Picture this, a day in March

Ai niin, melkein unohtui!!!

Kirsikan kautta löysin tällaisen hauskan koko maaliskuun kestävän valokuvaushaasteen. Koska minulla ei ole erikseen valokuvablogia, niin yritän toteuttaa sen täällä tämän blogin puolella. Lupaan silti kirjoitella jotain muutakin välillä.

Ideana ainakin itselläni on, että nimenomaan otan sen kuvan tuona päivänä (jos vain muistan) enkä kaivele mitään vanhoja arkistoja. Haasteen alkuperäisen lähteen mukaankaan tämä ei ole niin ryppyotsaista eli ei haittaa, vaikka joku päivä jäisikin välistä. Katsotaan kuinkas käy.

Päivän aiheet löytyvät alta.

Haaste on siis alunperin australialaisesta Fat mum slim -blogista ja kuvakin on sieltä pöllitty.

Huomisesta siis lähtee! Jos/kun en muista joka päivä pitää kameraa mukana, niin osa kuvistani saattaa olla kännyllä otettuja.

Liar liar pants on fire

Tehän tiedätte ne kaikki elintarvikepakkaukset, joissa lukee avaa tästä ja sitten kun sitä yrittää avata, niin täytyy karjua ääneen, että "jaa millä, moottorisahalla vai?!!!?"

Yhtenä päivänä tulin kuntosalilta kotiin poikkinaisena ja varsin nälkäisenä. Kieppasin lähikaupan kautta ja ostin jotain syötävää, jonka saa mahdollisimman nopeasti ahdettua kupuun mahdollisimman vähällä vaivalla.

Siinä luki Easy Peel. Sen täytyi olla helppoa. Auki vaan ja mikroon. Tai niin luulin.

Easy peel my ass. Toki tuo kulma lähti tosi helposti irti, mutta loput pakkauksesta pysyi visusti kiinni. Niin visusti, että oli pakko ottaa teräase käyttöön. Olin nälkäinen ja raivokas.

Älkää enää valehdelko meille, oi elintarvikepakkauksien valmistajat! Jos pakkaus on vaikea avata, älkää kirjoittako siihen helppo avata. Jos pakkaus ei aukea millään, kirjoittakaa siihen, että ihan helvetin mahdoton avata, paras kaivaa moottorisaha esiin!

So I just did me some talkin' to the sun

Äänistä päätellen talvi tulee kolisten katoilta alas ja räystäät tippuu. Rupesin spontaanisti pyyhkimään pölyjä, koska aurinko paistaa. Näkyvän pölyn määrä alkoi ahdistaa toden teolla. Näytti siltä, että pölyä laskeutuu pinnalle nopeampaan tahtiin kuin ehdin pyyhkiä. Melkein hairahduin myös imuroimaan, mutta joku raja sentään.

Kävin lauantaina teatterissa ja viime yönä katselin Oscar-gaalan suorana lähetyksenä ihan loppuun saakka. Molemmat tapahtumat herättivät sisälläni sellaisen pienen palon, että olisipa kiva olla päästä näyttelemään. Oikeasti en varmaan koskaan tekisi mitään sellaista, sillä lähinnä pelkään toisia ihmisiä ja inhoan huomion kohteena olemista. Mutta toisaalta näyttelijänä ei tarvitsisi olla oma itsensä ja luulen (kokeilematta) olevani hyvä eläytymään rooleihin. Varmaan jokainen meistä haaveilee joskus olevansa näyttelijä, vai mitä?

Olen hommannut itselleni lippuja tapahtumiin pitkin vuotta, jotka vaativat minulta taipumisia kaikenlaisiin erikoisiin voimisteluliikkeisiin. Siis kun mikäänhän ei voi koskaan tapahtua täällä Tampereella (paitsi Red Hot Chili Peppers ja Tammerfest), vaan kaikki on aina Helsingissä ja vieläpä keskellä viikkoa. Kesällä olisi vielä tapahtumia, jotka vaatisivat voimisteluliikkeitä Porin ja Seinäjoen suuntaan (hei haloo, Kyuss Provinssirockissa!!!), mutta niihin en ainakaan vielä ole ostanut lippuja ja voi olla, että en ostakaan. Kaikkea ei voi saada. Tosin jos minulla olisi henkilökohtainen autonkuljettaja, niin tässä ei olisi mitään ongelmaa. Pitäisikö siis epärealistisen rantakunnon sijasta ottaa tänä vuonna tavoitteeksi kesäksi oma autonkuljettaja eli kesäkolli?

