generated by sloganizer.net

16. huhtikuuta 2013

What would Layne do?

Alice in Chainsin uutta sinkkua pukkaa jälleen. Meinasin ensin postata tämän Facebookiin, mutta sanottavaa tuli niin paljon, että päätin vaihtaa foorumia.

No, laittakaa tästä soimaan ensin:



Tykkään tuosta biisin alusta ja noista kitaroista ihan sairaasti, mutta... Harmittaa vaan niin paljon, että homma tavallaan joko vesittyy tai kuivuu kasaan siinä vaiheessa kun laulu alkaa.

Vanhassa Alice in Chainsin tuotannossa en ole tykännyt yhtään niin paljon niistä kappaleista, joissa Jerry Cantrell laulaa ainakin osan kappaleesta (Over now, Heaven beside you) ja Layne lähinnä taustoja. Loppua kohden niitä alkoi tulla yhä enemmän. Uusi laulaja (se on aina uusi, vaikka olisi ollut bändissä jo 20 vuotta) William DuVall kuulostaa valitettavasti enemmän siltä Cantrellin tuotannolta kuin Laynen. DuVallin ääni on ihan ok, kuten koko jäbä muutenkin, mutta onhan se nyt tylsempää ja jotenkin aikuisempaa rokkia kuin Laynen aikana. Kukaan nyt ei vaan pysty painimaan samassa sarjassa Layne Staleyn kanssa.

Haluaisin niin kovasti tavoittaa vielä sen vanhan Alice in Chainsin hengen välillä. Tämä ei tietenkään ole kenenkään vika sinällään, koska kuka käski Laynen hitaasti ottaa hengen itseltään. Mutta silti. Nggggghhhhhh. Harmittaa.

Totta kai ostan sen uuden levyn, kunhan se ilmestyy. Luotan siihen, että sieltäkin joku helmi vielä löytyy.

Ei kommentteja: