generated by sloganizer.net

22. joulukuuta 2013

Sisältäni joulun löysin

Tämmöinen joulukyselyinen on pyörinyt useammassakin blogissa. Vaikkei nyt hirveästi joulututa, niin yritetään.

***

1. Parasta joulussa?
Se on vain kerran vuodessa?

2. Joulumusiikkisi?
Kävin eilen kuuntelemassa ja katselemassa Raskasta Joulua livenä. Siis huh huh, etten sanoisi. Huh huh! Ihan hirveetä istua jossain takaparvekkeen ylimmässä sivuosassa hillittyjen muiden kanssa, kun oikeasti tekisi mieli seistä lavan edessä hyppimässä ja laulamassa mukana. En osaa ollenkaan tämmöistä istuallaan keikkailua. Sain ihan vahingossa ostettua jonkun peruutuspaikan siitä jo aikaa sitten loppuunmyydystä konsertista, mutta paikka ei todellakaan ollut hyvä eikä edes etäisesti lähellä lavaa. Lisäkonsertissa päivällä olisi ollut tilaa, mutta nimilistan mukaan siellä ei ollut Jarkko Aholaa, joten... need I say more? Ei? Jarkko on mun muru! Ja JP Leppäluoto teki ihan lähtemättömän vaikutuksen, vaikken häntä enkä bändejään ennakkoon tuntenutkaan. Karisma: sitä joko on tai sitten sitä ei ole. Ei sitä kyllä niiltä muiltakaan (Marco Hietala ja Kimmo Blom) puuttunut. Kimmo Blomista täytyy sanoa, että ensin katsoin, että Freddie Mercurykos sinne lavalle singahti ja sen konsertin aloitti, mutta ei, kyllä se oli Kimmo. Eleet oli hiukkasen samat, mutta ihmekös tuo. Tiedätte mitä tarkoitan, jos olette nähneet Kimmon tähdittämän Show Must Go On -musikaalin.
Mikä olikaan kysymys?

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?
En tykkää. Minkäänlaisia.
Paljastan varmaan nyt jotain kamalaa itsestäni, mutta en todellakaan tykkää siitä Lumiukko-leffasta enkä voi sietää sitä Walking in the Air -kappaletta. Jouluelokuvat ovat joko tylsiä tai hirveän imeliä. No Love Actually on ainoa jouluelokuva, joka on sietokykyni rajoissa, vaikka imelä sekin toki.

4. Jouluherkkusi?
Vastasin näihin kysymyksiin lopusta alkuun, joten voin kertoa, että niistä herkuista puhutaan aika moneen otteeseen tuolla jatkossa. Sinne siis...

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?
Ruokaympyräni rakentuu jouluna kinkun ympärille. Jos minulle yritettäisiin muiluttaa kalkkunaa tai jotain tofuhässäkkää kinkun sijasta, niin järkyttyisin hiusjuuriani myöten. Kaikki kalajutut tulevat kyllä hyvänä kakkosena. Vesi on ihan kiva kanssa.

6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan?
Sitten kun lehmät lentää. Kynttilöitä ja valoja ei lasketa joulukoristeiksi.

7. Joulu kotona vai jossain muualla?
Ei ole mitään väliä. Joskus kyllä olen haaveillut joulusta jossain ihan muussa maassa. Tai vaikka kuussa.

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molempia? 
Itse tehdyt on aina henkilökohtaisempia ja kivempia, mutta jos ei ole taitoa tai kykyä, niin kaupasta ostaminenkin on ihan ok. Itse en ainakaan olisi pystynyt valmistamaan tänä vuonna hommaamistani lahjoista kuin yhden. Eikä tässä ole ollut aikaa muutenkaan nikkaroida ja kikkaroida.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?
Mihinkä mää ne laittaisin? Voi olla, että tulisi sanomista, jos alkaisin kerrostalon ulkoseinään valoja ripustella.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?
Isommalla porukalla, vaan tyhjästä on paha nyhjästä.

