Kriisistä kriisiin kuljen komein askelin

Eilen kahvilan nuori naismyyjä kehui t-paitaani. Kyseinen paita on Led Zeppelinin kiertuepaita vuodelta 1977. Myyjä kysyi, että onko se ihan oikein vanha vai uusi. Tuotin pettymyksen kertomalla, että kyseessä on uusiotuotantoa. Jäin miettimään, että olisiko tuon minua todennäköisesti nuoremman kahvilatyöntekijän mielestä ollut mahdollista, että olisin ostanut tuon paidan aitona joskus nuoruudessani. Enhän ollut vielä syntynytkään 1977!

Olen viettänyt hyvin epäalkoholistista elämää tämän alkuvuoden. Olen nyt ostanut kolmesti eri kaupoista erilaisia mietoja alkoholivalmisteita eikä minulta kertaakaan ole kysytty papereita. Tämähän ei muuten riipisi sieluani, mutta kun nykyisin kaupoissa on se sääntö, että kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä kysytään paperit. Kuten tiedätte. Myönnän, etten ole enää alle 30-vuotias, mutta koska olen ikäni näyttänyt itseäni nuoremmalta, on tämä melkoinen järkytys. Rupsahdus on väistämättä tapahtunut. Eilen näin, miten Stockmannin myyjä sekunnin sadasosan arvioi ikääni ja sen jälkeen päästi minut jatkamaan ilman sen ihmeempiä todisteluita. Vilkaisin itseäni peilistä ja näytin kyllä toden totta vanhalta ja väsyneeltä.

Erikoista tässä on se, että työkaverini, jotka eivät olleet nähneet minua viime kesän jälkeen kehuivat kovasti uutta (tai uusio-) olemustani ja sanoivat minun näyttävän pirteältä ja kymmenen vuotta nuoremmalta. Että mitenkähän vanhalta ja väsyneeltä olen näyttänyt sitten viime kesänä? Nelikymppiseltä? Apua.

Eilen tajusin, että olen ollut nuorempana ilmeisesti melko itsevarma omasta ulkonäöstäni. Tai en ainakaan kauhean kiinnostunut siitä. Seurustelin eksän kanssa melkein viisi vuotta eikä hän tainnut kertaakaan koko suhteen aikana (eikä sitä ennenkään) sanoa minua kauniiksi. Ainakaan en muista. Eikä se välttämättä tarkoita, etteikö hän olisi pitänyt minua kauniina, hän ei vaan ehkä nähnyt aiheelliseksi sanoa sitä ääneen. Sen verran pohjalaisverta taisi virrata suonissaan. Ja mikä jännittävintä, asia ei vaivannut minua yhtään! En koskaan järjestänyt mitään itkukohtauksia, että pidätkö sä mua kauniina ja vää, mä olen susta ihan ruma! Hämmentävää.

Nyttemmin minusta on tullut paljon ulkonäkökeskeisempi ja samalla myöskin epävarmempi omasta ulkonäöstäni, vaikka voisi luulla tämän elämäntaparemontin vaikuttaneen juuri päinvastoin. Tulinkin eilen yhden ystävän avustamana siihen tulokseen, että minusta on vihdoin tullut Oikea Nainen^TM.

Olen tiennyt, että on kolmenkympin kriisi ja neljänkympin mikä lie, mutta enpä osannut arvata, että tässä välissä tulisi 35 vuoden välikuolema. Lisäksi pahoin pelkään, että tämä on nyt se ikä, kun alan olla liian vanha itseni ikäisille miehille.

Miksi se sitten on niin kamalaa vanheta? En minä vaan tiedä! Syytän tästä mediaa ja Hollywoodia! Tai ei kai se olisi kamalaa, jos vanhenisi silleen kauniisti, kuten jotkut tekee.