Kesä tulee!

Hyvä musiikki, parempi mieli

Oletteko seuranneet televisiosta (tai netistä tai vaikka kristallipallosta) Voice of Finlandia? Joo? Mitäs tykkäätte? Eikö vain olekin ainakin sata kertaa parempi formaatti kuin se väsynyt Idols, jonka pääasia tuntuu välillä olevan Heikki Paasosen ja Nina Heralan (vai mikä Backman se nykyisin on) ruutuaika? Heikki kävisi kyllä Suomen Ryan Seacrestista, mutta Ninan voisi heivata ohjelmasta jonnekin tosi kauas. Sitä paitsi Idolsin parhaatkin laulajat kuulostavat keskinkertaisilta Voice of Finlandin tasoon verrattuna. Ainoa VoF:ssa ärsyttävä elementti on se Lauri Tähkä, mutta annetaan sen nyt olla...

Tiedättehän te ketä teidän tulee kannattaa Voice of Finlandissa? Kuka on suurin ja kaunein ja paras? No tietysti Mikko Herranen. Ei hitsi, sillä äänellä Mikon pitäisi olla jo jotain paljon enemmän. Henkilökohtaisesti tämä koskettaa minua tietysti siksi, että Mikon äänessä on samaa vivahdetta kuin suurista suurimman rockrakkauteni Layne Staleyn äänessä. Sitä paitsi olen jo vuonna 2008 kehunut Herrasen ääntä ja tykännyt hänestä täällä blogissa. Tsekkaa jos et usko. (Katso kuva!)

Oli näistä laulukilpailuformaateista mitä mieltä tahansa, niin Voice of Finlandia arvostan ihan pelkästään siitä syystä, että siinä on mukana niin tasokkaita laulajia. Muitakin kuin Mikko Herranen. Toivottavasti monelle noista kilpailijoista avautuu paljon uusia mahdollisuuksia ohjelman myötä.

Loppuun isken videon Mikko Herrasen bändiltä Rustilta, vaikka henk.koht. en Duran Duranista välitäkään.

Just because you're paranoid don't mean they're not after you

Vastapäiseen taloon aivan asuntoani vastapäiseen ikkunaan on ilmestynyt joku kummallinen pömpeli. Siinä se on kököttänyt jo useamman viikon ikkunalaudalla tuijottamassa minua ilman mitään selvää virkaa. Ensimmäisenä tietysti kenelle tahansa järkevälle ihmiselle tulee mieleen vakoilulaite. Ne kuvaavat minun elämääni. Ehkä mahdollisesti laittavat sen suoraan jonnekin nettiin. Täällä on varmasti myös jossain nauhuri, jolla ne kuuntelevat mitä puhun.

Kuka minua nyt haluaisi tarkkailla? Olenko hyppelehtinyt täällä liikaa ilman vaatteita, kun olen kuvitellut, ettei kukaan näe? Vai tarkkaillaanko minua siksi, että äänestin väärin? Olenko valtion vihollinen numero yksi ja he haluavat seurata jokaista liikettäni?

Tai ehkä laitteella on joku muu tarkoitus. Siinä vain on keskellä suuri musta silmä, joka tuntuu tuijottavan juuri tänne. Ehkä se on kaiutin. Tai joku hi-tech linnunpönttö.

Huomatkaa, miten sälekaihdinkin on nostettu ylös juuri sen verran, että he voivat esteettä tarkkailla minua...

Ehkä aion varmuuden varalta kuitenkin tutkia nurkat kuuntelulaitteen takia, tukkia pistorasiat ja pitää verhot visusti kiinni. Foliohattu on jo valmiina.

Olet nuori ja kaunis mutta kuka se on kun huutaa

Sekä Mymskä että Yllätystyttö ojensivat suuntaani tällaista prenikkaa.

Kiitos, kiitos! Voitte lopettaa jo taputtamisen. Älkääs nyt, istukaa toki alas. Ihan nolottaa tämmöinen. No niin, kiitos vaan, saanko jo puhua?

No niin. Siis. Kunnian mukana tulee aina myös jotain velvollisuuksia. Tällä kertaa piti kai kertoa itsestään viisi satunnaista asiaa. Sitä kun on viisi (5!!!) vuotta blogannut, niin on aika todennäköisesti kertonut itsestään kaiken vähänkään kiinnostavan. Mutta kokeillaan. Jos olenkin kertonut nuo ennen, niin toivottavasti ette muista sitä.