11. Onko sinulla joku joululahjatoive?
On, mutta en varsinaisesti ole sitä kenellekään esittänyt, kun ei kukaan ole kysynyt. Sellainen sarastusvalo-herätyskello, joka soittaa linnun liverrystä. Eli itse saanen itselleni sen ostaa, mikäli sellaista mielin. Enpä muutenkaan pidä kovin mielekkäänä, että aikuisille ostellaan läjäpäin lahjoja. Itse kyllä tykkään antaa lahjoja. Myös itselleni.

12. Paras saamasi joululahja?
Voi voi. Ehämmie tiiä. Ilahdun jokaisesta joululahjasta. Nykyisin toivon lähinnä Finnkinon leffalippuja, koska elokuvissa käynti on niin arvokasta. Jos pukki on tänä vuonna kuullut toiveeni, niin aion mennä katsomaan ainakin Hobitin ja American Hustlen. Menen vaikkei olisi kuullutkaan.

13. Kamalin saamasi joululahja?
Lahja per se ei ollut kamala, mutta se loukkasi minua verisesti varhaisteininä. Meitä on serkuksina kahdet sisarukset; minä ja isosiskoni sekä kaksi meidän serkkua, joista isosisko on minun ikäiseni ja pikkusisko muutaman vuoden nuorempi. Yksi sukulaisreppana sitten oli ostanut meille kaikille kirjat. Molemmille isosiskoille nuortenkirjat ja pikkusiskoille lastenkirjat. Voitte vaan kuvitella minkälainen loukkaus oli saada Peppi Pitkätossu pahimmassa murkkuiässä! Sukulaisreppanalla oli varmaan joko logiikka pettänyt tai unohtunut meidän syntymävuodet...

14. Kuvaile unelmien joulusi?
Yhtäkkiä tulisikin kesä.

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?
No aika paljon kyllä vihaan sitä Feliz Navidad -renkutusta. En oikein tiedä miksi. Paska sävellys.

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
Joululahjat (ne vähät) on valmiina tai ainakin puolivalmiina. Kummipojan joululahja on postitettu. Joulukakun olen leiponut. Tänään pitäisi leipoa tortut. Siivouskin on tehty syystä että raahasin eräänkin miehen tänne luokseni viime viikonloppuna, joten joulun kanssa sillä ei suoranaisesti ollut tekemistä. Joululahjojen hommaaminen oli muuten tänä vuonna ihan uskomattoman helppoa. Jokainen idea suorastaan tipahti minulle jostain taivaasta. Isän lahjaan sain idean juuri kun olin nukahtamassa ja seuraavana päivänä kävin sen ostamassa. Lahjan saajan vika sitten, jos ei arvosta.

17. Paras joulujuoma?
Hehkuviini. Tai punaviiniglögi. Tai ihan vaan punaviini. Olen selvästi humalahakuinen jouluna. (Yhtenä jouluna join oman hehkuviinini ja eräiden muidenkin pohjat, koska heille ei hehkuviini maittanut, joten olin jo ennen jouluruokaa vähän tillintallin. Jouduin joulupöydässä kieltäytymään viinistä, kun päässä surisi siihen malliin, että olisin varmaan sammunut tai oksentanut ennen joulupukkia.)

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Oikea joulukuusi on ihana ja luo tunnelmaa, mutta olosuhteellisista syistä semmoista ei kotiini voi tuoda enkä voi kyläpaikaltakaan sitä edellyttää. Parina viime jouluna isä on kyllä hommannut kuusen. Tämän vuoden tilanne on vielä yllätys.

19. Käykö teillä joulupukki?
No ei, eikä kovin usein käynyt lapsenakaan. Yleensä pukilla oli niin kiire, että se kolkutteli talon nurkkia ja jätti vain lahjat eteiseen. Siinä sitä oli jännitystä tarpeekseen!
Aikuisiällä on käynyt kyllä ihan muita pukkeja.

