan tiedätte mistä puhun. Sittenhän on tietysti niitä ihmisiä, joiden kanssa ne magneetit hylkii toisiaan. Olen vaan miettinyt, että mistä se johtuu, että joskus tuntee alusta asti niin voimakasta vetoa toiseen ihmiseen (tai tarkemmin sanottuna kaksi ihmistä tuntee vetoa toisiinsa), jota ei oikeastaan edes tunne kunnolla? Yleensä se vetovoima ei edes ole mitään harhaa tai ohimenevää. Se vaan on. Onko ne ne feromonit? Mutta mikäs sitten selittää sen, että sitä samaa vetovoimaa voi tuntea täällä netissäkin? Saa olla aika hirmuiset hormonit, jos ne kulkevat bittien mukanakin tuolla verkoissa.

Feromoneista tuli vielä mieleeni, että niillähän usein selitetään sitä, miksi mies valitsee itseään lyhyemmän naisen. Koska siis niitä feromoneja välittyisi naisen päälaelta. Mutta mikäs selittää sen, että minä saan aina satoja pieniä, kun mies on minua pidempi? Välittyykö miehillä feromoneja jostain leuan alta? Vai olenko vain pakkomielteinen? (:D)

Teemalta tulee Ylpeys ja ennakkoluulo -putki. Siinä sitä onkin katsekontaktia kerrakseen. Oih, miksi tuo nainen antoi nyt rukkaset Herra Darcylle?


Ps. Kuka tunnistaa kenelle nuo kuvan silmät kuuluvat?

24. luukku

***

I, Petteri, Vertti, Rudolf sekä hänen poronsa laskeutuivat aattoaamun jo kajastaessa Joulukollin lentokentälle. Tunnelma oli melko apea, koska joulumieli oli tiessään. Rudolf joukkoineen hyvästeli suomalaiset ystävänsä, sillä heidän täytyi palata kotiin. Mikäli heillä nyt siellä mitään tekemistä olisi joulupäivänä. Ehkä koko joulu jouduttaisiin perumaan. Edes kulkuset eivät kilkattaneet reen singahtaessa pois näkyvistä. I ja Petteri lampsivat masentuneina kohti Joulukollin taloa, Vertti istuskeli masentuneena Petterin sarvissa. Kun he olivat jonkin matkan päässä Joulukollin talosta, he kuulivat kulkusten kilinää. Kyllä, se oli aivan selvästi kulkusten kilinää. "Oi voi voi," I voivotteli, "nuo eivät edes vielä tiedä, että joulu on peruttava." He avasivat oven ja heitä vastassa oli melkoinen meteli. Kuului kulkusten kilinää, häntien huisketta, tassujen töpsötyksiä ja iloista naurua. Joulukolli tuli heitä vastaan ovelle. "Siinähän te olette! Missä te olette vetkutelleet? Nyt on kiire, tänään on jouluaatto!!!" "Voih," huokaisi Petteri. "Voi Joulukolli," I sanoi hyvin pienellä äänellä, "kun me emme löytäneet joulumieltä. Etsimme joka paikasta. Kaikki on nyt pilalla. Joulu on peruttava!" Joulukolli katsoi heitä hetken silmät lautasen kokoisina, sitten lätkäisi tassulla otsaansa ja alkoi hohottaa. "Voi ei! Voi antakaa anteeksi! Unohdin tässä kiireessä kokonaan ilmoittaa teille, että joulumieli on ollutkin täällä koko ajan!" "Anteeksi kuinka?" kysyi I. "Niin. Pahoittelen kovasti. Muori olikin laittanut joulumielen vain pesuun. Olen nykyisin niin hajamielinen"... "Me olemme etsineet sitä vaikka mistä ja kuinka kauan!!!" I:n kädet puristuivat nyrkkiin ja naamalle nousi kirkas puna, mutta joukko tonttuja syöksähti pitelemään häntä. Eihän Joulukollin rökittäminen nyt ollut sopivaa jouluaattona. Joulukolli hohotti, halasi vielä kerran joukkojaan ja kehotti heitä istahtamaan pöydän ääreen, jonne muori oli kattanut runsaasti jouluherkkuja. "syökääpä nyt kunnolla, että jaksatte," muori hymyili heille. Sillä edessä oli pitkä ilta.

***


♥♥♥

Oikein hyvää joulua kaikille!!!

♥♥♥


Toivottavat

Tiina, I, Petteri, Vertti, Rudolf, Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Dunder ja Blitzen

23. luukku

***

"Voi itku ja turaus!" voivotteli I. "Mitä me nyt teemme?" tuskaili Petteri. "Oi voi voi voi," valitteli Vertti. Rudolf ja loput kahdeksan poroa myöskin puistelivat päätään ja kuopivat maata. Kaikki yrittivät keksiä ratkaisun. "Kuulkaa," I sanoi, "jouluaatto on jo huomenna. Meidän on pakko palata Joulukollin luokse." "Oi voi voi, miten nyt käy Joulun," voivottelivat kaikki yhteen ääneen. Kaikki yrittivät vielä tähyillä ympärilleen nähdäkseen ehkä vilauksen joulumielestä tai muuten vain keksiäkseen ratkaisun, mutta mistään ei löytynyt apua. Tämän eriskummalliseen joukkion, joka koostui tontusta vihreissä spandexeissa, porosta punaisissa spandexeissa, pienestä hiirestä ja yhdeksästä amerikkalaisesta porosta, ei auttanut kuin lampsia pää painuksissa takaisin reen luokse. Kaikki asettuivat paikoilleen ja matka jatkui hiljaisissa tunnelmissa. Lukuun ottamatta aina välillä kuuluvaa hiljaista "oi voi voi" -valitusta. Oi voi voi, miten nyt käy joulun?

***