1. En kuulu kirkkoon, mutta minulla on siitä huolimatta kummilapsi. Pääsin jollain tavalla papin tarkistusseulasta lävitse ja sain jopa todistuksenkin kummiudestani. Olen luvannut opettaa lapselle hyviä pakanallisia arvoja. Vuosia pysyttelin kirkon jäsenenä vain ja ainoastaan siksi, että elättelin toiveita mahdollisesta kummilapsesta. Koska toiveet tuntuivat kuihtuvan kasaan, päätin lakata elämästä valheessa ja alkaa elää oman maailmankatsomukseni mukaisesti. Noin kuukausi kirkosta eroamisen jälkeen tulinkin pyydetyksi kummiksi. Lapsen vanhempia ei olisi vähempää voinut kiinnostaa kuuluinko kirkkoon vai en, joten sain ikään kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kun ensimmäistä kertaa verokortissani luki "ei kirkollisverovelvollinen", kuulostin lähinnä tältä.
   
   
2. Käyn kuntosalilla pari kertaa viikossa ja yritän myös käydä 1-2 kertaa viikossa jossain jumpassa, aina ei tietenkään ehdi tai pysty. Voimaa siis kropasta löytyy, mutta kestävyyttä ei. Joskus iltaisin yksin kotonani saatan salaa taputella hauistani, koska se löytyy nykyisin vaivatta, vaikka ulospäin se ei vielä kaiken tämän eristeen alta näykään. Rakastan sitä tunnetta lihaksissa oikein hyvän treenin jälkeen ja sitä toista tunnetta seuraavana päivänä, kun tietää tehneensä jotain. Jos jostain pitäisi tulla riippuvaiseksi, niin tämä olisi kai hyvä vaihtoehto.
   
   
3. Omistan imurin joka kiljahtelee. Imuroidessa aina tiukan paikan tullen saattaa selkäni takaa kuulua kiljahdus ja sitten joudun hiukan rauhoittelemaan imuriani ja nykimään sitä letkusta lähemmäksi. Tämän lisäksi kahvinkeittimeni huokailee. Haluaisin myös sellaisen näsäviisaan hammasharjan, joka kertoo, olenko harjannut hampaita riittävän kauan ja missä kohtaa olisi vielä parannettavaa. Ja jos tekisin hommani hyvin, niin lopuksi se hymyilisi minulle.
   
   
4. Olen huono ihminen enkä elä niin kuin saarnaan. Olen siis olevinani jotenkin vihreiden arvojen puolesta, mutta kierrätyksessä olen maailman huonoin. Yhden hengen taloudessa tulee niin vähän biojätettä, että sen lajittelu tuntuu turhalta. Jos nyt oikein kovasti mietin, niin biojätteeni taitaa käsittää yhden suodatinpussillisen kahvinpuruja per päivä ja joskus ehkä jonkun satunnaisen banaaninkuoren. Ruokaakin yleensä teen sen verran kuin syön, eli lämmitän jonkun kuraläpän tmv. Lehdet ja muut paperit sekä pahvin kierrätän sekä tietysti pullot, mutta kaikki muu menee yleensä sekajätteeseen, koska meidän taloyhtiössä ei edes ole roskiksia muille. Ei edes nestekartonkipakkauksille. Joo, tiedän, viekää minut vaan saunan taakse ja ampukaa.
   
   
5. Syön todella vähän hedelmiä ja marjoja, koska kirpeyden sietokykyni on todella alhainen. Omenat, mandariinit, viinirypäleet, younameit on yleensä aivan liian kirpeitä minulle. Banaanit, päärynät ja persikat ovat turvallisia hedelmiä. Herneet ei ole liian kirpeitä eikä mansikatkaan yleensä, mutta niiden kausi on lyhyt. Mustikoiden kirpeys on jo siinä ja siinä. Kirpeysrajoittuneisuuteni vaikuttaa myös karkkien syöntiin, mutta niissä on onneksi laaja valikoima myös epäkirpeitä vaihtoehtoja. Tomaattia, ananasta ja kiiviä taas en voi syödä muista, lähinnä terveydellisistä syistä. Niin että koita tässä sitten syödä puoli kiloa päivässä. (Vihanneksia siis, ei karkkeja).