20. Paras joulumuisto lapsuudestasi?
Hela paketti. Siis ylipäänsä ne lapsuuden joulut mummolassa.

21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
Laittaudun niin hienoksi kuin osaan. En ole koskaan ollut joulua kotona... nyt taidan valehdella... no silloin kun asuin vielä lapsuudenkotona, niin kai me joskus jouluja sielläkin vietettiin, mutta en jostain syystä muista niitä. No mutta yleensä en vietä joulua kotona enkä omilleni muutettuani ole koskaan viettänyt joulua kotona, joten saattaisi hieman herättää pahennusta yöpuvussa hölläily koko päivän. En muutenkaan ole koskaan koko päivää yöpuvussa, edes sairaana. Tulee hirmu huonolla tavalla vetelä olo, jos ei vaihda yöpukua missään vaiheessa pois.

22. Peruna, -porkkana, -bataatti vai lanttulaatikko?
Peruna. Mitenkä ihmeessä tässä kysymyksessä on nuo yhdysviivat aseteltu, sanojen eteen?! Kyseessä on siis peruna, perporkkana, perbataatti ja lanttulaatikko, niinkö? NIINKÖ?!!
No oli miten oli, bataattia en syö missään muodossa, se on aivan liian makea minun suuhuni. Porkkana tuoreena ja lanttu yök.

23. Paras joulusuklaa?
Budapest, After Eight, Fazermint, Julia, Vihreät Kuulat (ai ei ole suklaata vai?)... Mikäänhän ei kiellä syömästä noita muulloinkin kuin jouluna. Tai no kieltää, rainerini. (Se kyllä kielsi syömästä niitä myös jouluna, mutta leikitään, ettei me kuultu).

24. Joulutortut vai piparit?
Tortuttortuttortut! Se luumuhillo on hyvää, ei mikään omenahillotorttu ole aito. Jos olet eri mieltä, olet väärässä!

***

Hyvää joulua kaikille, jos en enää ennen sitä palaa asiaan!

7 kommenttia:

Mää kirjoitti...

Ei me kyllä olla oltu koskaan jouluna kotokotona. Tai ollaan kuulemma oltu sinä jouluna, kun mää olin 2 kuukautta vanha, mut sää et silloin ollut siellä. :)

Tiina kirjoitti...

No ilmankos mää en muistakaan! :)

Ana kirjoitti...

Jarkko Ahola... <3

Raskasta joulua on näköjään ollut 20.12. täällä, en vaan tiennyt. Noku en seuraa heivirokia muuten, kun vaan se Jarkko kiinnostaapi.

Anonyymi kirjoitti...

Pappadaduda pa pa paduda dappaa

Oisit lähteny tropiikkiin. Turha siellä pimeässä ja kylmässä on kärvistellä.

Missä palmupuut on puita vaan laalaalaa.

26 ja nousee (lämpötila siis)

Anonyymi kirjoitti...

että olisin varmaan sammunut tai oksentanut ennen joulupukkia

Joulupukkiki siis sammuu ja oksentaa? Kumma punkki teillä.

Anonyymi kirjoitti...

Feliz Navidad ei ole ollenkaan paha, elleivät kyseessä ole amerikkalaisten versio. Aksentti on kauhea ja sitten siihen pitää englanniksi jotain laulaa ja muutenkin pilata se.
Semmoinen hillitty espanjankielinen ei ole ollenkaan paha. Se ei mene renkutuksesksi.

Tiina kirjoitti...

Zepa, hänpä. <3
Jarkolla oli myös joululaulukiertue kirkoissa, mutta sen missasin. Täytyy ensi joulun alla olla tarkempana!

Anonyymi, siellä sitä on lämpöhalvaus tullut selvästi.

Anonyymi, tarkoitin justiinsa sitä versiota, mihin linkkasin.