Koska kaikki ovat kai jo saaneet tämän haasteen, niin en rupea tässä nyt jakelemaan tätä eteenpäin. Jos juuri sinä et ole saanut, niin koe itsesi palkituksi, sillä sehän tässä on tarkoituksena, että kukaan ei jää ulkopuolelle ja kaikilla on hyvä mieli.

You woke up this morning, got yourself a gun

Sunnuntaiklassikoissa on tänään teemana televisio-ohjelmista tutut musiikit. Pakkohan tähän oli osallistua!

Lapsena ehdoton suosikkini oli Dallasin alkutunnari. Valitettavasti tuotantoyhtiö on ilmeisesti niin pihi mestariteoksestaan, ettei sitä saanut upottaa tänne blogin puolelle.

Yksi parhaita televisio sarjoja ikinä oli NYPD Blue, jonka alkumusiikki tosin ei ole kovin erikoinen.

Ehkä paras missään televisio-ohjelmassa koskaan ollut alku löytyy kuitenkin Sopranosista:

Tein tämän postauksen tietoisesti ennen kuin katsoin muiden musiikkeja, koska en halunnut saada vaikutteita. Pahoittelut siis, jos tuli samoja.

Kiva

Valokuvatorstain 234. haaste.

I could be wrong, I could be right

Metallica ja Madonna tulevat ensi kesänä Suomeen. Taas. Eivät tokikaan yhdessä. Mutta kansa sekoaa ja ryntää ostamaan liput keikoille. Olen tästä avautunut ennnenkin, mutta siinä on kaksi instituutiota, joiden suosiota en ole koskaan ymmärtänyt.

Madonna on viisikymppinen nainen, joka kiemurtelee alusvaatteissa ja jonka musiikki ei ole vuosiin enää oikeastaan ollut musiikkia. Metallica taas... No, Metallica tekee ylipitkiä kappaleita, jotka kaikki kuulostavat suunnilleen samalta. Metallica on itse asiassa tehnyt tasan yhden hyvän kappaleen uransa aikana. Molemmilla on rahaa niin etteivät paskalle taivu ja jengi suoltaa sitä heille lisää ihan järkyttävän kalliiden keikkalippujen muodossa. Sekä Madonna että Metallica tekevät tahoillaan omanlaistaan junttimusiikkia (Madonna naisjunttimusiikkia ja Metallica miesjunttimusiikkia), ja niitähän maailmassa riittää. Siis juntteja.

Kolmas, jota en ymmärrä, on tämä Sauli Niinistö. Kun se on niin komea! Naiset näkevät Saulista romanttisia unia! Siis Saulihan on Batmanin Jokeri tai Ahmed Ahne tai Mr Burns. Katsokaa nyt vaikka tuota jutun kuvitustakin.

Voi mitä houkkia!

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo

Televisiossa pyörii tällä hetkellä ehkä yksi maailmanhistorian huonoimpia ja/tai ärsyttävimpiä mainoksia. Ok, ymmärrän, että mainos yrittää tulla meidän tavallisten ihmisten tasolle. Ja tavallinen ihminenhän ei osaa laulaa. Mainosta kuitenkin ehkä jopa kestäisi kuunnella, jos siinä ei laulettaisi nuotin vierestä. Tai sitten ei, koska en ole edes nähnyt mainosta kovin montaa kertaa ja siitä huolimatta olen heti valmis tinttaamaan (sanan molemmissa merkityksissä), jos joku käyttää ilmaisua perjantaina höll... Argh!

Älkää käsittäkö väärin, rakastan sipsejä (joita tämä mainostaa, jos se on jäänyt epäselväksi). Ehkä vähän liikaakin, jonka seurausta on tämä norppamainen ulkomuotoni. Itse asiassa Chips Ab saa vaikka heti lähettää minulle palkkion tästä promootiosta mielellään tuotteinaan.

Ai niin, mutta olen tehnyt lupauksen: ei sipsejä ennen Oscar-valvojaisia!

Tilapäinen

Toukokuun leikit, tilapäinen silta,
Itse tehty siipipyörä, joka päivä on ilta.
Toukokuun leikit lautavaraston alla,
Siellä hiekka on kylmää, kevyttä kuin tuhka.

(Absoluuttinen Nollapiste - Toukokuun leikit)

Valokuvatorstain 233. haaste.